Lakisanomat Keskiviikko 2010-03-31 - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen edellinen seuraava Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ei ymmärtänyt lainvoimattoman tuomion merkitystä. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ei ymmärtänyt lainvoimattoman tuomion merkitystä. http://viikkosanomat.fi/2010/03/30/sofia-pankki-ja-seppo-sairanen-finanssivalvonnan-johtaja-anneli-tuominen-ei-ymmartanyt-lainvoimattoman-tuomion-merkitysta/ Ilta-Sanomat kertoi tänään, tai sitten Helsingin Sanomat, että finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen antoi Seppo Sairaselle luvan Sofia-pankin perustamiseen, sen jälkeen kun Sairasta koskevat syytteet velallisen epärehellisyydestä, rahanpesusta jne. olivat menneet nurin hovioikeudessa. Käräjäoikeuden tuomio oli ollut 2 vuotta vankeutta, joten teon on täytynyt olla törkeä. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ei ymmärtänyt lainvoimattoman tuomion merkitystä. Oikeudenkäynti kuitenkin jatkui, syyttäjä pyysi valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, hovioikeuden vapauttavalla tuomiolla ei siis ollut lainvoimaa. Tietenkään ketään ei saakaan kutsua rikolliseksi ennen kuin tuomio on lainvoimainen, mutta oliko pankin perustamislupa sitten tarpeeksi harkittu. Luulisi löytyvän jonkinlaiset pykälät, että törkeä velallisen epärehellisyyssyyte, vaikkei tuomioita ole annettu voisi antaa finanssivalvonnalle ja sen johtajalle mahdollisuuden kieltää pankin perustaminen. Näin ei siis nyt kuitenkaan käynyt ja Sofia joutui selvitystilaan ja osa sijoittajista voi menettää rahojaan, siis enemmän kuin 50 000 euron talletussuojan turvaamista sijoituksista. Kai siellä pankilla nyt kuitenkin sen verran varoja on jäljellä, ettei valtio joudu maksamaan näistä talletussuojan turvaamista rahoista senttiäkään. Kauppalehti hehkutti tänään tiistaina 2010-03-30, että Finanssivalvonta käyttäytyi jotenkin ryhdikkäästi ja sivalsi yhdellä päätöksellä pelin poikki, jotenkin näin. Yhtään ajatusta ei kuitenkaan liiennyt arvostelemaan sitä, että Seppo Sairanen sai ylipäätään perustaa pankin. Siis Sofia-pankin. Eilen tv-uutisissa oli muuten lause, että pankki kaatui huolimatta siitä, että sen hallituksen puheenjohtajana oli Lääketeollisuuden keskusliiton johtaja Suvi-Anne Siimes, toivottavasti tittelit ovat oikein, nimi satavarmasti. Tänään Siimeksen nimeä ei löytynyt HS:stä, Ilta-Sanomista, Kauppalehdestä. tai Keskisuomalaisesta. Onko Siimeksen nimi niin suojattu lääketeollisuusyhteydessä, että se jätetään mainitsematta? Kyllä kai hallituksen puheenjohtaja palkkioittensa lisäksi joutuu jostakin vastaamaankin, ainakin siitä, että nimi mainitaan, jos sotkua syntyy. Muistuttaa tätä vakuutusyhtiö Apolloa, jossa Ben Zyskowicz joutui jopa vastuuseen, selvisi sitten pienellä 100 000 markan korvauksella. Hädissään hän kuitenkin oli kun joutui siirtämään asuntonsa vaimon nimiin (Lähde HS vuosien takaa). Tämä oikeasti oli aikoinaan syy, miksi Zyskowicz ei ottanut, siis uskaltanut ottaa, ministerin paikkaa, vaikka sen olisi saanut. Nythän kokoomuksella on tämä ex-ministeri Ilkka kanerva ja ministeriksi vaadittu Marja Tiura syyteharkinnassa. Siitä sitten lisää toisessa yhteydessä. Taloussanomista löytyi seuraava juttu. Kommentti lopussa, jossa tietenkin ilman minkäänlaista näyttöä epäillään onko kaikki ollut niin pyyteetöntä kuin on kerrottu. Olisi kiva tietää, koskaan emme saa selville, ellei jotain rikosta ruveta tutkimaan, olivatko islantilaiset niin tyhmiä, että maksoivat itsensä kipeiksi Sairasen FIM- pankkiiriliikkeestä, ja kenen rahoilla. Onko Sairanen itse rahoittamut kaupan ja antanut islantilaisille muhkeat korvaukset tästä operaatiosta. Tämä on siis vain epäilys ja jos sitä ei tutkita epäilyksi jää, jollei johda sitten kunnianloukkausjuttuun, jossa asia voitaisiin tutkia. Hiukan epämääräistä siinä kuitenkin todistettavastikin on, kun kauppasopimukseen ei sisällytetty liiketoimintakieltoa ja Sairasella oli vapaat kädet aloittaa huseeraaminen milloin tahansa. Toinen juttu on sitten se, että rahastukselta Sofian touhu näyttää joka tapauksessa. Valtava kulurakenne 60 työntekijöineen. Ideahan on siinä, että firman tyhjentäminen voi onnistua ylisuuria ja ylimitoitettuja palkkoja maksamalla. Rikoshan sekin sitten lopulta on kuten nyt Nova Groupin tapauksessa, siis jos tällainen toiminta oikeudessa katsotaan rikolliseksi, siis varmuuden vuoksi vielä kerran: Rikos on tapahtunut vasta sitten kun rikos on todettu ja siitä on langetettu tuomio, joka on saanut lainvoiman. Finanssivalvonnan johtaja kuitenkin kiirehti liian aikaisin tekemään johtopäätöksiä Sairasen vapauttavasta tuomiosta (hovissa), koska korkein oikeus on palauttanut jutun käsittelyn takaisin hovioikeuteen. Finanssivalvonnan käytös on sen verran epäilyttävää ja asiantuntematonta, että kyllä siellä jonkun olisi jätettävä eronpyyntö. Onhan meillä tämä Nordean laillistettu Mermaid vielä muistissa. Viikkosanomat, Pertti Manninen. Tiistai 2010-03-30 klo 16:59. Tähän lopuksi liitteeksi
Taloussanomien juttu, kommentti tulikin sitä ennen. Lainaus. ”Sofia Pankin
värikäs tausta Taloussanomat 29.3.2010 14:36 Eilen sunnuntaina pankkitoimilupansa menettäneen Sofia Pankin synnyn taustalla on erikoisia sattumuksia. Mukana on muun muassa islantilaista rahaa ja rikosepäilyjä. Pankin hallituksen puheenjohtaja Seppo Sairanen perusti Sofia Pankin rahoilla, jotka hän sai myytyään finanssikonserni FIM:n islantilaiselle Glitnirille. Sairanen oli FIM:n pääomistaja. Myyntiin hän kypsyi jouduttuaan rahanpesuepäilyjen kohteeksi, minkä takia viranomaiset rajoittivat hänen toimintaansa. Sairanen ja FIM saivat vuonna 2006 käräjäoikeudessa ankarat tuomiot Kari Uotin rahanpesujutussa. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi syytteet vuoden 2007 joulukuussa. Syyttäjä on hakenut helmikuussa 2008 valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Asian käsittelyn ollessa vielä kesken tuolloinen Rahoitustarkastus halusi sitoa Sairasen kädet ja vaati FIM:iä mitätöimään Sairasen äänioikeuden, jotta rahoitusmarkkinoiden luottamus yhtiöön turvattaisiin. Sairanen itse kertoi Taloussanomille helmikuussa 2007, että valvovan viranomaisen päätös mitätöidä hänen äänioikeutensa kypsytti hänet päätökseen myydä FIM. Mainoslinkit PS-tili tai eläkevakuutus – pääasia että aloitat nyt. Ellet halua eläkkeellä tyytyä palkkasi puolikkaaseen, aloita säästäminen nyt. Tapiolasta saat selvällä suomella vastaukset eläkesäästämisen kiemuroihin ja sinulle sopivan säästämistavan. Lue lisää, kokeile laskuria >> Sairanen koki, että FIM:n toiminta lamaantui: yhtiön oli vaikea tehdä päätöksiä, kun se ei voinut ottaa huomioon suurimman omistajan mielipidettä. – Luulin, että saan olla kokouksessa ainakin läsnä. Sitten selvisi, että Ratan määräyksestä en saa osallistua, Sairanen sanoi tuolloin Taloussanomien haastattelussa. Sairanen tienasi FIM myytiin helmikuussa 2007 islantilaiselle Glitnirille, joka maksoi FIM:stä hyvän hinnan eli 341 miljoonaa euroa. Kauppa teki pääomistajista miljonäärejä. Sairanen omisti pankista lähes kolmanneksen ja tienasi kaupasta noin 110 miljoonaa euroa. Tämä raha toimi pesämunana Sofia Pankin perustamisessa. Sofia Pankki aloitti toimintansa tammikuussa 2009. Glitnir puolestaan muuttui takaisin FIM:ksi, kun vaikeuksiin ajautunut Glitnir joutui syksyllä 2008 Islannin valtion haltuun. Sen jälkeen pankki myi suomalaisen tytäryhtiönsä yhtiön suomalaiselle johdolle. Nimeksi tuli jälleen FIM. Alkuperäisen FIM:n omistajaksi Sairanen oli noussut 1990-luvun laman aikana. Tuolloin yhtiön toimitusjohtajana toiminut Sairanen osti vaikeuksissa olleen FIM:n omistukseensa.” Lainaus ja juttu loppuu. http://www.viikkosanomat.fi blogi http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html lehti http://www.nettisanomat.com lehti – Tarkennus ja lähteet. Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ja lainvoimaton tuomio. http://viikkosanomat.fi/2010/03/31/tarkennus-ja-lahteet-sofia-pankki-ja-seppo-sairanen-finanssivalvonnan-johtaja-anneli-tuominen-ja-lainvoimaton-tuomio/ Edellisen jutun ” Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ei ymmärtänyt lainvoimattoman tuomion merkitystä.” tarkennus ja lähteet: Lue ensin edellinen: Helsingin Sanomat. Talous. Tausta. Sairanen yritti toistaa Sofialla menestyksensä. Heikki Arola. Tiistai 2010-03-30. ”Heti [FIM-] pankkinsa myytyään [Seppo] Sairanen päätti lähteä uudestaan alalle. Islantilaiset eivät olleet ymmärtäneet tai viitsineet laittaa kauppasopimukseen tavanomaista määräaikaista kilpailukieltoa. Vihreää valoa tuli myös Finanssivalvonnalta (Fiva). Kesällä 2006 Helsingin käräjäoikeus langetti Sairaselle yli kahden vuoden vankeustuomion rahanpesujuttuun liittyvästä kätkemisrikoksesta. Fiva ei nähnyt estettä
pankin perustamiseen, koska hovioikeus kumosi tuomion samana vuonna.
