JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2Poistettu 06.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.12.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.12.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm


Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2005/07/12/paakankau.htm
Tämä sivu ei ole muuttunut.


12  12.07.2005

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
  2005

12.fi  Lontoo


 
 

Uusin

Arkisto

Depis

Elokuva

Gallup

Imagine

Maisema

Kuvagalleria

Lehdet

Liikunta

Opetus

Perhe

Politiikka

Sota ja rauha

Tv ja radio

Talous

Työtä

Valokuva

Velka

Viikon kuva

 

Pääkirjoitus Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005.
Kansan Uutiset. Viikkolehti.
Kansan uutiset. Viikkolehti. Pääkirjoitus. Perjantaina 08.07.2005. Kansan Uutisten päätoimittaja on Janne Mäkinen.
Perjantaina 8. heinäkuuta 2005.
 
Helvetti valloillaan Lontoossa.

Pitkään pelätty helvetti pääsi valloilleen Lontoossa torstaina, kun useat räjähdykset metroissa ja ainakin yhdessä bussissa halvaannuttivat suurkaupungin ja aiheuttivat suuren määrän uhreja. Britannian viranomaiset varoivat pitkään käyttämästä sanaa terrorismi tapahtumien yhteydessä, mutta viimeistään bussin räjähtäessä oli selvää, että kyseessä on suunnitelmallinen terrori-isku. Isku on pahin sitten Madridin pommien viime vuoden maaliskuussa. Madridin ohella terroristit ovat iskeneet suurkaupungin joukkoliikenteeseen ainakin Tokion metrossa.

Lontoossa terroristit käyttivät hyväkseen suurkaupungin haavoittuvimpia kohtia. Pommeja räjähti ilmeisesti ensin metroissa tai/ja metroasemilla, ja ihmisten pakkautuessa busseihin, räjäytettiin kaksikerroksinen linja-auto.

Viranomaisilla on pitkään ollut vihiä siitä, että Lontoo saattaa olla seuraavan suuriskun kohde. Osin nämä varoitukset on koettu aiheettomiksi, kun mitään ei ole tapahtunut. Kun kuitenkin tiedetään, että Yhdysvalloissa syyskuun 11. päivän terrori-iskujen suunnittelu kesti vähintään vuoden ajan, on mahdollista, että myös Britannian viranomaiset ovat olleet oikeilla jäljillä koko ajan. Useiden räjähdysten järjestäminen ja ajoittaminen vaatii julmaa terrorismin osaamista ja laajan, järjestäytyneen joukon toimintaa. Kysymys ei voi olla muutamasta yksittäisestä sekopäästä.

Syyllisestä tuskin löytyy heti täyttä varmuutta, sillä tällaisissa tapauksissa ilmaantuu myös  vääriä tahoja ottamaan “kunnian” iskusta. Selvää on, että ensisijainen tutkintalinja liittyy ääri-islamisteihin ja ennen kaikkea al-Qaidaan, mutta myös IRA:n toiminta luonnollisesti selvitellään. Mikäli iskujen toteuttamiseen ja suunnitteluun on osallistunut jopa kymmeniä ihmisiä, on todennäköistä, että poliisi saa suhteellisen nopeasti lähtökohdan tutkimuksilleen.

Terroristien ainoana tavoitteena on herättää pelkoa ja kauhua. Vaikka tapahtumat Lontoossa ovat hirvittävä osoitus terroristien onnistumisesta kuvottavassa yrityksessään, ei pelolle saa antaa jalansijaa.

Britannian viranomaisilla on käsissään uskomattoman laaja tehtäväkenttä. Torstaina pelastustoimet olivat ensisijalla, sekä uusien iskujen ehkäiseminen. Rikoksen selvittäminen ja yritykset syyllisten vastuuseen saamiseksi alkoivat täydellä voimalla. On selvää, että Britannian turvallisuusviranomaisilla on olemassa pitkä lista mahdollisista tekijöistä. Yksi tehtävistä on myös estää syyttömien ihmisten vainoaminen tai vahingoittaminen, jolle nämä saattavat altistua mm. syntyperänsä vuoksi.

Kuva: Terroristit käyttivät Lontoon iskussa hyväkseen suurkaupungin haavoittuvimpia kohteita.

Kansan uutiset. Viikkolehti. Pääkirjoitus. Perjantaina 08.07.2005.

