Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
 

12.fi
  Avunanto
 
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

 

 

04.12.2003. Avunanto. Suomelta oma ehdotus EU:n turvatakuiksi.
Italian ehdottama avunantoartikla ei kelvannut Suomen hallitukselle. Helsingin Sanomat. Kotimaa. Laura Pekonen. Torstaina 4. joulukuuta 2003.

"Suomen ehdotuksen mukaan EU-maat "voivat pyytää" muilta jäsenmailta sotilaallista tai muuta apua hyökkäystä vastaan.
Italian tuoreimman ehdotuksen mukaan EU-maat "ovat velvoitettuja" auttamaan muita jäsenvaltioita kaikin mahdollisin käytettävissä olevin keinoin."

 

Bisquit, Ilta-Sanomat 03.04.01


"Oli luonnollista, että Suomen ensimmäiset hyökkäysvaunut hankittiin Italiasta. Suomalaiset ajoivat niitä pakilla, kun vaunut oli jostain syystä panssaroitu vain takaa."


Avunantoartiklat. Suomen ehdotus EU:n perustuslakiin. - Italian ehdotus EU:n perustuslakiin. - YK:n peruskirjan 51. artikla. - Pohjois-Atlantin puolustusliiton Naton 5. artikla. Helsingin Sanomat. Torstaina 4. joulukuuta 2003.


         
Viime aikoina
Helsingin Sanomat jäi valheesta kiinni!
HS-Gallup 15.06.2003.


  "Tarkoituksellista vai ei, pääministeri Anneli Jäätteenmäkeä motattiin kuitenkin tälläkin HS-Gallupin valheellisella tiedolla Irak-selvitysten kuumimmalla hetkellä! Lehden vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen."

 

Kotikaupungin katu oli hiekkainen tie, siinä Anglia katolleen kääntyi. Vielä vinossa liikennemerkkikin lie, joka ohjausvirheestä vääntyi. Etupenkiltä lasin läpi lennettyäni olin pyörinyt piennarta pitkin. Ojan pohjalla hampaita sylkiessäni minä oksensin verta ja itkin. Gösta Sundqvist.


 

 

Sisällysluettelo 2003:

09
12

 

2003 lokakuu
2003 marraskuu
2003 joulukuu


TOIMITUS. Päätoimittaja. Yhteydenotto: 12@hotmail.com. Copyright 12.fi 2003/227. Sivut valmisti Pertti Manninen 04.12.2003, (December 4, 2003 17:28). Vanhempi kesätoimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 2003/12/04 - 12.fi - Avunanto. Suomelta oma ehdotus EU:n turvatakuiksi. Italian ehdottama avunantoartikla ei kelvannut Suomen hallitukselle. Helsingin Sanomat. Kotimaa. Laura Pekonen. Torstaina 4. joulukuuta 2003. - Bisquit, Ilta-Sanomat 03.04.01 "Oli luonnollista, että Suomen ensimmäiset hyökkäysvaunut hankittiin Italiasta. Suomalaiset ajoivat niitä pakilla, kun vaunut oli jostain syystä panssaroitu vain takaa." -Avunantoartiklat. Suomen ehdotus EU:n perustuslakiin. Italian ehdotus EU:n perustuslakiin. YK:n peruskirjan 51. artikla. Pohjois-Atlantin puolustusliiton Naton 5. artikla. Helsingin Sanomat. Torstaina 4. joulukuuta 2003. - 04.12.2003 - avoin - joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - 12.


Tämä on Nettisanomat-sivuston kopio 12-sivustoon logot ja sivuston nimi muuttaen. Alkuperäiset järjestysnumerot on säilytetty. Nettiin perjantaina 2010-11-12 klo 07:56.

Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 ja keskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen. Tämä 12-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. PM.