Juttu on yhä kesken. Korkein oikeus palautti asian viime keväänä
hovioikeuteen.” Keskisuomalainen.
Talous. Sairasen omaisuutta takavarikossa. Markku Liikamaa. Tiistai
2010-03-30. Helsingin hovioikeus vahvisti Helsingin käräjäoikeuden lokakuisen takavarikkopäätöksen joulukuun viimeisenä päivänä. Sairasen omaisuus koostuu muun muassa Sofia Pankin koko osakekannasta, kiinteistöistä Helsingissä ja Inkoossa sekä asunto-osakeyhtiön osakkeista Helsingissä. Takavarikko juontaa Kari Uotin konkurssirikokseen maaliskuussa 1998. Sairanen ja Toivonen avustivat tuolloin Uotia siirtämään rahaa konkurssipesän ulottumattomiin ja aiheuttivat pesälle 1,9 miljoonan euron vahingon. 11 vuodessa summa on kasvanut yli 2 miljoonan euron, korkoineen 3,95 miljoonaan euroon. Helsingin käräjäoikeus tuomitsi aikanaan molemmat miehet kätkemisrikoksesta vankeuteen, mutta hovioikeus hylkäsi syytteet. Korkein oikeus totesi viime keväänä, että esirikos on tapahtunut ja palautti jutun käsittelyn hovioikeuteen. Hovioikeuden ratkaisua odotetaan
kuluvan vuoden puolella.” Kauppalehti. Uutiset. Intohimoinen pankkiiri. Varatuomari Seppo Sairanen rikastui islantilaisrahalla. JR Leskinen. Tiistai 2010-03-30. ”Sofia Pankin perustaja
ja pääomistaja Seppo Sairanen kertoi pankin alkuvaiheista
Kauppalehti Option haastattelussa viime joulukuussa. Sairanen kysyi Tuomiselta, onko esteitä, joiden takia hänen ei kannattaisi hakea toimilupaa uudelle pankille. Tuominen vastasi, että ei ole. Sen jälkeen tilanne
on mutkistunut. Korkein oikeus palautti vapauttavan tuomion takaisin
hovioikeuden käsittelyyn. Kätkemisrikoksen käsittely
on siis edelleen yhä kesken.” Kommentti. Ilta-Sanomissa, päinvastoin kuin aikaisemmin muistin ei ollutkaan mitään tästä Finanssivalvonnan myönteisestä päätöksestä Sofia Pankin perustamiselle. Käy nyt vireillä olevassa oikeudenkäynnissä miten tahansa, Finanssivalvonnan johtajan Anneli Tuomisen varomattomuus, ellei peräti leväperäisyys, on kyllä huolestuttavaa. Yleensähän mikään ei oikeasti korjaannu kuin lopullisella ratkaisulla. Tässäkin tapauksessa Sofia Pankki olisi saanut korkeintaan aikalisän, vaikka se olisi menestynyt. Viikkosanomat. Pertti Manninen.
Keskiviikkona 2010-03-31 klo 10:08. – http://www.viikkosanomat.fi blogi http://www.viikkosanomat.fi/viikkosanomat.html lehti http://www.nettisanomat.com lehti __ |
Huom! Tämä lisäys, joka koskee sivun poistamista,
on kirjoitettu lauantaina 2010-02-12. Kirjoitus Viikkosanomat-blogista: Asianajaja Pekka Mononen (23POISTETTU 15.12.2015). Eilen (torstaina 2010-02-11) olin kuulusteltavana rikoksesta epäiltynä poliisilaitoksessa. asianajaja Pekka Mononen oli tehnyt selvityspyynnön siitä, että hänen väitteidensä mukaan en ollut poistanut joku vuosi sitten oikeuden määräämää aineistoa nettisanomat.com julkaisusta kunnianloukkausrikoksessa. Todisteena minulle esitettíin kaksi arikkelia monena kappaleena. Toinen oli kyllä julkaistu nettisanomat.com julkaisussa ennen kunnianloukkausrikosta (syyttäjän määrittelemä rikoksentekoaika oli 01.07.2004 - 08.10.2005). Siinä kunnianloukkausjutussa käsiteltiin tosin yhtä ainoaa kirjoitusta, mutta oikeus määräsi kuitenkin poistamaan kaikki ko. ajanjakson kirjoitukset. Nämä poistinkin heti tuomion saatua lainvoiman. Toinen nyt kuulustelussa minulle esitetty kirjoitus oli taas julkaistu vuosia myöhemmin aivan eri julkaisussa: Lakisanomat-nimisessä. Tästä huolimatta Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky, Vantaalta on onnistunut vakuuttamaan, nyt poliisiviranomaisia, että sivuja ei ole poistettu. Tämän voi päätellä siitä, että poliisiviranomainen on jo ennen kuulusteluani ottanut yhteyttä sivujen ylläpitäjään, josta minua on jo pyydetty jotain sivuja poistamaan. Saa nähdä löytyykö nyt syyttäjä, joka lähtee ajamaan syytettä selvässä asiassa. Mitään sivujen sisällöstä ei nyt tässä yhteydessä puhuttu. Kysyttiin vain se, että olenko ne kirjoittanut, jonka myönsin todeksi. Pertti Manninen. Viikkosanomat. Perjantai 2010-02- 12 klo 09:13. Linkit: http://www.nettisanomat.com/2004/05/06/etusivu.htm http://www.12.fi/lakisanomat/2007/10/24/etusivu.htm Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön ilmoitus (2008-05-05) sivujen poiston
jatkamisesta: |
Tältä sivulta on poistettu joidenkin asianomaisten nimet, ammatit ja työpaikat. Lakisanomat. Vastaava toimittaja Pertti Manninen. Keskiviikko 2011-11-16. Nimet palautettu ja poistot tehty Vaasan hovioikeuden 19.11.2015 antaman tuomion mukaisesti. Lauantai 2016.02.27. |
|
Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24 edellinen seuraava Lakisanomat ![]() ![]() |
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. (21POISTETTU 15.12.2015) |
Korkeimman oikeuden lähettämä jäljennös Pekka Monoselta saadusta vastauksesta. KORKEIN OIKEUS Diaarinro 21.9.2007 Pertti Juhani Manninen HAKIJA ASIA Kunnianloukkaus RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 565 JÄLJENNÖKSEN LÄHETTÄMINEN Pertti Juhani Mannisen muutoksenhakemuksen johdosta on Pekka Monoselta saatu vastaus, josta oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 11 §:n 3 momentin nojalla lähetän oheisena jäljennöksen. Esittelijä Sari Ruokojärvi
Pohjoisesplanadi 3 PL 301 00171 Helsinki Telefax 010 36 40154 Sähköposti: -- KORKEIN OIKEUS Saapui postitse Telekopiona/s-postitse [yliviivattu] 21.09.2007 Liitteitä: lasku Korkeimmalle oikeudelle ASIA Vastaus kunnianloukkausta koskevassa asiassa R 2007/583 VASTAUKSEN ANTAJA Mononen Pekka asianajaja, Vantaa PROSESSIOSOITE Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky Vihertie 44-46, 01620 Vantaa Puh. 09- 878 4133, 0400-400685 Fax 09-890 838. SUOMEN ASIANAJOLIITTO . FINLANDS ADVOKATFÖRBUND . Vihertie 44-46, 01620 Vantaa www.pekkamononen. fi VASTAPUOLI Manninen, Pertti Juhani SYYTTÄJÄ Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas RATKAISU. JOHON HAETTU MUUTOSTA Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 656, Dnro R 06/815 VALITTAJAN MUUTOSVAATIMYUKSET Valittajan muutosvaatimukset kiistetään. Hovioikeuden tuomio on sanamuodoltaan riittävän yksilöity,
jotta täytäntöönpano voi sen perusteella tapahtua. Tuomiossa ei ole
