JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2Poistettu 06.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.12.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.12.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

   

TÄMÄ SIVU EI OLE MUUTTUNUT.


Syyskuu
2005
September

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Tämän nron  etusivulle!


   12.fi    gallup  media  kriittisyys

 

Uusin

Arkisto

Depis

Elokuva

Gallup

Imagine

Maisema

Kuvagalleria

Lehdet

Liikunta

Opetus

Perhe

Politiikka

Sota ja rauha

Tv ja radio

Talous

Työtä

Valokuva

Velka

Viikon kuva


 

Etsi nettisanomista!

 
 

1999 alkaen

 

Linkit.
Linkit joka numeroon ja haku, myös skandit! 

12.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
12
@hotmail.com

 






 

""

Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 90 % päätelmistä on satua!
Pääkirjoitus. 

12 lauantaina 24. syyskuuta 2005.
Koonnut Pertti Manninen.

HS-Gallup: Selostukset ja pääkirjoitus. "Kokoomuksen kasvu jatkunut". 

Helsingin Sanomat. Perjantaina 23. syyskuuta 2005. "HS-Gallup
Kokoomus kirii kiinni keskustan kannatusta. Ero kaventunut eduskuntavaalien kuudesta prosenttiyksiköstä yhteen.
Arto Astikainen Helsingin Sanomat

Kokoomuksen kannatus jatkaa edelleen verkkaista kasvuaan js suurin oppositiopuolue alkaa nyt jo hätyytellä päähallituspuolue keskustan kannatuslukuja.

Suomen Gallupin tuoreen arvion mukaan keskustan kannatus oli syyskuun alkupuolella enää runsaan prosenttiyksikön suurempi kuin kokoomuksen. Viime eduskuntavaaleissa maaliskuussa 2003 kokoomuksen ja keskustan ero oli yli kuusi prosenttiyksikköä keskustan hyväksi.

Kannatukseltaan suurimpana puolueena on säilynyt Sdp. Demarien etumatka keskustaan on vajaat kolme prosenttiyksikköä.

Puolueiden kannatus    
  eduskuntavaalit 2003 9/2005
  Prosenttia  
Kesk

24,7

22,8

Sdp

24,5

25,6

Kok

18,6

21,7

Vas

9,9

8,9

Vihr

8,0

8,9

Rkp

4,6

4,7

Kd

5,3

3,8

Perus

1,6

1,7

muut

2,9

1,9

Lähde: Suomen Gallup   MP /HS

Kotimaa A 6
Pääkirjoitus A 4"
Helsingin Sanomat. Perjantaina 23. syyskuuta 2005. Pääuutissivu A3. (2/7 palstaa ylhäällä).

 Helsingin Sanomat. Perjantaina 23. syyskuuta 2005. Kotimaa A6. "HS-Gallup
Kokoomuksen kasvu jatkunut. Suurin oppositiopuolue hätistää jo päähallituspuolue keskustaa.Kannatukseltaan suurin puolue oli syyskuun alussa edelleen Sdp.
Arto Astikainen Helsingin Sanomat

Suurimman oppositiopuolueen kokoomuksen kannatus on vahvistunut verkalleen jo toista vuotta, ja kun hallituksen pääpuolue keskusta luisuu edelleen loivaa alamäkeä, kokoomus alkaa jo hätistellä keskustan kannatuslukuja.

Suomen Gallupin tekemän tuoreen arvion mukaan kokoomus oli syyskuun alussa kannatukseltaan enää runsaan prosenttiyksikön pienempi kuin keskusta. Viime eduskuntavaaleissa maaliskuussa 2003 eroa näiden kahden porvaripuolueen välillä oli runsaat kuusi prosenttiyksikköä keskustan hyväksi.

Kokoomuksen kannatus on vahvistunut uuden puheenjohtajan Jyrki Kataisen koko johtokauden ajan, mutta pienin nytkähdyksin kerrallaan. Kesäkuussa tehdystä edellisestä mittauksesta kannatusta on tullut lisää vain 0,3 prosenttiyksikköä, mutta 21,7 prosentiksi arvioitu kannatus on huomattavasti vaalien tulosta parempi.

Vetoapua nousulleen kokoomus on todennäköisesti saanut tulevalta presidenttiehdokkaalta Sauli Niinistöltä, joka on jo aloitellut melko näkyvästi kampanjointiaan.

