JYVÄSKYLÄN KÄRÄJÄOIKEUS
Rikosasia
TUOMIO 06/815
Annettu kansliassa
2.5.2006
Asiano:
R 05/2307

Syyttäjän rangaistusvaatimus
1. KUNNIANLOUKKAUS (6160/R/001799/05) Rikoslaki 24 luku 9 §
1.7.2004-8.10.2005 LAUKAA

Manninen on esittänyt asianomistaja Pekka Monosesta ja tämän asianajotoimistosta valheellisen ja perättömän tiedon väittämällä internetissä pitämällään nettisanomat sivustolla (www.nettisanomat.com), että Mononen on asianajajana toimistonsa puitteissa laatinut häntä koskevia (2Poistettu 06.12.2015). Hän on sivustoillaan julkaissut oikeudenkäyntiaineistoa, joka sinällään on ollut sisällöltään oikeaa, mutta Manninen on antanut lukijoiden ymmärtää, että oikeudenkäynnissä olisi ollut kysymys jostakin laittomasta. Teko on siten huomioonottaen Monosen ammatti asianajajana ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahinkoa sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

http://www.12.fi/2007/05/26/20060502kunnianloukkauskaraja1tuomio.htm

VAASAN HOVIOIKEUS
TUOMIO
Nro 565
Antamispäivä 23.4.2007
Diaarinro R 06/794
Verkkoviestin jakelun keskeyttäminen

Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 18 §:n mukaan tuomioistuin voi virallisen syyttäjän, tutkinnanjohtajan tai asianomistajan hakemuksesta määrätä julkaisijan tai ohjelmatoiminnan harjoittajan taikka lähettimen. palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän keskeyttämään julkaistun verkkoviestin jakelun, jos viestin sisällön perusteella on ilmeistä, että sen pitäminen yleisön saatavilla on säädetty rangaistavaksi. Lähtökohtana mainittua lainkohtaa sovellettaessa on saman lain 1 §:n 2 momentti, jonka mukaan viestintään ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä ottaen huomioon sananvapauden merkitys kansanvaltaisessa oikeusvaltiossa.
Mannisen ylläpitämällä nettisanomat.com -internetsivustolla on materiaalia, joka kohdistuu Monosen elinkeinotoimintaan ja on sisällöltään Monosen kunniaa loukkaavaa. Monosta koskevien verkkoviestien pitäminen yleisön saatavilla on edellä mainitun lainkohdan tarkoittamalla tavalla rangaistavaksi säädetty teko ja rikos jatkuu edelleen niin kauan, kuin internetsivustolla oleva Monosta koskeva materiaali on verkkoviestinä yleisön saatavilla.
Edellä mainitut seikat huomioon ottaen Mannisen on poistettava nettisanomat.com-sivustolta kaikki sellaiset verkkoviestit, joissa mainitaan Monosen tai hänen yrityksensä nimi ja joissa on viittauksia Monoseen. Näin ollen tämän asiaa koskevan tuomion julkaiseminen mainitussa verkkojulkaisussa ei ole tarpeellista.
http://www.12.fi/2007/05/26/20070423kunnianloukkaushovituomio1tuomio.htm

Tältä sivulta on poistettu kaikki Vaasan hovioikeuden 23.4.2007 tuomiossa Nro 565 poistettaviksi määrätyt verkkoviestit.  Alkuperäinen sivu, jossa poistokohdat ovat näkyvissä, on arkistoitu osoitteeseen  http://www.12.fi/2004/11/04/kuvaetusivulta2versio.htm



12 04.11.2004

12 torstaina 04.11.2004.

Unelmien sielunmessu. - Requiem for a Dream. Subtv tänään torstaina 4.11. klo 21.00.
"Huumeet vievät sielun" Timo Kuismin. "Unelmilla ei ole enää siipiä" Mikael Fränti. Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat 04.11.2004.
Kuvan unelmoinut Pertti Manninen  elokuvaa esittelevien otsikoiden  innostamana.
Unelmien sielunmessu.
  Ellen Burstyn, Jared Leto, Jennifer Connelly, Marlon Wayans, Christopher McDonald.  Requiem for a Dream. Ohjaus: Darren Aronofsky, USA 2000. Subtv torstaina 4.11. klo 21.00.
Katso myös lievempi tulkinta!

