ARKISTO
torstaina
lokakuun 14. päivänä 1999
12.fi 1999/11

Humanismin
ylistys

Ikiru
tiistaina 19.10 klo 23.05 TV2:ssa

HS-Gallup vääristelee tuloksensa - tutkimuksen puoskarointia
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999

"Korkeampaa matematiikkaa"
1999/11 torstaina
lokakuun 14. päivänä 1999
Joka torstai

etusivu

lukijoilta

urheilu
tv
kulttuuri
netti

asunto
ruoka

raha

pääkirjoitus

kirjoita!

ilmoita ilmaiseksi: osta&myy

tapaamiset

säälinkki

lahjoita ruokaa

hakemisto ja aiemmat lehdet

kuvat

tietolinkit

info

Muut lehdet:

Diileri Ilta-Sanomissa tiistaina 12. lokakuuta 1999

"Merita luisui ruotsalaisille, siniristi haalistuu"

"Ruotsin elinkeinoministeri Björn Rosengren on iloinnut julkisesti siitä, että Merita-Nordbankenista tulee vihdoin ruotsalainen pankki. Niinpä niin."

"Pankki saa uuden holding-yhtiön, jonka pääkonttori ja kotipaikka ovat Tukholmassa. Samalla suomalaisten osakkeenomistajien osinkotulojen verotus kiristyy."

"Pelin henki on ollut selvä alusta alkaen. Yksi tahto, yksi kassa. Hans Dalborg on vienyt, Suomi-poika vikissyt. Kaavailtu laajentuminen Norjaan ja Tanskaan yhä liudentaa suomalaisväriä. Suomalaisille on varattu vain kiintiöpaikkoja. Helsingin Meritasta on tulossa tukholmalaisen pankin filiaali. Muutos on dramaattinen, kun muistaa vanhan SYP:n ja KOP:n"

Muut lehdet
Diileri Ilta-Sanomissa tiistaina 12. lokakuuta 1999

(Holding-yhtiö=omistusyhtiö, liudentaa=haalentaa, filiaali=sivukonttori
12.fi keskiviikkona lokakuun 13. päivänä 1999 pm )

Lue myös:

Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin Säästöpankkien pikkominen uudessa valossa
Pilkkojan syntymäpäivähaastattelu.
12
99/8b

maanantaina
syyskuun 27. päivänä 1999



"taitelua telineillä"



"6 vuoden linnatuomio"


Päivän pannu



"asfalttikukka"

"Kaikki mitä kirjoitan, on kaipuuta."
Runoilija Risto Rasa Tv:ssä Aleksis Kiven päivänä 10. lokakuuta 1999.

 

Muut lehdet:

Suur-Jyväskylän lehti keskiviikkona 22.9.1999

Mitä Pehkonen
oikein sanoi?
lue lisää


Muut lehdet

Vesa Korpela Taloustaito-lehdessä keskiviikkona 13. lokakuuta 1999

MeritaNordbanken selkeyttää konsernirakennettaan siten, että holding-yhtiön kotipaikka siirtyy Suomesta Ruotsiin.

Meritan osakkeenomistajille tämä tietää sitä, että osingoista menee jatkossa 29 prosenttia veroa (jos eduskunta nostaa veroprosentin 29:ään).
...
Osakkaiden luovutusvoitosta verotetaan myyjän kotimaassa.
...
Merita maksaa jatkossa 28 prosentin veron Ruotsiin. Pankki maksaa kuitenkin voitostaan veroa siltä osin, kuin voitto on saatu aikaan Suomessa, koska pankilla on edelleen Suomessa kiinteä toimipaikka.

Muut lehdet
Vesa Korpela Taloustaito-lehdessä keskiviikkona 13. lokakuuta 1999

Lue myös:

Pankkitukirahat valuvat Ruotsiin Säästöpankkien pikkominen uudessa valossa
Pilkkojan syntymäpäivähaastattelu.
12
99/8b

maanantaina
syyskuun 27. päivänä 1999


Mitä Pehkonen oikein sanoi?

