edellinen   seuraava

Tältä sivulta on poistettu joidenkin asianomaisten nimet, ammatit ja työpaikat.
Lakisanomat. Vastaava toimittaja Pertti Manninen. Sunnuntai 2011-11-20.
Nimet palautettu ja poistot tehty Vaasan hovioikeuden 19.11.2015 antaman tuomion mukaisesti. Lauantai 2016.02.27.



Lakisanomat
Keskiviikko  2010-03-31  - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen

edellinen
  seuraava


Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ei ymmärtänyt lainvoimattoman tuomion merkitystä.

Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ei ymmärtänyt lainvoimattoman tuomion merkitystä.


http://viikkosanomat.fi/2010/03/30/sofia-pankki-ja-seppo-sairanen-finanssivalvonnan-johtaja-anneli-tuominen-ei-ymmartanyt-lainvoimattoman-tuomion-merkitysta/

Ilta-Sanomat kertoi tänään, tai sitten Helsingin Sanomat, että finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen antoi Seppo Sairaselle luvan Sofia-pankin perustamiseen, sen jälkeen kun Sairasta koskevat syytteet velallisen epärehellisyydestä, rahanpesusta jne. olivat menneet nurin hovioikeudessa. Käräjäoikeuden tuomio oli ollut 2 vuotta vankeutta, joten teon on täytynyt olla törkeä.

Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ei ymmärtänyt lainvoimattoman tuomion merkitystä.

Oikeudenkäynti kuitenkin jatkui, syyttäjä pyysi valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, hovioikeuden vapauttavalla tuomiolla ei siis ollut lainvoimaa. Tietenkään ketään ei saakaan kutsua rikolliseksi ennen kuin tuomio on lainvoimainen, mutta oliko pankin perustamislupa sitten tarpeeksi harkittu. Luulisi löytyvän jonkinlaiset pykälät, että törkeä velallisen epärehellisyyssyyte, vaikkei tuomioita ole annettu voisi antaa finanssivalvonnalle ja sen johtajalle mahdollisuuden kieltää pankin perustaminen. Näin ei siis nyt kuitenkaan käynyt ja Sofia joutui selvitystilaan ja osa sijoittajista voi menettää rahojaan, siis enemmän kuin 50 000 euron talletussuojan turvaamista sijoituksista. Kai siellä pankilla nyt kuitenkin sen verran varoja on jäljellä, ettei valtio joudu maksamaan näistä talletussuojan turvaamista rahoista senttiäkään.

Kauppalehti hehkutti tänään tiistaina 2010-03-30, että Finanssivalvonta käyttäytyi jotenkin ryhdikkäästi ja sivalsi yhdellä päätöksellä pelin poikki, jotenkin näin. Yhtään ajatusta ei kuitenkaan liiennyt arvostelemaan sitä, että Seppo Sairanen sai ylipäätään perustaa pankin. Siis Sofia-pankin.

Eilen tv-uutisissa oli muuten lause, että pankki kaatui huolimatta siitä, että sen hallituksen puheenjohtajana oli Lääketeollisuuden keskusliiton johtaja Suvi-Anne Siimes, toivottavasti tittelit ovat oikein, nimi satavarmasti. Tänään Siimeksen nimeä ei löytynyt HS:stä, Ilta-Sanomista, Kauppalehdestä. tai Keskisuomalaisesta. Onko Siimeksen nimi niin suojattu lääketeollisuusyhteydessä, että se jätetään mainitsematta? Kyllä kai hallituksen puheenjohtaja palkkioittensa lisäksi joutuu jostakin vastaamaankin, ainakin siitä, että nimi mainitaan, jos sotkua syntyy.

Muistuttaa tätä vakuutusyhtiö Apolloa, jossa Ben Zyskowicz joutui jopa vastuuseen, selvisi sitten pienellä 100 000 markan korvauksella. Hädissään hän kuitenkin oli kun joutui siirtämään asuntonsa vaimon nimiin (Lähde HS vuosien takaa). Tämä oikeasti oli aikoinaan syy, miksi Zyskowicz ei ottanut, siis uskaltanut ottaa, ministerin paikkaa, vaikka sen olisi saanut. Nythän kokoomuksella on tämä ex-ministeri Ilkka kanerva ja ministeriksi vaadittu Marja Tiura syyteharkinnassa. Siitä sitten lisää toisessa yhteydessä.

Taloussanomista löytyi seuraava juttu. Kommentti lopussa, jossa tietenkin ilman minkäänlaista näyttöä epäillään onko kaikki ollut niin pyyteetöntä kuin on kerrottu. Olisi kiva tietää, koskaan emme saa selville, ellei jotain rikosta ruveta tutkimaan, olivatko islantilaiset niin tyhmiä, että maksoivat itsensä kipeiksi Sairasen FIM- pankkiiriliikkeestä, ja kenen rahoilla. Onko Sairanen itse rahoittamut kaupan ja antanut islantilaisille muhkeat korvaukset tästä operaatiosta. Tämä on siis vain epäilys ja jos sitä ei tutkita epäilyksi jää, jollei johda sitten kunnianloukkausjuttuun, jossa asia voitaisiin tutkia.

Hiukan epämääräistä siinä kuitenkin todistettavastikin on, kun kauppasopimukseen ei sisällytetty liiketoimintakieltoa ja Sairasella oli vapaat kädet aloittaa huseeraaminen milloin tahansa.

Toinen juttu on sitten se, että rahastukselta Sofian touhu näyttää joka tapauksessa. Valtava kulurakenne 60 työntekijöineen. Ideahan on siinä, että firman tyhjentäminen voi onnistua ylisuuria ja ylimitoitettuja palkkoja maksamalla. Rikoshan sekin sitten lopulta on kuten nyt Nova Groupin tapauksessa, siis jos tällainen toiminta oikeudessa katsotaan rikolliseksi, siis varmuuden vuoksi vielä kerran: Rikos on tapahtunut vasta sitten kun rikos on todettu ja siitä on langetettu tuomio, joka on saanut lainvoiman.

Finanssivalvonnan johtaja kuitenkin kiirehti liian aikaisin tekemään johtopäätöksiä Sairasen vapauttavasta tuomiosta (hovissa), koska korkein oikeus on palauttanut jutun käsittelyn takaisin hovioikeuteen. Finanssivalvonnan käytös on sen verran epäilyttävää ja asiantuntematonta, että kyllä siellä jonkun olisi jätettävä eronpyyntö. Onhan meillä tämä Nordean laillistettu Mermaid vielä muistissa.

Viikkosanomat, Pertti Manninen. Tiistai 2010-03-30 klo 16:59.

Tähän lopuksi liitteeksi Taloussanomien juttu, kommentti tulikin sitä ennen.
Sama.

Lainaus.

”Sofia Pankin värikäs tausta
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2010/03/29/sofia-pankin-varikas-tausta/20104542/12

Taloussanomat

29.3.2010 14:36

Eilen sunnuntaina pankkitoimilupansa menettäneen Sofia Pankin synnyn taustalla on erikoisia sattumuksia. Mukana on muun muassa islantilaista rahaa ja rikosepäilyjä.

Pankin hallituksen puheenjohtaja Seppo Sairanen perusti Sofia Pankin rahoilla, jotka hän sai myytyään finanssikonserni FIM:n islantilaiselle Glitnirille. Sairanen oli FIM:n pääomistaja.

Myyntiin hän kypsyi jouduttuaan rahanpesuepäilyjen kohteeksi, minkä takia viranomaiset rajoittivat hänen toimintaansa. Sairanen ja FIM saivat vuonna 2006 käräjäoikeudessa ankarat tuomiot Kari Uotin rahanpesujutussa. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteet vuoden 2007 joulukuussa. Syyttäjä on hakenut helmikuussa 2008 valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Asian käsittelyn ollessa vielä kesken tuolloinen Rahoitustarkastus halusi sitoa Sairasen kädet ja vaati FIM:iä mitätöimään Sairasen äänioikeuden, jotta rahoitusmarkkinoiden luottamus yhtiöön turvattaisiin.

Sairanen itse kertoi Taloussanomille helmikuussa 2007, että valvovan viranomaisen päätös mitätöidä hänen äänioikeutensa kypsytti hänet päätökseen myydä FIM.

Mainoslinkit

PS-tili tai eläkevakuutus – pääasia että aloitat nyt.

Ellet halua eläkkeellä tyytyä palkkasi puolikkaaseen, aloita säästäminen nyt. Tapiolasta saat selvällä suomella vastaukset eläkesäästämisen kiemuroihin ja sinulle sopivan säästämistavan. Lue lisää, kokeile laskuria >>

Sairanen koki, että FIM:n toiminta lamaantui: yhtiön oli vaikea tehdä päätöksiä, kun se ei voinut ottaa huomioon suurimman omistajan mielipidettä.

– Luulin, että saan olla kokouksessa ainakin läsnä. Sitten selvisi, että Ratan määräyksestä en saa osallistua, Sairanen sanoi tuolloin Taloussanomien haastattelussa.

Sairanen tienasi
110 miljoonaa euroa

FIM myytiin helmikuussa 2007 islantilaiselle Glitnirille, joka maksoi FIM:stä hyvän hinnan eli 341 miljoonaa euroa. Kauppa teki pääomistajista miljonäärejä. Sairanen omisti pankista lähes kolmanneksen ja tienasi kaupasta noin 110 miljoonaa euroa.

Tämä raha toimi pesämunana Sofia Pankin perustamisessa. Sofia Pankki aloitti toimintansa tammikuussa 2009.

Glitnir puolestaan muuttui takaisin FIM:ksi, kun vaikeuksiin ajautunut Glitnir joutui syksyllä 2008 Islannin valtion haltuun. Sen jälkeen pankki myi suomalaisen tytäryhtiönsä yhtiön suomalaiselle johdolle. Nimeksi tuli jälleen FIM.

Alkuperäisen FIM:n omistajaksi Sairanen oli noussut 1990-luvun laman aikana. Tuolloin yhtiön toimitusjohtajana toiminut Sairanen osti vaikeuksissa olleen FIM:n omistukseensa.”

Lainaus ja juttu loppuu.

http://viikkosanomat.fi/2010/03/30/sofia-pankki-ja-seppo-sairanen-finanssivalvonnan-johtaja-anneli-tuominen-ei-ymmartanyt-lainvoimattoman-tuomion-merkitysta/

http://www.viikkosanomat.fi blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html lehti

http://www.nettisanomat.com lehti


Tarkennus ja lähteet. Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ja lainvoimaton tuomio.

Tarkennus ja lähteet. Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ja lainvoimaton tuomio.

http://viikkosanomat.fi/2010/03/31/tarkennus-ja-lahteet-sofia-pankki-ja-seppo-sairanen-finanssivalvonnan-johtaja-anneli-tuominen-ja-lainvoimaton-tuomio/

Edellisen jutun ” Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ei ymmärtänyt lainvoimattoman tuomion merkitystä.” tarkennus ja lähteet:

Lue ensin edellinen:
http://viikkosanomat.fi/2010/03/30/sofia-pankki-ja-seppo-sairanen-finanssivalvonnan-johtaja-anneli-tuominen-ei-ymmartanyt-lainvoimattoman-tuomion-merkitysta/

Helsingin Sanomat. Talous. Tausta. Sairanen yritti toistaa Sofialla menestyksensä. Heikki Arola. Tiistai 2010-03-30.

”Heti [FIM-] pankkinsa myytyään [Seppo] Sairanen päätti lähteä uudestaan alalle. Islantilaiset eivät olleet ymmärtäneet tai viitsineet laittaa kauppasopimukseen tavanomaista määräaikaista kilpailukieltoa.

Vihreää valoa tuli myös Finanssivalvonnalta (Fiva).

Kesällä 2006 Helsingin käräjäoikeus langetti Sairaselle yli kahden vuoden vankeustuomion rahanpesujuttuun liittyvästä kätkemisrikoksesta.

Fiva ei nähnyt estettä pankin perustamiseen, koska hovioikeus kumosi tuomion samana vuonna. Juttu on yhä kesken. Korkein oikeus palautti asian viime keväänä hovioikeuteen.”
(Helsingin Sanomat. Tiistai 2010-03-30.)

Keskisuomalainen. Talous. Sairasen omaisuutta takavarikossa. Markku Liikamaa. Tiistai 2010-03-30.

”FIM-pankkiiriliikkeen ja Kari Uotin yhteiset rahasiirrot 1990-luun lopulla rasittavat edelleenkin Seppo Sairasta. Kari Uotin konkurssipesä on hakenut ja myös saanut takavarikkoon Sairasen ja hänen silloisen yhtiökumppaninsa Karri Toivosen omaisuutta yhtensä liki 4 miljoonan euron edestä.

Helsingin hovioikeus vahvisti Helsingin käräjäoikeuden lokakuisen takavarikkopäätöksen joulukuun viimeisenä päivänä.

Sairasen omaisuus koostuu muun muassa Sofia Pankin koko osakekannasta, kiinteistöistä Helsingissä ja Inkoossa sekä asunto-osakeyhtiön osakkeista Helsingissä. Takavarikko juontaa Kari Uotin konkurssirikokseen maaliskuussa 1998.

Sairanen ja Toivonen avustivat tuolloin Uotia siirtämään rahaa konkurssipesän ulottumattomiin ja aiheuttivat pesälle 1,9 miljoonan euron vahingon. 11 vuodessa summa on kasvanut yli 2 miljoonan euron, korkoineen 3,95 miljoonaan euroon.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi aikanaan molemmat miehet kätkemisrikoksesta vankeuteen, mutta hovioikeus hylkäsi syytteet.

Korkein oikeus totesi viime keväänä, että esirikos on tapahtunut ja palautti jutun käsittelyn hovioikeuteen.

Hovioikeuden ratkaisua odotetaan kuluvan vuoden puolella.”
(Keskisuomalainen. Tiistai 2010-03-30.)

