nettisanomat maaliskuussa 2005 tiistaina 08.03.2005. Helsinki. Hakaniemen Elanto on nyt Sokos! Lauantaina 05.03.2005. Kuva ja painajainen: Pertti Manninen. "Hetkiä Helsingissä". nettisanomat  maaliskuussa 2005 tiistaina 08.03.2005. 
Bussimatka oli valoisa ja aurinkoinen. Näkymä matkalta. Isäni isä oli perustajajäsen, leipuri Kalle Manninen. "Hetkiä Helsingissä." Kuvasarja. Pertti Manninen.
"Hetkiä Helsingissä."  - Perjantaiaamuna - Perjantai-iltana - Perjantaiyönä - Lauantaiaamuna - Lauantai aamuna hiukan myöhemminLauantaipäivänäLauantai-iltana. - Ja matka jatkuu: Lauantai iltana hiukan myöhemmin.


Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005.
Unioninkadun tyhjä tontti on vihdoinkin rakennettu umpeen. Yritystä jos jonkinlaista on vuosikymmenet ollut. KOP kiristi aikoinaan kaupunkia, arkistoistahan sekin löytyy. Nyt kiristää SanomaWSOY toisaalla omalla optiollaan. Aatos Erkko jää historiaan kansallismaiseman turmelijana. Siinä sanomaa helsinkiläisille! Osakeyhtiön tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen kaikin keinoin, myös epäeettisin!

Pitkäsilta yhdistää ja erottaa.Maisema kohta muuttuu kun radan varsi rakennetaan umpeen. Eduskuntatalokin jää SanomaWSOY:n uuden uljaan lisärakennuksen taakse piiloon. Kaupunkisuunnittelua helsinkiläisille!

Hakaniemen Elanto on Sokos! Tämänkin vielä näin konkreettisesti koin tällä retkellä lapsuuteni maisemiin. Sopeutukaa helsinkiläiset, saksalaiset ovat jo nurkalla!

Pääkirjoitus. Helsinki. Elantokin on vainaa. Kyllä kai siihen mieli tottuu, ei kuitenkaan niiden, jotka muistavat vanhat hyvät ajat!

"Hetkiä Helsingissä."  - Perjantaiaamuna - Perjantai-iltana - Perjantaiyönä - Lauantaiaamuna - Lauantai aamuna hiukan myöhemminLauantaipäivänäLauantai-iltana. Kuvat: Pertti Manninen.

Lue myös!
Kuva: Pertti Manninen.
Outo ovela optio = kansallismaiseman tuho. Lue myös!  Martti Valkonen: Sananvapaus kauppatavarana. (22.02.2005)

Tämän numeron etusivulle! 

edellinen numero 

nettisanomat.fi  -  tiistaina 8. maaliskuuta 2005  - etusivu - nro 316 

seuraava numero


Tänään
08.03.2005
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 



05
"Hetkiä Helsingissä." Kuvia perjantaina  04.03.2005 ja lauantaina 05.03.2005.  "Yökuvia". Pertti Manninen.

Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005.
Viinan hinnannousu tulossa! "Hetkiä Helsingissä." Kuvasarja. Pertti Manninen.
Pääkirjoitus. Alkoholin kulutus on lisääntynyt. Luonnollinen harveneminen kiihtyy. Aika kyynistä!
Lue lisää ja linkkejä!

Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. 
Jättiläismyymälä tulossa! "Hetkiä Helsingissä." Kuvasarja. Pertti Manninen.
Pääkirjoitus. Helsinki. Kamppi slummiutuu vastenmieliseksi möhkäleeksi. Kyllä kai siihen silmä tottuu, ei kuitenkaan niiden, jotka muistavat vanhat hyvät ajat!
Lue lisää ja linkkejä!
Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. 
Siltasaaren Elanto on Sokos! Ei tulossa! "Hetkiä Helsingissä." Kuvasarja. Pertti Manninen.
Pääkirjoitus. Helsinki. Elantokin on vainaa. Kyllä kai siihen mieli tottuu, ei kuitenkaan niiden, jotka muistavat vanhat hyvät ajat!
Lue lisää ja linkkejä!

Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. 
Äiti, 89 vuotta lauantaina 05.03.2005."Hetkiä Helsingissä." Kuvasarja. Pertti Manninen.
Pääkirjoitus. "Sanat eivät riitä kertomaan..."
Lue lisää ja linkkejä!

Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. (Lisäys 10.03.2005)
Lähtö tai tulo jonnekin jostakin. "Hetkiä Helsingissä."
Kuvasarja. Pertti Manninen.
Pääkirjoitus. "Kiskot vievät pohjoiseen, uuteen paikkaan nyt mä meen!"
Lue lisää ja linkkejä!
"Hetkiä paikasta riippumatta."

Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. 

 Tapio Rautavaaran syntymästä tulee tänään kuluneeksi 90 vuotta. Pieni muistelo, kun hän lauloi "Anttila se ampaisee...
Pääkirjoitus. Tytöt kuuntelemassa Eskon baarissa jukeboxia. Rauli Badding Somerjoki siellä soi ja muutakin. Lopuksi Kari Tapion "Myrskyn jälkeen!"
Lue lisää ja linkkejä!

Tuuli käy
heidän ylitseen.

Kuva: Pertti Manninen.
Sarja.
Poisnukkuneitten muistolle.
     
