2013 Helmikuu. 
Keskiviikko 2013-02-27 Etusivulle

Sydämelleni. Isa Asp.

Kulkijan kuva. Jyväskylän yliopiston kirjastossa käydessäni törmäsin 2. kerroksen oven pielessä olevaan vitriiniin. Siinä esiteltiin Jyväskylän seminaarissa 1800-luvulla opiskelleen nuoren tytön kirjeitä. Esillä oli myös kaksi pronssiveistosta ja tällä vuosisadalla julkaistu runokokoelma ja muita hänestä kirjoitettuja teoksia. Kiirehtien, ohi kulkien otin neljä kuvaa, jotka olivat jäädä minultakin huomaamatta muiden kuvien joukkoon. Onneksi ei jäänyt ja niin saatoin lukea Isa Aspin kauniin runon ja katsoa netistä hänestä kirjoitettua. Tähän yksi linkki, joka kertoo löytyneestä kirjeestä: Louisen kirje Selinalle 30.6.1866. Kulkija, Pertti Manninen 2013-02-27.

Kulkijan kuva. Jyväskylän yliopiston kirjastossa käydessäni törmäsin 2. kerroksen oven pielessä olevaan vitriiniin. Siinä esiteltiin Jyväskylän seminaarissa 1800-luvulla opiskelleen nuoren tytön kirjeitä. Esillä oli myös kaksi pronssiveistosta ja tällä vuosisadalla julkaistu runokokoelma ja muita hänestä kirjoitettuja teoksia. Kiirehtien, ohi kulkien otin neljä kuvaa, jotka olivat jäädä minultakin huomaamatta muiden kuvien joukkoon. Onneksi ei jäänyt ja niin saatoin lukea Isa Aspin kauniin runon ja katsoa netistä hänestä kirjoitettua. Tähän yksi linkki, joka kertoo löytyneestä kirjeestä: Louisen kirje Selinalle 30.6.1866. Kulkija, Pertti Manninen 2013-02-27. Isonna kirjeet.


Sydämelleni

Ajatukset, tunteet kulkee,

syntyy kuolee, sammuu pois.

Myrsky milloin silmät sulkee,

laine levätäkö vois?


Etkö koskaan ajattele

loputonta matkaasi,

sydän, etkö ikävöitse

päästä vihdoin kotiisi?

 

Isa Asp

 

 

 

 

2013 Helmikuu. Sydämelleni. Isa Asp (1853-1872).



Kulkijan kuva.
Jyväskylän yliopiston kirjastossa käydessäni törmäsin 2. kerroksen oven pielessä olevaan vitriiniin. Siinä esiteltiin Jyväskylän seminaarissa 1800-luvulla opiskelleen nuoren tytön kirjeitä. Esillä oli myös kaksi pronssiveistosta ja tällä vuosisadalla julkaistu runokokoelma ja muita hänestä kirjoitettuja teoksia. Kiirehtien, ohi kulkien otin neljä kuvaa, jotka olivat jäädä minultakin huomaamatta muiden kuvien joukkoon. Onneksi ei jäänyt ja niin saatoin lukea Isa Aspin kauniin runon ja katsoa netistä hänestä kirjoitettua. Tähän yksi linkki, joka kertoo löytyneestä kirjeestä: Louisen kirje Selinalle 30.6.1866. Kulkija, Pertti Manninen 2013-02-27.


Kulkijan kuva. Jyväskylän yliopiston kirjastossa käydessäni törmäsin 2. kerroksen oven pielessä olevaan vitriiniin. Siinä esiteltiin Jyväskylän seminaarissa 1800-luvulla opiskelleen nuoren tytön kirjeitä. Esillä oli myös kaksi pronssiveistosta ja tällä vuosisadalla julkaistu runokokoelma ja muita hänestä kirjoitettuja teoksia. Kiirehtien, ohi kulkien otin neljä kuvaa, jotka olivat jäädä minultakin huomaamatta muiden kuvien joukkoon. Onneksi ei jäänyt ja niin saatoin lukea Isa Aspin kauniin runon ja katsoa netistä hänestä kirjoitettua. Tähän yksi linkki, joka kertoo löytyneestä kirjeestä: Louisen kirje Selinalle 30.6.1866. Kulkija, Pertti Manninen 2013-02-27.


Keskiviikko 2013-02-27 

1999- 2013:
Etusivuille!

Tammikuu: Tilasto

Suomalaisuus

Viina Lue!