Kauppalehti. Uutiset. Intohimoinen pankkiiri. Varatuomari Seppo Sairanen rikastui islantilaisrahalla. JR Leskinen. Tiistai 2010-03-30.

”Sofia Pankin perustaja ja pääomistaja Seppo Sairanen kertoi pankin alkuvaiheista Kauppalehti Option haastattelussa viime joulukuussa.

Kertomansa mukaan Sairanen tapasi Finanssivalvonnan johtajan Anneli Tuomisen huhtikuussa 2008. Hovioikeus oli muutamaa kuukautta aikaisemmin vapauttanut Sairasen Helsingin käräjäoikeuden kesäkuussa 2006 langettamasta tuomiosta. Käräjäoikeudessa Sairanen oli saanut yli kaksi vuotta vankeutta törkeästä kätkemisrikoksesta Kari Uotin rahanpesujutussa.

Sairanen kysyi Tuomiselta, onko esteitä, joiden takia hänen ei kannattaisi hakea toimilupaa uudelle pankille. Tuominen vastasi, että ei ole.

Sen jälkeen tilanne on mutkistunut. Korkein oikeus palautti vapauttavan tuomion takaisin hovioikeuden käsittelyyn. Kätkemisrikoksen käsittely on siis edelleen yhä kesken.”
(Kauppalehti. Tiistai 2010-03-30.)

Kommentti.

Ilta-Sanomissa, päinvastoin kuin aikaisemmin muistin ei ollutkaan mitään tästä Finanssivalvonnan myönteisestä päätöksestä Sofia Pankin perustamiselle.

Käy nyt vireillä olevassa oikeudenkäynnissä miten tahansa, Finanssivalvonnan johtajan Anneli Tuomisen varomattomuus, ellei peräti leväperäisyys, on kyllä huolestuttavaa. Yleensähän mikään ei oikeasti korjaannu kuin lopullisella ratkaisulla. Tässäkin tapauksessa Sofia Pankki olisi saanut korkeintaan aikalisän, vaikka se olisi menestynyt.

Viikkosanomat. Pertti Manninen. Keskiviikkona 2010-03-31 klo 10:08.

http://viikkosanomat.fi/2010/03/31/tarkennus-ja-lahteet-sofia-pankki-ja-seppo-sairanen-finanssivalvonnan-johtaja-anneli-tuominen-ja-lainvoimaton-tuomio/

http://www.viikkosanomat.fi blogi

http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html lehti

http://www.nettisanomat.com lehti

__



Liite.

Huom! Tämä lisäys, joka koskee sivun poistamista, on kirjoitettu lauantaina 2010-02-12. Kirjoitus Viikkosanomat-blogista:

Asianajaja Pekka Mononen (23POISTETTU 15.12.2015).

Eilen (torstaina 2010-02-11) olin kuulusteltavana rikoksesta epäiltynä poliisilaitoksessa. asianajaja Pekka Mononen oli tehnyt selvityspyynnön siitä, että hänen väitteidensä mukaan en ollut poistanut joku vuosi sitten oikeuden määräämää aineistoa nettisanomat.com julkaisusta kunnianloukkausrikoksessa. Todisteena minulle esitettíin kaksi arikkelia monena kappaleena. Toinen oli kyllä julkaistu nettisanomat.com julkaisussa ennen kunnianloukkausrikosta (syyttäjän määrittelemä rikoksentekoaika oli 01.07.2004 - 08.10.2005).

Siinä kunnianloukkausjutussa käsiteltiin tosin yhtä ainoaa kirjoitusta, mutta oikeus määräsi kuitenkin poistamaan kaikki ko. ajanjakson kirjoitukset. Nämä poistinkin heti tuomion saatua lainvoiman. Toinen nyt kuulustelussa minulle esitetty kirjoitus oli taas julkaistu vuosia myöhemmin aivan eri julkaisussa: Lakisanomat-nimisessä.

Tästä huolimatta Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaalta on onnistunut vakuuttamaan, nyt poliisiviranomaisia, että sivuja ei ole poistettu. Tämän voi päätellä siitä, että poliisiviranomainen on jo ennen kuulusteluani ottanut yhteyttä sivujen ylläpitäjään, josta minua on jo pyydetty jotain sivuja poistamaan. Saa nähdä löytyykö nyt syyttäjä, joka lähtee ajamaan syytettä selvässä asiassa. Mitään sivujen sisällöstä ei nyt tässä yhteydessä puhuttu. Kysyttiin vain se, että olenko ne kirjoittanut, jonka myönsin todeksi.

Pertti Manninen. Viikkosanomat. Perjantai 2010-02- 12 klo 09:13.

Linkit:

http://www.nettisanomat.com/2004/05/06/etusivu.htm

http://www.12.fi/lakisanomat/2007/10/24/etusivu.htm

Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön ilmoitus (2008-05-05) sivujen poiston jatkamisesta:

http://www.nettisanomat.com/2008/06/06/etusivu.htm#vaitepaatos

 
Tältä sivulta on poistettu joidenkin asianomaisten nimet, ammatit ja työpaikat.
Lakisanomat. Vastaava toimittaja Pertti Manninen. Keskiviikko 2011-11-16.
Nimet palautettu ja poistot tehty Vaasan hovioikeuden 19.11.2015 antaman tuomion mukaisesti. Lauantai 2016.02.27.
 
 Lakisanomat
Keskiviikko  2007-10-24 

edellinen
  seuraava
Lakisanomat   Kuva
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa.

(21POISTETTU 15.12.2015)

Korkeimman oikeuden lähettämä jäljennös Pekka Monoselta saadusta vastauksesta.

KORKEIN OIKEUS

Diaarinro
R2007/583

21.9.2007

Pertti Juhani Manninen

HAKIJA

Pertti Juhani Manninen

ASIA

Kunnianloukkaus

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 565

JÄLJENNÖKSEN LÄHETTÄMINEN

Pertti Juhani Mannisen muutoksenhakemuksen johdosta on Pekka Monoselta saatu vastaus, josta oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 11 §:n 3 momentin nojalla lähetän oheisena jäljennöksen.

Esittelijä

Sari Ruokojärvi
Sari Ruokojärvi

 

Pohjoisesplanadi 3

PL 301 00171 Helsinki
Puhelin 010 36 4000

Telefax 010 36 40154

Sähköposti:
Korkein.oikeus @om.fi

--

KORKEIN OIKEUS

Saapui postitse

Telekopiona/s-postitse [yliviivattu]

21.09.2007

Liitteitä: lasku

Korkeimmalle oikeudelle

ASIA

Vastaus kunnianloukkausta koskevassa asiassa R 2007/583

VASTAUKSEN ANTAJA

Mononen Pekka

asianajaja, Vantaa

PROSESSIOSOITE

Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky

Vihertie 44-46, 01620 Vantaa

Puh. 09- 878 4133, 0400-400685

Fax 09-890 838.

SUOMEN ASIANAJOLIITTO .
DEFENSOR LEGIS

FINLANDS ADVOKATFÖRBUND .
Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky

Vihertie 44-46, 01620 Vantaa
Puh 0400-400 685 Fax 09-890 838

www.pekkamononen. fi
[leima]

VASTAPUOLI

Manninen, Pertti Juhani

SYYTTÄJÄ

Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas

RATKAISU. JOHON HAETTU MUUTOSTA

Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 656, Dnro R 06/815

VALITTAJAN MUUTOSVAATIMYUKSET

Valittajan muutosvaatimukset kiistetään.

VAATIMUSTEN PERUSTEET

Hovioikeuden tuomio on sanamuodoltaan riittävän yksilöity, jotta täytäntöönpano voi sen perusteella tapahtua. Tuomiossa ei ole myöskään sellaista ristiriitaa, jota valittaja väittää siinä olevan.

Valittajan vaatimukset osoittavat halua jatkaa tekoaan niin pitkään kuin mahdollista. Verkkojulkaisun kannalta ja julkaisijan toiminnan kannalta ei niillä tiedoilla, jotka koskevat allekirjoittanutta ole muuta merkitystä, kuin saada loukkaava tieto internetissä jatkumaan.

Olen pyytänyt julkaisijaa poistamaan kaikki itseäni tai yrtystäni koskevat tiedot julkaisusta. Tämä koskee luonnollisesti kaikkia niitä sivuja, jotka vielä on julkaistuina toimivilla nettisivustoilla.

Valittaja yrittää hämätä väittämällä, että julkaiseminen on tapahtunut jo aiemmin, eikä uusissa julkaisuissa ole mainintoja minusta. Tosiasia on kuitenkin, että valittaja voisi helposti poistaa kaikki sellaiset sivut tai merkinnät, jotka koskevat minua. Valittaja haluaa ylläpitää loukkaavan aineiston toiminnassa olevilla sivuilla, mikä tarkoittaa samalla, että rikoksen tekeminen jatkuu edelleen.

Muutoin viittaan aikaisemmin lausumaani.

VALITUS- JA VASTAUSKULUT

Vastaaja on määrättävä korvaamaan valitus- ja vastauskuluni laillisine korkoineen. Liitän laskelma kuluista oheen. Hoidan tätä asiaa toimistoni kautta, jolloin toimistoni arvonlisäverovelvollisuus on selvä.

PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS

Vantaalla 20 päivänä syyskuuta 2007

Pekka Mononen

Pekka Mononen

asianajaja, varatuomari

Vantaa

--

Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky

Vedoslasku

Pekka Matti Rafael Mononen

Haravakuja 19 A

01660 VANTAA

Päivämäärä

20.09.2007

Laskun numero

2007742

Viitteenne
Toimeksianto

1179

Maksuehdot
30 päivää
Viivästyskorko

11.00 %

Arvonlisäverotunnisteenne
Arvonlisäverotunnisteemme
0618012-9

Asia: Sjä > Manninen, Pertti; Kunnianloukkaus; Asianomistajana Pekka Mononen

Palkkiot Netto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40

Kulut ja maksut 0,00 0,00 0,00
Yhteensä Netto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40

Maksettava EUR Netto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40

Erittely kuluista ja palkkioista liitteenä

Arvolisävero erittely
Alv 22,0 % Kulut 0,00 Alv Palkkiot 170,00 Alv 37,40 Nrtto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40
Yhteensä Kulut 0,00 Alv Palkkiot 170,00 Alv 37,40 Nrtto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40

HUOM! ÄLÄ MAKSA TÄLLÄ VEDOSLASKULLA
ALV rek.

Postiosoite
Vihertie 44-46 A1
01620 Vantaa
Kotipaikka
Vantaa
Puhelin

09-878 4133
0400-400 685
Telefax

09-890 838

Y-tunnus 0618012-9

Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky
Sivu 1

Erittely toimenpiteistä

Laskun nro 2007742

Toimeksianto 1179

Sjä > Sjä > Manninen, Pertti; Kunnianloukkaus; Asianomistajana Pekka Mononen

Toimenpiteet
20.09.2007 Vastaanotettu ja tarkastettu korkeimman oikeuden lähettämät valitusasiakirjat, perehdytty niihin ja annettu vastaus
Palkkio 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40

Yhteensä 207,40

Pankkitili
SAMPO 800010-1974057

 

 

Postiosoite
Vihertie 44-46 A1
01620 Vantaa
Kotipaikka
Vantaa
Puhelin

09-878 4133
0400-400 685
Telefax

09-890 838

Y-tunnus 0618012-9

Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa.

(21POISTETTU 15.12.2015)

Hovioikeudessa asianajaja Pekka Mononen sitten sekosi omassa todistelupuheenvuorossaan, joka on nauhoitettu ja joka on luettavissa ja jossa pitäisi puhua totta, Todistelupuheenvuorossaan hän väitti lukeneensa joitakin kirjoituksia ennen kuin hän oli pyytänyt sähköpostilla lehdessä julkaistujen ilmoitusten (siis ilmoitusten) poistamista. Tähän saakka hän oli saanut edelläkuvaillun kaltaisesti oikeuden uskomaan kunniaa loukkaavien kirjoitusten poistopyyntöön jäämättä kiinni suoranaisesta valeesta. Hän ei vain ollut oikaissut käsitystä, joka jotenkin oli kihlakunnansyyttäjälle syntynyt ja jota syyttäjä aktiivisesti moneen kertaan tarjoili oikeudenkäynneissä lautamiehille ja tuomareille, jotka uskoivat eivätkä vaivautuneet ottamaan asiasta selkoa kirjallisistakin todisteista huolimatta.

(26POISTETTU 15.12.2015)

XPekka Mononen on siis se, mitä hän oikeudessa sanoi ja myös se, että hän ei oikaissut oikeudelle ja oikeudenjäsenille syntynyttä väärää käsitystä asiasta.

Korkein oikeus ei antanut asiassa valituslupaa, joten sekään ei siis tutkinut tätä (5poistettu 06.12.2015). Itse asiassa samaan asiaan liittyen Asianajaja Pekka Mononen sekoitti entistä enemmän oikeuslaitosta eli Korkeinta oikeutta antamassaan vastauksessaan ja väitti muutosluvan hakijan, päätoimittaja Pertti Mannisen hämäävän Korkeinta oikeutta.

Valituslupapyynnön 4, kohta kuului seuraavasti:
“4) Hovioikeuden ratkaisun perustelun syyksilukemisen näyttökohta on virheellinen siltä osin kuin siinä väitetään: ”Manninen ei ollut poistanut sivustoa pyynnöstä huolimatta, joten Mononen oli tehnyt rikosilmoituksen.”
Asianomistaja ei ole voinut pyytää kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä aineiston poistamista, koska sitä ei ole pyyntöhetkellä ollut edes olemassa. Asianomistaja on lähettänyt lehdelle verkkojulkaisussa julkaistujen ilmoitusten poistamista koskevan pyynnön 5.3.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 3) ja esittänyt todisteeksi kunnianloukkauksesta lehden kirjoituksen, jonka päiväys on 1.7.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 1).”
http://www.nettisanomat.com/2007/07/07/kunnianloukkaus
mononenmanninen.htm#valituslupahakemus

Tähän Asianajaja Pekka Mononen vastaa Korkeimmalle oikeudelle täysin päättömästi sekoittaen asian tarkoituksellisesti vääntäen aikaisemman myöhemmäksi niin, että asiasta ei saa enää mitään selkoa.

