|
"... koko laajuus jää ikuisesti pimentoon". "...
vaihto tuhosi paljon todistusaineistoa". "... johto sai ... vihiä ennen
todisteiden häviämistä".

"Ikuisesti pimentoon". Kuva: Pertti
Manninen torstaina 17.03.2005.
Jyväskylä. 17.03.2005. Vasta pari-kolme ehkä neljäkin
vuotta sitten tässä unelmakuvassa näkyvä funkkishuoltoaseman kaareva osa
ja sen katos moukaroitiin yhdessä päivässä maantasalle.
Ainakin
oltiin jo tällä vuosituhannella.
Kaupunginjohtajan nimi oli
Pekka Kettunen ja kaikki klassiset temput käytettiin.
Jotkut jaksoivat hiukan metelöidä, mutta heidän taitonsa ei ollut
kovin kehittynyt ja niin rakennus saatiin nurin jopa rakennuslain
vastaisesti eräiden arvioiden mukaan.
Paikallehan on suunniteltu
uutta uljasta konserttitaloa jopa arkkitehtikilpailuin ja kilpailun
jälkeen tontista nirhottiin noin neljäsosa silloin voimansa tunnossa
olleelle Soneralle.
Kaupunginhallituksen puheenjohtajan nimi oli
Erkki Ikonen.
Konserttitalo on jäänyt
rakentamatta.
Uppoavan laivan jättänyt "potkut saanut"
kaupunginjohtaja huolehti vain omasta ja läheistensä hyvinvoinnista.
Tiedotusmonopoli: sanomalehti Keskisuomalainen ja
ilmaisjakelulehti Suur-Jyväskylän lehti olivat oudon voimattomia asiassa.
Syytä eivät ole kertoneet, mutta ovathan ne arvattavissa.
Tästä piti tulla sydänverinen kertomus vanhan
puolustamiseksi, mutta asiajutultahan tämä näyttää omastakin mielestäni.
Ehkä joskus myöhemmin!
Asiaan vaikutti varmasti sivun
pohja, jossa oli valmiiksi ylläolevat Soneran teleurkintajutun ikuiseen
pimentoonjäänti- huolet.
En asu itse Jyväskylässä, en
Helsingissä.
Silti katson suomalaisena oikeudekseni kantaa huolta
myös kaupunkikuvan säilymisestä.
Vaikutus- mahdollisuuteni on
tietenkin suuri: antaa kipinää ja tietoa ja viedä viestiä eteenpäin, edes
hiukan.
Jatkuu 3. palstalla!
|
nettisanomat 2005 maaliskuu
torstaina 03.03.2005
etusivulle Kansalaiset
etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen
keväällä 1980-luvulla. "Arkistojen aarteita". EU:nperustuslaki tulossa!
Kuva. Nettisanomat maaliskuussa 1999-
2004.
tiistaina
08.03.2005 etusivulle Äiti, 89 vuotta lauantaina 05.03.2005. "Hetkiä
Helsingissä." Kuvia perjantaina 04.03.2005 ja lauantaina
05.03.2005. Suomalainen pyramidi yön valoissa. Kuvan unelmoinut Pertti
Manninen. Kuvasarja. Kansalainen yrittää pysäyttää taksia
viedäkseen saksalaiset halvat oluet kotiinsa. Helsinki, Pasila, Lidl
perjantaina 04.03.2005. Kuvasarja.
Helsinki. Uusi uljas Kamppi pimentää ja musertaa lauantaina
05.03.2005. Kuvasarja. Helsinki. Hakaniemen Elanto on nyt Sokos! Lauantaina
05.03.2005. Kuva ja painajainen. Kuvasarja. Äiti,
89 vuotta lauantaina 05.03.2005. Kuvasarja.
Lähtö tai tulo jonnekin jostakin. Helsinki, Pasila
lauantaina 05.03.2005. Kuvasarja.
"Hetkiä paikasta riippumatta." Tapio Rautavaaran syntymästä
tulee tänään kuluneeksi 90 vuotta. Kuvasarja. Tuuli käy heidän ylitseen. Kuva. Poisnukkuneitten
muistolle. Sarja. Nettisanomat maaliskuussa 1999-2004. Lahjoita
ruokaa!
torstaina 10.03.2005
etusivulle
Häikäisevä hetki historiaan,
Hämeen linna. Iso
kuva. "Elokuvalipulla
kohtuuton hinta." Koululaisen
kirjoitus. "Hävisikö Jokerit tahallaan?"
"Finnkino Oy on
Suomen suurin elokuvateatteriketju ... "Rautakirja on asiakaslähtöinen
kauppa- ja palveluyritys, ... "Vahva eurooppalainen
viestintäyhtiö SanomaWSOY
...
