1999 alkaen
 
 
 
12.fi 2001/111. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Viime viikon kuva: Nainen Pariisissa. Joka torstai. Ihmiskunnan vastuu.
torstaina 13. syyskuuta 2001

Huomaa kuukauden viive. Uusin aineisto täältä!

etusivu 13.09.01


Varjoja paratiisissa. Aki Kaurismäki 1986.
Lauantaina 15.09.01. TV1.

ilmot

linkit

kirjoita

lukijalta


urheilu

tv ja radio

kulttuuri

musiikki

asunto

ruoka

raha

2. kirjoitus

ajatus

säälinkki

tietolinkit

merkit

nettilinkit

netti

it

hanami

tapaa-miset

lukijoilta

info


 

KUOLEMA NYKISSÄ 11.09.01.


Miksi?

Syyllisten nimeämiseen arvailujen perusteella ei minulla tietenkään ole mitään oikeutta. Ensimmäisenä tuli kuitenkin mieleeni se, että jotkut arabit olisivat lopullisesti kyllästyneet USA:n räikeään Israelin puolella oloon palestiinalaisten ja israelilaisten välisessä konfliktissa.

Kansainvälistä terrorismia en tunne, joten sen suhteen jään odottamaan terroristien selville saamista. En tunne myöskään USA:n sisäistä tilannetta niin hyvin, että voisin lähteä arvailemaan tekijöitä.

Jos mahdollisia syyllisiä tähän hirmutekoon täytyy etsiä, niin onhan USA ja Nato pommittanut viime vuosina sotilaskohteita ja siinä ohessa myös siviilikohteita useammassakin paikassa.

Pertti Manninen, 12.fi, keskiviikkona 12.09.01


Kokonaisuus muodostuu palasista:

Henkilökohtaisia tunnelmia ja lehdistä luettua suruaamuna. Pertti Manninen, 12.fi keskiviikkona 12. syyskuuta 2001


Kahden suomalaisen lehden pääuutissivut.

Helsingin Sanomat keskiviikkona 12. syyskuuta.
Keskisuomalainen keskiviikkona 12.9.2001.


Kahden suomalaisen lehden pääkirjoitussivut ja kommentteja niihin. Helsingin Sanomat keskiviikkona 12 syyskuuta 2001.

Kolumni: Merkintöjä: Mieletön, mieletön maailma. Janne Virkkunen, Helsingin Sanomien päätoimittaja.

Kommentti
Tähän väliin suosittelen luettavaksi sattumalta viime numerossa ollutta Charlie Chaplinin Diktaattori-elokuvan loppupuheen pientä osaa. Ihmiskunnan vastuu. Charlie Chaplin 24.06.40.

Kuva: Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta. Pertti Manninen, 12.fi, 12.09.01


Kahden suomalaisen lehden pääkirjoitussivut ja kommentteja niihin. Keskisuomalainen keskiviikkona 12.09.01.
Miksi? Pertti Manninen, 12.fi, keskiviikkona 12.09.01
Yle ja live. Pertti Manninen, 12.fi, keskiviikkona 12.08.01.
Kuka on syyllinen? pertti manninen, 12.fi 12.09.01
Arvio Pertti Manninen, 12.fi, 12.09.01.
Lähiajat tulevat näyttämään löytyvätkö syylliset tähän hirmuiseen tappamiseen ja jatkuuko tappaminen.
Tuhansissa perheissä vallitsee suunnaton suru jo nyt.

Pertti Manninen, 12.fi, 12.09.01.

KUOLEMA
NYKISSÄ.  
WTC
     
WTC
   
                 
                 
                 
                 
                 
                 
                 
                 
                Kuvitelma: Pertti Manninen. 12.09.01.


Viikon kysymys: Kun syylliset saadaan kiinni, pitäisikö heidät tappaa? Vastaa lomakkeella!

ilmot

kirjoita ja vastaa viikon kysymykseen!

12.fi13.09.01. pm.


Etusivulla kaikki yhtenä virtana!

 

Extra
14.09.01.

Letters from USA.

Extra
14.09.01.


Viikon kysymys


Extra 14.09.01. Letters from USA.

"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä.

tällä viikolla


ilmot

KUOLEMA NYKISSÄ 11.09.01. Henkilökohtaisia tunnelmia ja lehdistä luettua suruaamuna. Kahden suomalaisen lehden pääuutissivut. Kahden suomalaisen lehden pääkirjoitussivut ja kommentteja niihin. Miksi? Yle ja live. Kuka on syyllinen? Viikon kysymys. ilmot.

tämän sivun otsikko 13.09.01 - 12.fi - miksi? - pertti manninen - kuolema nykissä 11.09.01 - syylliset - syyllisyys - new york - wtc - avoin - joka torstai - nettisanomat
Sivut valmisti Pertti Manninen 13.09.01, support-bannerit 14.09.01, omaksi sivuksi 01.04.02.. copyright 12.fi 2001/111.
13.09.01 ja 04.10.01. sotasanomat.com/1.

sivun alkuun!

Tämä on Nettisanomat-sivuston kopio 12-sivustoon logot ja sivuston nimi muuttaen. Alkuperäiset järjestysnumerot on säilytetty. Nettiin torstaina 2010-11-11 klo 09:58.