Asianajaja Pekka Mononen vastaus Korkeimmalle oikeudelle:
“Olen pyytänyt julkaisijaa poistamaan kaikki itseäni tai yritystäni koskevat tiedot julkaisuista. Tämä koskee luonnollisesti kaikkia niitä sivuja, jotka vielä on julkaistuna toimivilla nettisivustoilla. valittaja yrittää hämätä väittämällä, että julkaiseminen on tapahtunut jo aiemmin, eikä julkaisuissa ole mainintoja minusta."

Tosiasia on, joka kävi myös ilmi Nettisanomien päätoimittajan lausumissa kaikissa oikeusasteissa ja kirjallisissa todisteissa, että lehden Asianajaja Pekka Mononen laskutusta koskeva kirjoitus julkaistiin vasta laskutusoikeudenkäynnin tuloksen saatua lainvoiman, siis sen jälkeen kuin Korkein oikeus ei ollut myöntänyt valituslupaa, siis kuukausia myöhemmin kuin ilmoitusten poistopyyntö oli lähetetty lehdelle. Mitään päinvastaisia todisteita oikeudessa ei esitetty, vain siis asianajan väite, siitä, että hän oli pyytänyt kunniaansa loukkaavia kirjoituksia poistettaviksi.

Tätä asiaa koskevasta todistelusta katkelma hovioikeudesta:

manninen
niin joo tähän varsinaiseen asiaan joo siis tota kysymys on siitä tota millon te lähetittte minulle jonkinlaisen pyynnön että te halusitte ne sivut suljettaviksi tai tai että jotenkin teitä koskevat tiedot poistettaviksi anteeksi

mononen
se se näkyy kai siitä sähköpostijäljennöksestä päivä

manninen
no oliko se siis ennen kuin tota nää kirjoitukset oli voimassa vai jälkeen

mononen
en en minä sitä pysty muistaan mä en muista sitä päivää millon mä ensimmäisen kerran havaitsin nää häväistyskirjoitukset täällä internetissä en mä pysty sitä muistaan

manninen
joo mut mut kun tässä kuitenkin te ootte ilmottanut että olette pyytänyt minua niitä poistamaan niin pitäisi tietenkin pystyä osoittaan ootteko te pyytänyt ennen vai jälkeen kun te ootte havainnut siis

mononen
tietenkin mä olin jotain havainnut kun mä lähin pyytämään mutta mutt että siis en mä olis varmaan kovin helposti havainnut niitä jos en mä olis olis tota tiennyt että että te olitte pyytänyt multa ilmotusta sinne ilmais ilmanen asianajotoimiston mainosilmoitus teidän internet sivustolle siinä vaiheessa kun välit oli kunnossa ja mä suostuin siihen mutta sitten tota sitten tota noin niin jossain vaiheessa havaitsin että ei ei minulla oo ehkä edullista mainostaa tämmäsessä lehdessä niin niin pyysin poistamaan tiedot mutta mä en en pysty muistaan että mitä siinä vaiheessa oli kirjotettu sitten täällä näin että että ensin mulla oli mainos ja tota myöhemmin tuli sitten nää häväistyskirjoitukset

manninen
öö"

Todistelu kokonaisuudessaan:
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/
20070315kunnianloukkaus2todisteluhovi1as.htm

Itse kunnianloukkausjutun Asianajaja Pekka Mononen voitti. Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin sekä poistamaan kaikki Monosta ja hänen yritystään koskeva aineisto riippumatta siitä loukkaako se asianajan kunniaa. Näin kai sitten on tulkittava hovioikeuden päätöstä asiassa. Päätöksen toimeenpanija ratkaisee mitä hovioikeus on oikeasti tarkoittanut.

2007-10-24 Pertti Manninen



Korkeimman oikeuden päätös

KORKEIN OIKEUS

PÄÄTÖS

Diaarinro
R2007/583

21.9.2007

Antopäivä

15.10.2007

Nro
2153

HAKIJA

Pertti Juhani Manninen

ASIA

Kunnianloukkaus

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 565

VÄLITOIMI

Pekka Matti Rafael Mononen on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvaukseksi vastauksen antamisesta aiheutuneista kuluista 207,40 euroa korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN PÄÄTÖS

Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi.

Mannisen on suoritettava Monoselle korvaukseksi vastauskuluista Korkeimmassa oikeudessa 207,40 euroa. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä.

Esittelijä

Sari Ruokojärvi

Sari Ruokojärvi

 

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Krogerus ja Rautio. Esittelijä on ollut vanhempi oikeussihteeri Ruokojärvi.

Oikeudenkäyntimaksu 51 €
Toimituskirjan saaja
Pertti Juhani Manninen

Maksutta
Pekka Matti Rafael Mononen

--

Liite.

KORKEIN OIKEUS
HÖGSTA DOMSTOLEN
KORKEIMMAN OIKEUDEN VALITUSLUPAJÄRJESTELMÄ

Liite.
SUOMEN VALTIO / OIKEUSHALLINNON PALVELUKESKUS
LASKU

--

 

 
Lakisanomat
Perjantai  2009-07-17  - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen

edellinen
  seuraava
Lakisanomat   Kuva

Matka - Vaaliraha ja kuittisotku Suomessa - Asianajajan tekaistu kirje.

Heinäkuussa, pääkirjoitus pitkästä aikaa. Peurunka perjantaina 2009-07-17 klo 13:13.

Matka - Vaaliraha ja kuittisotku Suomessa - Asianajajan tekaistu kirje.

Matka. Kauan tyrkyllä ollut matka Thaimaahan vihdoin toteutui kesäkuussa, 2 viikkoa kuumuudessa, uima-altaassa ja kerran rannallakin vedessä, aallot olivat liian voimakkaita ja muuten pääsi vain varpaita kastelemaan, virta oli vienyt viisi turistia ja uintikielto vallitsi, joitakin surffareita ja vesiskoottereita kyllä näkyi.
Phuket Town, Kata ja Patong olivat kohteita ja nähtävää riitti, oli se elämä, tavallinenkin, aivan toisenlaista kuin Suomessa, rakennukset olivat välillä erilaisia hökkelikyliä ja muutenkin kevyempiä, lämmitystähän ei tarvita. Majapaikassa oli tietenkin ilmastointi, muutenhan olisi läkähtynyt.
Kuvia tulossa: www.phuket.fi, www.patong.fi ja www.flyingfinn.info ja www.midnightsunrestaurant.info, mm.

Vaaliraha ja kuittisotku Suomessa.Eihän Keskusta tietenkään kiinni jää mahdollisista yhteyksistä, mutta kyllä se Kevan toiminta ja Markku Kauppisen toiminta pahalta näyttää, vielä voi uuttakin ilmetä, koska ”Etelän mediat” eivät tietenkään jätä asian selvittämistä kesken.
Ylilyöntejä HS:ssäkin sattuu, kun se tänään julkistaa jonkun tutkijan mielipiteen siitä, että puoluesihteeri Jarmo Korhosella on liikaa valtaa Keskustassa, mitä hittoa se tutkijalle kuuluu ja mitä hittoa HS tällaista julkaisee, on ihan Keskustan oma asia paljonko puoluesihteerille valtaa annetaan.

Pääministeri Matti Vanhanen on loukkaantunut epäilyksistä ja hokee että mitään laitonta ei ole tapahtunut. Kuitenkin jo hänen omaa vaalirahailmoituksensa oli laiton, mikä on jäänyt medialta huomaamatta. Katso Nettisanomien kirjoitus noin vuosi sitten.

Kun Sipoota ryöstettiin Keskustan ja Matti Vanhasen avustuksella, Nettisanomat julkaisi sloganin aina kirjoitustensa alussa: ”Rakentamisbisneksen läheisyys luo turvallisuutta, Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastuvat”.

Eihän tietenkään mitään näyttöä ollut, mutta nyt tämä sotku kertoo, että on ehkä sittenkin jotenkin mukavaa olla rakentamisbisneksen läheisyydessä jos se ei polta jalkoja tai siipiä.

Asianajajan tekaistu kirje. Kevan ex-Kauppinen paranteli joitain kuitteja, poliisi tutkii.

Toisenlainen stoori on siinä kun Nettisanomat tuomittiin aikoinaan asianajajan kunnianloukkaamisesta, kun lehti oli käyttänyt ilmaisua ”(Poistettu 06.12.2015)”. Toistettakoon siis että Nettisanomat ja sen päätoimittaja tuomittiin korvauksiin ja sakkoihin, joten oikeuden mukaan laskut eivät siis olleet tekaistuja.

Sama oikeus oli myös sitä mieltä, että asianajaja oli pyytänyt loukkaavien kirjoitusten poistamista ja koska lainvoimaisessa päätöksessä näin todetaan, niin on sitten pyytänyt. Oikeasti ei näin ole tapahtunut, esitetyt asiakirjat eivät tukeneet tätä. Vain asianajajan (311poistettu 27.02.2016) ja esitutkijoiden ja syyttäjän harhaanjohtaminen johti oikeuden tähän tulokseen.

Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen ky, esitti myös esitutkintapyynnössään tekaistun kirjeen, josta sai käsityksen että hän olisi sen lähettänyt. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, tarkkaan katsoen kirje oli allekirjoittamaton ja mitään varmuutta milloin se oli kirjoitettu ei ole, se on siis tekaistu.

Kunnianloukkausoikeudenkäynnissä Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen kiinnitti siihen huomiota. linkki, mutta kirjettä ei käsitelty koska se ei tullut mukaan enää varsinaiseen oikeudenkäyntiaineistoon.

Lue! Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa.
http://www.12.fi/lakisanomat/2007/10/24/etusivu.htm

Lue! Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös.
http://www.nettisanomat.com/2008/06/06/etusivu.htm#vaitepaatos

Pertti Manninen, Lakisanomat klo 13:40 perjantaina 2009-07-17. Peurunka, bussille kiiruhtaen.

Lisäys illemmalla: Kalastus- ja veneretkellä uimme kolmekin kertaa tuulelta suojassa. Sama.


Lakisanomat. Kiinniotto. Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila.



Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila.



Lakisanomat. Keskiviikko 2010-03-31 .  N:o 5.  Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys. nettisanomat@hotmail.com - Sivut 2010-03-31, nettiin 2010-03-31, linkkejä 2010-03-31.


Lakisanomat 2010-03-31 - Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ei ymmärtänyt lainvoimattoman tuomion merkitystä. Tarkennus ja lähteet. Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ja lainvoimaton tuomio.- Tekaistu kirje. Pekka Mononen. asianajaja. Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky. Tekaistu kirje - Vaaliraha ja kuittisotku Suomessa - Matka. Thaimaa. Phuket Town, Kata, Patong. - Pääkirjoitus. - keskiviikko 31.03.2010. - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat.fi


Liite.

Lauantai  2008-05-10 
Liite.

Lauantai  2008-05-10 

"Väitepäätös". 05.05.2008.

"Väitepäätös". 05.05.2008.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

"Väitepäätös"

KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO
PL 52, Vapaudenkatu 54
40101 JYVÄSKYLÄ
Puhelin 010 362 6740, Telekopio 010 362 6771
Sähköposti keski-suomi.uo@oikeus.fi

PÄÄTÖS 59/08
05.05.2008 2645/616/08P

Pertti Juhani Manninen

VÄITEPÄÄTÖS

Asianosaiset

Vastaaja
Pertti Juhani Manninen

Hakija
Pekka Mononen

Ulosottoasiat
0744418533

Selostus asiasta

Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty päätös 30.05.2007. 1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan poistattamaan tietyt loukkaavat verkkoviestit nettisanomat.com-internetsivustolta ja että ulosottomies antaa tarvittaessa virka-apua lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaaja on valittanut päätöksestä, mutta valitukset on hylätty Jyväskylän käräjäoikeuden päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä jälkimmäisessä päätöksessä myös täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi. Asian eri yhteyksissä vastaaja on esittänyt väitteen, että hän on jo itse poistanut ko. verkkoviestit.
Ulosottomies on viran puolesta ottanut asian ratkaistavaksi alkuperäisen päätöksen itseoikaisupyyntönä.

Kuuleminen

Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja Monosen mukaan niitä ei ole poistettu.

PÄÄTÖS

Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan.

Perustelut

Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja Pekka Monoseen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia tekaistuihin laskuihin. Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa.

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1

Lainkohdat

Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½

Jarmo Kivistö
Jarmo Kivistö
kihlakunnanvouti
Puhelin 010 362 6798, 050 300 3927

Lähettämispäivä

Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Lue myös!


Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24







 
Tältä sivulta on poistettu joidenkin asianomaisten nimet, ammatit ja työpaikat.
Lakisanomat. Vastaava toimittaja Pertti Manninen. Keskiviikko 2011-11-16.
Nimet palautettu ja poistot tehty Vaasan hovioikeuden 19.11.2015 antaman tuomion mukaisesti. Lauantai 2016.02.27.
 
 Lakisanomat
Keskiviikko  2007-10-24 

Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa.

(21POISTETTU 15.12.2015)

Korkeimman oikeuden lähettämä jäljennös Pekka Monoselta saadusta vastauksesta.

KORKEIN OIKEUS

Diaarinro
R2007/583

21.9.2007

Pertti Juhani Manninen

HAKIJA

Pertti Juhani Manninen

ASIA

Kunnianloukkaus

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 565

JÄLJENNÖKSEN LÄHETTÄMINEN

Pertti Juhani Mannisen muutoksenhakemuksen johdosta on Pekka Monoselta saatu vastaus, josta oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 11 §:n 3 momentin nojalla lähetän oheisena jäljennöksen.