Aatos Erkko. Pörssitiedote. Aatos Erkko ja Patricia
Seppälän kuolinpesä vähensivät omistusosuuttaan SanomaWSOY:ssä [1.3.2005 11:50] Liputusilmoitus
- Aatos Erkko vähentää omistustaan SanomaWSOY:ssä.
Kuva-arvoitus.
Etsi lehdistä Tutkivan journalismin yhdistyksen antama vuoden 2004
Lumilapiopalkinto-uutinen.
Tuuli käy heidän
ylitseen. Kuva. Poisnukkuneitten muistolle. Sarja. Nettisanomat maaliskuussa 1999-2004. "Minne hävisivät
Soneran rahat"-nettikirja: Syyllisten jahtaamista.
Luku kokonaan.
Lahjoita ruokaa!
sunnuntaina 13.03.2005
etusivulle Hetki historiaan,
Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo
vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon.
Iso
kuva. Elämää Villissä Lännessä
tai siis Etelässä täällä Suomessa. Kuvateksti.
tiistaina 15.03.2005
etusivulle "Minulla ei
rahasteta!" Kuva! Pääkirjoitus. "Minä rahastan viimeiseen
saakka!"
Muutama kuva lähiajoilta välillä kommentein välillä ilman.
Kuvia. Puu aamulla. Kuva. Helsingin Sanomat. Kirjaston hyllyssä punaisena! Kuvasarja. Erkki Aurejärvi. Lasse Lehtinen. Lehdissä. Kaksi
kuvaa Peurunkarallista. Kuva. Köyhän
miehen "Rolex". Kuva. Jälkiä
lumessa. Kuva. Puu
illalla. Kuva.
Tuuli
käy heidän ylitseen. Kuva. Poisnukkuneitten muistolle.
Sarja. Nettisanomat maaliskuussa 1999-2004. Lahjoita
ruokaa!
torstaina 17.03.2005 etusivulle
"Soneran teleurkinnan koko
laajuus jää ikuisesti pimentoon". "Sähköpostijärjestelmän vaihto tuhosi
paljon todistusaineistoa". "Yhtiön johto sai urkinnasta vihiä ennen
todisteiden häviämistä". Kuva.
"Tässä joitakin muita erikoisia todisteiden häviämisiä kovan
paikan edessä, muistista poimien: 1. Rapap Oy. 2.
KOP. 3. SanomaWSOY, Helsingin Sanomat ja
Ilta-Sanomat." Linkit.
Viime kerralla: "Minulla ei rahasteta!". Tällä kerralla:
"... pyytää anteeksi rakkaaltaan." Lue myös: " - Jätkä lähti kuin hauki
kaislikosta." Kuva.
"Ikuisesti pimentoon". Kuva. "Yllä oleva
kuva yksinään on tämänkertainen pääkirjoitus, mutta sovinnaiseen tapaan
voin siihen liittää myös tekstin." Pääkirjoitus ja unelmoitu kuva
puretusta funkkishuoltoasemasta. Kuva. "Kilpisenkadun ja Vapaudenkadun kulmassa ollut Bertel
Strömmerin suunnittelema huoltoasema oli vuonna 1938 upouusi".
Joitakin sirpaleita aikaisemmasta ja hiukan uuttakin. "Ennen ja
nyt. Entä tulevaisuudessa? Jyväskylän uljaan konserttitalosuunnitelman
alta purettiin tämä funkkishuoltoasema, vaikkei ole mitään tietoa
rakennetaanko konserttitaloa tälle paikalle..." Vertailukuvat! Pekka Kettunen ja potkut.
Linkki.
Muutama kuva lähiajoilta välillä kommentein välillä
ilman. Jälkiä lumessa! Kuva. Lumi
kutsuu! Kuvasarja.
Kevättä rinnassa!
Kuvasarja. Cassa
avataan! Kuvasarja.
Puu illalla. Kuva.
Lahjoita ruokaa!
lauantaina 19.03.2005
etusivulle Paul Wolfowitz
Maailmanpankin johtajaksi! Presidentti Bushin tekemä nimitys on
provokaatio muuta maailmaa vastaan! Linkit.
Kuva. "Irak". Nettisanomat vuoden 2001 syyskuusta vuoden 2003
maaliskuun 20. päivään. 54
linkkiä!
tiistaina
22.03.200 5 etusivulle "Suomalainen ruletti eli Janne Ahonen 240.0
m". Kuva.
"Yhdysvallat julkisti kolme viikkoa sitten virallisen
versionsa vuoden 1971 YK:n pääsihteerivaalista. Suurvalta kumoaa
suomalaisten hellimiä myyttejä. Washington ei luottanut Max
Jakobsoniin.” Linkki.
"Kenteris har gjort en Lasse Virén, ställer bara upp på de stora
mästerskapen, tävlar sällan eller aldrig däremellan.”
Advokaten: Våra mästare är
rena. Linkki.
torstaina 24.03.2005
etusivulle Il Vangelo secondo
Matteo 1964 Immagini. 13 linkkiä!