Tyytyväinen Kuva



"Universumin loppu häämöttää". Kuva

Filosofi Pekka Himanen keruumatkalla
Kuvasarja

2013 Helmikuu. Isa Asp. Näyttelyn tietoja.



Kulkijan kuva. Jyväskylän yliopiston kirjastossa käydessäni törmäsin 2. kerroksen oven pielessä olevaan vitriiniin. Siinä esiteltiin Jyväskylän seminaarissa 1800-luvulla opiskelleen nuoren tytön kirjeitä. Esillä oli myös kaksi pronssiveistosta ja tällä vuosisadalla julkaistu runokokoelma ja muita hänestä kirjoitettuja teoksia. Kiirehtien, ohi kulkien otin neljä kuvaa, jotka olivat jäädä minultakin huomaamatta muiden kuvien joukkoon. Onneksi ei jäänyt ja niin saatoin lukea Isa Aspin kauniin runon ja katsoa netistä hänestä kirjoitettua. Tähän yksi linkki, joka kertoo löytyneestä kirjeestä: Louisen kirje Selinalle 30.6.1866. Kulkija, Pertti Manninen 2013-02-27.



(26) Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. 

Helmikuu. Suomalaisuus

Kotimaani ompi Suomi, Suomi armas synnyinmaa, siellä valkolatva tuomi, ahonlaitaa reunustaa.
Siellä ensi kerran kuulin, lintuin laulun lehdossa. Siellä äiti hymyhuulin, tuuditti mua kehdossa.
Kansanlaulu

Vaka vanha Väinämöinen, laulaja iän-ikuinen, sormiansa suorittavi, peukaloitansa pesevi.
Istuiksen ilokivelle, laulupaaelle paneikse hope'iselle mäelle, kultaiselle kunnahalle.

Otti soiton sormillensa, käänti käyrän polvillensa, kantelen kätensä alle. Sanan virkkoi, noin nimesi:
"Tulkohonpa kuulemahan, ku ei liene ennen kuullut iloa ikirunojen, kajahusta kanteloisen!"

Siitä vanha Väinämöinen alkoi soittoa somasti hauinruotaista romua, kalanluista kanteletta.
Sormet nousi notkeasti, peukalo ylös keveni.

Jo kävi ilo ilolle, riemu riemulle remahti, tuntui soitto soitannalle, laulu laululle tehosi.
Helähteli hauin hammas, kalan pursto purkaeli, ulvosi upehen jouhet, jouhet ratsun raikkahuivat.

Soitti vanha Väinämöinen. Ei ollyt metsässä jalan neljän juoksevata, koivin koikkelehtavata.
ku ei tullu kuuulemahan, iloa imehtimähän.

Väinämöinen soittaa kannelta, Kalevalan 41. runosta.





Etsi Nettisanomista!



Vuodet 1999- 2002 täältä!

Jokaiselle etusivulle!

Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi

 


Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen -
Yhteys: nettisanomat @hotmail.com



Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!

thailand.fi
phuket.fi

patong.fi

flyingfinn.info

midnightsun
restaurant.info


Patong
Ravintola


Patong Sauna ja kabinetti


Patong Majatalo-Huoneistot


Patong
Mopot ja auto


Flying Finn Vene-Kalastus


Vuokrattava Talo-
Huvila
Thalangissa

Midnight Sun Restaurant Facebookissa!


Universumin loppu ... Kuva Avauslyönti Kuva Viina Lue! Filosofi Pekka Himanen keruumatkalla KuvasarjaJokerit, Harry Harkimo ja Jarkko Ruutu Lue!


Tiistai 2013-02-26 

1999- 2013:
Etusivuille!

Tammikuu: Tilasto


Ystävän päivä

Viina Lue!



"Universumin loppu häämöttää". Kuva

Filosofi Pekka Himanen keruumatkalla
Kuvasarja

Talvilomalle Kuva

2013 Helmikuu. Kuvia: Kahvilassa ja kirjaston ovella.



Kuvia: Kahvilassa ja kirjaston ovella.
1) Café Laukaan Esko katselee Norjan Therese Johaugin riemua tämän päihittäessä Marit Björgenin 10 sekunnilla 10 km:n kilpailussa MM-kisoissa 2013. (14:48).
2) Ampumahiihdon maailmanmestari Kaisa Mäkäräinen kertoo olevansa tyytyväinen suoritukseensa, vaikka mitalia, eikä edes viestipaikkaa tullut. (14:50).
3, Suomen päävalmentaja norjalainen Magnar Dalen kertoo tuntemuksensa. Ei kuitenkaan sitä, miksi hän pakotti Krista lähteenmäen hiihtämään yhdistelmäkilpailun. Lähteenmäki mainitsi, että jalat jo painoivat. (14:59).
4) Koira odottaa kirjaston palautuslaatikon vieressä ulko-ovella. Kuvaan pelmahtaa odottamatta tyttökin. (15:23).