myöskään sellaista ristiriitaa, jota valittaja väittää siinä olevan. Olen pyytänyt julkaisijaa poistamaan kaikki itseäni tai yrtystäni koskevat tiedot julkaisusta. Tämä koskee luonnollisesti kaikkia niitä sivuja, jotka vielä on julkaistuina toimivilla nettisivustoilla. Valittaja yrittää hämätä väittämällä, että julkaiseminen on tapahtunut jo aiemmin, eikä uusissa julkaisuissa ole mainintoja minusta. Tosiasia on kuitenkin, että valittaja voisi helposti poistaa kaikki sellaiset sivut tai merkinnät, jotka koskevat minua. Valittaja haluaa ylläpitää loukkaavan aineiston toiminnassa olevilla sivuilla, mikä tarkoittaa samalla, että rikoksen tekeminen jatkuu edelleen. Muutoin viittaan aikaisemmin lausumaani. VALITUS- JA VASTAUSKULUT Vastaaja on määrättävä korvaamaan valitus- ja vastauskuluni laillisine korkoineen. Liitän laskelma kuluista oheen. Hoidan tätä asiaa toimistoni kautta, jolloin toimistoni arvonlisäverovelvollisuus on selvä. PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS Pekka Mononen Pekka Mononen asianajaja, varatuomari Vantaa -- Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky Vedoslasku Pekka Matti Rafael Mononen Haravakuja 19 A 01660 VANTAA Päivämäärä 20.09.2007 Laskun numero 2007742 Viitteenne 1179 Maksuehdot 11.00 % Arvonlisäverotunnisteenne Palkkiot Netto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40 Kulut ja maksut 0,00 0,00 0,00 Maksettava EUR Netto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40 Erittely kuluista ja palkkioista liitteenä Arvolisävero erittely Postiosoite 09-878 4133 09-890 838 Y-tunnus 0618012-9 Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky Erittely toimenpiteistä Laskun nro 2007742 Toimeksianto 1179 Sjä > Sjä > Manninen, Pertti; Kunnianloukkaus; Asianomistajana Pekka Mononen Toimenpiteet Yhteensä 207,40 Pankkitili
Postiosoite 09-878 4133 09-890 838 Y-tunnus 0618012-9 |
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. (21POISTETTU 15.12.2015) (302poistettu 27.02.2016) Todistelupuheenvuorossaan hän väitti lukeneensa joitakin kirjoituksia ennen kuin hän oli pyytänyt sähköpostilla lehdessä julkaistujen ilmoitusten (siis ilmoitusten) poistamista. Tähän saakka hän oli saanut edelläkuvaillun kaltaisesti oikeuden uskomaan kunniaa loukkaavien kirjoitusten poistopyyntöön jäämättä kiinni suoranaisesta valeesta. Hän ei vain ollut oikaissut käsitystä, joka jotenkin oli kihlakunnansyyttäjälle syntynyt ja jota syyttäjä aktiivisesti moneen kertaan tarjoili oikeudenkäynneissä lautamiehille ja tuomareille, jotka uskoivat eivätkä vaivautuneet ottamaan asiasta selkoa kirjallisistakin todisteista huolimatta. (26POISTETTU 15.12.2015) (301poistettu 27.02.2016) Korkein oikeus ei antanut asiassa valituslupaa, joten sekään ei siis tutkinut tätä (5poistettu 06.12.2015). Itse asiassa samaan asiaan liittyen Asianajaja Pekka Mononen sekoitti entistä enemmän oikeuslaitosta eli Korkeinta oikeutta antamassaan vastauksessaan ja väitti muutosluvan hakijan, päätoimittaja Pertti Mannisen hämäävän Korkeinta oikeutta. Valituslupapyynnön 4, kohta
kuului seuraavasti: Asianajaja Pekka Mononen vastaus Korkeimmalle
oikeudelle: Tosiasia on, joka kävi myös ilmi Nettisanomien päätoimittajan lausumissa kaikissa oikeusasteissa ja kirjallisissa todisteissa, että lehden Asianajaja Pekka Mononen laskutusta koskeva kirjoitus julkaistiin vasta laskutusoikeudenkäynnin tuloksen saatua lainvoiman, siis sen jälkeen kuin Korkein oikeus ei ollut myöntänyt valituslupaa, siis kuukausia myöhemmin kuin ilmoitusten poistopyyntö oli lähetetty lehdelle. Mitään päinvastaisia todisteita oikeudessa ei esitetty, vain siis asianajan väite, siitä, että hän oli pyytänyt kunniaansa loukkaavia kirjoituksia poistettaviksi. Tätä asiaa koskevasta todistelusta katkelma
hovioikeudesta: mononen manninen mononen manninen mononen manninen Itse kunnianloukkausjutun Asianajaja Pekka Mononen voitti. Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin sekä poistamaan kaikki Monosta ja hänen yritystään koskeva aineisto riippumatta siitä loukkaako se asianajan kunniaa. Näin kai sitten on tulkittava hovioikeuden päätöstä asiassa. Päätöksen toimeenpanija ratkaisee mitä hovioikeus on oikeasti tarkoittanut. 2007-10-24 Pertti Manninen Korkeimman oikeuden päätös KORKEIN OIKEUS Diaarinro 21.9.2007 15.10.2007 ASIA Kunnianloukkaus RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 565 VÄLITOIMI Pekka Matti Rafael Mononen on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvaukseksi vastauksen antamisesta aiheutuneista kuluista 207,40 euroa korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN PÄÄTÖS Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi. Mannisen on suoritettava Monoselle korvaukseksi vastauskuluista Korkeimmassa oikeudessa 207,40 euroa. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä. Esittelijä Sari Ruokojärvi
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Krogerus ja Rautio. Esittelijä on ollut vanhempi oikeussihteeri Ruokojärvi. Oikeudenkäyntimaksu 51 € Maksutta -- Liite. --
|
Lakisanomat Perjantai 2009-07-17 - Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen edellinen seuraava Lakisanomat ![]() ![]() | Matka
- Vaaliraha ja kuittisotku Suomessa - Asianajajan tekaistu kirje. |
Heinäkuussa,
pääkirjoitus pitkästä aikaa. Peurunka perjantaina
2009-07-17 klo 13:13. Vaaliraha
ja kuittisotku Suomessa.Eihän
Keskusta tietenkään kiinni jää mahdollisista yhteyksistä,
mutta kyllä se Kevan toiminta ja Markku Kauppisen toiminta pahalta näyttää, vielä voi uuttakin ilmetä,
koska ”Etelän mediat” eivät tietenkään
jätä asian selvittämistä kesken. Pääministeri Matti Vanhanen on loukkaantunut epäilyksistä ja hokee että mitään laitonta ei ole tapahtunut. Kuitenkin jo hänen omaa vaalirahailmoituksensa oli laiton, mikä on jäänyt medialta huomaamatta. Katso Nettisanomien kirjoitus noin vuosi sitten. Kun Sipoota ryöstettiin Keskustan ja Matti Vanhasen avustuksella, Nettisanomat julkaisi sloganin aina kirjoitustensa alussa: ”Rakentamisbisneksen läheisyys luo turvallisuutta, Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastuvat”. Eihän tietenkään mitään näyttöä ollut, mutta nyt tämä sotku kertoo, että on ehkä sittenkin jotenkin mukavaa olla rakentamisbisneksen läheisyydessä jos se ei polta jalkoja tai siipiä. Asianajajan tekaistu kirje. Kevan ex-Kauppinen paranteli joitain kuitteja, poliisi tutkii. Toisenlainen stoori on siinä kun Nettisanomat tuomittiin aikoinaan asianajajan kunnianloukkaamisesta, kun lehti oli käyttänyt ilmaisua ”(Poistettu 06.12.2015)”. Toistettakoon siis että Nettisanomat ja sen päätoimittaja tuomittiin korvauksiin ja sakkoihin, joten oikeuden mukaan laskut eivät siis olleet tekaistuja. Sama oikeus oli myös sitä mieltä, että asianajaja oli pyytänyt loukkaavien kirjoitusten poistamista ja koska lainvoimaisessa päätöksessä näin todetaan, niin on sitten pyytänyt. Oikeasti ei näin ole tapahtunut, esitetyt asiakirjat eivät tukeneet tätä. Vain asianajajan (311poistettu 27.02.2016) ja esitutkijoiden ja syyttäjän harhaanjohtaminen johti oikeuden tähän tulokseen. Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen ky, esitti myös esitutkintapyynnössään tekaistun kirjeen, josta sai käsityksen että hän olisi sen lähettänyt. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, tarkkaan katsoen kirje oli allekirjoittamaton ja mitään varmuutta milloin se oli kirjoitettu ei ole, se on siis tekaistu. Kunnianloukkausoikeudenkäynnissä Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen kiinnitti siihen huomiota. linkki, mutta kirjettä ei käsitelty koska se ei tullut mukaan enää varsinaiseen oikeudenkäyntiaineistoon. Lue!