Esittelijä

Sari Ruokojärvi
Sari Ruokojärvi

 

Pohjoisesplanadi 3

PL 301 00171 Helsinki
Puhelin 010 36 4000

Telefax 010 36 40154

Sähköposti:
Korkein.oikeus @om.fi

--

KORKEIN OIKEUS

Saapui postitse

Telekopiona/s-postitse [yliviivattu]

21.09.2007

Liitteitä: lasku

Korkeimmalle oikeudelle

ASIA

Vastaus kunnianloukkausta koskevassa asiassa R 2007/583

VASTAUKSEN ANTAJA

Mononen Pekka

asianajaja, Vantaa

PROSESSIOSOITE

Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky

Vihertie 44-46, 01620 Vantaa

Puh. 09- 878 4133, 0400-400685

Fax 09-890 838.

SUOMEN ASIANAJOLIITTO .
DEFENSOR LEGIS

FINLANDS ADVOKATFÖRBUND .
Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky

Vihertie 44-46, 01620 Vantaa
Puh 0400-400 685 Fax 09-890 838

www.pekkamononen. fi
[leima]

VASTAPUOLI

Manninen, Pertti Juhani

SYYTTÄJÄ

Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas

RATKAISU. JOHON HAETTU MUUTOSTA

Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 656, Dnro R 06/815

VALITTAJAN MUUTOSVAATIMYUKSET

Valittajan muutosvaatimukset kiistetään.

VAATIMUSTEN PERUSTEET

Hovioikeuden tuomio on sanamuodoltaan riittävän yksilöity, jotta täytäntöönpano voi sen perusteella tapahtua. Tuomiossa ei ole myöskään sellaista ristiriitaa, jota valittaja väittää siinä olevan.

Valittajan vaatimukset osoittavat halua jatkaa tekoaan niin pitkään kuin mahdollista. Verkkojulkaisun kannalta ja julkaisijan toiminnan kannalta ei niillä tiedoilla, jotka koskevat allekirjoittanutta ole muuta merkitystä, kuin saada loukkaava tieto internetissä jatkumaan.

Olen pyytänyt julkaisijaa poistamaan kaikki itseäni tai yrtystäni koskevat tiedot julkaisusta. Tämä koskee luonnollisesti kaikkia niitä sivuja, jotka vielä on julkaistuina toimivilla nettisivustoilla.

Valittaja yrittää hämätä väittämällä, että julkaiseminen on tapahtunut jo aiemmin, eikä uusissa julkaisuissa ole mainintoja minusta. Tosiasia on kuitenkin, että valittaja voisi helposti poistaa kaikki sellaiset sivut tai merkinnät, jotka koskevat minua. Valittaja haluaa ylläpitää loukkaavan aineiston toiminnassa olevilla sivuilla, mikä tarkoittaa samalla, että rikoksen tekeminen jatkuu edelleen.

Muutoin viittaan aikaisemmin lausumaani.

VALITUS- JA VASTAUSKULUT

Vastaaja on määrättävä korvaamaan valitus- ja vastauskuluni laillisine korkoineen. Liitän laskelma kuluista oheen. Hoidan tätä asiaa toimistoni kautta, jolloin toimistoni arvonlisäverovelvollisuus on selvä.

PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS

Vantaalla 20 päivänä syyskuuta 2007

Pekka Mononen

Pekka Mononen

asianajaja, varatuomari

Vantaa

--

Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky

Vedoslasku

Pekka Matti Rafael Mononen

Haravakuja 19 A

01660 VANTAA

Päivämäärä

20.09.2007

Laskun numero

2007742

Viitteenne
Toimeksianto

1179

Maksuehdot
30 päivää
Viivästyskorko

11.00 %

Arvonlisäverotunnisteenne
Arvonlisäverotunnisteemme
0618012-9

Asia: Sjä > Manninen, Pertti; Kunnianloukkaus; Asianomistajana Pekka Mononen

Palkkiot Netto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40

Kulut ja maksut 0,00 0,00 0,00
Yhteensä Netto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40

Maksettava EUR Netto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40

Erittely kuluista ja palkkioista liitteenä

Arvolisävero erittely
Alv 22,0 % Kulut 0,00 Alv Palkkiot 170,00 Alv 37,40 Nrtto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40
Yhteensä Kulut 0,00 Alv Palkkiot 170,00 Alv 37,40 Nrtto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40

HUOM! ÄLÄ MAKSA TÄLLÄ VEDOSLASKULLA
ALV rek.

Postiosoite
Vihertie 44-46 A1
01620 Vantaa
Kotipaikka
Vantaa
Puhelin

09-878 4133
0400-400 685
Telefax

09-890 838

Y-tunnus 0618012-9

Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky
Sivu 1

Erittely toimenpiteistä

Laskun nro 2007742

Toimeksianto 1179

Sjä > Sjä > Manninen, Pertti; Kunnianloukkaus; Asianomistajana Pekka Mononen

Toimenpiteet
20.09.2007 Vastaanotettu ja tarkastettu korkeimman oikeuden lähettämät valitusasiakirjat, perehdytty niihin ja annettu vastaus
Palkkio 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40

Yhteensä 207,40

Pankkitili
SAMPO 800010-1974057

 

 

Postiosoite
Vihertie 44-46 A1
01620 Vantaa
Kotipaikka
Vantaa
Puhelin

09-878 4133
0400-400 685
Telefax

09-890 838

Y-tunnus 0618012-9

Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa.

(21POISTETTU 15.12.2015)

Hovioikeudessa asianajaja Pekka Mononen sitten sekosi omassa todistelupuheenvuorossaan, joka on nauhoitettu ja joka on luettavissa ja jossa pitäisi puhua totta, Todistelupuheenvuorossaan hän väitti lukeneensa joitakin kirjoituksia ennen kuin hän oli pyytänyt sähköpostilla lehdessä julkaistujen ilmoitusten (siis ilmoitusten) poistamista. Tähän saakka hän oli saanut edelläkuvaillun kaltaisesti oikeuden uskomaan kunniaa loukkaavien kirjoitusten poistopyyntöön jäämättä kiinni suoranaisesta valeesta. Hän ei vain ollut oikaissut käsitystä, joka jotenkin oli kihlakunnansyyttäjälle syntynyt ja jota syyttäjä aktiivisesti moneen kertaan tarjoili oikeudenkäynneissä lautamiehille ja tuomareille, jotka uskoivat eivätkä vaivautuneet ottamaan asiasta selkoa kirjallisistakin todisteista huolimatta.

(26POISTETTU 15.12.2015)

XPekka Mononen on siis se, mitä hän oikeudessa sanoi ja myös se, että hän ei oikaissut oikeudelle ja oikeudenjäsenille syntynyttä väärää käsitystä asiasta.

Korkein oikeus ei antanut asiassa valituslupaa, joten sekään ei siis tutkinut tätä (5poistettu 06.12.2015). Itse asiassa samaan asiaan liittyen Asianajaja Pekka Mononen sekoitti entistä enemmän oikeuslaitosta eli Korkeinta oikeutta antamassaan vastauksessaan ja väitti muutosluvan hakijan, päätoimittaja Pertti Mannisen hämäävän Korkeinta oikeutta.

Valituslupapyynnön 4, kohta kuului seuraavasti:
“4) Hovioikeuden ratkaisun perustelun syyksilukemisen näyttökohta on virheellinen siltä osin kuin siinä väitetään: ”Manninen ei ollut poistanut sivustoa pyynnöstä huolimatta, joten Mononen oli tehnyt rikosilmoituksen.”
Asianomistaja ei ole voinut pyytää kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä aineiston poistamista, koska sitä ei ole pyyntöhetkellä ollut edes olemassa. Asianomistaja on lähettänyt lehdelle verkkojulkaisussa julkaistujen ilmoitusten poistamista koskevan pyynnön 5.3.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 3) ja esittänyt todisteeksi kunnianloukkauksesta lehden kirjoituksen, jonka päiväys on 1.7.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 1).”
http://www.nettisanomat.com/2007/07/07/kunnianloukkaus
mononenmanninen.htm#valituslupahakemus

Tähän Asianajaja Pekka Mononen vastaa Korkeimmalle oikeudelle täysin päättömästi sekoittaen asian tarkoituksellisesti vääntäen aikaisemman myöhemmäksi niin, että asiasta ei saa enää mitään selkoa.

Asianajaja Pekka Mononen vastaus Korkeimmalle oikeudelle:
“Olen pyytänyt julkaisijaa poistamaan kaikki itseäni tai yritystäni koskevat tiedot julkaisuista. Tämä koskee luonnollisesti kaikkia niitä sivuja, jotka vielä on julkaistuna toimivilla nettisivustoilla. valittaja yrittää hämätä väittämällä, että julkaiseminen on tapahtunut jo aiemmin, eikä julkaisuissa ole mainintoja minusta."

Tosiasia on, joka kävi myös ilmi Nettisanomien päätoimittajan lausumissa kaikissa oikeusasteissa ja kirjallisissa todisteissa, että lehden Asianajaja Pekka Mononen laskutusta koskeva kirjoitus julkaistiin vasta laskutusoikeudenkäynnin tuloksen saatua lainvoiman, siis sen jälkeen kuin Korkein oikeus ei ollut myöntänyt valituslupaa, siis kuukausia myöhemmin kuin ilmoitusten poistopyyntö oli lähetetty lehdelle. Mitään päinvastaisia todisteita oikeudessa ei esitetty, vain siis asianajan väite, siitä, että hän oli pyytänyt kunniaansa loukkaavia kirjoituksia poistettaviksi.

Tätä asiaa koskevasta todistelusta katkelma hovioikeudesta:

manninen
niin joo tähän varsinaiseen asiaan joo siis tota kysymys on siitä tota millon te lähetittte minulle jonkinlaisen pyynnön että te halusitte ne sivut suljettaviksi tai tai että jotenkin teitä koskevat tiedot poistettaviksi anteeksi

mononen
se se näkyy kai siitä sähköpostijäljennöksestä päivä

manninen
no oliko se siis ennen kuin tota nää kirjoitukset oli voimassa vai jälkeen

mononen
en en minä sitä pysty muistaan mä en muista sitä päivää millon mä ensimmäisen kerran havaitsin nää häväistyskirjoitukset täällä internetissä en mä pysty sitä muistaan

manninen
joo mut mut kun tässä kuitenkin te ootte ilmottanut että olette pyytänyt minua niitä poistamaan niin pitäisi tietenkin pystyä osoittaan ootteko te pyytänyt ennen vai jälkeen kun te ootte havainnut siis

mononen
tietenkin mä olin jotain havainnut kun mä lähin pyytämään mutta mutt että siis en mä olis varmaan kovin helposti havainnut niitä jos en mä olis olis tota tiennyt että että te olitte pyytänyt multa ilmotusta sinne ilmais ilmanen asianajotoimiston mainosilmoitus teidän internet sivustolle siinä vaiheessa kun välit oli kunnossa ja mä suostuin siihen mutta sitten tota sitten tota noin niin jossain vaiheessa havaitsin että ei ei minulla oo ehkä edullista mainostaa tämmäsessä lehdessä niin niin pyysin poistamaan tiedot mutta mä en en pysty muistaan että mitä siinä vaiheessa oli kirjotettu sitten täällä näin että että ensin mulla oli mainos ja tota myöhemmin tuli sitten nää häväistyskirjoitukset

manninen
öö"

Todistelu kokonaisuudessaan:
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/
20070315kunnianloukkaus2todisteluhovi1as.htm

Itse kunnianloukkausjutun Asianajaja Pekka Mononen voitti. Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin sekä poistamaan kaikki Monosta ja hänen yritystään koskeva aineisto riippumatta siitä loukkaako se asianajan kunniaa. Näin kai sitten on tulkittava hovioikeuden päätöstä asiassa. Päätöksen toimeenpanija ratkaisee mitä hovioikeus on oikeasti tarkoittanut.

2007-10-24 Pertti Manninen



Korkeimman oikeuden päätös

KORKEIN OIKEUS

PÄÄTÖS

Diaarinro
R2007/583

21.9.2007

Antopäivä

15.10.2007

Nro
2153

HAKIJA

Pertti Juhani Manninen

ASIA

Kunnianloukkaus

RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA

Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 565

VÄLITOIMI

Pekka Matti Rafael Mononen on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvaukseksi vastauksen antamisesta aiheutuneista kuluista 207,40 euroa korkoineen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN PÄÄTÖS

Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi.

Mannisen on suoritettava Monoselle korvaukseksi vastauskuluista Korkeimmassa oikeudessa 207,40 euroa. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä.

Esittelijä

Sari Ruokojärvi

Sari Ruokojärvi

 

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Krogerus ja Rautio. Esittelijä on ollut vanhempi oikeussihteeri Ruokojärvi.

Oikeudenkäyntimaksu 51 €
Toimituskirjan saaja
Pertti Juhani Manninen

Maksutta
Pekka Matti Rafael Mononen

--

Liite.

KORKEIN OIKEUS
HÖGSTA DOMSTOLEN
KORKEIMMAN OIKEUDEN VALITUSLUPAJÄRJESTELMÄ

Liite.
SUOMEN VALTIO / OIKEUSHALLINNON PALVELUKESKUS
LASKU

--

 




 

Liite.

Lauantai  2008-05-10 

"Väitepäätös". 05.05.2008.

"Väitepäätös". 05.05.2008.

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

"Väitepäätös"

KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO
PL 52, Vapaudenkatu 54
40101 JYVÄSKYLÄ
Puhelin 010 362 6740, Telekopio 010 362 6771
Sähköposti keski-suomi.uo@oikeus.fi

PÄÄTÖS 59/08
05.05.2008 2645/616/08P

Pertti Juhani Manninen

VÄITEPÄÄTÖS

Asianosaiset

Vastaaja
Pertti Juhani Manninen

Hakija
Pekka Mononen

Ulosottoasiat
0744418533

Selostus asiasta

Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty päätös 30.05.2007. 1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan poistattamaan tietyt loukkaavat verkkoviestit nettisanomat.com-internetsivustolta ja että ulosottomies antaa tarvittaessa virka-apua lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaaja on valittanut päätöksestä, mutta valitukset on hylätty Jyväskylän käräjäoikeuden päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä jälkimmäisessä päätöksessä myös täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi. Asian eri yhteyksissä vastaaja on esittänyt väitteen, että hän on jo itse poistanut ko. verkkoviestit.
Ulosottomies on viran puolesta ottanut asian ratkaistavaksi alkuperäisen päätöksen itseoikaisupyyntönä.