Suomen Gallupin mielipidemittaus osoitti, että vaikka kokoomuksen kannatus on kasvanut, sen kannattajien varmuus puoluevalinnastaan on heikentynyt viime kesäkuusta muita puolueita selvästi enemmän.

Kesäkuussa kokoomuksen kannattajista 52 prosenttia oli täysin varmoja puoluevalinnastaan, syyskuussa enää 43 prosenttia. Puolueen taakse on ehkä tullut uusia, eduskuntavaaleja ajatellen vielä hieman epävarmoja kannattajia presidenttiehdokas Niinistön vetäminä.

Puoluevalinnan varmuus on kaikkinensa kesäkuusta hienokseltaan heikentynyt, eikä suurten puolueiden välillä ole nyt huomattavia eroja. Kaikilla täysin varmojen kannattajien osuus on 40 prosentin tietämissä.
Vihreät ovat kuitenkin oma lukunsa: heidän kannattajistaan vain 28 prosenttia on varmoja oikeasta puolueesta. Osuus ei ole kesäkusta muuttunut.

Suurin puolue on HS-Gallupeissa ollut eduskuntavaalien jälkeen koko ajan Sdp, ja niin se on edelleen, vaikka demarien kannatus on kesäkuusta supistunut puolen prosenttiyksikön verran.

Keskusta on mennyt loivaa luisua alaspäin koko kuluneen vuoden, ja se on nyt vajaat kolme prosenttiyksikköä Sdp:tä pienempi. Eduskuntavaalien tulokseen verrattuna keskusta on menettänyt kannatuksestaan jo melkein kaksi prosenttiyksikköä.

Vasemmistoliitto ja vihreät ovat nyt aivan tasoissa vajaan yhdeksän prosentin kannatuksellaan. Rkp:n suosio ei kannatusarvioissa yleensä heilahtele, eikä huomattavaa muutosta ole nyt tapahtunut myöskään kristillisdemokraattien tai perussuomalaisten kannatuksessa.

Puolueiden eduskuntavaalikannatukset 2003-2005

Puolu-eiden kannatus                              
  edus-kunta-vaalit 2003 4/ 2003 5-6/ 2003 6/ 2003 8/ 2003 10/ 2003 12/ 2003 2-3 / 2004 4/ 2004 6/ 2004 11/ 2004 2/ 2005 3-4/ 2005 6/ 2005 9/ 2005
  % % % % % % % % % % % % % % %
Kesk

24,7

24,9 23,0 21,9 22,4 22,7 24,5 24,2 24,0 24,9 23,4 23,9 23,4 23,0

22,8

Sdp

24,5

25,2 25,1 26,0 25,6 25,5 26,2 26,0 25,7 25,1 25,5 25,9 25,7 26,1

25,6

Kok

18,6

18,0 18,9 19,3 19,5 19,7 18,5 17,4 18,3 18,8 20,7 21,1 20,9 21,4

21,7

Vas

9,9

9,1 9,5 9,4 9,5 9,6 9,5 9,6 9,5 9,5 9,5 9,0 8,9 8,9

8,9

Vihr

8,0

8,9 9,7 9,7 9,9 9,7 9,2 9,4 9,5 9,0 8,6 8,2 8,7 8,7

8,9

Rkp

4,6

4,6 4,4 4,4 4,7 4,5 4,5 4,7 4,4 4,6 4,9 4,8 4,8 4,7

4,7

Kd

5,3

5,3 5,1 4,9 4,6 5,1 4,2 4,9 4,6 4,7 3,7 3,6 3,9 3,7

3,8

Perus

1,6

1,9 2,4 2,5 2,0 1,4 1,8 2,0 1,9 1,4 1,2 1,3 1,6 1,7

1,7

muut

2,9

2,1 1,9 1,9 1,8 1,8 1,6 1,8 2,1 2,0 2,5 2,2 2,1 1,8

1,9

Lähde: Suomen Gallup                            

MP

/HS

Tietokulma.
Näin tutkittiin.

Puolueiden kannatusta eduskuntavaaleissa selvitti Helsingin Sanomien toimeksiannosta Suomen Gallup 23.8 -15.9. puhelinhaastattelulla.

Haastateltuja oli kaikkiaan 2 815. otos edustaa Suomen äänestysikäistä väestöä.

Haastatelluilta kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta he äänestäisivät, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, ja minkä puolueen ehdokasta he äänestivät viime lokakuun kunnallisvaaleissa.

Kannatusarvio laadittiin yhdistämällä haastateltujen vastaukset ja kunnallisvaalien vaalitilastot.