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. Lue!
Kihlakunnanvoudin Nettisanomien sivujen sulkemista koskeva päätös. Pertti
Manninen, Lakisanomat klo 13:40 perjantaina 2009-07-17. Peurunka,
bussille kiiruhtaen. |
Lakisanomat. Kiinniotto. Kuva Pertti Manninen heinäkuussa 2006, Helsinki Pasila. |
Lakisanomat. Keskiviikko 2010-03-31 . N:o 5. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteys. nettisanomat@hotmail.com - Sivut 2010-03-31, nettiin 2010-03-31, linkkejä 2010-03-31. Lakisanomat 2010-03-31 - Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ei ymmärtänyt lainvoimattoman tuomion merkitystä. Tarkennus ja lähteet. Sofia Pankki ja Seppo Sairanen. Finanssivalvonnan johtaja Anneli Tuominen ja lainvoimaton tuomio.- Tekaistu kirje. Pekka Mononen. asianajaja. Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky. Tekaistu kirje - Vaaliraha ja kuittisotku Suomessa - Matka. Thaimaa. Phuket Town, Kata, Patong. - Pääkirjoitus. - keskiviikko 31.03.2010. - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat - 12.fi - Lakisanomat.fi |
![]() "Väitepäätös". 05.05.2008. |
![]() "Väitepäätös". 05.05.2008. |
Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut! "Väitepäätös" KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO PÄÄTÖS
59/08 Pertti
Juhani Manninen VÄITEPÄÄTÖS Asianosaiset Vastaaja Hakija Ulosottoasiat Selostus asiasta Jyväskylän
kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty päätös 30.05.2007.
1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan poistattamaan
tietyt loukkaavat verkkoviestit nettisanomat.com-internetsivustolta
ja että ulosottomies antaa tarvittaessa virka-apua lopputuloksen
saavuttamiseksi. Vastaaja on valittanut päätöksestä,
mutta valitukset on hylätty Jyväskylän käräjäoikeuden
päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden
päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä
jälkimmäisessä päätöksessä myös
täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi.
Asian eri yhteyksissä vastaaja on esittänyt väitteen,
että hän on jo itse poistanut ko. verkkoviestit. Kuuleminen Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja Momosen mukaan niitä ei ole poistettu. PÄÄTÖS Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan. Perustelut Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja Pekka Monoseen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia tekaistuihin laskuihin. Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa. PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1 Lainkohdat Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½ Jarmo
Kivistö Lähettämispäivä Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008 PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2 Vetoomus
nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja
ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut! |
Tältä sivulta on poistettu joidenkin asianomaisten nimet, ammatit ja työpaikat. Lakisanomat. Vastaava toimittaja Pertti Manninen. Keskiviikko 2011-11-16. Nimet palautettu ja poistot tehty Vaasan hovioikeuden 19.11.2015 antaman tuomion mukaisesti. Lauantai 2016.02.27. |
|
Lakisanomat Keskiviikko 2007-10-24 |
Asianajaja voitti kunnianloukkausjuttunsa. (21POISTETTU 15.12.2015) |
Korkeimman oikeuden lähettämä jäljennös Pekka Monoselta saadusta vastauksesta. KORKEIN OIKEUS Diaarinro 21.9.2007 Pertti Juhani Manninen HAKIJA ASIA Kunnianloukkaus RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 565 JÄLJENNÖKSEN LÄHETTÄMINEN Pertti Juhani Mannisen muutoksenhakemuksen johdosta on Pekka Monoselta saatu vastaus, josta oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 11 §:n 3 momentin nojalla lähetän oheisena jäljennöksen. Esittelijä Sari Ruokojärvi
Pohjoisesplanadi 3 PL 301 00171 Helsinki Telefax 010 36 40154 Sähköposti: -- KORKEIN OIKEUS Saapui postitse Telekopiona/s-postitse [yliviivattu] 21.09.2007 Liitteitä: lasku Korkeimmalle oikeudelle ASIA Vastaus kunnianloukkausta koskevassa asiassa R 2007/583 VASTAUKSEN ANTAJA Mononen Pekka Asianajaja, Vantaa PROSESSIOSOITE Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky Vihertie 44-46, 01620 Vantaa Puh. 09- 878 4133, 0400-400685 Fax 09-890 838. SUOMEN ASIANAJOLIITTO . FINLANDS ADVOKATFÖRBUND . Vihertie 44-46 A 1 012620Vantaa www.pekkamononen. fi VASTAPUOLI Manninen, Pertti Juhani SYYTTÄJÄ Kihlakunnansyyttäjä Sirpa Hautakangas RATKAISU. JOHON HAETTU MUUTOSTA Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 656, Dnro R 06/815 VALITTAJAN MUUTOSVAATIMYUKSET Valittajan muutosvaatimukset kiistetään. Hovioikeuden tuomio on sanamuodoltaan riittävän yksilöity,
jotta täytäntöönpano voi sen perusteella tapahtua. Tuomiossa ei ole
myöskään sellaista ristiriitaa, jota valittaja väittää siinä olevan. Olen pyytänyt julkaisijaa poistamaan kaikki itseäni tai yrtystäni koskevat tiedot julkaisusta. Tämä koskee luonnollisesti kaikkia niitä sivuja, jotka vielä on julkaistuina toimivilla nettisivustoilla. Valittaja yrittää hämätä väittämällä, että julkaiseminen on tapahtunut jo aiemmin, eikä uusissa julkaisuissa ole mainintoja minusta. Tosiasia on kuitenkin, että valittaja voisi helposti poistaa kaikki sellaiset sivut tai merkinnät, jotka koskevat minua. Valittaja haluaa ylläpitää loukkaavan aineiston toiminnassa olevilla sivuilla, mikä tarkoittaa samalla, että rikoksen tekeminen jatkuu edelleen. Muutoin viittaan aikaisemmin lausumaani. VALITUS- JA VASTAUSKULUT Vastaaja on määrättävä korvaamaan valitus- ja vastauskuluni laillisine korkoineen. Liitän laskelma kuluista oheen. Hoidan tätä asiaa toimistoni kautta, jolloin toimistoni arvonlisäverovelvollisuus on selvä. PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUS Pekka Mononen Pekka Mononen asianajaja, varatuomari Vantaa -- Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky Vedoslasku Pekka Matti Rafael Mononen Haravakuja 19 A 01660 VANTAA Päivämäärä 20.09.2007 Laskun numero 2007742 Viitteenne 1179 Maksuehdot 11.00 % Arvonlisäverotunnisteenne Palkkiot Netto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40 Kulut ja maksut 0,00 0,00 0,00 Maksettava EUR Netto 170,00 Alv 37,40 Yhteensä 207,40 Erittely kuluista ja palkkioista liitteenä Arvolisävero erittely Postiosoite 09-878 4133 09-890 838 Y-tunnus 0618012-9 Asianajotoimisto
Pekka Mononen Ky Erittely toimenpiteistä Laskun nro 2007742 Toimeksianto 1179 Sjä > Sjä > Manninen, Pertti; Kunnianloukkaus; Asianomistajana Pekka Mononen Toimenpiteet Yhteensä 207,40 Pankkitili
Postiosoite 09-878 4133 09-890 838 Y-tunnus 0618012-9 |
(304poistettu 27.02.2016) voitti
kunnianloukkausjuttunsa. (21POISTETTU 15.12.2015) (302poistettu 27.02.2016) Todistelupuheenvuorossaan hän väitti lukeneensa joitakin kirjoituksia ennen kuin hän oli pyytänyt sähköpostilla lehdessä julkaistujen ilmoitusten (siis ilmoitusten) poistamista. Tähän saakka hän oli saanut edelläkuvaillun kaltaisesti oikeuden uskomaan kunniaa loukkaavien kirjoitusten poistopyyntöön jäämättä kiinni suoranaisesta valeesta. Hän ei vain ollut oikaissut käsitystä, joka jotenkin oli kihlakunnansyyttäjälle syntynyt ja jota syyttäjä aktiivisesti moneen kertaan tarjoili oikeudenkäynneissä lautamiehille ja tuomareille, jotka uskoivat eivätkä vaivautuneet ottamaan asiasta selkoa kirjallisistakin todisteista huolimatta. (26POISTETTU 15.12.2015) (301poistettu 27.02.2016) Korkein oikeus ei antanut asiassa valituslupaa, joten sekään ei siis tutkinut tätä (5poistettu 06.12.2015). Itse asiassa samaan asiaan liittyen Asianajaja Pekka Mononen sekoitti entistä enemmän oikeuslaitosta eli Korkeinta oikeutta antamassaan vastauksessaan ja väitti muutosluvan hakijan, päätoimittaja Pertti Mannisen hämäävän Korkeinta oikeutta. Valituslupapyynnön 4,
kohta kuului seuraavasti: Asianajaja Pekka Mononen vastaus Korkeimmalle