Kuuleminen

Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja Monosen mukaan niitä ei ole poistettu.

PÄÄTÖS

Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan.

Perustelut

Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja Pekka Monoseen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia tekaistuihin laskuihin. Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa.

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1

Lainkohdat

Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½

Jarmo Kivistö
Jarmo Kivistö
kihlakunnanvouti
Puhelin 010 362 6798, 050 300 3927

Lähettämispäivä

Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008

PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2

Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut!

Lue myös!


Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24





Nettisanomien päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistukseen ja lehdestä määrättiin poistettavaksi verkkoviestejä asianajajan kunniaa loukkaavan kirjoittelun johdosta.

Nettisanomien päätoimittaja pyytää valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta asianajajan kunniaa loukkaavasta tuomiosta.


 

Valitus kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön tekemisvelvoitetta koskevasta päätöksestä 30.05.2007. Nettimuodossa.


Pertti Manninen
...
...

Jyväskylän käräjäoikeudelle

Asia: Valitus kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön tekemisvelvoitetta koskevasta päätöksestä 30.05.2007. Numero 1873/6160/07P. Tiedoksiantopäivä 09.08.2007.

Tekemisvelvoitetta koskevassa päätöksessä Jyväskylän käräjäoikeus on osoitettu valituspaikaksi. Tiedoksiantopäivä ilmenee ulosottoviraston lähettämästä kirjeestä.
(Tekemisvelvoitetta koskeva päätös 30.05.2007. Kirjallinen todiste 1)
(Ulosottomiehen kirje 2.8.2007. Kirjallinen todiste 2)

Vaatimus

Pyydän 1) kumoamaan kihlakunnanvoudin tekemän päätöksen tai 2) määräämään kihlakunnanvoudin päätöksen täytäntöönpanon keskeytettäväksi tai 3) varaamaan minulle mahdollisuuden itse panna toimeen Vaasan hovioikeuden aineiston poistamista koskeva tuomio.

Vaatimus 1)

Perustelut

Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö on ollut esteellinen tekemään kyseessä olevaa päätöstä.

Tuomiolauselman mukaan: "Manninen velvoitetaan poistamaan ylläpitämältään nettisanomat.com-internetsivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Asianajaja Pekka Mononen tai hänen yrityksensä nimi tai muutoin esitetään viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan."

Asianajaja Pekka Mononen esitti hovioikeudelle kirjallisena todisteena nettisivun, jonka otsikon alkuosa oli seuraava: "2004/07/01 – nettisanomat – (Poistettu 06.12.2015) – Pekka Mononen, asianajaja – Asianajotoimisto …". Monosta koskeva asia oli hänen laskutuksensa, joka juonsi juurensa kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön tekemään päätökseen pakkohuutokaupassa, josta äitini Laura Manninen teki ensin ulosottovalituksen ja nosti sen jälkeen täytäntöönpanoriitakanteen. Tällä sivulla on viittauksia kihlakunnanvouti Jarmo Kivistöön seuraavasti:

"Lue myös! Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi." (2 kertaa).

"Lue myös! Oikeudenkäyntien nauhoitettu osa." (4 kertaa).

"Lue myös! Asianajajan (Poistettu 06.12.2015) I.

Asianajajan (Poistettu 06.12.2015) II,"

"Lue myös! Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi."

"Torstaina 24.06.2004. Pääkirjoitus. Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi."

"Kuinka Asianajaja Pekka Mononen selosti käräjäoikeuden tuomaria. Maksupäätös, Päivi Penttinen 29.03.2001. Selostus. Oikeudenkäyntien nauhoitetut osat: Sivut 1-10 - Sivut 11-20 - Sivut 21-30 - Sivut 31-40 - Sivut 41-50 - Sivut 51-60 - Sivut 61-68."

"Eräs pakkohuutokauppa 1999-2000. Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. Avustava ulosottomies Raino Rinne ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö asialla. Koska oikeudelle esitetty asiakirja ei ole vielä rikosoikeudellisesti vanhentunut selostan asiaa aikaisemmin julkaistujen asiakirjojen pohjalta. Pertti Manninen. Lue lisää!"

(Oikeudenkäynnissä todisteena esitetty nettisivu 2004/07/01. Kirjallinen todiste 3)

 
 

Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön liittyminen Asianajaja Pekka MonostaX liittyvään asiaan on myös muillakin sivuilla. Google-haku kriteerillä "Jarmo Kivistö" antaa seuraavanlaisia tuloksia:

"2004/06/24 – nettisanomat.com – Rikosilmoitus Raino Rinne …
Vaasan hovioikeus muutti sitten päätöstä ja lainvoiman saaneessa päätöksessä todettiin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön toimineen virheellisesti ja …
http://www.nettisanomat.com /2004/06/24/pakkohuutokauppa.htm

"nettisanomat – 2005/01/06/ -toinensivu – Vuosi 2004. Linkit …
Vaikka äitini oli toimittanut vaatimuksensa kirjallisesti tähän pakkohuutokauppaan, niin kihlakunnan vouti Jarmo Kivistö hylkäsi hänen vaatimuksensa …

www.nettisanomat.com/2005/01/06/etusivu0406.htm

"nettisanomat – 2005/04/19/ _ Kuva – "Taivas on meidän!" Hetki …
Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 … www.nettisanomat.fi/2005/04/19/etusivu.htm"

(Google-hakutuloksia 10.8.2007. Kirjallinen todiste 4)

Näillä sivuilla kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön liittymisestä Asianajaja Pekka MonostaX liittyvään asiaan kerrotaan mm. seuraavasti:

" Eräs pakkohuutokauppa 1999-2000. Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. Avustava ulosottomies Raino Rinne ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö asialla. Koska oikeudelle esitetty asiakirja ei ole vielä rikosoikeudellisesti vanhentunut selostan asiaa aikaisemmin julkaistujen asiakirjojen pohjalta. Pertti Manninen. Lue lisää!"

"Koska oikeudelle esitetty asiakirja ei ole vielä rikosoikeudellisesti vanhentunut selostan asiaa aikaisemmin julkaistujen asiakirjojen pohjalta. Seuraavan muistion laadin 24.03.2001 ja 27.03.2001 oikeudenkäyntiä varten, silloin kun kaikki oli vielä muistissa. Ulosottovalitus käsiteltiin Jyväskylän käräjäoikeudessa ilman suullista käsittelyä. Päätöksen tästä teki käräjätuomari Matti Kuuliala yhtenä perustelunaan se, ettei valittajalle tulisi lisää oikeudenkäyntikuluja. Näin ollen avustava ulosottomies Raino Rinteen paikkansapitämätön kirjallinen lausunto sai suhteettoman painoarvon. Vaasan hovioikeus muutti sitten päätöstä ja lainvoiman saaneessa päätöksessä todettiin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön toimineen virheellisesti ja ristiriitaisesti. Hovioikeus ei myöskään välittänyt enää mitään siitä perusteesta, jolla vanhuksen etuoikeutettu vaatimus hylättiin. Näin ollen ulosoton operaatio vaatimusten hylkäämisestä osoittautui tarkkaan laskelmoiduksi tempuksi. Pertti Manninen. 24.06.2004."

"Torstaina 24.06.2004. Pääkirjoitus: Olemme viime päivinä lukeneet järkyttäviä uutisia taloudelliseen ahdinkoon joutuneiden ihmisten kohtaloista. Iltapäivälehdet ovat tuoneet päivittäin esille uusia yksityiskohtia. Eihän niihin voi ottaa kantaa, kun ei tunne asiaa. Yleisellä ja yksityisellä tasolla haluan kuitenkin tuoda esille yhden tapauksen, jonka tunnen kaikista parhaiten Suomessa. Olisin vielä kestänyt sen, että Pankki ahdistelee ihmistä, mutta minulle sinisilmäisenä oli ja on edelleen täysin käsittämätöntä ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin toiminta pakkohuutokaupassani sekä sen jälkeen äidilleni myönnetyn maksuttoman oikeudenkäynnin asianajajan toiminta, joka ei ollut tyytyväinen valtiolta saamaansa korvaukseen, vaan (307poistettu 27.02.2016) uusia laskuja, moneen kertaan, maksettavakseni. Tässä häntä auttoi Pankin virkailija, joka oikeudessa syyllistyi väärän valan antamiseen tai sitten anteeksiantamattomaan unohtamiseen vahingokseni. Hän ei muistanut pakkohuutokauppapöytäkirjan sisältöä vaikka oli pöytäkirjan mukaan ollut Pankin edustaja kyseisessä valvontatilaisuudessa. Kaikesta huolimatta hyvää oikeata juhannusta tänään torstaina 24.06.2004. Pertti Manninen.

Joitakin linkkejä edellä mainittuihin asioihin: Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.

Asianajajan (Poistettu 06.12.2015) I.

Asianajajan (Poistettu 06.12.2015) II.

Lue myös! Velka"

"Tausta: Äitini valvonta Laukaan talon pakkohuutokaupassa hylättiin sillä perusteella, että olin vienyt hänen haltijavelkakirjansa ulosottotoimistoon. Avustava ulosottomies Raino Rinne oli pyytänyt minua niitä sinne tuomaan. Vaikka äitini oli toimittanut vaatimuksensa kirjallisesti tähän pakkohuutokauppaan, niin kihlakunnan vouti Jarmo Kivistö hylkäsi hänen vaatimuksensa perusteluinaan, että haltijavelkakirjat ovat olleet velallisen hallussa ja että hän on saanut puhelimessa yli 80-vuotiaalta vanhukselta vastauksen, ettei hänellä niitä ole." ¤ Tässä vaiheessa kuvaan astuu Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen ky."

" Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. Ja näin se jatkui, muun muassa: varatuomari, Pekka Mononen, (33POISTETTU 15.12.2015) (34POISTETTU 15.12.2015), (7poistettu 06.12.2015) tai muistamattomuus oikeudessa todistajalausunnossa. Ja tähän se loppui! Hovioikeus teki oikeudenkäyntivirheen. Korkein oikeus ei ottanut valitusta käsitelläkseen. Euroopan ihmisoikeustuomio istuin viimeinen mahdollisuus? Tarkka selostus!"

(Nettisivu 2004/06/24. Kirjallinen todiste 5)
(Nettisivu 2005/01/06. Kirjallinen todiste 6)
(Nettisivu 2005/04/19. Kirjallinen todiste 7)

Korkeimpaan oikeuteen on jätetty valituslupahakemus ja valituslupa sekä täytäntöönpanokieltopyyntö Vaasan hovioikeuden päätökseen.

Seuraavassa pyyntö täytäntöönpanokiellosta ja valituslupahakemuksen perustelut:

"TÄYTÄNTÖÖNPANOKIELTO

Pyydän kunnioittavasti, että Korkein oikeus määrää verkkoviestien poistamiselle täytäntöönpanokiellon."

"I VALITUSLUPAHAKEMUS

PERUSTELUT

1) Hovioikeuden tuomion täytäntöönpano on mahdotonta ja vaikeaa, koska tuomiossa ei ole mitenkään rajattu verkkoviestien poistamista sellaiseen aineistoon, joka täyttää kunnianloukkausrikoksen kriteerit. Esimerkiksi asianomistajan itsensä lähettämät ilmoitustekstit eivät voi olla loukkaavia. Näitä verkkoviestejä on useita kymmeniä.

2) Hovioikeuden tuomio ja tuomiolauselma ovat ristiriitaiset.

Tuomion mukaan: "Mannisen on poistettava ylläpitämältään nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen."

Tuomiolauselman mukaan: "Manninen velvoitetaan poistamaan ylläpitämältään nettisanomat.com-internetsivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan asianajaja Pekka Monosen tai hänen yrityksensä nimi tai muutoin esitetään viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan."

3) Hovioikeus ei ole tuomiossaan rajannut verkkoviestien poistamista rikoksen tekoaikaan 1.7.2004 - 8.10.2005.

4) Hovioikeuden ratkaisun perustelun syyksilukemisen näyttökohta on virheellinen siltä osin kuin siinä väitetään:

"Manninen ei ollut poistanut sivustoa pyynnöstä huolimatta, joten Mononen oli tehnyt rikosilmoituksen."

Asianomistaja ei ole voinut pyytää kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä aineiston poistamista, koska sitä ei ole pyyntöhetkellä ollut edes olemassa. Asianomistaja on lähettänyt lehdelle verkkojulkaisussa julkaistujen ilmoitusten poistamista koskevan pyynnön 5.3.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 3) ja esittänyt todisteeksi kunnianloukkauksesta lehden kirjoituksen, jonka päiväys on 1.7.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 1).

5. Asianomistaja ei tätäkään oikeudenkäyntiä koskevassa laskutuksessaan ole ollut kovin huolellinen. Hän on esittänyt hovioikeudelle kaksi laskua, joissa samalle toimenpiteelle on tullut eri hinta:

Laskussa nro 2006703, pvm 29.08.2006: Toimenpide 15.05.2006 Vastaanotettu ja tarkastettu käräjäoikeuden tuomio: Palkkio 40,00 Alv 8,80 Yhteensä 48,80.

Laskussa nro 2007731, pvm 15.03.2007: Toimenpide 15.05.2006 Vastaanotettu ja tarkastettu käräjäoikeuden tuomio: Palkkio 50,00 Alv 11,00 Yhteensä 61,00.

