| Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. | ![]() |
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! |
| edellinen |
nettisanomat.com - torstaina 05.08.2004. - etusivulle! - nro 266 |
seuraava numero |
| 05.08.2004. Kesää ollaan jälleen siirtämässä! Tällä kertaa opetushallituksen pääjohtaja Kirsi Lindroos esittää, että koulut voisivat jatkaa työtään juhannukseen saakka, siis lähes kesäkuun loppuun vuodesta riippuen. Perustelunaan hän käyttää sitä, että työssäkäyvien lomia on siirretty entistä enemmän elokuuhun, jos on. Työntekijöiden lomakausihan on toukokuusta syyskuuhun ja kaikilla ei ole mahdollisuus määrätä lomansa ajankohtaa niin kuin pääjohtajalla ja muilla pomoilla. Päinvastoin koululaisten kesälomaa tulisi pidentää, nythän on aivan älytöntä lähteä kouluun vasta kun tämän kesän helteet ovat alkaneet. Ei ole montaa vuotta siitä kun kävi samalla tavalla. Koululaisten kesälomien pidentäminenhän ajaisi pääjohtajan haluaman asian: lapset voisivat viettää yhdessä lomaa vanhempiensa kanssa. Opetuksessa pitäisi jopa joustaa niin, että mikäli vanhempien kesäloma on määrätty kouluaikaan, lapsille pitäisi myöntää vapaata esim. kaksi viikkoa koulusta ja järjestää oppitunnit erikseen! Sieltä norsunluutornista voi näin eurohuumassa olla näkemättä todellisuutta. Opetusministeri Tuula Haatainen
ansaitsee sen sijaan tunnustuksen maanpinnalla pysymisestä: Lue myös aikaisempia
ehdotuksia ja kommentteja niihin! |
Kesä jo ihmisten mielessä. No comments! |
Aikaisemmin!
|
|
|
Torstaina 22.04.2004.
Aikaisemmin vuosia
sitten.
|
ILMOITA
ILMAISEKSI: LINKKI
UUSIMPIIN!

|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Etusivu | Torstaina 5. elokuuta 2004. Numero 266. | Torstai on toivoa täynnä |
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
extra-tiistai
| Etusivu | Tiistaina 3. elokuuta 2004. Numero 265. | Torstai on toivoa täynnä |
|
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia. |
| ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN! |
Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia. |
![]() |
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com. Copyright nettisanomat.com
2004/266. Sivut valmisti Pertti Manninen 03.08.2004, ensimmäinen
versio: 05.08.2004 13:43 (linkkejä 07.08.2004 12:59
). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. |
|
Muista maksuttomat arkistot! Tässä muutamia: kaleva.fi - yle.fi - mtv3.fi - aftonbladet.se - guardian.co.uk. |
|
Kuinka xxxxxxxxxx xxxxx xxxxxxx selosti käräjäoikeuden tuomaria. Maksupäätös, Päivi Penttinen 29.03.2001. Selostus. Oikeudenkäyntien nauhoitetut osat: Sivut 1-10 - Sivut 11-20 - Sivut 21-30 - Sivut 31-40 - Sivut 41-50 - Sivut 51-60 - Sivut 61-68. |
| 05,08.2004.
Noin seitsemän veljestä. Kaisu Vuoristo ja Spede Pasanen. Vauhdikas keskiaikaisfarssi. Ohjasi Jukka Virtanen 1968. MTV3:lla sunnuntaina 08.08.2004 klo 20.00. Käsikirjoittajana taisi olla B. Kivi! Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
![]() Kesä jo ihmisten mielessä. Keskisuomalainen 19.4.2003! Kesää ollaan jälleen siirtämässä! Tulossa. |
"Minä
en ole innostunut, asia vaatii laajempaa keskustelua." "Pitää myös muistaa vuodenajat, valolla on suuri merkitys erityisesti lasten elämässä." Opetusministeri Tuula Haatainen, 13-vuotiaan Tuulin ja 16-vuotiaan Joonaksen äiti. Helsingin Sanomat tänään torstaina 05.08.2004. |
ILMOITA
ILMAISEKSI:
LINKKI UUSIMPIIN! |
Torstaina 29.07.2004. Pääkirjoitus. Pukki kaalimaanvartijana: SanomaWSOY:n toimitusjohtaja Hannu Syrjänen. Tapaus Eva-Riitta Siitonen. TaitoTahtoYhdessä. Torstaina
22.07.2004. Pääkirjoitus. EU-asiantuntija Alex Stubb
(entinen Alexander Stubb) on ruvennut käyttämään ...
Constitution. Stubb & Constitution |
|
Kesän
hyvä teko:
opeta
lapsi uimaan!
Kesäkalenteri 2004 Näyttelyt Suomen kartalla! |
VAAHTERAMÄEN EEMELI Tampereen Komediateatteri 14.8 asti | ILMASTA
RAHAA Tampereen Komediateatteri 22.8 asti |
Forssan
kansainväliset mykkäelokuva- festivaalit 27.-29.8. 2004. |