oikeudelle: Tosiasia on, joka kävi myös ilmi Nettisanomien päätoimittajan lausumissa kaikissa oikeusasteissa ja kirjallisissa todisteissa, että lehden Asianajaja Pekka Mononen laskutusta koskeva kirjoitus julkaistiin vasta laskutusoikeudenkäynnin tuloksen saatua lainvoiman, siis sen jälkeen kuin Korkein oikeus ei ollut myöntänyt valituslupaa, siis kuukausia myöhemmin kuin ilmoitusten poistopyyntö oli lähetetty lehdelle. Mitään päinvastaisia todisteita oikeudessa ei esitetty, vain siis asianajan väite, siitä, että hän oli pyytänyt kunniaansa loukkaavia kirjoituksia poistettaviksi. Tätä asiaa koskevasta todistelusta katkelma
hovioikeudesta: mononen manninen mononen manninen mononen manninen Itse kunnianloukkausjutun Asianajaja Pekka Mononen voitti. Nettisanomien päätoimittaja Pertti Manninen tuomittiin sakkoihin ja korvauksiin sekä poistamaan kaikki Monosta ja hänen yritystään koskeva aineisto riippumatta siitä loukkaako se asianajan kunniaa. Näin kai sitten on tulkittava hovioikeuden päätöstä asiassa. Päätöksen toimeenpanija ratkaisee mitä hovioikeus on oikeasti tarkoittanut. 2007-10-24
Pertti Manninen Korkeimman oikeuden päätös KORKEIN OIKEUS Diaarinro 21.9.2007 15.10.2007 ASIA Kunnianloukkaus RATKAISU, JOHON ON HAETTU MUUTOSTA Vaasan hovioikeus 23.4.2007 nro 565 VÄLITOIMI Pekka Matti Rafael Mononen on antanut pyydetyn vastauksen ja vaatinut korvaukseksi vastauksen antamisesta aiheutuneista kuluista 207,40 euroa korkoineen. KORKEIMMAN OIKEUDEN PÄÄTÖS Valituslupaa ei myönnetä. Hovioikeuden tuomio jää siis pysyväksi. Mannisen on suoritettava Monoselle korvaukseksi vastauskuluista Korkeimmassa oikeudessa 207,40 euroa. Korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaan siitä lukien, kun kuukausi on kulunut Korkeimman oikeuden päätöksen antopäivästä. Esittelijä Sari Ruokojärvi
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Krogerus ja Rautio. Esittelijä on ollut vanhempi oikeussihteeri Ruokojärvi. Oikeudenkäyntimaksu 51 € Maksutta -- Liite. --
|
![]() "Väitepäätös". 05.05.2008. |
![]() "Väitepäätös". 05.05.2008. |
Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat! Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki sivut! "Väitepäätös" KESKI-SUOMEN ULOSOTTOVIRASTO PÄÄTÖS
59/08 Pertti
Juhani Manninen VÄITEPÄÄTÖS Asianosaiset Vastaaja Hakija Ulosottoasiat Selostus asiasta Jyväskylän kihlakunnan ulosottovirastossa on tehty
päätös 30.05.2007. 1873/6160/07P, minkä mukaan hakija oikeutetaan
poistattamaan tietyt loukkaavat verkkoviestit
nettisanomat.com-internetsivustolta ja että ulosottomies antaa
tarvittaessa virka-apua lopputuloksen saavuttamiseksi. Vastaaja on
valittanut päätöksestä, mutta valitukset on hylätty Jyväskylän
käräjäoikeuden päätöksellä 25.10.2007, U 07/4664 ja Vaasan hovioikeuden
päätöksellä 02.04.2008, U 07/1416, missä jälkimmäisessä päätöksessä myös
täytäntöönpanon keskeytys todetaan rauenneeksi. Asian eri yhteyksissä
vastaaja on esittänyt väitteen, että hän on jo itse poistanut ko.
verkkoviestit. Kuuleminen Ulosottomies on kirjeellä 04.04 varannut molemmille asianosaisille tilaisuuden lausuman antamiseen 25.04.2008 mennessä erityisesti siitä, onko verkkoviestit jo poistettu vai ei. Molemmat asianosaiset ovat antaneet lasuman. Mannisen mukaan verkkoviestit on poistettu ja Monosen mukaan niitä ei ole poistettu. PÄÄTÖS Väite hylätään, itseoikaisua ei suoriteta ja täytäntöönpanoa jatketaan. Perustelut Ulosottovirastossa on tarkasteltu nettisanomat.com-sivustoa. Siellä on runsaasti sellaista materiaalia, jossa jutussa on ollut kyse eli viittauksia asianajaja Pekka Monoseen, hänen yritykseensä ja häntä koskevaan asiaan, esimerkkinä viittauksia (312poistettu 27.02.2016). Ulosottomiehellä ei ole mahdollisuuksia selvittää. onko Manninen poistanut ylläpitämiltään sivuilta mahdollisesti jotain tekstiä, mutta sillä ei ole lopputuloksen kannalta merkitystä. Internetsivujen sisältö tältä osin on asiayhteydessään ja kirjoitustavassaan sellaista kuin kunnianloukkausrikoksen teonkuvauksessa ilmaistaan ja ne tulee Vaasan hovioikeuden lainvoimaisen tuomion 23.04.2007, R 06/794 mukaisesti poistaa. PÄÄTÖS 2645/6160/08P 1 Lainkohdat Ulosottokaari 3 luku 28 § ja 10 luku 4 ½ Jarmo Kivistö Lähettämispäivä Annettu postin kuljetettavaksi 05/ 06.05.2008 PÄÄTÖS 2645/6160/08P 2 Vetoomus nettiyhteisölle: Pelastakaa Nettisanomat!
Tallentakaa sivuja ennenkuin viranomainen sulkee mielivaltaisesti kaikki
sivut! |
Valitus
kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön tekemisvelvoitetta koskevasta päätöksestä
30.05.2007. Nettimuodossa. Jyväskylän käräjäoikeudelle Asia: Valitus kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön tekemisvelvoitetta koskevasta päätöksestä 30.05.2007. Numero 1873/6160/07P. Tiedoksiantopäivä 09.08.2007. Tekemisvelvoitetta koskevassa päätöksessä Jyväskylän
käräjäoikeus on osoitettu valituspaikaksi. Tiedoksiantopäivä ilmenee
ulosottoviraston lähettämästä kirjeestä. Vaatimus Pyydän 1) kumoamaan kihlakunnanvoudin tekemän päätöksen tai 2) määräämään kihlakunnanvoudin päätöksen täytäntöönpanon keskeytettäväksi tai 3) varaamaan minulle mahdollisuuden itse panna toimeen Vaasan hovioikeuden aineiston poistamista koskeva tuomio. Vaatimus 1) Perustelut Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö on ollut esteellinen tekemään kyseessä olevaa päätöstä. Tuomiolauselman mukaan: "Manninen velvoitetaan poistamaan ylläpitämältään nettisanomat.com-internetsivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Asianajaja Pekka Mononen tai hänen yrityksensä nimi tai muutoin esitetään viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan." Asianajaja Pekka Mononen esitti hovioikeudelle kirjallisena todisteena nettisivun, jonka otsikon alkuosa oli seuraava: "2004/07/01 – nettisanomat – (Poistettu 06.12.2015) – Pekka Mononen, asianajaja – Asianajotoimisto …". Monosta koskeva asia oli hänen laskutuksensa, joka juonsi juurensa kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön tekemään päätökseen pakkohuutokaupassa, josta äitini Laura Manninen teki ensin ulosottovalituksen ja nosti sen jälkeen täytäntöönpanoriitakanteen. Tällä sivulla on viittauksia kihlakunnanvouti Jarmo Kivistöön seuraavasti: "Lue myös! Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi." (2 kertaa). "Lue myös! Oikeudenkäyntien nauhoitettu osa." (4 kertaa). "Lue myös! Asianajajan (Poistettu 06.12.2015) I. Asianajajan (Poistettu 06.12.2015) II," "Lue myös! Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi." "Torstaina 24.06.2004. Pääkirjoitus. Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi." "Kuinka Asianajaja Pekka Mononen selosti käräjäoikeuden tuomaria. Maksupäätös, Päivi Penttinen 29.03.2001. Selostus. Oikeudenkäyntien nauhoitetut osat: Sivut 1-10 - Sivut 11-20 - Sivut 21-30 - Sivut 31-40 - Sivut 41-50 - Sivut 51-60 - Sivut 61-68." "Eräs pakkohuutokauppa 1999-2000. Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. Avustava ulosottomies Raino Rinne ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö asialla. Koska oikeudelle esitetty asiakirja ei ole vielä rikosoikeudellisesti vanhentunut selostan asiaa aikaisemmin julkaistujen asiakirjojen pohjalta. Pertti Manninen. Lue lisää!" (Oikeudenkäynnissä todisteena esitetty nettisivu 2004/07/01. Kirjallinen todiste 3) |
Kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön liittyminen asianajaja Pekka Monoseen liittyvään asiaan on myös muillakin sivuilla. Google-haku kriteerillä "Jarmo Kivistö" antaa seuraavanlaisia tuloksia:
"2004/06/24 – nettisanomat.com – Rikosilmoitus Raino Rinne
…
Vaasan hovioikeus muutti sitten päätöstä ja
lainvoiman saaneessa päätöksessä todettiin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön
toimineen virheellisesti ja … http://www.nettisanomat.com
/2004/06/24/pakkohuutokauppa.htm
"nettisanomat – 2005/01/06/ -toinensivu – Vuosi 2004.
