| Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. | ![]() |
Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! |
| edellinen numero |
nettisanomat.com
- nro 288 |
seuraava numero |
|
nettisanomat
torstaina
07.10.2004. "Pääministeri Matti Vanhanen leikkii vakavilla asioilla." Turvallisuutta etsimässä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Yksityinen
kansalainen on tiedotusvälineiden armoilla. Niiden vastuu on siis
suuri. Kuullessani selostusta maan hallituksen ulko- ja
turvallisuuspoliittisesta selonteosta minulle jäi se käsitys, että
Euroopan ulkopuolellekin ollaan hyökkäämässä tai ainakin menemässä
väliin tarvittaessa. Hätkähdin sitä helppoutta ja välinpitämättömyyttä
joka uutisista hohkui, ainakin minulle. Vähän niin kuin läpihuutojuttuna! Tämän
viikon maanantaina minulla oli mahdollisuus kuunnella Sävelradiota,
jota juontaa Hannu Taanila. Jutut ovat hauskasti esitettyjä
vaikka pohjimmiltaan ne syleilevätkin koko maailmaa, ovat siis
oikeastaan vakavia. Tällä kertaa mieleeni, tai ainakin
alitajuntaani, jäi buffi
Tiedonantajassa julkaistusta jutusta, jonka oli kirjoittanut joku
venäläinen ja jonka ajatus oli siinä, että Nato tarvitsee
Suomea. Vanteen viimeinen osa Venäjää vastaan on vielä
natottamatta, jotakin tällaista. Tiistaina
puuhastelin viimeisen kerran Jouni
Backmanin kanssa ja keskiviikkona hankin
Aftonbladetin,. Asuinpaikkakunnalleni lehti tulee päivän vanhana
ja se täytyy erikseen tilata, mutta palvelu pelaa hyvin tässä
R-kioskissa. Kiitokset vaan! Aftonbladet
on samantapainen kuin suomalaiset iltapäivälehdet. Ruotsissa
tapahtuneet murhat ja muut kamaluudet selostetaan tarkasti monilla,
monilla sivuilla. Kulttuuriosastossa on kaksi sivua, mutta jutut
yleensä ovat rautaa, siis minulle sopivia. Tiistain Aftonbladetin pääkirjoitus
ja myös muu sisältö käsitteli tietenkin Barsebäckin
ydinvoimalan sulkemista, mutta pääkirjoitussivulla oli myös
"lyhyt" pääkirjoitus, jossa pääministeri Göran Persson
selventää YK-mandaatin välttämättömyyttä. Kirjoitus kuului näin: Tiedonantaja
1.10.2004. Hallitus vie Suomea "täysillä" euroarmeijaan.
Yrjö Hakanen. Suomen
perinteisesti korostamien YK:n periaatteiden sijasta selontekoa
hallitsevat EU:lle joulukuussa hyväksytyn turvallisuusstrategian ja
unionin perustuslakiesityksen linjanvedot, joihin myös Suomen
hallitus on sitoutunut. Selontekoon
on kirjattu kaikki EU:n perustuslakiesityksen velvoitteet, vaikka
perustuslakia ei ole vielä edes hyväksytty. Selonteon mukaan Suomi
osallistuu täysimääräisesti EU:n nopean toiminnan
taistelujoukkoihin, pysyvään rakenteelliseen sotilasyhteistyöhön,
keskinäisiin turvatakuisiin ja EU:n varusteluyhteistyöhön, jonka
tarkoituksena on vahvistaa unionia "globaalina"
toimijana". Armeijan
varustelun painopiste on "vaativaan toimintaan kykenevien
joukkojen" kehittämisessä. Tähän liittyy hallituksen
ilmoitus rauhanturvalain "saattamisesta ajan tasalle".
Nykyisen lain mukaan joukkoja voi lähettää vain sellaisiin
rauhanturvaoperaatioihin, joilla on YK:n tai Ety-järjestön
valtuutus. Perustuslakiesityksen mukaan EU on kuitenkin valmis
ottamaan oikeuden tarvittaessa omiin käsiin ja toteuttamaan
sotilaallisia interventioita ilman YK:n valtuutusta. Kyse
on periaatteessa yhtälailla laittomasta sodankäynnistä kuin USA:n
johtama hyökkäys Irakiin. Tältä kannalta on ymmärrettävää,
että selonteossa ei esitetä selvästi myöskään arviota USA:n
sotapolitiikan laittomuudesta." Ja
tänään torstaina 07.10.2004 sitten suomensin Aftonbladetin
lyhyen pääkirjoituksen, Ledare. FN-mandat
såklart. Lopuksi
sitten yhteenveto edellisestä. Se kiteytyi seuraavaksi: Turvallisuutta
etsimässä. Pääkirjoitus. Pertti Manninen, nettisanomat. Torstaina 07.10.2004.
Linkit tulossa! |
"...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."
Om musikplinkande och andra mer eller
mindre manliga aktiviteteter. "...det finns scener som är så roliga i den här filmen att man nästan ramlar av stolen och ner pä golvet."
Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter.
Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter.
Om musikplinkande och andra mer eller mindre manliga aktiviteteter.
|
| pm |
|
||||||||||||||||||||
|
|
Vuoden 2004 limbo- palkinto? "Syksyllä
valmistuu lakiesitys, jossa opintolainan kuukausimäärää esitetään
nostettavaksi 220 eurosta 300 euroon. Korkeakouluopintoihin myönnettävän
opintotuen taso nousisi tällöin 80 euroa kuukaudessa. |
Kuva: Pertti Manninen. Reilu peli |
| edellinen numero |
nettisanomat.fi - torstaina 07.10.2004 - nro 288 |
seuraava numero |
|
pm |
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| pm |
|
| pm |
|
|
Linkkejä |
pm |
|
|||||||||||||
|
Tulossa! |
pm |
|
|||||||
|
|
| 2004 | nettisanomat.com | linkit | etusivuille! | ||||
| tammikuu | |||||||
| helmikuu | |||||||
| maaliskuu | |||||||
| huhtikuu | 22.04 | 29.04 | |||||
| toukokuu | 06.05 |
13.05 | 20.05 | 27.05 | |||
| kesäkuu | 03.06 | 10.06 | 17.06 | 24.06 | |||
| heinäkuu | 01.07 | 08.07 |
15.07 | 22.07 | 26.07
|
27.07 | 29.07 |
| elokuu | 09.08 | 10.08 | 12.08 | 17.08 | 19.08 | ||
| 24.08
|
26.08 |
||||||
| syyskuu | 02.09 |
04.09 extra! Beslan 03.09.2004 | 09.09 |
11.09 |
14.09 |
16.09 |
21.09 |
| 23.09 |
25.09 |
28.09
|
30.09
|
||||
| lokakuu | 05.10
|
07.10
|
|||||
| marraskuu | |||||||
| joulukuu |
Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia. |
Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia. |
![]() |
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: nettisanomat@hotmail.com. Copyright nettisanomat.com
2004/289. Sivut valmisti Pertti Manninen 30.09.2004. ensimmäinen
versio: 05.10.2004 19.07 (linkkejä 17.10.2004 19:49
). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. |
|
|
Oikeusjuttu:Tästä
kaikki alkoi: Ulosottomiehen
ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun
saatavan 90 000 markkaa Merita
Pankin hyväksi.
|