Muut lehdet:
Suur-Jyväskylän lehti keskiviikkona 22.9.1999
Professori Jaakko Pehkonen:

"Pitkäaikaistyöttömyys muodostaa työttömyyden kovan, rakenteellisen ytimen."

"Tähän joukkoon kuuluu paljon ikääntymisestä ja muista syistä vaikeasti työllistettäviä ihmisiä, joten ongelmasta ei varmasti valtakunnan tasolla talouden elpyessäkään päästä kokonaan eroon."

Suur-Jyväskylän lehti keskiviikkona 22.9.1999
Professori Jaakko Pehkosen ehdotus työttömien etusetelistä herätti keskustelua viime kesänä. Etuseteli korvaisi ansiosidonnaisen työttömyysrahakauden toisen vuoden. Setelin saaneen työntekijän työllistäminen olisi työnantajalle muiden palkkaamista edullisempaa.

Pehkonen pitää ehdotustaan edelleen nykyisiä tukijärjestelmiä parempana tapana lisätä palvelujen, esimerkiksi kotitaloustyön kysyntää. Kaikki alhaisen tuottavuuden alat olisivatkin juuri niitä, joilla etuseteli lisäisi työvoiman kysyntää ja työllisyyttä.

Etusetelin toinen hyvä puoli olisi Pehkosen mukaan se, että se samalla testaisi, onko työttömyysturvan saaja todella työtön. Setelistä ei ole hyötyä, ellei työnhakija itse etsi ja saa itselleen työpaikkaa ja ryhdy käymään työssä.

"Työttömyysturva on nykyisessä muoidossaan liian passiivinen. Sen kestoa pitäisi lyhentää ja tuki tulisi kytkeä entistä enemmän aktiivisiin työvoimapoliittisiin toimiin osdallistumiseen."

"Työttömyyden vähentäminen vaatii myös tavoitteiden priorisoimista."

"Emme voi yhtä aikaa pitää ensisijaisina tavoitteina esimerkiksi sekä alueellisen tasa-arvon lisäämistä ja työttömyyden vähentämistä, koska nykytilanteessa työttömyyden vähentämiseksi on sallittava väestön muuttaminen sinne missä on työtä on ja tätä on tuettava."

Muut lehdet:
Suur-Jyväskylän lehti keskiviikkona 22.9.1999
Professori Jaakko Pehkonen

Lue myös:

Professori Pehkonen ei jätä pitkäaikaistyöttömiä rauhaan: Työttömien syyllistäminen jatkuu.
12.fi 1999/10
torstaina lokakuun 7. päivänä 1999

etusivu

lukijoilta

urheilu
tv
kulttuuri
netti

asunto
ruoka

raha

pääkirjoitus

kirjoita!

ilmoita ilmaiseksi: osta&myy

tapaamiset

säälinkki

lahjoita ruokaa

hakemisto ja aiemmat lehdet

kuvat

tietolinkit

info


Arsenal:
"Tietohallintoon - pois lukien henkilöstökulut - on kulutettu 177 miljoonaa markkaa."

Muut lehdet:

Helsingin Sanomat sunnuntaina 10. lokakuuta 1999

Suuri tietopuhallus

"Viime kesäkuussa Arsenal putkahti uutisiin, kun sen yhtiökokous erotti toimitusjohtaja Seppo Sipolan sekä hallituksen puheenjohtajan Veli Korven ja varapuheenjohtajan Pekka Laajasen. Päätöksen teki valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes."
...
"Potkuihin vaikuttivat myös omituisuudet Arsenalin tietohallinnossa. Arsenalin hallitus oli joulukuusssa 1998 hyväksynyt suunnitelman, jonka mukaan Arsenalin tietohallinta yhtiöitettäisiin. Perustettuun VES Virtual Enterprise Systems Oy:hyn tulivat omistajiksi tietohallintojohtaja Kalevi Hanttu sekä Arsenalin tiedonhallinnan kanssa yhteistyötä tehneet alihannkijayhtiöt Kaakontieto Oy ja Domax Oy."
...
"Omistaja, valtiovarainministeriö, kaatoi sopimuksen viime hetkellä, mutta omistusoikeus Arsenalin tietohallintoa varten kehitettyihin ohjelmiin - vaikkei tietenkään itse saataviin - jäi tiettävästi VES Oy:n osakkaille Kaakontiedolle ja Domaxille."