Linkit …
Vaikka äitini oli toimittanut vaatimuksensa
kirjallisesti tähän pakkohuutokauppaan, niin kihlakunnan vouti Jarmo Kivistö
hylkäsi hänen vaatimuksensa …
www.nettisanomat.com/2005/01/06/etusivu0406.htm
"nettisanomat – 2005/04/19/ _ Kuva – "Taivas on meidän!"
Hetki …
Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:
Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio
mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 … www.nettisanomat.fi/2005/04/19/etusivu.htm"
(Google-hakutuloksia 10.8.2007. Kirjallinen todiste 4)
Näillä sivuilla kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön liittymisestä asianajaja Pekka Monoseen liittyvään asiaan kerrotaan mm. seuraavasti:
" Eräs pakkohuutokauppa 1999-2000. Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. Avustava ulosottomies Raino Rinne ja kihlakunnanvouti Jarmo Kivistö asialla. Koska oikeudelle esitetty asiakirja ei ole vielä rikosoikeudellisesti vanhentunut selostan asiaa aikaisemmin julkaistujen asiakirjojen pohjalta. Pertti Manninen. Lue lisää!"
"Koska oikeudelle esitetty asiakirja ei ole vielä rikosoikeudellisesti vanhentunut selostan asiaa aikaisemmin julkaistujen asiakirjojen pohjalta. Seuraavan muistion laadin 24.03.2001 ja 27.03.2001 oikeudenkäyntiä varten, silloin kun kaikki oli vielä muistissa. Ulosottovalitus käsiteltiin Jyväskylän käräjäoikeudessa ilman suullista käsittelyä. Päätöksen tästä teki käräjätuomari Matti Kuuliala yhtenä perustelunaan se, ettei valittajalle tulisi lisää oikeudenkäyntikuluja. Näin ollen avustava ulosottomies Raino Rinteen paikkansapitämätön kirjallinen lausunto sai suhteettoman painoarvon. Vaasan hovioikeus muutti sitten päätöstä ja lainvoiman saaneessa päätöksessä todettiin kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön toimineen virheellisesti ja ristiriitaisesti. Hovioikeus ei myöskään välittänyt enää mitään siitä perusteesta, jolla vanhuksen etuoikeutettu vaatimus hylättiin. Näin ollen ulosoton operaatio vaatimusten hylkäämisestä osoittautui tarkkaan laskelmoiduksi tempuksi. Pertti Manninen. 24.06.2004."
"Torstaina 24.06.2004. Pääkirjoitus: Olemme viime päivinä lukeneet järkyttäviä uutisia taloudelliseen ahdinkoon joutuneiden ihmisten kohtaloista. Iltapäivälehdet ovat tuoneet päivittäin esille uusia yksityiskohtia. Eihän niihin voi ottaa kantaa, kun ei tunne asiaa. Yleisellä ja yksityisellä tasolla haluan kuitenkin tuoda esille yhden tapauksen, jonka tunnen kaikista parhaiten Suomessa. Olisin vielä kestänyt sen, että Pankki ahdistelee ihmistä, mutta minulle sinisilmäisenä oli ja on edelleen täysin käsittämätöntä ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin toiminta pakkohuutokaupassani sekä sen jälkeen äidilleni myönnetyn maksuttoman oikeudenkäynnin asianajajan toiminta, joka ei ollut tyytyväinen valtiolta saamaansa korvaukseen, vaan (307poistettu 27.02.2016) uusia laskuja, moneen kertaan, maksettavakseni. Tässä häntä auttoi Pankin virkailija, joka oikeudessa syyllistyi väärän valan antamiseen tai sitten anteeksiantamattomaan unohtamiseen vahingokseni. Hän ei muistanut pakkohuutokauppapöytäkirjan sisältöä vaikka oli pöytäkirjan mukaan ollut Pankin edustaja kyseisessä valvontatilaisuudessa. Kaikesta huolimatta hyvää oikeata juhannusta tänään torstaina 24.06.2004. Pertti Manninen.
Joitakin linkkejä edellä mainittuihin asioihin: Ulosottomiehen ja kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.
Asianajajan (Poistettu 06.12.2015) I.
Asianajajan (Poistettu 06.12.2015) II.
Lue myös! Velka"
"Tausta: Äitini valvonta Laukaan talon pakkohuutokaupassa hylättiin sillä perusteella, että olin vienyt hänen haltijavelkakirjansa ulosottotoimistoon. Avustava ulosottomies Raino Rinne oli pyytänyt minua niitä sinne tuomaan. Vaikka äitini oli toimittanut vaatimuksensa kirjallisesti tähän pakkohuutokauppaan, niin kihlakunnan vouti Jarmo Kivistö hylkäsi hänen vaatimuksensa perusteluinaan, että haltijavelkakirjat ovat olleet velallisen hallussa ja että hän on saanut puhelimessa yli 80-vuotiaalta vanhukselta vastauksen, ettei hänellä niitä ole." ¤ Tässä vaiheessa kuvaan astuu Asianajaja Pekka Mononen, Asianajotoimisto Pekka Mononen Ky."
" Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. Ja näin se jatkui, muun muassa: Asianajajan, Pekka Mononen, (33POISTETTU 15.12.2015) (34POISTETTU 15.12.2015), (7poistettu 06.12.2015) tai muistamattomuus oikeudessa todistajalausunnossa. Ja tähän se loppui! Hovioikeus teki oikeudenkäyntivirheen. Korkein oikeus ei ottanut valitusta käsitelläkseen. Euroopan ihmisoikeustuomio istuin viimeinen mahdollisuus? Tarkka selostus!"
(Nettisivu 2004/06/24. Kirjallinen todiste 5)
(Nettisivu 2005/01/06. Kirjallinen todiste 6)
(Nettisivu 2005/04/19. Kirjallinen todiste 7)
Korkeimpaan oikeuteen on jätetty valituslupahakemus ja valituslupa sekä täytäntöönpanokieltopyyntö Vaasan hovioikeuden päätökseen.
Seuraavassa pyyntö täytäntöönpanokiellosta ja valituslupahakemuksen perustelut:
"TÄYTÄNTÖÖNPANOKIELTO
Pyydän kunnioittavasti, että Korkein oikeus määrää verkkoviestien poistamiselle täytäntöönpanokiellon."
"I VALITUSLUPAHAKEMUS
…
PERUSTELUT
1) Hovioikeuden tuomion täytäntöönpano on mahdotonta ja vaikeaa, koska tuomiossa ei ole mitenkään rajattu verkkoviestien poistamista sellaiseen aineistoon, joka täyttää kunnianloukkausrikoksen kriteerit. Esimerkiksi asianomistajan itsensä lähettämät ilmoitustekstit eivät voi olla loukkaavia. Näitä verkkoviestejä on useita kymmeniä.
2) Hovioikeuden tuomio ja tuomiolauselma ovat ristiriitaiset.
Tuomion mukaan: "Mannisen on poistettava ylläpitämältään nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Mononen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen."
Tuomiolauselman mukaan: "Manninen velvoitetaan poistamaan ylläpitämältään nettisanomat.com-internetsivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Asianajaja Pekka Mononen tai hänen yrityksensä nimi tai muutoin esitetään viittauksia häneen tai häntä koskevaan asiaan."
3) Hovioikeus ei ole tuomiossaan rajannut verkkoviestien poistamista rikoksen tekoaikaan 1.7.2004 - 8.10.2005.
4) Hovioikeuden ratkaisun perustelun syyksilukemisen näyttökohta on virheellinen siltä osin kuin siinä väitetään:
"Manninen ei ollut poistanut sivustoa pyynnöstä huolimatta, joten Mononen oli tehnyt rikosilmoituksen."
Asianomistaja ei ole voinut pyytää kunniaansa loukkaavaksi väittämänsä aineiston poistamista, koska sitä ei ole pyyntöhetkellä ollut edes olemassa. Asianomistaja on lähettänyt lehdelle verkkojulkaisussa julkaistujen ilmoitusten poistamista koskevan pyynnön 5.3.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 3) ja esittänyt todisteeksi kunnianloukkauksesta lehden kirjoituksen, jonka päiväys on 1.7.2004 (Syyttäjän ja asianomistajan esittämä kirjallinen todiste nro 1).
5. Asianomistaja ei tätäkään oikeudenkäyntiä koskevassa laskutuksessaan ole ollut kovin huolellinen. Hän on esittänyt hovioikeudelle kaksi laskua, joissa samalle toimenpiteelle on tullut eri hinta:
Laskussa nro 2006703, pvm 29.08.2006: Toimenpide 15.05.2006 Vastaanotettu ja tarkastettu käräjäoikeuden tuomio: Palkkio 40,00 Alv 8,80 Yhteensä 48,80.