Kuva. "Ajattelimme, että
miksei luettaisi piinaviikolla ihmisten oikeista kärsimyksistä eikä vain
2000 vuoden takaisista", diakoniasihteeri Kaarina Lappalainen kirkon
diakonia- ja yhteiskuntatyön keskuksesta sanoo. Linkki.
Huolensa kullakin. Puhelua.
Kiirastorstain aattona, keskiviikkona 23.03.2005.
maanantaina 28.03.2005 Läpinäkyvää
journalismia. "Kettusen eroraha
perusteeton!" Kuva.
tiistaina
29.02.2005 Max Jakobson ja Sanomatalo eli lyhyt selostus
siitä miten Kauppalehti.Presso
löytyi. Kevättä ilmassa! Kuva.
Sanomatalo. Linkkejä.
Nettisanomat 1999 - 2005! Tässä 29.03.2005 saakka! 25 linkkiä! Katkelmia kirjoituksista: Jääkö keskustatunneli
tekemättä? Joko 10 tai 30 metriä maan alle. Tontit jaetaan tänä vuonna.
Sanomatta paras? Kauppalehti.
Presso lauantaina 19.03.2005. "Helsinki. Tämä tunneli
tässä Eduskuntatalon ja Sanomatalon edessä on paljon
vartija." Kuva.
keskiviikkona 30.03.2005 Jussi Pajunen
valittiin tänään keskiviikkona 30.03.2005 alkuillasta Helsingin uudeksi kaupunginjohtajaksi 01.06.2005 alkaen.
"Asuntoja! Kyllä. 3. Rehellinen. Luotettava. Aikaansaava. Jussi
Pajunen. Helsingin Liberaalit. Itsenäinen liberaali." Kuva 1980- luvulta!
torstaina 31.03.2005 "Yksinhän se oli, joten kuvalle tuli nimeksi
Etsijä." Kuva.
|
Jatkoa 1. palstalta.
Tähän
lopuksi Jussi Kylätaskua:
"Maailmanlopun
manaaminen on yhtä politikoimista kuin sen kiistäminen. Ihminen käyttää
joka tapauksessa maailmansa loppuun, hiukka ennemmin tai myöhemmin,
kannattaako siitä kiihtyä?
Se on meissä sisäänrakennettu
lajiominaisuus.
Jos ei Isä Jumala tätä menoa siunaisi niin
antakoon tähtien sataa taivaasta!
Ei ole yksi tai kaksi kertaa,
kun olen nyrkki pystyssä huutanut tuomiota päällemme, ainoana vastauksena
sisältä kumpuava rauha: jokin ihmisessä ryöstäytyi, kasvoi yli ääriensä,
mitä sinä siitä?"
Katkelma on julkaistu nettisanomissa pari kuukautta sitten
torstaina 13.01.2005 Jussi Kylätaskun poismenon johdosta.
Katkelma
on kirjasta "Killeri tulee".
Ylläoleva kuva yksinään on tämänkertainen pääkirjoitus,
mutta sovinnaiseen tapaan voin siihen liittää myös tekstin.
Pertti
Manninen, nettisanomat.com torstaina 17.03.2005.
Nettisanomat tänään torstaina 17.03.2005. Joitakin
sirpaleita aikaisemmasta ja hiukan uuttakin.
Kuva: Kuva on otettu vanhan lontoolaisen kaksikerrosbussin yläkerran
ikkunasta Matka-Töysän järjestämällä kiertoajelulla Jyväskylän keskustassa
nuoren seuralaisen kanssa.
Kamera oli pieni halpamyymälän kamera,
johon sormet eivät olleet vielä tottuneet.
Kahvila Reimari ja
Kehystysliike ovat jo muuttaneet pois ja talo odottaa rapistumistaan ja
purkamistaan.
Kauempana näkyvässä betonipäädyssä lukee punaisella
"Anttila" ja katoksen alla näkyvä ruskea on maata, jota ollaan juuri
kaivamassa Soneran toimitalon kellarimontun rakentamiseksi.
Arkkitehtuurikilpailun voittanutta konserttisalia
suunnitellaan lyhennettäväksi Soneran uudishankkeen
verran!
Akustiikalle piu paut!
Ainakin virkamiesjohto
vakuutti päättäjille, että vanhoja piirustuksia muutetaan vain
lyhentämällä salia.
Ja selitys meni kuin häkä päättäjille ja
sanomalehti Keskisuomalaiselle!
Ihanko oikeasti? Kuva: Pertti
Manninen 2000-luvun alussa Jyväskylässä. Tässä kuvan ensi
julkaisu.
Toisesta suunnasta on seuraava kuvapari. Kuvat ja teksti
julkaistu nettisanomissa muutamaan otteeseen. Tässä 03.08.2004 julkaistun
sivun
osa: |