12.fi 2000/69
"Kysymyshän on luontoluvaajien etiikasta"
Kyösti Huotari

"Kysymyshän on luontokuvaajien etiikasta
Helsingin Sanomat 25.11.2000,

Kyösti Huotari

"Hannu Hautalan luontokuvista on keskusteltu pitkään. Minusta ongelma on seuraava:

Ihmiset ovat tottuneet uskomaan valokuvaan. Kuva ei valehtele.

Kuva on dokumentti, jonka välittämää viestiä ei ole mitään syytä epäillä.
Paitsi tietenkin poliittisissa historiankuvissa, joissa kuvien käsittely on aina ollut tavoitteet pyhittävää arkipäivää - päitä on poisteltu ja kasvoja vaihdeltu.

 

Luontokuvan kohdalla asia on toisin tai ainakin sen pitäisi olla.

Luontokuvan tehtävänä on välittää luonnosta kiinnostuneille ihmisile todellisuutta vastaavia elämyshetkiä esteettisiä arvoja sisältävistä maisemista, ainutlaatuisista luonnontapahtumista koskettaen niin eläin- kuin kasvikuntaa ja monista muista luomakunnan tarjoamista merkillisistä aiheista.

Käytännössä tämä kaikki tarkoittaa sitä, että luontokuvaajan on lähdettävä ovesta ulos ja mentävä metsään tai minne hyvänsä luontoon ja "metsästettävä" kuvansa sieltä.

 

Näin minä olen asian ymmärtänyt.

Ja ymmärrän edelleenkin, vaikka jouduin tarkistamaan kantaani ensimmäisen kerran jo 80-luvun alkupuolella, jolloin kritisoin lavastettuja luontokuvia.

...

Toistuvaksi ongelmakseni näyttää muodostuvan luontokuvaajiemme etiikan penääminen. Sitä ei löytynyt silloin lavastettujen luontokuvien kohdalla.

Kuinka on nyt, kun kysymyksessä on manipuloidut, digitaalitekniikalla tuotetut luontokuvat?

Pitkälle on etäännytty eettisistä arvoista, kun julkisessa sanassa täytyy kysyä "Huijaavatko luontokuvat?"

...

Kysyn siis, löytyykö sitä etiikkkaa vai ei? Ja pannaanko niihin manipuloituihin "luontokuviin" jokin merkki osoitukseksi digitaalisesti tehdystä tuotteesta vai jatketaanko lukijakuntamme harhauttamista valheellisin luontokuvin?

Olemme lopullisessa tienhaarassa, valinta on tehtävä nyt - huomenna se voi olla myöhäistä, sillä silloin ei kukaan usko luontokuvauksemme rehellisyyteen."

Kyösti Huotari
dokumenttikuvaaja, Helsinki

"Kysymyshän on luontoluvaajien etiikasta"
Kyösti Huotari


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Joka torstai.

12.fi

torstaina 23. marraskuuta 2000, lisäykset päivittäin tarpeen mukaan.

valokuvan totuus: puheenvuoroja luontokuvasta ja kuvasta

12.fi haku aiemmista
etiikka?

etusivu

23.11.2000
julki?

23.11.2000
totuus?

23.11.2000
etiikka?

23.11.2000

Jutut ja artikkelit kirjoitti ja kuvat kuvasi Pertti Manninen Laukaassa, Jyväskylässä ja Helsingissä.

12.fi

Kuva: Pertti Manninen

Jalkapotilaana jouten ollen minulla oli aikaa tutustua luontokuvan totuutta, aitoutta ja rehellisyyttä koskeviin mielipiteisiin , jotka Helsingin Sanomat julkaisi syksyllä 2000. Olen tähän yrittänyt poimia niistä asian ja unohtaa erilaiset henkilökohtaisuuksiin menevät historiat ja intohimot.

Pertti Manninen, 12.fi 23.11.2000


etusivu

23.11.2000
julki?

23.11.2000
totuus?

23.11.2000
etiikka?

23.11.2000
luontokuvan totuus
"Tietokone pani luonnon paremmaksi"

Helsingin Sanomat 23.10.2000,

Jouni K. Kemppainen
"Väärentää voi monin tavoin"

Helsingin Sanomat 27.10.2000,

Matti Forss
"Luontoa paremmaksi tietokoneella ja ilman"

Helsingin Sanomat 30.10.2000,

Fred Björksten
"Luontokuvan manipulointi on aina kerrottava julki"

Helsingin Sanomat 1.11.2000,

Markku Könkkölä
"Valokuva ei ole dokumentti eli totuus"

Helsingin Sanomat 16.11.2000,

Hans Paul

"Kysymyshän on luonto-
kuvaajien etiikasta


Helsingin Sanomat 25.11.2000,

Kyösti Huotari


etusivu kirjoita! kysymys viikon kuva lukijoilta urheilu tv ja radio kulttuuri musiikki asunto ruoka raha
pääkirjoitus 2.kirjoitus ajatus säälinkki tietolinkit ilmoitukset laukaa merkit nettilinkit netti it hanami
tapaamiset info                    

haku - 12.fi - haku - haku - 12.fi - haku - haku -12.fi - haku
TOIMITUS päätoimittaja vauhdissa!



Kuva: Mika Hänninen
Sivut valmisti Pertti Manninen 29.11.2000, 13.12.2000 copyright 12.fi 2000/69
     
otsikko ja navigointi 21.12.2000, logon siirto 22.04.2002, tekstin vasennus ja pienennys 01.05.02.
haku - 12.fi - haku - haku - 12.fi - haku - haku -12.fi - haku

sivun alkuun!

     


20030212

 

Sisällysluettelo 2000/11 marraskuu.
Sisällysluettelo 2000/09 syyskuu - lokakuu 2000. Sisällysluettelo 2000/08 elokuu.
Sisällysluettelo 2000/06 kesäkuu - 2000/07 heinäkuu.
Sisällysluettelo 2000/05 toukokuu.
Sisällysluettelo 2000/04 huhtikuu.
Sisällysluettelo 2000/03 maaliskuu.
Sisällysluettelo 2000/01 tammikuu - 2001/02 helmikuu.

     
Tämä on Nettisanomat-sivuston kopio 12-sivustoon logot ja sivuston nimi muuttaen. Alkuperäiset järjestysnumerot on säilytetty. Nettiin keskiviikkona 2010-11-10 klo 09:13.