|


|
pm |

Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva: Pertti Manninen. Sarja. |
|
Torstaina 13.01.2005. Pääkirjoitus. Kuolema korjaa satonsa. Omaisten suru on suunnaton. Aina.
Tuntuu omituiselta, että ulkopuolisten suru pakotetaan esille - niinkuin se ei sieltä itsestäänkin esille tulisi. Ja, että surulla tehdään bisnestä. Aluksi SPR:n ja Kirkon ulkomaan avun ja muidenkin tässä nimeltämainitsemattomien keräykset tuntuivat hyvältä ja jokaisella oli mahdollisuus antaa roponsa kykynsä mukaan lippaisiin ja pankkitileille. Sitten seurasi muistamisen hyökyaalto... |
| |
|
|

"Lapsilisän reaaliarvo on nyt 14 prosenttia alempi kuin 10 vuotta sitten."
Isonna!
|
|
Torstaina 13.01.2005. Muut lehdet. Iltalehti keskiviikkona 5.1.2005. Kolumni.
Optimistinen Arvio. Leif Salmén.
"Jos yhteiskunnan menestystä mitataan sen mukaan, miten se kohtelee köyhimpiään, Suomi on epäonnistunut, brutaali, tyly maa. Kiitos Lipponen! Kiitos Fagernäs! Kiitos Sailas! ...
Sosiaali- ja terveysministeriö harrastaa orwellilaista tiedottamista, kun se nettisivuillaan kertoo, että sosiaaliturva on pääosin kehittynyt "myönteisesti", vaikka joutuu toteamaan, että yksinhuoltajien ja pitkäaikaistyöttömien asema on heikentynyt. Lapsilisän reaaliarvo on nyt 14 prosenttia alempi kuin 10 vuotta sitten. Yli viidennes yksinhuoltajista elää köyhyydessä. Työttömän peruspäivärahaa korotettiin vuoden alusta 8 sentillä, 50 vanhaa penniä lisää päivässä!
Sinikka Mönkäreen ja muiden oikeistolaisten mielestä on kuitenkin tärkeämpää alentaa muutaman tuhannen superrikkaan verotusta poistamalla varallisuusvero. Ökyrikkaiden puolustamisessa 70 miljoonaa euroa on yhtäkkiä pikkuraha. Vammaisten tai pitkäaikaissairaiden tukemiseen sitä ei voi mitenkään laittaa. Näin vallanpitäjät käyvät arvokeskustelua."
Optimistinen arvio. Leif Salmen. Iltalehti keskiviikkona 05.01.2005. Isonna! |
| |
|
|
| |
|
Torstaina 13.01.2005. Muut lehdet. Savon Sanomat keskiviikkona 5.1.2005. Päivyri
Halu olla hyvä ja hyödyksi. Ulkopoliittisen instituutin johtajan Tapani Vaahtorannan mielestä olisi suotavaa, että puoleen vuoteen ei saisi käyttää sanaa Nato. 50 VUOTTA Helsinki Veli-Pekka Leppänen/STT
Paraikaa Suomessa leiskuu kipakka ulkopoliittinen sananvaihto, josta Vaahtoranta havainnoi kaksi erillistä, toisiinsa sekoittuvaa tasoa: - On tämä ikuiskiista Natosta, josta jo 90-luvulla sanottiin kaikki. Keskustelu sotilaallisesta liittoutumisesta jatkuu, koska EU tiivistää koko ajan turvallisuuspolitiikkaansa: mennäkö syvemmälle mukaan vai ei? Liian paljon kuitenkin puhutaan ilman perustelua. Olisi siksi hyvä, jos ei puoleen vuoteen saisi käyttää sanaa Nato...
Lue myös! Nato-asiantuntija kiittelee Ahtisaaren linjausta. Ulkopoliittinen Instituutin johtaja: Se oli tärkeä puhe. "Fiksua tekstiä, Vaahtoranta arvioi." 28.11.2002. |
| |
|
|

Isonna!
|
|
Torstaina 13.01.2005. Harry Harkimo polttaa suruttomasti Suomen rikkaimman miehen Aatos Erkon rahoja? Kaavio: Nettovelkaantumisaste (% ylempi käyrä) ja Omavaraisuusaste (% alempi käyrä). Jokerit HC Oy -konsenin kehityksestä. Lähde: Balance Consulting. Konsernin tilikausi päättyy 30. huhtikuuta. Presso perjantaina 24. joulukuuta 2004. Jokerien tappioutki jatkuu jo viidettä vuotta. Isonna!
Lue myös! Pentti Sainio: Harkimoiden hattutemppu Lastenklinikalta Hartwall Areenalle. 04.11.1999.
Harry Harkimo sopimuskumppanina 1. Kun Hjallis kusetti HIFK:ta. 18.11.1999.
Harry Harkimo sopimuskumppanina 2: Kun Hjallis rikkoi HJK:n Lyytikäisen kanssa tekemänsä sopimuksen. |
| |
|
|
| |
|
Torstaina 13.01.2005. Kenen vesi? Saudien Vesi Oy perustettu? Helsingin Vesi Oy:n seikkailut Päijänteen veden ryöstämisessä päätyi Saudi-Arabian käsiin. Ei kai Päijänne-tunnelia rakennettu Saudeille. Suomen hallituksen pitää puuttua Helsingin herrojen (ja rouvien) sotkuihin. Toive on tietenkin hurskas, kun nykyään pukit ovat kaalimaan vartioina hyväksytysti! Vai ovatko? |
| |
|
|
|
|
Torstaina 13.01.2005. "Pieni polku metsän halki vie"
Jussi Kylätasku 1941-2005.  |
| |
|
|
 |
|
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99. |
| |
05 |
1234567890123456789012345678901234567890234567890234567890123456789012345678901234567890 |
| |
|
Guardian Unlimited Galleries December 2004: On December 26, a 9.0 magnitude earthquake struck off the Indonesian island of Sumatra, triggering a tsunami that killed tens of thousands of people in Indian Ocean coastal communities. Here are some images of the human and environmental devastation left in its wake in Thailand.
In pictures: the immediate aftermath
In pictures: more aftermath across the region
In pictures: tsunami disaster in India
In pictures: tsunami disaster in Indonesia
In pictures: tsunami disaster in Sri Lanka
In pictures: tsunami disaster in Malaysia
Special report: Indian Ocean tsunami disaster |
| |
|
|
|
|
Guardian Unlimited Special Reports Tuesday January 11, 2005:
City of ghosts. On November 8, the American army launched its biggest ever assault on the Iraqi city of Falluja, considered a stronghold for rebel fighters. The US said the raid had been a huge success, killing 1,200 insurgents. Most of the city's 300,000 residents, meanwhile, had fled for their lives. What really happened in the siege of Falluja?
Special report
Iraq
Chronology
Iraq timeline: Feb 1 2004 - present
Iraq timeline: July 16 1979 - Jan 31 2004
Interactive guides
The siege of Falluja
More click-through graphics on Iraq
Key documents
Full text of speeches and documents
Audio reports
Audio reports on Iraq
More special reports
Politics and Iraq
International aid and development
Iraq and the media
The anti-war movement
Useful links
Provisional authority: rebuilding Iraq
Iraqi-American chamber of commerce
cnn.com: David Kay's evidence to US Senate committee |
| |
|
|
|
05 |
|