Katso myös! 
Suomalainen todellisuus illan hämärtyessä? Eteläranta. Kuva sarjasta Stokkalta Skattalle ja vähän takaisinkin. Pertti Manninen, Helsinki lauantaina 14.08.2004. 
Nobelin rauhanpalkinnon 2004 sai kenialainen Wangari Maathai.
Kuvan unelmoinut Pertti Manninen.  
"I have a Dream". Martin Luther King. Kuvan unelmoinut Pertti Manninen. "To mark its 40th anniversary, we reprint the words of Martin Luther King's "I have a dream" speech."  12 28.08.2003.
Syksyn vaahtera. Tuulta lisätty. Kuva Pertti Manninen. 
Kansalaiset vauhdissa. Kieppi. Kuva Pertti Manninen. Linnanmäki torstaina 08.07.2004
Rösta och försvinn - Äänestä ja katoa. Arundhati Roy. Aftonbladet. Tiistaina 21.  syyskuuta 2004. Kuva: Pertti Manninen. 
Ruusuja Tähtitorninmäellä. Kuva: Pertti Manninen. Helsinkiä väreissä 1958.
Anarkiaa 154-155. Kuva joskus 1980-luvun alusta Helsingin kaduilta. Kuva: Pertti Manninen. 
Työtä kaikille! Kuva: Pertti Manninen. 
Tässä kuvassa Helsingin Sanomat pönöttää uljaasti Postitalon ja Eduskuntatalon edessä. Kuuliaiset puoluejohtajat pitävät normaalisti majaansa oikealla olevassa sivurakennuksessa.  Kuva: Pertti Manninen.
Tässä kuvassa Helsingin Sanomat pilkottaa vaatimattomasti  Kiasman ja postitalon välissä. Kuuliaiset puoluejohtajat pitävät normaalisti majaansa Marskin vasemmalla puolella olevassa eduskuntatalossa (ei kuvassa). Kuva: Pertti Manninen.
ASUNTOJA! KYLLÄ. 3. INHIMILLINEN. LUOTETTAVA. AIKAANSAAVA. JUSSI PAJUNEN. HELSINGIN LIBERAALIT. ITSENÄINEN LIBERAALI. Kuva joskus 1980-luvun alusta Helsingin kaduilta. Joitakin kuvia 80-luvulta. Kuvat Pertti Manninen.
Panoraama kuvasta "Maisema taloista". Kuva: Pertti Manninen 1956. Kallio-sarjasta.
"Kaipuun sininen hetki". Kuvan unelmoinut Pertti Manninen.
11.09.1973. Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä.
Mustavalkoisesta lehtikuvasta tulkinnut Pertti Manninen. (12.fi11.09.2003)
Terror gegen USA. Max 2001. Kuva: Pertti Manninen. (12 11.09.2004)
Tappaminen jatkuu. Kuva: Pertti Manninen. (12 09.09.2004)

 

12 1999 alkaen
edellinen numero 

12.fi  -    nro 294
torstaina 04.11.2004. -  tämän numeron etusivulle! 

seuraava numero
Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva
 

Tänään
04.11.2004
 
 

12.fi joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
12
@hotmail.com

 

 

 
Viikon linkki
 
   
 
 
Sodan kuva
 
   
pm
Torstaina 04.11.2004. George W. Bush voitti? Pääkirjoitus.
Neljä vuotta valhetta ja tappamista on aika paljon. Kuluuko seuraavat neljä vuotta valehtelemisen ja tappamisen peittelyssä? Loppuuko valehteleminen ja tappaminen? Ei lopu. Nähtyäni kuinka kylmän viileästi eräässä tv:n esittämässä dokumentissa Texasin kuvernööri hylkäsi kuolemaantuomitun armonanomuksen ja tämän tehtyään tämä kuvernööri ilmoitti, näin muistan: "Nyt menen rukoilemaan", voin vain ristiä käteni ja toivoa, että uhrien lukumäärä jäisi mahdollisimman pieneksi. (Sanonta, joka tunnetusti ei tarkoita yhtään mitään). Kuinka paljon yksi ihminen kestää? 