""Tämä oli harvinaisen läpinäkyväjuttu: vastoin Arsenalin eettisiä periaatteita henkilökunta ja alihankkijat tekivät yhtiön ja rupesivat tekemään bisnestä asiakasdatasta, jossa on tiedot miljardien arvoisista perittävistä", sanoo parlamentaarisesti kootun Arsenalin tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Kari Kantalainen."

""Arsenaaliin oli jo aiemmin rakennettu komeat tietojärjestelmät, mutta toinen asia on, oliko se tarpeen alasajettavassa yhtiössä", hän kyselee. Tietohallintoon - pois lukien henkilöstökulut - on kulutettu 177 miljoonaa markkaa."
...
"Sipolan jälkeen Arsenalin toimitusjohtajana on toiminut entinen toimitusjohtajan varamies Jorma Kuoppala, entinen turkulainen säästöpankkijohtaja."
...
Kuoppala ei osaa sanoa, miten tietohallintoon
käytetyt rahat kulutettiin, mutta sanoo, että asiasta on selvitys tekeillä. Hänestä 177 miljoonaa ei tunnu isolta tietohallintakululta Arsenalin kokoisessa firmassa. Hän kertoo, että myös Arsenal ostaa edelleen osan tietohallintopalveluista VES:ltä. Hänestä mitään vahinkoa ei ole tapahtunut."

Muut lehdet:
Helsingin Sanomat sunnuntaina 10. lokakuuta 1999

Lue myös:

Arsenalin outoa kiinteistöjalostusta entisessä Suomen pankin talossa Jyväskylässä
12 99/0 torstaina heinäkuun 27. päivänä vuonna 1999


Hui Hai Hiisi luottakoon lapsen luovuuteen



"vauhdin hurmaa"

Juha Kankkunen sijoittajana

Liinos
ei tuonut pikavoittoja.


Sotkeeko Vattenfall Keski-Suomen sähkökuviot?


Muualta:

Arsenal tietopuhallettiin

Merita luisui
ruotsalaisille, siniristi haalistuu

MeritaNordbanken selkeyttää konserni-rakennettaan

Mitä Pehkonen oikein sanoi?



"Ne ihmiset, jotka osaavat jatkuvasti kehittää itselleen uusia lähes mahdottomilta näyttäviä haasteita, ovat onnellisia."
Ilkka Tuomi Tekniikka&Talous-lehdessä

1999/11 torstaina lokakuun 14. päivänä 1999

Lahjoita
ruokaa:


"The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä.

 

 

 

Viikon kuva:

"Vauhdin hurma"

etusivulle

ilmoita ilmaiseksi

(1 Oct 99)
myydään 2 kpl 16 megan DIMM muistipalikoita, 66mhz.. 50mk/kpl (jyväskylä) amika76
@hotmail.com


Viikon kysymys:

Oletko mielestäsi liian lihava?


kyllä
en
Mielestäni...


TOIMITUS
yhteydenotto:
nettisanomat@hotmail.com
Sivut valmisti Pertti Manninen14.10.1999 (15.10.99)
copyright
12.fi 99/11
 

sivun alkuun!

sivun levennys ja fontit torstaina 2008-02-28 - ERIPAINOS SIVUSTOSTA NETTISANOMAT.COM

otsikko ja navigointi 19.12.2000. arkisto November 5, 2002 11:13