Tulosten virhemarginaali on suurimpien puolueiden kohdalla vajaat kaksi prosenttiyksikköä molempiin suuntiin."

Helsingin Sanomat. Perjantaina 23. syyskuuta 2005. Kotimaa A6. (6/8 palstaa ylhäällä).

Helsingin Sanomat. Perjantaina 23. syyskuuta 2005. Pääkirjoitus. (2. pääkirjoitus).  
Kokoomus saavuttaa keskustaa.

Puolueiden kannatusta mittaavan tuoreen HS-Gallupin tulokset eivät poikkea olennaisesti viime kesäkuussa tehdystä. Tuskin missään muussa maassa puolueiden kannatusluvut pysyvät niin vakaina kuukaudesta ja jopa vuodesta toiseen. Yksi silmäänpistävä trendi vuoden 2003 eduskuntavaalien jälkeisessä kannatuskehityksessä on kuitenkin havaittavissa.

Eduskuntavaaleissa selvästi kahden suuren, keskustan ja Sdp:n taakse jäänyt kokoomus on noussut takaisin aikaisempaan asemaansa yhtenä kolmesta suuresta puolueesta. Se on sitä paitsi kirinyt jo liki keskustan tuntumaan. Kokoomuksen kannatus ei ole HS-Gallupeissa ollut näin korkealla viiteen vuoteen.

Viime eduskuntavaaleissa kokoomuksen kannatus oli 18,6 prosenttia, Sdp:n 24,5 ja keskustan 24,7. HS-Gallupeissa Sdp on ollut eduskuntavaalien aikaa lukuun ottamatta koko ajan keskustaa suurempi. Nyt kannatus on Sdp:llä 25,6, keskustalla 22,8 ja kokoomuksella 21,7 prosenttia. Kokoomuksen kannatus ponnahti ylöspäin, kun puheenjohtaja Ville Itälä vaihtui kesällä 2004 Jyrki Kataiseen. Sen jälkeen kannatus on noussut etananvauhtia liki kuukaudesta toiseen. Keskustan kannatus puolestaan on liukunut lähes huomaamatta alaviistoon.

Sdp:n puheenjohtajan vaihtuminen ei näytä vaikuttaneen puolueen kannatukseen. Keskustan ja kokoomuksen kannatusluvuissa on niin ikään vaikea erottaa vielä presidentinvaalitaistelun vaikutusta, vaikka nimenomaan kokoomuksen Sauli Niinistö on ollut ensimmäisenä liikkeellä.

Viime presidentinvaalien alla juuri näihin aikoihin kokoomuksen kannatus nousi ennätyksellisen korkealle, kun Riitta Uosukainen ponkaisi hetkellisesti presidenttiehdokkaiden ykköseksi. kokoomuksen kiriminen nyt keskustan kantaan antanee lisäpotkua Sauli Niinistön kampanjaan ja toiveisiin lyödä presidentinvaalien ensimmäisellä kierroksella keskustan Matti Vanhanen."

Helsingin Sanomat. Perjantaina 23. syyskuuta 2005. Pääkirjoitus. (2. pääkirjoitus). Sivu A4. 



Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 90 % päätelmistä on satua!

12 lauantaina 24. syyskuuta 2005. Pääkirjoitus.

Helsingin Sanomat on jälleen teettänyt Suomen Gallupilla  (Suomen Gallup Oy:llä?) puolueiden kannatusta selvittävän mielipidekyselyn. Tulosten selostaminen on ilmeisen tarkoituksellisesti virheellinen koska virhemarginaaleja ei oteta selostuksessa huomioon.

Tällä kertaa pääuutissivun otsikko "Kokoomus kirii kiinni keskustan kannatusta" ja alaotsikko "Ero kaventunut eduskuntavaalien kuudesta prosenttiyksiköstä yhteen" ovat sillä tavalla virheellisiä, että kokoomus on jo voinut ohittaa keskustan! Ilmoitetut kannatusprosentit ovat: keskustalla 22,8 ja kokoomuksella 21,7. Virhemarginaalista kerrotaan, että se on "suurimpien puolueiden kohdalla vajaat kaksi prosenttiyksikköä molempiin suuntiin". Kun parempaakaan tietoa ei ole annettu seuraavassa pidetään virhemarginaalia kahtena prosenttina varsinkin kun kannatusprosentit on ilmoitettu yhden desimaalin tarkkuudella.