Pertti Manninen, päätoimittaja torstaina 04.11.2004 Yhdysvaltain presidentinvaalien ratkettua.
George W. Bush voitti? Pääkirjoitus.
     
  Thursday November 04 2004 Guardian Unlimited

And now ... four more years
Bush pleads for unity as clear victory consolidates power.
Small-town morals win the day
Comment: Jonathan Freedland
Leader: Four more years
Audio: Jonathan Freedland in DC
Special report: US elections 2004


Hawks eye plum cabinet posts
Top posts will signal policy direction.
Congress gains boost power base
The shape of a second term
In pictures: US election

Feeling the election blues
Emma Brockes on how George Bush's victory catapaulted liberal Britain into collective depression.
Latest reaction on our Newsblog
Talk: have your say
     
Thursday November 04 2004 Guardian Unlimited

More on the US election
Tearful Kerry leaves best speech to the bitter end
John Kerry delivers the most painful speech of his life, choking back the tears and the bitter aftertaste of defeat.
Democrat's concession shifts Ohio from eye of the storm
Defeat offers silver lining for Hillary Clinton
Special report: US elections 2004

Blair pins hopes for Middle East on Gaza withdrawal
Tony Blair expresses hopes that the planned withdrawal from Gaza by the Israelis could open the way to a peace process.
PM defends close ties to US
Comment: Jackie Ashley
Leader: Getting it together
US election: audio reports

Great vote, grisly result
Comment: A moving demonstration of democracy brings the prospect of a more divided world, says Timothy Garton Ash.
Sidney Blumenthal: A moral dilemma
More comment and analysis on the US elections

Family photo diaries
In pictures: Five photographers lived with five very different American families documenting their lives in the election week. See their stunning photographs here.

Election pundits fail to stick their necks out
Media: Rather than picking a winner, most media pundits went for the safer option of predicting the closest race in living memory.
MediaGuardian.co.uk

     
  Torstaina 04.11.2004. Unelmien sielunmessu. - Requiem for a Dream. Subtv tänään torstaina 4.11. klo 21.00. "Huumeet vievät sielun" Timo Kuismin. -  "Unelmilla ei ole enää siipiä" Mikael Fränti. - Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat 04.11.2004. - Kuvan unelmoinut Pertti Manninen  elokuvaa esittelevien otsikoiden  innostamana. Isonna!
Katso myös rajumpi tulkinta!
     
Mafian lehti: Ilta-Sanomat   Torstaina 04.11.2004. "Meriläinen puhui kuin mafiapomo" Iltasanomat. Uutiset. Suomi. Torstaina 04.11.2004. 
Koko aukeaman levyinen otsikko sivuilla 8 ja 9. Jutussa haastateltavina ovat Kimmo Sasi, Annika Lapintie ja Susanna Rahkonen. Joku heistä kai sitten näin sanoi, koska lainaus on otsikkoon laitettu. Itse jutusta ei kyllä löydy kenenkään suusta mainittua lausetta. Sasi kyllä puhui jotakin mafiapomoista ja kummisedistä, joista hän sai kertomansa mukaan kokemuksia opiskellessaan lakia Yhdysvalloissa. Otsikko on siis Ilta-Sanomien itsensä keksimä, kunnes se toisin kertoo. Lehti käyttäytyy siis mafiamaisesti Meriläistä kohtaan. Mafian lehti: Ilta-Sanomat. Tulossa! 
Lue myös!
Kansanedustaja Rosa Meriläinen Ilta-Sanomien riepotuksissa. Kommentit perästä punaisella!  28.09.2004.
     