Pääkirjoitus Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005.
Kauppalehti.
Kauppalehti. Perjantaina 08.07.2005.
Kauppalehti. Pääkirjoitukset. Päätoimittajat: Hannu Leinonen (vastaava), Eero Tuomisto, Pekka Ritvos.


Terrorismia ei ole voitettu  

Lontoon räjähdykset ovat järkyttävä muistutus vuoden 2001 tapahtumista ja vuoden 2004 Espanjan räjähdyksistä. New Yorkin World Trade Centeriin tehdyt terrori-iskut käynnistivät terrorismin vastaisen sodan, joka ei näytä vieläkään olevan ohi. Lontoon tapahtumat johtavat todennäköisesti uudelleenarvioon, jossa maailman johtajat joutuvat katsomaan sekä mennyttä että tulevaa uusin silmin.

Perjantai 8.7.2005, Kauppalehti, 2. pääkirjoitus, sivu 2.

Pääkirjoitus: Pienet jyräsivät suuret. EU:n patenttijärjestelmää tulee yhtenäistää. Yhdysvallat saa nykyisin turhaa kilpailuetua eurooppalaisyrityksiin nähden. 08.07.2005 kau. Sivu 2.

Jonathan Steele: "Terrorism is a technique, not an enemy state that can be defeated".  The Guardian. Saturday November 22, 2003. A war that can never be won

 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 



 

Linkit

 
 

Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

 

  Sisällysluettelo  
 

2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu

 

 

Yhteys

 
 

12.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
12
@hotmail.com

 

 

Vaikea kuva

 
 

 

Non!


Non?

 


 

 

 
  Etusivu tiistaina 12. heinäkuuta 2005. 
      
   

Tiistaina 12.07.2005.
9 suomalaisen lehden pääkirjoitukset Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005.

Aamulehti. Halpaa kauhua tunnelin syvyyksissä.
Helsingin Sanomat. Lontoon terrorihyökkäys oli tarkasti valmisteltu ja ajoitettu.
Iltalehti. Meilläkin varauduttava terroristien iskuihin.
Ilta-Sanomat. Terroristit iskivät Lontooseen.
Kansan Uutiset. Viikkolehti. Helvetti valloillaan Lontoossa.
Kauppalehti. 2. pääkirjoitus. Terrorismia ei ole voitettu.
Keskisuomalainen. 2. pääkirjoitus. Juhlatunnelma muuttui suruksi.
Savon Sanomat. Terrorismin uusin isku osui Lontooseen.
Uutispäivä Demari. Pelätty uusi terrori-isku kohdistui maailman huomion keskipisteeseen.

     

 

Tiistaina 12.07.2005.
9 suomalaisen lehden etusivut Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005. Valitse!

     
     

Tiistaina 12.07.2005.
Tulossa seuraavat 15 pääkirjoitusta perjantailta 08.07.2005:
Etelä-Suomen Sanomat. Lontoo terrorismin kourissa.
Ilkka. Terroristeilla ei ole maailman köyhien valtakirjaa.
Kalajokilaakso. 2. pääkirjoitus. Lontoon isku järkytti, muttei yllättänyt.
Kaleva. Silmitöntä tappamista.
Karjalainen.
Terrorin pelko palasi koko Eurooppaan.
Keskipohjanmaa. Lontoo ilosta suruun.
Länsi-Savo. Terroristit etsivät jälleen sopivan ajan ja kohteen. !
Länsi-Suomi. Lontoon iskut toivat uhat lähemmilsi.
Pohjalainen. Terrorismin varjo yltää kaikkialle.
Satakunnan kansa. Lontoon terroriteko tarkkaan ajoitettu.
Netistä:
Hbl. Hufvudstadsbladet. Den dyrköpta öppenheten.
Aftonbladet. 8 juli 2005. Nej, inte en gång till...
Expressen. Ledare. Publicerad:  2005-07-07 21:02. Vi måste slå tillbaka.
The Guardian. Friday July 8, 2005. In the face of danger. Leader.  
Turun Sanomat ja Kouvolan  Sanomat eivät käsitelleet 08.07.2005 pääkirjoituksissaan Lontoon tapahtumia.

 
 







Kuvia:


Ensimmäinen hellepäivä.
Lepohetki.


Toinen hellepäivä.
Ruohikolla.