Näin ollen siis keskustan kannatus vaihtelee (ilmeisesti 95 %:n varmuudella, jota ei kuitenkaan kerrota) rajoissa 20,8 - 24,8 ja kokoomuksen 19,7 - 23,7. Otsikko antaa ymmärtää, ettei mahdollista kannatusohitusta ole vielä tapahtunut.

Varsinainen juttu on otsikoitu "Kokoomuksen kasvu jatkunut" ja alaotsikoitu "Suurin oppositio puolue hätistää jo päähallituspuolue keskustaa" sekä "Kannatukseltaan suurin puolue oli syyskuun alussa edelleen Sdp".

Kasvun jatkumisesta puhuminen on sillä tavalla hassua, ettei joku edellinen tai jotkut edelliset gallupit vaikuta mitenkään seuraaviin! Tähän jälleen kerran yksinkertainen toteamus: Nopalla ei ole muistia!

Nyt lisäksi väitetään Sdp:n olevan syyskuun alussa suurin puolue. Kun Sdp:n kannatusluvussa otetaan virhemarginaali huomioon päädytään kannatukseen: 23,6 - 27,6 prosenttia. On siis epä-älyllistä väittää otsikossa (alaotsikossa) Sdp:tä kannatukseltaan suurimmaksi, koska se voi jopa olla kokoomustakin pienempi! Ja jälleen kerran on muistettava, että saadutkin luvut ovat vasta 95 %:n varmuudella tosia.

Ainoat oikeat ja todelliset kannatusluvut tulevat esille vain vaaleissa, joten on harhaanjohtavaa julkaista mielipidekyselyn tulokset taulukossa, joka on otsikoitu "Puolueiden eduskuntavaalikannatukset 2003-2005". Mainitulle ajanjaksolle sattuu yhdet eduskuntavaalit!

Mikä on sitten faktaa ja oikeaa älyllistä päätelmää ja mikä satua?

Eduskuntavaaleissa 2003 suurimman puolueen keskustan kannatus oli 24,7 % ja nyt syyskuussa 2005 siis 20,8 -24,8 (95 %:n todennäköisyydellä). Helsingin Sanomien väite, että "Eduskuntavaalien tulokseen verrattuna keskusta on menettänyt kannatuksestaan jo melkein kaksi prosenttiyksikköä" on satua.

Eduskuntavaaleissa 2003 Sdp:n kannatus oli 24,5 ja nyt syyskuussa 2005 siis 23,6 - 27,6 prosenttia. Helsingin Sanomien väite, että "Suurin puolue on HS-Gallupeissa ollut eduskuntavaalien jälkeen koko ajan Sdp, ja niin se on edelleen, vaikka demarien kannatus on kesäkuusta supistunut puolen prosenttiyksikön verran" on monella tavalla virheellinen. Vain kerran (6/2003) tulokseksi on saatu erotus 4,1 prosenttia keskustaan verrattuna, joten silloin voi siis sanoa, että Sdp oli suurempi (edelleen 95 %:n todennäköisyydellä). Lisäksi niin kuin edellä on todettu galluppien vertaaminen johonkin edelliseen galluppiin on epä-älyllistä ja satua. Ainoa johon voi verrata on edellisen vaalin tulos.

Näin ollen kokoomuksen kannatuksen nousu edellisiin vaaleihin verrattuna on niin suuri, että älyllisesti (tilastollisesti merkitsevästi, otantatutkimuksen tulosta kunnioittaen) voi sanoa, että kokoomuksen kannatus on syyskuussa 2005 noussut verrattuna vuoden 2003 eduskuntavaaleihin (muistaen edelleen tuloksen 95:%:n varmuuden).

Helsingin Sanomat otsikoi gallup-tuloksen julkistamispäivänä pääkirjoituksensa seuraavasti. "Kokoomus saavuttaa keskustaa". Kirjoituksesta tähän voi poimia lisäksi esimerkiksi lauseen: "Kokoomuksen kannatus ei ole HS-Gallupeissa ollut näin korkealla viiteen vuoteen". Lehdessä esitetty aineisto on väliltä 4/2003 ja 9/2005. Kannatusta on mitattu 14 kertaa ja virhemarginaalit huomioon ottaen kokoomuksen kannatus on voinut olla 13 kertaa suurempi kuin nyt!