Asianomistaja on esiintynyt tässä oikeudenkäynnissä yksityishenkilönä. Näin ollen alv:n vaatiminen ja myös hovioikeuden päätöksen mukaan sen saaminen on selvitettävä onko se verolakien mukaista. Ainakaan sellaisiin toimenpiteisiin, joissa yksityishenkilö matkustaa hovioikeuden pääkäsittelyyn yksityishenkilönä ja saa tästä matkakorvauksen sekä esiintyy pääkäsittelyssä yksityishenkilönä, alv:n lisääminen on perusteetonta. Laskutus on muutenkin kohtuuton ja esitin tämän seikan jo hovioikeudessa.

6. Asianomistajan valitus Jyväskylän käräjäoikeuden 2.5.2006 antamasta tätä asiaa koskevasta tuomiosta on minulle lähetetyn kaksoiskappaleen mukaan saapunut käräjäoikeuden kansliaan 2.6.2006, siis myöhästyneenä. Valitus olisi pitänyt jättää käsittelemättä. Liitteenä valituksen etusivu, josta asia ilmenee. Tämä on uusi kirjallinen todiste."

(Valituslupapyyntö ja valitus Korkeimmalle oikeudelle 07.06.2007. Kirjallinen todiste 8)

Jyväskylän käräjäoikeuden tuomio oli täysin vastakkainen verkkoviestien poistamisen suhteen hovioikeuden tuomioon verrattuna.

Tästä asiassa tuomiota perusteltiin seuraavasti:

" Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:stä ilmenee, että tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta määrätä julkaisijan tai palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään

julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.

Mononen on käräjäoikeuden käsityksen mukaan mainittuun säännökseen nojautuen vaatinut, että syytteessä tarkoitetut internetsivut määrätään suljettaviksi siltä osin kuin niillä on esitetty viittauksia hänen nimeensä tai hänen asianajotoimistoonsa. Lähtökohtana mainittua lakia sovellettaessa on lain 1 §:n 2 momentin mukaan, että viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Käräjäoikeus katsoo, ettei Mononen ole esittänyt riittävän painavia perusteita internetsivujen sulkemiseen hänen vaatimassaan laajuudessa. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkää esitetyn vaatimuksen."

(Vaasan hovioikeuden tuomio 23.4.2007. Kirjallinen todiste 9)

Vaatimus 2)

Mikäli käräjäoikeus kuitenkin katsoo, että kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön tekemisvelvoitetta koskeva päätös ei ole syntynyt esteellisenä tai että se on muutoin sopiva ja hyväksyttävä, pyydän käräjäoikeutta määräämään päätöksen täytäntöönpanon keskeytettäväksi.

Vaatimus 3)

Mikäli käräjäoikeus kuitenkin katsoo, että kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön tekemisvelvoitetta koskeva päätös on pistettävä toimeen ennen Korkeimman oikeuden käsiteltyä asian, pyydän käräjäoikeutta antamaan minulle mahdollisuuden itse poistaa loukkaava aineisto edellä esittämäni perusteella ja myös sillä seikalla, etten ollut vielä valmistanut valitusta Korkeimmalle oikeudelle enkä niin ollen osannut tuoda esille kaikkia asiaan liittyviä seikkoja vastatessani kihlakunnanvoudin teettämisuhkaa koskevaan kirjeeseen ja pyyntöön poistaa viestit vapaaehtoisesti..

(Teettämisuhka: kuuleminen 8.5.2007. Kirjallinen todiste 10)

(Vastauskirje 28.05.2007. Kirjallinen todiste 11)

Mikäli voisin saada itse mahdollisuuden aineiston poistamiseksi, voisin helpommin tarvittaessa muuttaa poistot Korkeimman oikeuden mahdollisesti erilaisen päätöksen mukaisiksi.

Kirjalliset todisteet ja todistusteemat

Kirjallinen todiste 1
Tekemisvelvoitetta koskeva päätös 30.05.2007.
Todistusteema: Muutosta on haettava valittamalla Jyväskylän käräjäoikeudelta.

Kirjallinen todiste 2
Ulosottomiehen kirje 2.8.2007.
Todistusteema: Päätöksen tiedoksiantopäivä on 09.08.2007.

Kirjallinen todiste 3
Oikeudenkäynnissä todisteena esitetty nettisivu 2004/07/01.
Todistusteema: Pekka Monosta koskevassa asiassa on viittauksia Jarmo Kivistöön.

Kirjallinen todiste 4
Google-hakutuloksia 10.8.2007.
Todistusteema: Google-hakutulokset viittaavat sivuille, joissa Pekka Monosta koskevassa asiassa on viittauksia Jarmo Kivistöön.

Kirjallinen todiste 5
Nettisivu 2004/06/24.
Todistusteema: Pekka Monosta koskevassa asiassa on viittauksia Jarmo Kivistöön.

Kirjallinen todiste 6
Nettisivu 2005/01/06.
Todistusteema: Pekka Monosta koskevassa asiassa on viittauksia Jarmo Kivistöön.

Kirjallinen todiste 7
Nettisivu 2005/04/19.
Todistusteema: Pekka Monosta koskevassa asiassa on viittauksia Jarmo Kivistöön.

Kirjallinen todiste 8
Valituslupapyyntö ja valitus Korkeimmalle oikeudelle 07.06.2007.
Todistusteema: Verkkoviestien poistamiselle on pyydetty täytäntöönpanokieltoa. Verkkoviestien poistamiselle on pyydetty tarkennuksia ja täsmennyksiä sekä ajallista rajausta.

Kirjallinen todiste 9
Vaasan hovioikeuden tuomio 23.4.2007.
Todistusteema: Jyväskylän käräjäoikeuden tuomio on täysin vastakkainen verkkoviestien poistamiseksi Vaasan hovioikeuden tuomioon verrattuna.

Kirjallinen todiste 10
Teettämisuhka: kuuleminen 8.5.2007.
Todistusteema: Uhkaan oli vastattava ennen kuin valituslupapyynnön ja valituksen määräaika Korkeimpaan oikeuteen oli päättynyt.

Kirjallinen todiste 11
Vastauskirje 28.05.2007.
Todistusteema: Ilmoitus valitusluvan ja valituksen tekemisestä Korkeimpaan oikeuteen. Ilmoitus siitä, että täytäntöönpanokieltoa tullaan hakemaan hovioikeuden tuomion tarkentamiseksi. Ilmoitus siitä, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot olivat täysin vastakkaiset sivujen poistamisen suhteen.

Helsingissä keskiviikkona 22.08.2007

Pertti Manninen

 



Liite.

Nettisanomat lauantai 2007-07-07.

Nettisanomien päätoimittaja pyytää valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta asianajajan kunniaa loukkaavasta tuomiosta.

Alustukseksi: Nettisanomien päätoimittaja [Pertti Manninen] tuomittiin sakkorangaistukseen ja lehdestä määrättiin poistettavaksi verkkoviestejä varatuomari [Pekka Mononen] kunniaa loukkaavan kirjoittelun johdosta.
Tarkennukseksi: Kunnianloukkaus. Asiakirjoja aikajärjestyksessä.
Valituslupapyyntö ja valitus sekä liitteet kokonaisuudessaan tämän kirjoituksen lopussa. Liite1.

Seuraavassa otteita valituslupapyynnöstä otsikoituna.

Hovioikeuden tuomion täytäntöönpano
”Hovioikeuden tuomion täytäntöönpano on mahdotonta ja vaikeaa, koska tuomiossa ei ole mitenkään rajattu verkkoviestien poistamista sellaiseen aineistoon, joka täyttää kunnianloukkausrikoksen kriteerit. Esimerkiksi asianomistajan itsensä lähettämät ilmoitustekstit eivät voi olla loukkaavia. Näitä verkkoviestejä on useita kymmeniä.”

Hovioikeuden tuomio ja tuomiolauselma
”Hovioikeuden tuomio ja tuomiolauselma ovat ristiriitaiset. Tuomion mukaan: ”Mannisen on poistettava ylläpitämältään nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen.” Tuomiolauselman mukaan: ”Manninen velvoitetaan poistamaan ylläpitämältään nettisanomat.com-internetsivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Asianajaja Pekka Mononen tai hänen yrityksensä nimi tai muutoin esitetään viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan.”

Rikoksen tekoaika
”Hovioikeus ei ole tuomiossaan rajannut verkkoviestien poistamista rikoksen tekoaikaan 1.7.2004 - 8.10.2005.”

Sivujen poistopyyntö
”Hovioikeuden ratkaisun perustelun syyksilukemisen näyttökohta on virheellinen siltä osin kuin siinä väitetään: ”Manninen ei ollut poistanut sivustoa pyynnöstä huolimatta, joten Mononen oli tehnyt rikosilmoituksen.” Asianomistaja ei ole voinut pyytää kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä aineiston poistamista, koska sitä ei ole pyyntöhetkellä ollut edes olemassa. Asianomistaja on lähettänyt lehdelle verkkojulkaisussa julkaistujen ilmoitusten poistamista koskevan pyynnön 5.3.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 3) ja esittänyt todisteeksi kunnianloukkauksesta lehden kirjoituksen, jonka päiväys on 1.7.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 1).”

Laskutuksen ristiriitaisuus tässä jutussa
”Asianomistaja ei tätäkään oikeudenkäyntiä koskevassa laskutuksessaan ole ollut kovin huolellinen. Hän on esittänyt hovioikeudelle kaksi laskua, joissa samalle toimenpiteelle on tullut eri hinta: Laskussa nro 2006703, pvm 29.08.2006: Toimenpide 15.05.2006 Vastaanotettu ja tarkastettu käräjäoikeuden tuomio: Palkkio 40,00 Alv 8,80 Yhteensä 48,80. Laskussa nro 2007731, pvm 15.03.2007: Toimenpide 15.05.2006 Vastaanotettu ja tarkastettu käräjäoikeuden tuomio: Palkkio 50,00 Alv 11,00 Yhteensä 61,00.”

Yksityishenkilön alv
”Asianomistaja on esiintynyt tässä oikeudenkäynnissä yksityishenkilönä. Näin ollen alv:n vaatiminen ja myös hovioikeuden päätöksen mukaan sen saaminen on selvitettävä onko se verolakien mukaista. Ainakaan sellaisiin toimenpiteisiin, joissa yksityishenkilö matkustaa hovioikeuden pääkäsittelyyn yksityishenkilönä ja saa tästä matkakorvauksen sekä esiintyy pääkäsittelyssä yksityishenkilönä, alv:n lisääminen on perusteetonta. Laskutus on muutenkin kohtuuton ja esitin tämän seikan jo hovioikeudessa.”

Valituksen myöhästyminen
Asianomistajan valitus Jyväskylän käräjäoikeuden 2.5.2006 antamasta tätä asiaa koskevasta tuomiosta on minulle lähetetyn kaksoiskappaleen mukaan saapunut käräjäoikeuden kansliaan 2.6.2006, siis myöhästyneenä. Valitus olisi pitänyt jättää käsittelemättä. Liitteenä valituksen etusivu, josta asia ilmenee. Tämä on uusi kirjallinen todiste.”

Hovioikeuden tuomion kumoamista päätoimittaja Pertti Manninen vaatii lisäksi valituksessa seuraavasti, tässä otsikoituna.

Asianajaja Pekka Mononen laskutus on kohdistunut maksuttoman oikeudenkäynnin saaneeseen vanhukseen
”Tarkoitukseni ei ole ollut loukata asianomistajan kunniaa, vaan kirjoittaa erittäin sekavasta laskutuksesta, josta olen käyttänyt ilmaisua: ”Asianajajan (Poistettu 06.12.2015)”. Ilmaisulla ”tekaistu” on Nykysuomen sanakirjan mukaan monta merkitystä. Minulle ilmaisu on tarkoittanut laskutuksen sekavuutta, jossa kaikki mahdolliset elementit ovat vaihtuneet laskutuksen aikana kuten tässä oikeudenkäynnissä esittämistäni kirjallisista todisteista ilmenee. Laskutus on kohdistunut myös maksuttoman oikeudenkäynnin saaneeseen vanhukseen. Tällaisen asian esille tuominen ja siitä kirjoittaminen ei voi olla loukkaavaa eikä tällä mitenkään väitetä, että asianomistaja olisi ollut mukana jossakin lainvastaisessa toiminnassa.”

Asianajaja Pekka Monosta ei ollut merkitty edustajakseni pakkohuutokauppapöytäkirjaan
”Asianomistajan todisteeksi esittämällä sivulla (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 1) kerroin myös siitä, että pakkohuutokaupassa Asianajaja Pekka Monosta ei ollut merkitty edustajakseni pakkohuutokauppapöytäkirjaan. Tämän asian pakkohuutokaupan pitäjä Janne Nyman kertoi todistuksessaan hovioikeudessa. (Liite. Hovioikeuden nauhojen purku). Tällaisen asian esille tuominen ja siitä kirjoittaminen ei voi olla loukkaavaa eikä tällä mitenkään väitetä, että asianomistaja olisi ollut mukana jossakin lainvastaisessa toiminnassa.”

Asianajaja Pekka Mononen on ollut yhteydessä laskutusoikeudenkäynnin todistajaan
”Asianomistajan todisteeksi esittämällä sivulla (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 1) kerroin myös siitä, että Asianajaja Pekka Mononen oli ollut oikeusavustajalleni lähettämänsä kirjeen mukaan yhteydessä laskutusoikeudenkäyntiin haastamaamme todistajaan. Tällaisen asian esille tuominen ja siitä kirjoittaminen ei voi olla loukkaavaa eikä tällä mitenkään väitetä, että asianomistaja olisi ollut mukana jossakin lainvastaisessa toiminnassa.”