Keski-Suomi. Laukaa. Keskusta. Matkahuollon kahvila, Café Laukaa tai tuttavallisesti Eskon Kahvila ja Pääkirjasto. Kuvat Pertti Manninen tiistaina 2013-02-26. Isonna!



Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open

ASIAKASPÄÄTE
Myynti tai vuokraus

Patong Ravintola - Sauna ja kabinetti -
Flying Finn Vene-Kalastus -
Vuokrattava Talo- Huvila

phuket.fi
- patong.fi

Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!


SMILE


Maanantai 2013-02-25 

1999- 2013:
Etusivuille!

Tammikuu: Tilasto


Ystävän päivä



Viina Lue!

Filosofi Pekka Himanen tutkimusaineiston keruumatkalla
Kuvasarja

2013 Helmikuu. "Universumin loppu häämöttää".



"Universumin loppu häämöttää. Maailmankaikkeuden voi korvata uusi universumi, joka pulpahtaa tyhjästä, Se ei yllätä kuitenkaan lähiaikoina".

Helsingin Sanomat lauantaina 2013-02-23. Ulkomaat. HS-analyysi. Matti Mielonen, HS:n ulkomaantoimittaja.

"Rasmus haukottelee aamutuimaan". Kuva Pertti Manninen maanantaina 2013-02-25 10:11. Isonna!

HYMY - SMILE
elokuvasta NYKYAIKA
1936

AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,
niin, hymy AIN'.

Suomennos 2001
Pertti Manninen

SMILE




"Avauslyönti". JPS:n kauden viimeinen peli lauantaina 2013-02-23. Peli päättyi Kampparien voittoon 2-7. Kamppari-konkarit jatkavat välieriin. JPS:n nuoret miehet ovat edistyneet hyvin ja ensi kaudella Kampparitkin saattavat olla jo pulassa Jyväskylän Viitaniemen kentällä. Kuva: Pertti Manninen 15:01. - " Kampparit oli selvästi parempi, eikä JPS pystynyt kuin aika ajoin tasapäiseen vastukseen. Usko ja tahto katosivat alun nopeisiin Kampparimaaleihin. JPS vetäytyy nuolemaan haavojaan ja huilamaan ennen uuden harjoittelukauden alkua. Kamppari-juna jatkaa puksuttamista kohti Suomen mestaruuden uusintaa." http://www.jps.fi/jaapallo/bandyliiga/uutiset/1260


Perjantai 2013-02-22 

1999- 2013:
Etusivuille!

Tammikuu: Tilasto

Uusi suunta



Harry Harkimon Jokerien Jarkko Ruutu teloo ... Lue!



Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa Kuva

2013 Helmikuu. Neljä kuvaa harvinaisena päivänä.

"Neljä kuvaa harvinaisena päivänä". Vino Clothes (12:10) - Jääpuikot (12:35) - Pyörä ja säleet (12:56) - Talvipyörä (16:09). Harvinainen = aurinkoinen.

Keski-Suomi. Jyväskylä. Torikeskus-Hoviraitti. Minna Canthin katu. Jyväskylän yliopiston kirjasto. Uimahalli Wellamo. Torstai 2013-02-19. Kuvat: Pertti Manninen. Isonna!



Tilaa nyt ja inspiroidu!
Eyes Wide Open

ASIAKASPÄÄTE
Myynti tai vuokraus

Patong Ravintola - Sauna ja kabinetti -
Flying Finn Vene-Kalastus -
Vuokrattava Talo- Huvila

phuket.fi
- patong.fi

Ilmoita ilmaiseksi sivu!
101 ilmoitusta!




"Talvilomalle". Bussit tuovat pienet ja isommatkin jatkamaan matkojaan junalla. Jyväskylä. Matkakeskus. Lauantai 2013-02-23 13:47. Kuva Pertti Manninen. Laajenna! - KOIVURANTA SUOMI FINLAND 014-552551 - www.koivuranta.fi




"Välitunti". Keski-Suomessa koululaiset nauttivat tällä viikolla talvipäivistään vielä koulua käyden. Jyväskylä. Vaajakoskentie. Jyskän koulu. Torstai 2013-02-21 12:12. Kuva Pertti Manninen. Laajenna!


"Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa". Sunnuntaina 2013-02-17 14:41. KeskiSuomi. Laukaa. Leppävesi. Tiituspohjantie. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna!


2013 Tammikuu. "Houkuttelua häämessuille".

Houkuttelua häämessuille.

Torstai 2013-01-18 15:55. Keski-Suomi. Jyväskylä. Forum. Kuva: Pertti Manninen. - Askartelupuoti Pia - www.askartelupuotipia.fi.