12 on useasti aikaisemmin kertonut tästä Helsingin Sanomien epä-älyllisyydestä ja lukijoittensa aliarvioimisesta. Nyt kun Nettisanomia lukee reilut 20 000 lukijaa kuukaudessa, niin valkea palaa jo ja maan päälehden häpeällinen gallup-uutisointi tulee vähitellen yleiseen tietoisuuteen.

12 julkaisee Helsingin Sanomien perjantaina 23.09.2005 julkaisemat alkuperäistekstit: "Kokoomus kirii kiinni keskustan kannatusta" ja "Kokoomuksen kasvu jatkunut" sekä "Kokoomus saavuttaa keskustaa". Lukija voi itse tarkistaa montako prosenttia lehden gallup-selostuksen väitteistä pitää paikkansa, kun virhemarginaalit otetaan huomioon. Nopeasti arvioiden 90 % selostuksesta on satua.

Lauantaina 24.09.2005 Pertti Manninen, päätoimittaja, 12.fi.


Lauantaina 19.09.2005.


17.09.2005. 
 "Budjetti: Rikkaalle reippaasti ja köyhällekin vähän eli hyvinvointivaltion pohja uhattuna." Kuva lauantaina 17.09.2005. Keskisuomalainen lauantaina 17.09.2005 ja Helsingin Sanomat lauantaina 17.09.2005. Kuva: Pertti Manninen.


 
12.fi  

lauantaina 24.09.2005.

     1234567890123456789012345678012


Kuva. Pertti Manninen.

Kuva. Lähikauppa ei ahdista ihmistä samalla tavalla kuin jättimarket. Siellä voi pistäytyä useamminkin tarpeen vaatiessa, ei tarvitse rahdata kassikaupalla tavaraa eikä sinne tarvitse välttämättä mennä autolla. Isonna!

 


Kuva. Pertti Manninen.

Kuva. Suomalainen maisema on saanut uuden elementin: puhelinmaston.  Isonna!

 

Pääkirjoitus. Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta!90 % päätelmistä on satua!

HS-Gallup. Alkuperäistekstit.

Helsingin Sanomat perjantaina 23.09.2005.
"Kokoomus kirii kiinni keskustan kannatusta".
"Kokoomuksen kasvu jatkunut".
"Kokoomus saavuttaa keskustaa".


Guardian Unlimited Saturday September 24, 2005
Hurricane Rita slams into US coast

Aftonbladet Lördag 24 september 2005
Förödelse i Ritas spår

 

12.fi syyskuu 2005

 
  Tämän numeron etusivulle!


12 maanantaina 12. syyskuuta 2005.
"Erkko on SanomaWSOY:n suurin omistaja. Helsingin Sanomat kuuluu SanomaWSOY-konserniin."
 


1999.
Sanomapallo Suomessa vuonna 1999 (?). Kuva ja käsittely: Pertti Manninen. Sanomatalo on juuri valmistumassa ja ohikulkijalla on jo syksyinen asu yllään. Kuva on aikaisemmin julkaisematon ja se on syntynyt siinä yhteydessä, kun SanomaWSOY ei ollut vielä luopunut oikeudestaan ostaa tonttia toiselle samanlaiselle. Silloin julkaistiin sarjaan kuuluva toinen kuva, joka on otsikoitu seuraavasti: Hetki historiaan, Sanomatalo. Tämä ei riitä! SanomaWSOY tahtoo vielä toisen samanlaisen peittämään Eduskuntatalon.
12.fi/2005/03/13/etusivu.htm


Tämän numeron etusivulle!
 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.    Yhteys: mailto:12@hotmail.com   
Copyright 12.fi 2005/398. Sivut: 24.09.2005,   (nettiin 25.09.2005, linkit 25.09.2005). 

12 - 2005/09/24 - HS-Gallup perjantaina 23. syyskuuta 2005. Puolueiden kannatus mielipidetiedustelu - Pääkirjoitus - Helsingin Sanomat aliarvioi lukijoitaan. Epä-älyllinen gallupin selostus jättää virhemarginaalit huomioonottamatta! 90 % päätelmistä on satua! - gallup -  Kuvat Pertti Manninen - Laukaa -  lauantaina 24.09.2005 - kuva - kuvat - pertti manninen - 12

 


uusimpaan!


Kesän hyvä teko:
Opeta lapsi uimaan!

 

 
 

Linkit tarkistettu, html-koodi kiillotettu 2011-09-18. Sivujen osittainen jako johtui aikoinaan vallinneista linjaongelmista. pm. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. Pertti Manninen. ..
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.