Lopuksi katkelma valituksen liitteestä asianomistajan hovioikeudessa antamasta todistelusta, jossa hän kertoo kuinka 85-vuotiaalle vanhukselle syntyi muitakin toimeksiantoja (2 kpl) maksuttoman toimeksiannon lisäksi:

manninen
joo no missäs vaiheessa te saitte sitten muita toimeksiantoja häneltä

mononen
jaa a nyt en en pysty vastaan kun en muista tota tuota juttua mutta

manninen
mutta kun nää laskuthan koskee niitä siis kysyn tässähän on hirvee määrä toimenpiteitä jotka ei ole sitä ja jo joista sitten minä olen joutunut maksumieheksi niin missä vaiheessa laura manninen antoi teille sitten näitä toimeksiantoja

mononen
no laura mannisen kanssa puhuttiin erittäin tiiviisti siinä vaiheessa kun kun pankissa oli oli niinku syntynyt sellanen tilanne että että tämmänen akordi saattas tulla mahdolliseksi ja sillä keinoin että laura manninen suostuis myymään öö teidän kirkkonummen talon vuokraoikeuksineen pakkohuutokaupasta ostaneelle se maapohjan niin että jos se tällä tavalla toteuttaisiin niin si sitähän jou jouduttiin aika tarkkaan sitt selvittään laura manniselle ja tuota noin niin kesti aika kauan ennenkuin hän oli valmis sellaseen ja hänelle sitten kun tuli ilmi että sitä oltiin myymässä niin kaikenmaailman ostajaehdokkaat sitten kääntyivät suoraan laura mannisen puoleen ja yrittivät ostaa sitä maapohjaa öö etukäteen laura manniselta altapois ikäänkuin ett että olis sitten ollut siellä huutokaupassa ostajalla kenties jo se maapohja se oli melkoista peliä siellä taustalla että että tätä tätä laura mannista kuviteltiin että hän hän ikänsä puolesta on ehkä niin heikentyneessä tilassa että hän myy äkkiä maapohjan jollekin ihan väärälle taholle joka sitten on käyttää valttikorttia huuto pakkohuutokaupassa ja ostaa talon vuokraoikeuksineen ja omistaa jo maan ennestään ett se tota sitäkin mä jouduin varjelemaan sitä laura mannista tällaisilta pyrkimyksiltä mutta että hän oli itse niin välkky ett ettei niin langennut sellaseen

niin tota siinä yhteydessä syntyi jossain kohtaa sitten tämä toimeksianto tästä avustamisesta siellä teidän kirkkonummen pakkohuutokaupassa

manninen
puheenjohtaja tai siis tietysti mononen siis syntyi toimeksianto no miten se syntyi äidilleni se toimeksianto kun hän ei muista siitä mitään niin niin voitteko kertoa

mononen
ei siitä ainakaan tehty mitään kirjallista toimeksiantosopimusta kun mä en ole vielä eläissäni yhtään kertaa tehnyt kirjallista toimeksiantosopimusta

manninen
hän oli 85-vuotias tiesittekö sen

mononen
no kyllä mä hänen ikänsä tiesin”


Asianajaja Pekka Mononen toimintatapa oikeuslaitosta ja viranomaisia kohtaan on taitavaa:

Hän jättää aina oikeuden päätettäväksi milloin mitäkin ja jättää vastuun oikeudelle, minne se tietenkin kuuluukin. Sitten hän vetoaa oikeuden päätökseen vaatimuksissaan ja puheissaan.

Laskutusoikeudenkäynnin hän aloitti käräjätuomari Päivi Penttisen tehtyä päätöksen, että vanhuksen maksuttoman päätöksellä ei korvata kaikkia esitettyjä oikeudenkäyntikuluja. Hän oli yhteydessä käräjätuomariin ja nimenomaan pyysi, ettei kaikkea korvata. Näin hän ohjasi tuomaria laskun kohtuullistamispäätöksessä haluamallaan tavalla. Ja laskutti sitten kaikki korvaamatta jääneet toimenpiteet ensin vanhuksen pojalta, jolla oli vanhuksen antama kirjallinen valtakirja olla yhteyshenkilönä asianajajaan, muutti sitten laskutuksen yhteisvastuulliseksi ja päätyi näissä kiemuroissaan laskutukseen, jossa hän lopulta edusti samassa riitajutussa vastakkaisia osapuolia. Korostettakoon, että kaikki oikeusasteet ovat hyväksyneet tämän menettelyn. Tällaisesta kirjoittaminen on nyt siis asianajan kunniaa loukkaavaa.

Tässä kunnianloukkausjutussa Asianajaja Pekka Mononen jatkoi samaa linjaansa. Niin poliisin suorittamassa esitutkinnassa kuin molemmissa oikeudenkäynneissä hän antoi ymmärtää, että oli pyytänyt ”kunnianloukkaus”-sivujen poistamista. Kaikista päätoimittaja Pertti Mannisen vastaväitteistä huolimatta syyttäjä Sirpa Hautakangas vielä loppulauseissaan siteerasi kirjallista todistusaineistoa, jonka mukaan sivuja on pyydetty poistettaviksi. Samaan päätyi myös hovioikeus, koska tuomiossaan viittaa siihen, että sivuja on pyydetty poistettaviksi. Asianajajalla olisi ollut mahdollisuus oikaista tämä väärä tieto useassa kohdassa, esimerkiksi ollessaan puhelinyhteydessä syyttäjään ennen oikeudenkäyntiä tai kahdessa oikeudenistunnossa. Hovioikeudessa hän lausui asiasta siten, että (27poistettu 15.12.2015) Seuraavassa katkelma tästä todistelusta:

manninen
niin joo tähän varsinaiseen asiaan joo siis tota kysymys on siitä tota millon te lähetittte minulle jonkinlaisen pyynnön että te halusitte ne sivut suljettaviksi tai tai että jotenkin teitä koskevat tiedot poistettaviksi anteeksi

mononen
se se näkyy kai siitä sähköpostijäljennöksestä päivä

manninen
no oliko se siis ennen kuin tota nää kirjoitukset oli voimassa vai jälkeen

mononen
en en minä sitä pysty muistaan mä en muista sitä päivää millon mä ensimmäisen kerran havaitsin nää häväistyskirjoitukset täällä internetissä en mä pysty sitä muistaan

manninen
joo mut mut kun tässä kuitenkin te ootte ilmottanut että olette pyytänyt minua niitä poistamaan niin pitäisi tietenkin pystyä osoittaan ootteko te pyytänyt ennen vai jälkeen kun te ootte havainnut siis

mononen
tietenkin mä olin jotain havainnut kun mä lähin pyytämään mutta mutt että siis en mä olis varmaan kovin helposti havainnut niitä jos en mä olis olis tota tiennyt että että te olitte pyytänyt multa ilmotusta sinne ilmais ilmanen asianajotoimiston mainosilmoitus teidän internet sivustolle siinä vaiheessa kun välit oli kunnossa ja mä suostuin siihen mutta sitten tota sitten tota noin niin jossain vaiheessa havaitsin että ei ei minulla oo ehkä edullista mainostaa tämmäsessä lehdessä niin niin pyysin poistamaan tiedot mutta mä en en pysty muistaan että mitä siinä vaiheessa oli kirjotettu sitten täällä näin että että ensin mulla oli mainos ja tota myöhemmin tuli sitten nää häväistyskirjoitukset

manninen
öö”

Tähän kunnianloukkausjuttuun liittyvä toinen asia.
Asianajaja Pekka Mononen jätti niin käräjäoikeudelle kuin hovioikeudelle laskunsa arvonlisäverolla korotettuina. On hyvin kyseenalaista voidaanko yksityishenkilönä esiintyvälle yksityishenkilönä nostetussa jutussa maksaa korvauksia alv:llä lisättynä. Ainakin silloin, kun toimenpide liittyy pelkästään yksityishenkilöön: oikeudessa oleminen, oikeuspaikalle matkustaminen, alv:n lisääminen on perusteetonta. Kirjelmien laatimisessakaan ei ole näytetty, että Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky:ssä joku muu kuin Asianajaja Pekka Mononen olisi ne laatinut. Tällöin alv:n periminen tuntuu oikeudettomalta. Mikäli Korkein oikeus ottaa valituksen käsiteltäväkseen, se joutuu selvittämään tämänkin asian.

Lauantai 2007-07-07. Pertti Manninen

P.S. Tämän jutun kirjoittaminen oli vielä nyt mahdollista. Äitini on tällä hetkellä 91-vuotias. Sama.

Kirjoitus: Nettisanomien päätoimittaja pyytää valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta asianajajan kunniaa loukkaavasta tuomiosta. Nettisanomat. Lauantai 2007-07-07.

Valituslupahakemus ja valitus. Muutoksenhaun kohde: Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 antama tuomio nro 565 kunnianloukkausasiassa R 06/794. Liite1.
--

 




Nettisanomien päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistukseen ja lehdestä määrättiin poistettavaksi verkkoviestejä asianajajan kunniaa loukkaavan kirjoittelun johdosta.

 

Nettisanomien päätoimittaja pyytää valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta asianajajan kunniaa loukkaavasta tuomiosta.


Kunnianloukkaus. Asiakirjoja aikajärjestyksessä.

1. Haaste. 1. Tiedoksiantotodistus & Kutsu pääkäsittelyyn
1. Haaste. 2. Haastehakemus & Ohjeita vastaajalle
1. Haaste. 3. Asianomistajan vaatimus
1. Haaste. 4. Asianomistajan vaatimus. Todiste. Google-haku
1. Haaste. 5. Asianomistajan vaatimus. Todiste. Nettisanomat

2. Vastaajan kirjalliset todisteet. 1. Luettelo
2. Vastaajan kirjalliset todisteet. 2. Laskut (5 kpl)
2. Vastaajan kirjalliset todisteet. 3. Päiväkirjamerkintä
2. Vastaajan kirjalliset todisteet. 4. Maksuttoman selvitys
2. Vastaajan kirjalliset todisteet. 5. Ensimmäinen haastehakemus
2. Vastaajan kirjalliset todisteet. 6. Kolmas haastehakemus

3. Asianomistajan kirjallinen todiste. Tuomio
4. Syyttäjän kirjallinen todiste. Sähköpostiviesti

5. Käräjäoikeuden pöytäkirja
6. Henkilötodistelu käräjäoikeudessa. 1. Asianomistaja
6. Henkilötodistelu käräjäoikeudessa. 2. Vastaaja
7.
Asianomistajan oikeudenkäyntikululasku käräjäoikeudessa.

8. Käräjäoikeuden tuomio. 1. Tuomio
8. Käräjäoikeuden tuomio. 2. Tuomiolauselma
8. Käräjäoikeuden tuomio. 3. Valitusosoitus
8. Käräjäoikeuden tuomio. 4. Tyytymättömyyden ilmoitus

9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 1. Valitus
9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 2. Kirjalliset todisteet. Laskut (5kpl)
9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 3. Kirjalliset todisteet. Päiväkirjamerkintä
9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 4. Kirjalliset todisteet. Maksuttoman selvitys
9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 5. Kirjalliset todisteet. Ensimmäinen haastehakemus
9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 6. Kirjalliset todisteet. Kolmas haastehakemus
9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 7. Kirjalliset todisteet. Pakkohuutokauppapöytäkirja
9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 8. Kirjalliset todisteet. Vastaajan asianomistajalle lähettämä kirjekopion pyyntö
9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 9. Kirjalliset todisteet. Velkajärjestelyn raukeamista koskeva päätös
9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 10. Liite. Henkilötodistelu käräjäoikeudessa. 1. Asianomistaja
9. Vastaajan valitus hovioikeudelle. 11. Liite. Henkilötodistelu käräjäoikeudessa. 2. Vastaaja

10. Asianomistajan valitus hovioikeudelle. 1. Valitus
10. Asianomistajan valitus hovioikeudelle. 2. Kirjallinen todiste. Tuloste Google-hakutuloksista.
10. Asianomistajan valitus hovioikeudelle. 3. Kirjallinen todiste. Tuloste nettisanomat.com -sivustosta

11. Hovioikeuden ilmoitus asian käsittelystä
12. Hovioikeuden vastauspyyntö asianomistajan valitukseen. 1. Pyyntö
12. Hovioikeuden vastauspyyntö asianomistajan valitukseen. 2. Ohje vastaajalle
12. Hovioikeuden vastauspyyntö asianomistajan valitukseen. 3. Liite. Asianomistajan valitus
12. Hovioikeuden vastauspyyntö asianomistajan valitukseen. 4. Liite. Asianomistajan valituksen liite. Kirjallinen todiste. Tuloste Google-hakutuloksista
12. Hovioikeuden vastauspyyntö asianomistajan valitukseen. 5. Liite. Asianomistajan valituksen liite. Kirjallinen todiste. Tuloste nettisanomat.com -sivustosta

13. Syyttäjän vastaus vastaajan valitukseen

14. Vastaajan vastaus asianomistajan valitukseen. 1. Vastaus
14. Vastaajan vastaus asianomistajan valitukseen. 2. Liite. Ääninauhalta purettu lausunto

15. Vastausten tiedottaminen

16. Asianomistajan vastaus vastaajan valitukseen. 1. Vastaus
16. Asianomistajan vastaus vastaajan valitukseen. 2. Liite. Valitus- ja vastauskululasku

17. Hovioikeuden päätös pääkäsittelyn toimittamisesta

18. Hovioikeuden kutsu pääkäsittelyyn valittajana

19. Hovioikeuden pöytäkirja.
20. Henkilötodistelu hovioikeudessa. 1. Asianomistaja
20. Henkilötodistelu hovioikeudessa. 2. Vastaaja
20. Henkilötodistelu hovioikeudessa. 3. Todistaja
21. Asianomistajan oikeudenkäyntikululaskut hovioikeudessa (2kpl)

22. Hovioikeuden tuomio. 1. Tuomio
22. Hovioikeuden tuomio. 2. Tuomiolauselma
22. Hovioikeuden tuomio. 3. Valitusosoitus
22. Hovioikeuden tuomio. 4. Liite. Käräjäoikeuden tuomio
22. Hovioikeuden tuomio. 5. Liite. Käräjäoikeuden tuomiolauselma

23. Vastaajan valituslupapyyntö ja valitus Korkeimmalle oikeudelle. 1. Valituslupapyyntö ja valitus
23. Vastaajan valituslupapyyntö ja valitus Korkeimmalle oikeudelle. 2. Liite 1.