2013 Tammikuu. "Sihti".

Firmamessut 2013 - Löydä tiesi työelämään. Keskiviikko 2013-01-16. Jyväskylän Yliopisto. Mattilanniemi. Agora. Kuvan lähetti Erika Manninen 10:36. Isonna!
"Sihti - Rekrytointipalvelu Sihti Oy - Rekrytointi ja suorahaku - Jos haluat osua, ota Sihti - www.sihti.fi".




Lumetta lumessa.

Tiistai 2012-12-11 18:43. Jyväskylä. Voionmaankadulta Ilokiveen oikaistessa uutta polkua pitkin. Kuva: Pertti Manninen.


Vuosikatsaus 2012 Kuvia Tammikuu



Kaiken keskellä aina läsnä! - Viikkosanomat- blogi


"Käden ojennus". Uusi tulkinta aikaisemminkin julkaistusta kuvasta. Pertti Manninen. Viikon kuva torstaina 31.07.2003.
http://www.12.fi/2003/07/31/viikonkuva.htm




 

Arkisto 2001.
 
SMILE
from MODERN TIMES
 
Lyric by
JOHN TURNER and GEOFFREY PARSONS
 
Music by
CHARLIE CHAPLIN
 
Moderately, with great warmth
 
 
SMILE, thou' your heart is aching,
SMILE, even tho' it's breaking,
When there are clouds in the sky,
you'll get by,
If you SMILE though your fear and sorrow,
SMILE and maybe tomorrow,
You'll see the sun come shining thru
for you.

Light up your face with gladness,
Hide ev'ry trace of sadness.
Alto' a tear
may be ever so near,
That's the time you must keep on trying,
SMILE, what's the use of crying,
You'll find that life is still worth while,
If you'll just SMILE.

 


AIN', hymy voimat antaa.
AIN', hymy taakat kantaa,
harmaatkin pilvet puistat
kun muistat
hymy AIN' pois vie murheen, huolen,
AIN', hymy ilon puolen
tuo auringon paistelulle,
sulle.

Kasvoillesi onni suo.
Suru aina murheet tuo,
nyt ne peitä,
kaikk' kyyneleet heitä.
Nyt se on tehtävä, itku pois,
AIN', hymy elämän tois.
Taistele, muista sääntö vain,

niin, hymy AIN'.

 

Moderately, with great warmth
AIN' - HYMY
suomennos: pertti manninen,
1.0-versio, 17.05.01
 

modern times - nykyaika. kuvitelma.
 

http://www.12.fi/2001/05/17/hymy.htm

 

 


12.fi - 2013/02/27 - Isot näyttelykuvat. Sydämelleni. Isa Asp (1853-1872). - Kuvia: Kahvilassa ja kirjaston ovella. - Kuva. Universumin loppu häämöttää. - Kuva. JPS-Kampparit. - Kuva. Välitunti - Neljä kuvaa harvinaisena päivänä. - Kuva: Houkuttelua häämessuille. - Kuva. Sihti. Firmamessut 2013 - - Kokoelmasta RAKASTA. Aforismeja, runoja ja mietteitä vuoden jokaiselle kuukaudelle. Toimittanut Arto Manninen. Gummerus 2012. Helmikuu. - Kuva. Lumetta lumessa. - Kuva. Käden ojennus. Karuselli. - Isa Asp - Keskiviikko 27.02.2013 - Nettisanomat - Sanomanetti - Blogi: Viikkosanomat.fi - Kuvasanomat - Sanomatori  - Viikkosanomat - Härkää sarvista - 12.fi - Sydämelleni. Isa Asp (1853-1872).

N:o 1554. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys: nettisanomat @hotmail.com - Sivu 2013-02-27 ja 2013-03-03, nettiin 2013-03-03 19:41, linkkejä 2013-03-03.


Sananvapauden loukkaus Lue!

Sivun alkuun!

"Universumin loppu häämöttää. Maailmankaikkeuden voi korvata uusi universumi, joka pulpahtaa tyhjästä, Se ei yllätä kuitenkaan lähiaikoina".

Helsingin Sanomat lauantaina 2013-02-23. Ulkomaat. HS-analyysi. Matti Mielonen, HS:n ulkomaantoimittaja.

"Rasmus haukottelee aamutuimaan". Kuva Pertti Manninen maanantaina 2013-02-25 10:11.

Sivun alkuun!


Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona nettiin perjantaina 2013-03-22.
Nettisanomat-sivuston rinnakkaissivustona logot ja osoitteet muuttaen nettiin tiistaina 2013-10-29.