1999
elokuu |
| ARKISTO | 1999/08/05 | |
|
Keskisuomalainen hissuttelee pääkirjoituksessaan koulujen alkaessa jo elokuun alkupuolella 11.8.1999, että koulujen aikataulut tulisi tehdä kotien ehdoilla. Lehti ei uskalla kertoa suoraan kenen ehdoilla aikataulut nykyisin tehdään. Opettajat ovat jo vuosia sitten kaapanneet tosiallisesti kaiken kouluun liittyvän päätösvallan. He ovat sen kaapanneet, koska valtiovalta ja kunnat ovat sen heille antaneet vähän kerrallaan. Kaikenmaailman välilomat ovat tietenkin miellyttäviä raskaan työn katkaisijoita, mutta ollenkaan ei ajatella, mitä hankaluuksia ne useimpien oppilaiden kodeissa aiheuttavat. Toinen opettajien työaikaan liittyvä asia on syytä tässä yhteydessä mainita: Ainakin aikaisemmin oli kuntia, joissa koululaisten ruokailuaika oli kutistettu 15 minuutiksi, jotta opettajat pääsisivät aikaisemmin kotiin. Opi siinä sitten pöytä- ja ruokailutapoja varsinkin kun opettajat istuivat omissa pöydissään vastoin koululain määräyksiä! Yleistäminen
on vihonviimeistä ja näin ei tietenkään ole kaikkialla.
Siellä missä vielä on, olisi ryhdistäydyttävä
ja mietittävä uudestaan keitä varten
koulut ovat olemassa. Ääretön itsekkyys joutaisi
silti romukoppaan, vaikka päättäjätkin ovat kyllä
välillä järjettömästi koulua, oppilaita ja opettajia,
kurittaneet. Muut lehdet:
|
||
| 17.02.02. | 1999/08/12 - armahdus - 12.fi - etusivu | 12.fi |
| arkisto - 1999/08/12 - 12.fi - opettajat määräävät koulujen lomat - pertti manninen | ||