JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2Poistettu 06.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.12.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.12.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

   

TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
  2005
12.fi   kuva

 
 

Uusin

Arkisto

Depis

Elokuva

Gallup

Imagine

Maisema

Kuvagalleria

Lehdet

Liikunta

Opetus

Perhe

Politiikka

Sota ja rauha

Tv ja radio

Talous

Työtä

Valokuva

Velka

Viikon kuva

 
 

Etsi nettisanomista!

 
 
1999 alkaen

 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

Sisällysluettelo.
2005.  Tammikuu
2005.  Helmikuu
2005.  Maaliskuu
2005. Huhtikuu
2005. Toukokuu
2005. Kesäkuu
2005. Heinäkuu
2005. Elokuu


12.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
12
@hotmail.com



Lahjoita ruokaa!  


Ilmoita ilmaiseksi!

 

 

Hiroshima. 60th anniversary. 06.08.2005 12 torstaina  11.08.2005.


Kuva sunnuntaina 07.08.2005 klo 02:09. Pertti Manninen.


BBC World. Hiroshima. 60th anniversary.

        Hiroshima 06.08.2005.  Ceremony - Boy - Children - Lights .


Lauantaina 6. elokuuta 2005 olen matkalla Helsingissä. Muistan lukeneeni, että klo 21 järjestetään Hiroshiman muistojuhla Töölönlahdella Oopperatalon takana olevassa amfiteatterissa ja veteen lähetetään kelluvat lyhdyt. Tällä kertaa pääsin melkein mukaan. Jouduin kuitenkin matkani johdosta ajamaan junalla paikan ohitse muutamaa minuuttia ennen tilaisuuden alkua. Hengessä olin mukana ja yöllä raivasin kamerani muistikorttiin neljä ruutua lisätilaa katsellessani BBC:n uutisia Hiroshimasssa järjestetystä 60-vuotismuistojuhlasta. Valintani osui näihin neljään kuvaan: Juhlaan, jossa on suuri väkijoukko, poikaan, joka makaa kadulla muiden kanssa, lapsiin, jotka lauloivat ja veteen laskettuihin lyhtyihin.

Palattuani matkalta muistin tietoisen kuvan Töölönlahdesta, tummensin ja liitin siihen Hiroshiman lyhdyt. Osallistuin juhlaan, mielessäni. Pertti Manninen torstaina 11. elokuuta 2005.


06.08.2005. Kuva. Hiroshiman 60-vuotismuistopäivä lauantaina 6. elokuuta 2005. Helsinki hetkeä ennen (20:52) lyhtyjen sytyttämistä. Lyhdyt BBC:n uutislähetyksestä (07.08.2005 klo 02.11 Suomen aikaa). Nagasakin 60-vuotismuistopäivä kolme päivää myöhemmin 09.08.2005. Kuvan unelmoinut Pertti Manninen matkalta palattuaan. Töölönlahti, Hotelli ja Ooppera.

Isonna!
 
Veri.



Koichi Tokuno, 11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945). Veri. Ensimmäinen runo kirjasta Hiroshiman lapset.





11-luokkalainen poika (5. luokalla v. 1945).

 

Professori Arata Osadan, joka itsekin oli Hiroshiman pommituksen uhri, kokoama dokumentti kertoo sodan kauhuista lasten silmin. Se on todellinen, uhrien omakohtainen kuvaus ydinpommin pudottamisen seurauksista. Lasten yksinkertaiset, kaunistelemattomat kertomukset vakuuttavat meidät ponnistelemaan kaikin keinoin rauhan hyväksi. (Kirjan esittely takakannessa). Japaninkielinen kirja ilmestyi lokakuussa 1951 nimellä Hiroshiman lapset: hiroshimalaisten poikien ja tyttöjen vetoomus. Kirja ilmestyi engalanninkielisenä Children of Hiroshima vuonna 1980 ja suomenkielisenä Hiroshiman lapset vuonna 1984 suomentajanaan Eila Salomaa ja julkaisijanaan Lasten Keskus. Myötäelänyt Pertti Manninen 2003.
12.fi torstaina 27.03.2003.

Katso myös! Minä en halua kuolla! 58 kertaa

Hiroshiman ja Nagasakin muistopäivät 6.8. ja 9.8.  12 31.07.2003.


Tuuli käy heidän ylitseen. Poisnukkuneitten muistolle. Sarja.
Kuva: Pertti Manninen.

 
 


Sidan 1

"Kom till fredsträffen i Västerås.

Än är det inte för sent att hindra kärnvapenkriget."

 

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli  12 24.10.2002.

Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas.

Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare.

Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta nedrustningsåtgärder och ett ökat samarbete.

De viktigaste förtroendeskapande åtgärderna just nu är att skapa en korridor fri från kärnvapen genom Europa, som Palmekomissionen har föreslagit och att påbörja förhandlingarna om att göra Norden till en kärnvapen fri zon.

Ett ytterligare viktigt steg skulle vara om kärnvapenmakterna kom överens om att inte som första land använda kärnvapen.

Utplaceringen av nya kärnvapen i Europa är just nu det största hotet mot freden. Det måste till ett omedelbart stopp för utplacering av medeldistanskärnvapen i både väst- och östeuropa. De redan utplacerade nya raketerna måste tas bort och förhandlingarna mäste återupptas.

Vårt lands neutralitet och territoriella integritet hotas av att kryssningsrobotar, som utplaceras i England, faktiskt är avsedda att flyga 20-50 meter över våra städer och samhällen.

Samarbete och gemenskap mellan alla folk är allt viktigare förutsättningar för nedrustning. Vi måste hejda konfrontationen och det kalla kriget. I dess ställe skall vi sätta avspänning mellan öst och väst, gemensam säkerhet och nedrustning.

Än kan vi hindra att ett kärnvapenkrig bryter ut, om vi alla hjälps åt.

Kom till fredsträffen i Västerås. Än är det inte för sent att hindra kärnvapenkriget.

Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli.  12 24.10.2002.

 
 
 

Elokuun hellepäivä. Maa hellii lapsiaan. Kuva: Pertti Manninen. Laukaa. 


Keskiviikkona
 
   03.08.2005. 
  


 TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: mailto:12@hotmail.com Copyright 12.fi 2005/372. Sivut: 11.08. 2005,   (nettiin 11.08.2005, linkit 11.08.2005).    

12  - 2005/08/11 - Kuva - Hiroshima. 60th anniversary. Children - BBC World. - Pertti Manninen -  torstaina 11.08.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - 12.


sivun alkuun!



uusimpaan!



Ilmoita ilmaiseksi!


Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. ..
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.