Jyväskylä Cup. KyIF tulee majapaikalle.

 

 


Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle. Sarja.
Kuva: Pertti Manninen.

 Etusivu torstaina 7. heinäkuuta 2005.

Lontoossa
torstaina
07.07.2005 klo 11:44 - 11:47.


Kartta räjähdyspaikoista klo 11:44.


Ambulanssi lähtee räjähdyspaikalta klo 11:44.


Uhria viedään paareilla  katua pitkin klo 11:44.


Paarit lähestyvät läheistä sairaalaa klo 11:45.


Downing Street 10. Ovi on vielä kiinni klo 11:45.


Tiedottaja lähestyy  juoksuaskelin klo 11:45.


Ensiapua paareilla makaavalle uhrille klo 11:45.


Uhri  nostetaan pois ambulanssista klo 11:46.


Uhri työnnetään sairaalan ovelle klo 11:46.


Nuori nainen soittaa omaisilleen klo 11:46.


Pääministerin virkailija juoksee ulos klo 11:47.


Breaking News. CNN. Kuvaa toiselta kanavalta klo 11:47.

Breaking News. CNN: AT LEAST TWO DEATHS, 90 CASUALTIES CONFIRMED.  
(rtbf sat. TV5. EDITION SPECIALE). 11:47

Perättäisiä kuvia Ranskan TV5:n lähetyksestä kameran asettamin rajoituksin.  Pertti Manninen torstaina 07.07.2005. 
Isonna!

Isonna kuvat!

       

 

"Renkaita riittää!" Kuva sarjasta "Aamusta iltaan eräänä erityisenä heinäkuun päivänä,12.07.2005." Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. Koko sarja, noin 20 kuvaa, tulossa!


Tiistaina    12.07.2005. 
 


 TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:12@hotmail.com Copyright 12.fi 2005/367. Sivut: 12.07.2005,   (nettiin 12.07.2005, linkit 12.07.2005).   

12 - 2005/07/12 -  Kansan Uutiset. Viikkolehti. Kauppalehti.  - 9 suomalaisen lehden pääkirjoitukset ja etusivut Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005. - Aamulehti. Helsingin Sanomat. Iltalehti. Ilta-Sanomat. Kansan Uutiset. Viikkolehti. Kauppalehti. Keskisuomalainen. Savon Sanomat. Uutispäivä Demari. -  Lontoossa torstaina 07.07.2005 klo 11:44 - 11:47. -  Lontoo - Iso-Britannia - terrori-isku - underground - metro - pommi-isku - TV5 - CNN - Linkkejä. Kuvat: Pertti Manninen. Etusivu tiistaina 12.07.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - 12.


sivun alkuun!

 


 etusivulle!

 



uusimpaan!

Aamulehti
Lontoo törmäsi raakaan terroriin. Pommit: Iskuissa maanalaiseen kuoli kymmeniä ihmisiä. Etusivu.

Helsingin Sanomat
Ilmoituksia. Etusivu.

Iltalehti
Pelko palasi. Suomalainen Katja näki bussin räjähtävän. “Ihmiset kirkuivat paniikissa”. Jättiraportti. Etusivu.

Ilta-Sanomat
Supo selvittää Suomi-kytkentää. Lontoon verilöyly. Kymmeniä kuolleita. Useita satoja loukkaantuneita. Al-Qaidaa epäillään. Etusivu.

Kansan Uutiset. Viikkolehti

Riesling-viini muuttaa Ruotsiin, lohi ui pois Suomesta. Etusivu.

Kauppalehti

Markkinat vavahtivat. Lontoon terrori-iskut pudottivat maailman pörssejä aluksi jyrkästi, mutta markkinatunnelmat rauhoittuivat myöhemmin iltapäivällä. Etusivu.

Keskisuomalainen
Ilmoituksia.
Etusivu.

Savon Sanomat
Lontoo terrorismin kourissa. Terrori- iskut: Neljässä räjähdyksessä kuoli ainakin 37 ihmistä ja satoja loukkaantui.  Etusivu.

Uutispäivä Demari.
Pelätty terrori-isku Lontoon keskustassa. Etusivu.

9 suomalaisen lehden etusivut Lontoon pommi-iskuja seuraavana päivänä perjantaina 08.07.2005.
Isonna!

 


Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. ..
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.