Lukijan kirje: Lipposen matka Bilderberg- kokoukseen  
Torstaina 04.11.2004. Ilta-Sanomien juttu sai juurensa täältä: 

http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?topic=3432.0

ja täältä:

http://www.nakokulma.net/keskustelu/index.php?topic=2942.0
     
  04  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk







 
  pm

Tiistaina 04.11.2004.
"Tuuli käy heidän ylitseen".
Poisnukkuneitten muistolle.
Kuvasarja.  
Kuva: Pertti Manninen.

     
  04  
 
  pm
Balilaisen tanssin esityksiä, työpajoja sekä näyttely Helinä Rautavaaran museossa 18.9.-7.11.2004
"Kuva- ja tanssitaiteilija Sanna Karlsson-Sutisna  tutustuttaa yleisön balilaiseen kulttuuriin tanssiesitysten, työpajojen, valokuvien ja taiteen kautta."
 
 

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

     
  ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
  04  
 
 
2004 12.fi linkit  etusivuille!        
tammikuu

01.01

08.01

15.01

22.01

29.01

 
 
helmikuu

05.02

12.02

19.02

26.02

     
maaliskuu

04.03

11.03

18.03

25.03

     
huhtikuu

01.04

08.04

15.04

22.04 29.04    
toukokuu 06.05 13.05 20.05 27.05      
kesäkuu 03.06 10.06 17.06 24.06      
heinäkuu 01.07 08.07 
15.07 22.07 26.07 27.07 29.07
elokuu

03.08

05.08

09.08 10.08 12.08   17.08 19.08
  24.08 26.08
27.08 31.08      
syyskuu 02.09 04.09 extra! Beslan 03.09.2004 09.09
11.09
14.09
16.09
21.09
  23.09
25.09
28.09
30.09
     
lokakuu 05.10 07.10
14.10
19.10
21.10   28.10
 
marraskuu 02.11
04.11
         
joulukuu              
 

Vuosikirja 2003. Koko vuosi kahdella sivulla! tammikuu-kesäkuu 2003 kuvin. - heinäkuu-joulukuu 2003 kuvin. - tammikuu-kesäkuu 2003 ilman kuvia. - heinäkuu-joulukuu 2003 ilman kuvia.

 
Vanhin 29.07.1999
 
   ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Kesän hyvä teko: opeta lapsi uimaan! 
 
 

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: 12@hotmail.com. Copyright 12.fi 2004/294. Sivut valmisti Pertti Manninen 04.11.2004. ensimmäinen versio: 06.11.2004 11.32 (linkkejä 06.11.2004 12:26 ). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
2004/11/04 - 12  -
Kuva:  Unelmien sielunmessu. - Requiem for a Dream. Subtv tänään torstaina 4.11. klo 21.00. "Huumeet vievät sielun" Timo Kuismin. "Unelmilla ei ole enää siipiä" Mikael Fränti. Ilta-Sanomat ja Helsingin Sanomat 04.11.2004. Kuvan unelmoinut Pertti Manninen  elokuvaa esittelevien otsikoiden  innostamana. Unelmien sielunmessu. Ellen Burstyn, Jared Leto, Jennifer Connelly, Marlon Wayans, Christopher McDonald.  Requiem for a Dream. Ohjaus: Darren Aronofsky, USA 2000. Subtv torstaina 4.11. klo 21.00.   - 04.11.2004 - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - 12.

 
 Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  aftonbladet.se  (förstasidorna) guardian.co.uk
 
Sivun alkuun!
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.    Tarkka selostus! 




Tämä on Nettisanomat-sivuston kopio 12-sivustoon logot ja sivuston nimi muuttaen. Alkuperäiset järjestysnumerot on säilytetty. Nettiin perjantaina 2010-11-12 klo 10:22.

Kaikki sivut 2003 (1-6) ja 2004 (1-12) tarkistettu (linkit ja puuttuvat kuvat). SanomaWSOY:n vaatimuksesta johtuen sen kuva-aineisto on sumennettu 2004 (päivämäärä pienellä tekstillä joka kuvassa). Tämä teksti tiistaina 2011-09-20 jakeskiviikkona 2011-09.21. Pertti Manninen. Tämä 12-sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. ..
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.