Laskussa nro 2007731, pvm 15.03.2007: Toimenpide 15.05.2006 Vastaanotettu ja tarkastettu käräjäoikeuden tuomio: Palkkio 50,00 Alv 11,00 Yhteensä 61,00.
Asianomistaja on esiintynyt tässä oikeudenkäynnissä yksityishenkilönä. Näin ollen alv:n vaatiminen ja myös hovioikeuden päätöksen mukaan sen saaminen on selvitettävä onko se verolakien mukaista. Ainakaan sellaisiin toimenpiteisiin, joissa yksityishenkilö matkustaa hovioikeuden pääkäsittelyyn yksityishenkilönä ja saa tästä matkakorvauksen sekä esiintyy pääkäsittelyssä yksityishenkilönä, alv:n lisääminen on perusteetonta. Laskutus on muutenkin kohtuuton ja esitin tämän seikan jo hovioikeudessa.
6. Asianomistajan valitus Jyväskylän käräjäoikeuden 2.5.2006 antamasta tätä asiaa koskevasta tuomiosta on minulle lähetetyn kaksoiskappaleen mukaan saapunut käräjäoikeuden kansliaan 2.6.2006, siis myöhästyneenä. Valitus olisi pitänyt jättää käsittelemättä. Liitteenä valituksen etusivu, josta asia ilmenee. Tämä on uusi kirjallinen todiste."
(Valituslupapyyntö ja valitus Korkeimmalle oikeudelle 07.06.2007. Kirjallinen todiste 8)
Jyväskylän käräjäoikeuden tuomio oli täysin vastakkainen verkkoviestien poistamisen suhteen hovioikeuden tuomioon verrattuna.
Tästä asiassa tuomiota perusteltiin seuraavasti:
" Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen
Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:stä ilmenee, että tuomioistuin voi asianomistajan vaatimuksesta määrätä julkaisijan tai palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään
julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi.
Mononen on käräjäoikeuden käsityksen mukaan mainittuun säännökseen nojautuen vaatinut, että syytteessä tarkoitetut internetsivut määrätään suljettaviksi siltä osin kuin niillä on esitetty viittauksia hänen nimeensä tai hänen asianajotoimistoonsa. Lähtökohtana mainittua lakia sovellettaessa on lain 1 §:n 2 momentin mukaan, että viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa. Käräjäoikeus katsoo, ettei Mononen ole esittänyt riittävän painavia perusteita internetsivujen sulkemiseen hänen vaatimassaan laajuudessa. Sen vuoksi käräjäoikeus hylkää esitetyn vaatimuksen."
(Vaasan hovioikeuden tuomio 23.4.2007. Kirjallinen todiste 9)
Vaatimus 2)
Mikäli käräjäoikeus kuitenkin katsoo, että kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön tekemisvelvoitetta koskeva päätös ei ole syntynyt esteellisenä tai että se on muutoin sopiva ja hyväksyttävä, pyydän käräjäoikeutta määräämään päätöksen täytäntöönpanon keskeytettäväksi.
Vaatimus 3)
Mikäli käräjäoikeus kuitenkin katsoo, että kihlakunnanvouti Jarmo Kivistön tekemisvelvoitetta koskeva päätös on pistettävä toimeen ennen Korkeimman oikeuden käsiteltyä asian, pyydän käräjäoikeutta antamaan minulle mahdollisuuden itse poistaa loukkaava aineisto edellä esittämäni perusteella ja myös sillä seikalla, etten ollut vielä valmistanut valitusta Korkeimmalle oikeudelle enkä niin ollen osannut tuoda esille kaikkia asiaan liittyviä seikkoja vastatessani kihlakunnanvoudin teettämisuhkaa koskevaan kirjeeseen ja pyyntöön poistaa viestit vapaaehtoisesti..
(Teettämisuhka: kuuleminen 8.5.2007. Kirjallinen todiste 10)
(Vastauskirje 28.05.2007. Kirjallinen todiste 11)
Mikäli voisin saada itse mahdollisuuden aineiston poistamiseksi, voisin helpommin tarvittaessa muuttaa poistot Korkeimman oikeuden mahdollisesti erilaisen päätöksen mukaisiksi.
Kirjalliset todisteet ja todistusteemat
Kirjallinen todiste 1
Tekemisvelvoitetta koskeva päätös 30.05.2007.
Todistusteema: Muutosta on
haettava valittamalla Jyväskylän käräjäoikeudelta.
Kirjallinen todiste 2
Ulosottomiehen kirje 2.8.2007.
Todistusteema: Päätöksen
tiedoksiantopäivä on 09.08.2007.
Kirjallinen todiste 3
Oikeudenkäynnissä todisteena esitetty nettisivu 2004/07/01.
Todistusteema: Pekka
Monosta koskevassa asiassa on viittauksia Jarmo Kivistöön.
Kirjallinen todiste 4
Google-hakutuloksia 10.8.2007.
Todistusteema:
Google-hakutulokset viittaavat sivuille, joissa Pekka Monosta koskevassa
asiassa on viittauksia Jarmo Kivistöön.
Kirjallinen todiste 5
Nettisivu
2004/06/24.
Todistusteema:
Pekka Monosta koskevassa asiassa on viittauksia Jarmo
Kivistöön.
Kirjallinen todiste 6
Nettisivu
2005/01/06.
Todistusteema:
Pekka Monosta koskevassa asiassa on viittauksia Jarmo
Kivistöön.
Kirjallinen todiste 7
Nettisivu
2005/04/19.
Todistusteema:
Pekka Monosta koskevassa asiassa on viittauksia Jarmo
Kivistöön.
Kirjallinen todiste 8
Valituslupapyyntö ja valitus Korkeimmalle oikeudelle
07.06.2007.
Todistusteema:
Verkkoviestien poistamiselle on pyydetty täytäntöönpanokieltoa. Verkkoviestien
poistamiselle on pyydetty tarkennuksia ja täsmennyksiä sekä ajallista
rajausta.
Kirjallinen todiste 9
Vaasan
hovioikeuden tuomio 23.4.2007.
Todistusteema: Jyväskylän käräjäoikeuden tuomio on täysin
vastakkainen verkkoviestien poistamiseksi Vaasan hovioikeuden tuomioon
verrattuna.
Kirjallinen todiste 10
Teettämisuhka: kuuleminen 8.5.2007.
Todistusteema: Uhkaan oli
vastattava ennen kuin valituslupapyynnön ja valituksen määräaika Korkeimpaan
oikeuteen oli päättynyt.
Kirjallinen todiste 11
Vastauskirje 28.05.2007.
Todistusteema: Ilmoitus valitusluvan ja valituksen
tekemisestä Korkeimpaan oikeuteen. Ilmoitus siitä, että täytäntöönpanokieltoa
tullaan hakemaan hovioikeuden tuomion tarkentamiseksi. Ilmoitus siitä, että
käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot olivat täysin vastakkaiset sivujen
poistamisen suhteen.
Helsingissä keskiviikkona 22.08.2007
Pertti Manninen
Liite.