Henkilötodistelu hovioikeudessa. 1. Asianomistaja

23. Vastaajan valituslupapyyntö ja valitus Korkeimmalle oikeudelle. 3. Liite 1.
Henkilötodistelu hovioikeudessa. 2. Vastaaja

23. Vastaajan valituslupapyyntö ja valitus Korkeimmalle oikeudelle. 4. Liite 1.
Henkilötodistelu hovioikeudessa. 3. Todistaja

23. Vastaajan valituslupapyyntö ja valitus Korkeimmalle oikeudelle. 5. Liite 2. Kirjallinen todiste.
Etusivu asianajaja Pekka Monosen valituksesta Jyväskylän käräjäoikeuden tuomioon 2.5.2006.
23. Vastaajan valituslupapyyntö ja valitus Korkeimmalle oikeudelle. 6. Liite 3.
Pekka Monosen kaksi laskua hovioikeudelle.

Jatkuu ...





Liite
Nettisanomat 2004-04-25
Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli.

SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä!

Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia. Ilta-Sanomat julkisti niitä kuitenkin neljään eri kertaan, siis rikkoi lakia toistuvasti jatkuvasti. Suomen lain mukaan rikokseen osallistunutta pitää rangaista kuin olisi sen itse tehnyt. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ei kuitenkaan nostanut syytettä Ilta-Sanomia vastaan, koska lehden edustajat olivat poliisikuulusteluissa kertoneet, etteivät tiedä kuka asiakirjat oli lähettänyt ruskeassa kirjekuoressa toimitukseen. Kirjekuoretkin on sittemmin hävitetty.

Julkaistessaan salainen-leimalla varustettujen asiakirjojen sisältöä lehti on joutunut punnitsemaan rikoksen ankaruutta ja siitä saadun hyödyn arvoa. Lisäksi se on punninnut voisiko siitä joutua kiinni, toisin sanoen tulisiko kirjeen lähettäjä esiin, jolloin löytyisi henkilö syytettäväksi ja tuomittavaksi ja siinä samassa sitten kanssarikolliseksi. Kyllä kai lehti jotenkin on joutunut varmistamaan, ettei ihan mitä tahansa tuntemattoman lähettäjän salaisiksi julistettujen asiakirjojen sisältöä julkista ja on siis joutunut hankkimaan itseasiassa tietoja asiakirjojen sisällöstä sen jakeluun kuuluneilta ulkoasiainhallinnon virkamiehiltä.

Salaisten asiakirjojen vuotamisesta voi saada jopa vankeustuomion, käsitykseni mukaan. Toisin sanoen rikos ei vanhene vielä moneen vuoteen. Auta armias, jos vuotaja jostain syystä myöhemmin ilmoittautuu ja vetää mukaansa SanomaWSOY:n kanssarikollisekseen. Miten sitten suu pannaan vai olisiko nyt vain parasta ristiä kädet siellä sun täällä.

Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 25.03.2004.

PS. Almamedian Iltalehteen vuodetut asiakirjat olivat hiukan erimuotoisia ja niissä erään asiakirjan numero oli samalla tavalla virheellinen kuin käräjäoikeudessa sakkoihin tuomitun Martti Mannisen tietokoneen kovalevyltä oli löytynyt. Tämä asettaa aika outoon valoon valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen.

Sama.

Ja varmemmaksi vakuudeksi nettisanomat.com tietenkin julkisti iltapäivälehtien julkaiseman aineiston viime kesänä seuraavasti:

Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä. Tässä aineisto kokonaisuudessaan.
11.3.2003. Ilta-Sanomat.
11.3.2003. Iltalehti.

12.3.2003. Ilta-Sanomat.
12.3.2003. Iltalehti.
8.5.2003. Ilta-Sanomat.
Uusia!

Edellä on mainittu Ilta-Sanomien kolme numeroa, jossa salaista aineistoa julkaistiin. Ja kuinka sitten sattuikaan. Käsiini osui vielä neljäskin lehti, joka ilmestyi kaksi päivää viimeisen julkistuksen jälkeen ja jossa sama aineisto julkaistiin uudelleen varmemmaksi vakuudeksi! Toistuva ja jatkettu rikos, yleensähän siitä saa lisärangaistuksen!

Samapa vaan. Hohhoijaa. Lähden kahville.



Sananvapaus kauppatavarana. Martti Valkonen: Journalismin salat I.



Aftonbladet Kultur Onsdag 18 juli 2007
Var tid har sin strid.
I morgon fyller Jan Myrdal 80. Åsa Linderborg "går till läggen" och finner en yttrandefrihetsfundamelist, antiimperialist och upprorsmakare som struntar i vad andra tycker och som vägrar slå sig till ro.

”Se dig om!” ”Demokratin får inte visa sig slapphänt mot demokratins fiender!” ”Inte! Tvärtom!”
Jag vet ingen nu levande svensk författare som behärskar utropstecknet, denna uppfordrande och ibland kanske lite fåfänga interpunktion, som Jan Myrdal. August Strindberg gjorde det på sin tid, men så kräver utropstecknet inte bara stilistisk förmåga utan dessutom att man har något viktigt att säga. Det lämpar sig föga för det ängsliga mumlet, verserade kallpratet eller trivsamma kåseriet, men trivs hos den som eftersträvar direkt tilltal och viljan att göra sig förstådd bland många. Utropstecknet används också av den sanningssökande tonåringen som känslostormad upptäcker både sig själv och omvärlden. Och Jan Myrdal är, som Erik Wijk uppskattande brukar säga, ”den evigt brådmogne ungkommunisten” som aldrig förlorat sin nyfikenhet eller tro på förändring.
Var tid har sin strid.

Nettisanomissa:
Oikeuden voitto eli rehellisin kansa. Jan Myrdal 24.07.1966 Aftonbladet.

Neljä väitettä mielenosoituksia vastaan.
Jan Myrdal förklarar varför 6 juni är en dag att fira




Linkit täydellisin otsikoin.

2007

Taitettu indeksi. Kolumni.
http://www.nettisanomat.com/2007/01/27/taitettuindeksi.html

Helsingin Sanomat mitätöi uutisen Irakin tiedustelutietojen vääristelystä. Pääkirjoitus.
http://www.nettisanomat.com/2007/02/14/paakirjoitus.html

Sävelradio. Helsingin Sanomat väittää: Ministeri Susanna Huovinen "lopetti suositun Sävelradion vahingossa"! Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2007/02/18/savelradio.html

Ministeri Luhtasen vuoden 2004 vaalirahasotku: Iltalehti vs. Luhtanen. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2007/03/14/etusivu.html

Vihreät seksillä hallitukseen? Pääkirjoitus.
http://www.nettisanomat.com/2007/03/26/etusivu.html#vihreat

Laukaassa haisee. Golf-maakauppa kunnallista gangsterismia. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/14/laukaamaakauppagolf.html

Ennustus toteutui. "Potkut koko Yleisradion johdolle ei riitä, valtionsyyttäjän on huijarilauma ..." J. Kesti 2001. Kolumni. Muut.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/17/etusivu.html#kansan

Pääministerikin lukee Nettisanomia! Kuvapari ja pääkirjoitus.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/17/etusivu.html#paaministerikin

Sonera-kirja kokonaan lukuunottamatta Kaj-Eri Relanderia koskevaa kavallusväitettä. Kirja.
http://www.nettisanomat.com/2002/06/27/sonera_1.htm

Tiesitkö, että kaikkein köyhimpien perheiden koululaisten kesälomatienestit napataan heiltä pois! Pääkirjoitus.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/24/etusivu.html#tiesitko

Nettisanomien päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistukseen ja lehdestä määrättiin poistettavaksi verkkoviestejä asianajajan kunniaa loukkaavan kirjoittelun johdosta. Uutinen.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/03/kunnianloukkaus.htm

Valitusfarssi. Laukaa. Kunnan maanmyynti Laukaan Peurunkagolf Oy:lle. Pääkirjoitus.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/08/valitusfarssilaukaa.htm

”Mitä mieltä olet Matti Vanhasesta?" Muut.
http://www.nettisanomat.com/2007/05/26/etusivu.htm

Sanomatalo. Kirja.
http://www.nettisanomat.com/2007/06/04/kuvasivu.htm#sanomatalo

Makasiinit. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2007/06/04/kuvasivu.htm#makasiinit

Isänmaan parturit. Tarmo Pekonen. Kolumni. Muut.
http://www.nettisanomat.com/2007/06/19/etusivu.htm#isanmaan

Sipoo-kiistan raadollinen tausta. Ilkka Hakalehdon tiedote
http://www.nettisanomat.com/2007/06/27/etusivu.htm

"I juridiska frågor sker det ofta sä här." Matti Vanhanen. Kuva.
http://www.nettisanomat.com/2007/06/28/etusivu.htm

Sipoo-Sibbo. Viimeinen naula pääministeri Vanhasen arkkuun. Pääkirjoitus.
http://www.nettisanomat.com/2007/07/05/etusivu.htm#sipoosibboviimeinen

Nettisanomien päätoimittaja pyytää valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta asianajajan kunniaa loukkaavasta tuomiosta. Uutinen.
http://www.nettisanomat.com/2007/07/07/kunnianloukkausmononenmanninen.htm

2006

Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen: "Pitää haluta olla oikeudenmukainen." Muut.
http://www.nettisanomat.com/2006/07/12/etusivu.htm#pitaakuva

Jääviys on itse huomattava. Pääkirjoitus.
http://www.nettisanomat.com/2006/11/09/etusivu.html#jaaviys

Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Pääkirjoitus.
http://www.nettisanomat.com/2006/12/03/lehti.html#eksyiko

2005

"Katso miten piiri pyörii hummerit kun siinä hyörii". Kolumni.
http://www.nettisanomat.com/2005/03/29/pressosanoma.html

2004

SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä! Kolumni.
http://www.nettisanomat.com/2004/03/25/etusivu.htm

Pekka Kettunen ja potkut. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.fi/2004/08/03/kettunen.htm

2003

Ex-pääministeri Paavo Lipponen voi puhua tänään kahdeksan vuoden jälkeen vappupuheessaan kaikesta muusta kuin työttömyyden puolittamisesta. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2003/05/01/lipponen.htm

Poliisi tutkii näitä sivuja. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2003/07/17/etusivu.htm

Ahtisaari ei kaipaa todisteita. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2003/08/21/ahtisaarivaatii.htm

Talous. Valtra. Sekoilu jatkuu. - And, so what! 11.09.2003. Pääkirjoitus.
http://www.nettisanomat.com/2003/09/11/valtra.htm#alku2

Keisarin uudet vaatteet. Konserttitalon paikasta päätetään maanantaina. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2003/10/02/keisarinuudet.htm

Irak-vuoto. Huipennus! Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2003/10/02/irakvuotopoliisi.htm

Miljontals dör när världen tittar bort. Expressen.
http://www.nettisanomat.com/2003/12/04/miljontalsdor.htm

Syyttäjä: Jäätteenmäki tivasi tietoja. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2003/12/25/irakvuoto.htm

2002

Golf-sokeutta Suomen maassa. Kolumni.
http://www.nettisanomat.com/2002/05/30/golfsokeuttasuomessa.htm

Jääviys on itse huomattava. Ministeri Suvi Linden oli irti arkielämän käytännöllisistä toimista. Kolumni.
http://www.nettisanomat.fi/2002/05/30/jaaviys.htm

Sonera-kirja kokonaan lukuunottamatta Kaj-Eri Relanderia koskevaa kavallusväitettä. Kirja.
http://www.nettisanomat.com/2002/06/27/sonera_1.htm

Sonera. Ministerit harjoittelemassa vastausta oikeuskanslerille. Kuvareportaasi.
http://www.nettisanomat.com/2002/10/10/popupminpoydalla.htm

Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. Raportti Itsenäisyyspäivän aattona 2002. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2006/12/05/jyvaskylakaava.html

2001

Soneran osake romahti jo alle antihinnan. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2001/04/05/sonera.htm

Omistajan vastuu. Paavo Lipponen ja Sauli Niinistö. Uutinen ja kolumni.
http://www.nettisanomat.com/2001/09/06/omistajalipponen.htm#omistajan

Ennustus toteutui. "Potkut koko Yleisradion johdolle ei riitä, valtionsyyttäjän on huijarilauma ..." J. Kesti 2001. Kolumni. Muut.
http://www.nettisanomat.com/2007/04/17/etusivu.html#kansan

2000

Tulosvaroituksen jälkeen yhtiön osakkeen arvo on romahtanut lähes puoleen. Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/2000/04/20/JOT.htm

"Eikö ahneudelle ole olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?" Mielipide. Wille Riekkinen ja Timo Veijola. Muut.
http://www.nettisanomat.com/2000/05/18/ahneustuhoaa.htm

1999

Kaupunkibisnes ralli- ja hotellibisneksen pönkittäjänä. Kolumni.
http://www.nettisanomat.com/1999/08/26/netti2308.htm#kaupunkibisne

Arsenalin tietohallinto: Puhallettiinko sittenkin vain rahat? Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/1999/11/11/n9915arsenal.htm

Jyväskylä-Paviljonki: "Riskit sosialisoitu - voitot yksityistetty!" Kokoelma.
http://www.nettisanomat.com/1999/11/11/n9915jyvaskylapaviljonki.htm

1998

KSP-kaappaus 1998. Isojen poikien pelissä Keski-Suomen Puhelin Oy:n pienosakkaiden tappio 100 miljoonaa! Raportti.
http://www.nettisanomat.com/2000/02/24/isojenpoikienpeli.htm



Sivun alkuun!