Nettisanomat lauantai
2007-07-07. Seuraavassa otteita valituslupapyynnöstä otsikoituna. Hovioikeuden tuomion täytäntöönpano Hovioikeuden tuomio ja tuomiolauselma Rikoksen tekoaika Sivujen poistopyyntö Laskutuksen ristiriitaisuus tässä jutussa Yksityishenkilön alv Valituksen myöhästyminen Hovioikeuden tuomion kumoamista päätoimittaja Pertti Manninen vaatii lisäksi valituksessa seuraavasti, tässä otsikoituna. Asianajaja Pekka Mononen laskutus on kohdistunut
maksuttoman oikeudenkäynnin saaneeseen vanhukseen Asianajaja Pekka Monosta ei ollut merkitty
edustajakseni pakkohuutokauppapöytäkirjaan Asianajaja Pekka Mononen on ollut yhteydessä
laskutusoikeudenkäynnin todistajaan Lopuksi katkelma valituksen liitteestä asianomistajan hovioikeudessa antamasta todistelusta, jossa hän kertoo kuinka 85-vuotiaalle vanhukselle syntyi muitakin toimeksiantoja (2 kpl) maksuttoman toimeksiannon lisäksi: ”manninen ”manninen Lauantai 2007-07-07. Pertti Manninen P.S. Tämän jutun kirjoittaminen oli vielä
nyt mahdollista. Äitini on tällä hetkellä 91-vuotias. Sama. Valituslupahakemus ja valitus. Muutoksenhaun kohde:
Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 antama tuomio nro 565 kunnianloukkausasiassa
R 06/794. Liite1. |
Nettisanomat 2004-04-25 |
Amerikkalaispoliitikoille olisi aivan erilainen päätös lähettää joukkoja sotaan, jos siellä olisi mukana heidän omia poikiaan ja tyttäriään. Näin on enää kuitenkin äärimmäisen harvoin. Sosiologian professori Charles Moskos Northwestern Univeristystä. - Palkkasoturi tähtää yliopiston penkille. Keskisuomalainen maanantaina 15.03.2004. Mika Horelli. |
SanomaWSOY:n tekemä rikos jäi selvittämättä! Irak-vuoto-asiakirjat olivat Helsingin käräjäoikeuden päätöksen mukaan salaisia. Ilta-Sanomat julkisti niitä kuitenkin neljään eri kertaan, siis rikkoi lakia toistuvasti jatkuvasti. Suomen lain mukaan rikokseen osallistunutta pitää rangaista kuin olisi sen itse tehnyt. Valtakunnansyyttäjä Matti Kuusimäki ei kuitenkaan nostanut syytettä Ilta-Sanomia vastaan, koska lehden edustajat olivat poliisikuulusteluissa kertoneet, etteivät tiedä kuka asiakirjat oli lähettänyt ruskeassa kirjekuoressa toimitukseen. Kirjekuoretkin on sittemmin hävitetty. Julkaistessaan salainen-leimalla varustettujen asiakirjojen sisältöä lehti on joutunut punnitsemaan rikoksen ankaruutta ja siitä saadun hyödyn arvoa. Lisäksi se on punninnut voisiko siitä joutua kiinni, toisin sanoen tulisiko kirjeen lähettäjä esiin, jolloin löytyisi henkilö syytettäväksi ja tuomittavaksi ja siinä samassa sitten kanssarikolliseksi. Kyllä kai lehti jotenkin on joutunut varmistamaan, ettei ihan mitä tahansa tuntemattoman lähettäjän salaisiksi julistettujen asiakirjojen sisältöä julkista ja on siis joutunut hankkimaan itseasiassa tietoja asiakirjojen sisällöstä sen jakeluun kuuluneilta ulkoasiainhallinnon virkamiehiltä. Salaisten asiakirjojen vuotamisesta voi saada jopa vankeustuomion, käsitykseni mukaan. Toisin sanoen rikos ei vanhene vielä moneen vuoteen. Auta armias, jos vuotaja jostain syystä myöhemmin ilmoittautuu ja vetää mukaansa SanomaWSOY:n kanssarikollisekseen. Miten sitten suu pannaan vai olisiko nyt vain parasta ristiä kädet siellä sun täällä. Pertti Manninen, nettisanomat.com torstaina 25.03.2004. PS. Almamedian Iltalehteen vuodetut asiakirjat olivat hiukan erimuotoisia ja niissä erään asiakirjan numero oli samalla tavalla virheellinen kuin käräjäoikeudessa sakkoihin tuomitun Martti Mannisen tietokoneen kovalevyltä oli löytynyt. Tämä asettaa aika outoon valoon valtakunnansyyttäjän syyttämättäjättämispäätöksen. Sama. Ja varmemmaksi vakuudeksi nettisanomat.com tietenkin julkisti iltapäivälehtien julkaiseman aineiston viime kesänä seuraavasti: Irak-vuotoasiakirjat julkaistiin iltapäivälehdissä.
Tässä aineisto kokonaisuudessaan. Edellä on mainittu Ilta-Sanomien kolme numeroa, jossa salaista aineistoa julkaistiin. Ja kuinka sitten sattuikaan. Käsiini osui vielä neljäskin lehti, joka ilmestyi kaksi päivää viimeisen julkistuksen jälkeen ja jossa sama aineisto julkaistiin uudelleen varmemmaksi vakuudeksi! Toistuva ja jatkettu rikos, yleensähän siitä saa lisärangaistuksen! Samapa vaan. Hohhoijaa. Lähden kahville. |
Sananvapaus kauppatavarana. Martti Valkonen: Journalismin salat I. |
Aftonbladet Kultur Onsdag 18 juli 2007 |
Linkit täydellisin otsikoin. 2007 Taitettu indeksi. Kolumni. http://www.nettisanomat.com/2007/01/27/taitettuindeksi.html Helsingin Sanomat
mitätöi uutisen Irakin tiedustelutietojen vääristelystä.
Pääkirjoitus. Sävelradio. Helsingin
Sanomat väittää: Ministeri Susanna Huovinen "lopetti suositun Sävelradion
vahingossa"! Kokoelma. Ministeri Luhtasen
vuoden 2004 vaalirahasotku: Iltalehti vs. Luhtanen. Kokoelma. Vihreät seksillä
hallitukseen? Pääkirjoitus. Laukaassa haisee.
Golf-maakauppa kunnallista gangsterismia. Kokoelma. Ennustus toteutui.
"Potkut koko Yleisradion johdolle ei riitä, valtionsyyttäjän on
huijarilauma ..." J. Kesti 2001. Kolumni. Muut. Pääministerikin lukee
Nettisanomia! Kuvapari ja pääkirjoitus. Sonera-kirja kokonaan
lukuunottamatta Kaj-Eri Relanderia koskevaa kavallusväitettä.
Kirja. Tiesitkö, että kaikkein
köyhimpien perheiden koululaisten kesälomatienestit napataan heiltä pois!
Pääkirjoitus. Nettisanomien
päätoimittaja tuomittiin sakkorangaistukseen ja lehdestä määrättiin
poistettavaksi verkkoviestejä asianajajan kunniaa loukkaavan kirjoittelun
johdosta. Uutinen. Valitusfarssi. Laukaa.
Kunnan maanmyynti Laukaan Peurunkagolf Oy:lle. Pääkirjoitus. ”Mitä mieltä olet Matti
Vanhasesta?" Muut. Sanomatalo.
Kirja. Makasiinit.
Kokoelma. Isänmaan parturit. Tarmo
Pekonen. Kolumni. Muut. Sipoo-kiistan
raadollinen tausta. Ilkka Hakalehdon tiedote "I juridiska frågor sker
det ofta sä här." Matti Vanhanen. Kuva. Sipoo-Sibbo. Viimeinen
naula pääministeri Vanhasen arkkuun. Pääkirjoitus. Nettisanomien
päätoimittaja pyytää valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta asianajajan
kunniaa loukkaavasta tuomiosta. Uutinen. 2006 Kaupunginjohtaja Jussi
Pajunen: "Pitää haluta olla oikeudenmukainen." Muut. Jääviys on itse
huomattava. Pääkirjoitus. Eksyikö pääministeri
Matti Vanhanen Sipoon korpeen? Pääkirjoitus. 2005 "Katso miten piiri
pyörii hummerit kun siinä hyörii". Kolumni. 2004 SanomaWSOY:n tekemä
rikos jäi selvittämättä! Kolumni. Pekka Kettunen ja
potkut. Kokoelma. 2003 Ex-pääministeri Paavo
Lipponen voi puhua tänään kahdeksan vuoden jälkeen vappupuheessaan
kaikesta muusta kuin työttömyyden puolittamisesta. Kokoelma. Poliisi tutkii näitä
sivuja. Kokoelma. Ahtisaari ei kaipaa
todisteita. Kokoelma. Talous. Valtra. Sekoilu
jatkuu. - And, so what! 11.09.2003. Pääkirjoitus. Keisarin uudet vaatteet.
Konserttitalon paikasta päätetään maanantaina. Kokoelma. Irak-vuoto. Huipennus!
Kokoelma. Miljontals dör när
världen tittar bort. Expressen. Syyttäjä: Jäätteenmäki
tivasi tietoja. Kokoelma. 2002 Golf-sokeutta Suomen
maassa. Kolumni. Jääviys on itse
huomattava. Ministeri Suvi Linden oli irti arkielämän käytännöllisistä
toimista. Kolumni. Sonera-kirja kokonaan
lukuunottamatta Kaj-Eri Relanderia koskevaa kavallusväitettä.
Kirja. Sonera. Ministerit
harjoittelemassa vastausta oikeuskanslerille. Kuvareportaasi. Suomalainen
sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. Raportti Itsenäisyyspäivän
aattona 2002. Kokoelma. 2001 Soneran osake romahti jo
alle antihinnan. Kokoelma. Omistajan vastuu. Paavo
Lipponen ja Sauli Niinistö. Uutinen ja kolumni. Ennustus toteutui.
"Potkut koko Yleisradion johdolle ei riitä, valtionsyyttäjän on
huijarilauma ..." J. Kesti 2001. Kolumni. Muut. 2000 Tulosvaroituksen jälkeen
yhtiön osakkeen arvo on romahtanut lähes puoleen. Kokoelma. "Eikö ahneudelle ole
olemassa mitään rajoja Suomessa riemuvuonna 2000?" Mielipide. Wille
Riekkinen ja Timo Veijola. Muut. 1999 Kaupunkibisnes ralli- ja
hotellibisneksen pönkittäjänä. Kolumni. Arsenalin tietohallinto:
Puhallettiinko sittenkin vain rahat? Kokoelma. Jyväskylä-Paviljonki:
"Riskit sosialisoitu - voitot yksityistetty!" Kokoelma. 1998 KSP-kaappaus 1998.
Isojen poikien pelissä Keski-Suomen Puhelin Oy:n pienosakkaiden tappio 100
miljoonaa! Raportti. |