  Nettisanomat maaliskuussa.
2000

mm. Keski-Suomen Puhelin Oy:n kaappausta koskeva selostus jatkuu.
http://www.nettisanomat.com/2000/03/02/etusivu.htm
2001
mm. Lahden MM-hiihdot 2001. Yksitoista päivää urheilua ja dopingia.
perjantaista 16.2.2001 maanantaihin 26.2.2001.
http://www.nettisanomat.com/2001/03/08/etusivu.htm
2002
mm. Gallupit oikein, tulkinnat väärin 2.
http://www.nettisanomat.com/2002/03/14/etusivu.htm
2003
mm. USA ja liittolaiset aloittivat "täsmäiskut" Bagdadiin aamuyöllä tänään 20. maaliskuuta 2003.
http://www.nettisanomat.com/2003/03/20/etusivu.htm
2004
mm. MTV3:n sensuroima osa Jäätteenmäen puolustuspuheenvuorosta.
http://www.nettisanomat.com/2004/03/04/etusivu.htm

Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99.

pm
"Hetki Hämeenlinnassa."
Tulossa!
Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. 
Häikäisevä hetki historiaan, Hämeen linna. "Junamatkan kuvia kunnes muistikortti loppuu." Kuvat: Pertti Manninen.
Pääkirjoitus. Missä Suomi sijaitsee? Onko sillä niin väliä? Sivistysvaltio ei pidä huolta kurjimmistaan kuitenkaan. Aika kyynistä!
Lue lisää ja linkkejä tulossa!
"Palkitsemisen hetki."

Nettisanomat tänään tiistaina 08.03.2005. 
Tulossa!
Kuva-arvoitus. Etsi lehdistä Tutkivan journalismin yhdistyksen antama vuoden 2004 Lumilapiopalkinto-uutinen. Kuvassa Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen.
Pääkirjoitus. Se mistä ei kerrota (tai mikä piilotetaan) on valinta. Aikaisempaa mottoa mukaillen. Pertti Manninen, nettisanomat, pääkirjoitus punaisella 08.03.2005.
Lue lisää ja linkkejä tulossa!
   
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk




  

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.
nettisanomat 
1999 alkae
n

ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Uusin lehti Arkistohaku Depis Elokuva Gallup Imagine Kaupunkikuva Kuvagalleria Lehdet Liikunta
Opetus Perhe Politiikka Sota ja rauha Tv ja radio Talous Työtä Valokuva Velka Viikon kuva

Aikaisemmin!
edellinen numero 

nettisanomat.fi  -  torstaina 3. maaliskuuta 2005  - etusivu - nro 315 

seuraava numero


Tänään
03.03.2005
 
 

nettisanomat.com joka torstai. Vastaava päätoimittaja
Pertti Manninen.
nettisanomat
@hotmail.com

 
05

Nettisanomat tänään torstaina 03.03.2005.
Kansalaiset etsivät reittejään senaatintorilla Valtioneuvoston linnan kiertäen keväällä 1980-luvulla. Kuva: Pertti Manninen. "Arkistojen aarteita".
nettisanomat maaliskuussa 2005 torstaina 03.03.2005. Ensijulkaisu tänään.
EU:n perustuslaki tulossa!

Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja  tiistaisin extra kyvyttäessä!

  pm  
ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!
 
Maksuttomia arkistoja: kaleva.fi yle.fi mtv3.fi  
aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk

 


ILMOITA ILMAISEKSI: LINKKI UUSIMPIIN!

Vanhin
29.07.1999

Arkisto.
1999

Arkisto.
2000
Arkisto.
2001
Arkisto.
2002
2003.
Tammikuu-kesäkuu.
2003.
Heinäkuu-joulukuu.
2004.
Ensimmäinen kvartaali.
2004.
Toinen kvartaali.
2004.
Kolmas kvartaali.
2004.
Neljäs kvartaali.
2005.
06.01

13.01.

20.01.

27.01.


03.02.

10.02.

15.02.

17.02.

 22.02. 

 24.02.


 27.02. 

  03.03. 


 08.03. 
       
     
  Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin.





Maksuttomia arkistoja:
kaleva.fi
yle.fi 
mtv3.fi  
ess.fi (2004/06 lähtien)

aftonbladet.se  (förstasidorna)
guardian.co.uk

 

Maksuton tietosanakirja:
Wikipedia - Vapaa tietosanakirja.

Wikipedia on monikielinen hanke, jonka tarkoituksena on luoda jatkuvasti kasvava ja tarkentuva vapaan sisällön tietosanakirja. Englanninkielinen Wikipedia aloitti tammikuussa 2001 ja suomenkielinenkin jo vuoden 2002 lopulla. Suomeksi olemme kirjoittaneet 15361 artikkelia. Aihealueet:

Luonnontieteet: Biologia - Fysiikka - Geotieteet - Kemia - Maantiede - Matematiikka - Tilastotiede - Tähtitiede

Sovelletut tieteet: Arkkitehtuuri - Julkishallinto - Koulutus - Laki - Liikenne - Liiketoiminta ja teollisuus - Lääketiede - Maatalous - Teknologia - Terveydenhuolto - Tietotekniikka - Viestintä

Humanistiset tieteet: Antropologia - Arkeologia - Filosofia - Historia - Kieliteknologia - Kielitiede - Kansanperinne - Maantiede - Politiikka - Psykologia - Sosiologia - Taloustiede

Kulttuuri: Elokuva - Harrastukset - Kirjallisuus - Käsityöt - Matkailu - Musiikki - Ooppera - Pelit - Runous - Ruoanlaitto - Sarjakuvat - Taide - Tanssi - Teatteri - Televisio - Urheilu - Uskonto - Vapaa-aika - Viihde

Muilla tavoin luokiteltuna: Yleinen kymmenluokittelu - Aakkosjärjestyksessä - Historialliset ajanjaksot - Luettelo luetteloista Kalenteri - Elämäkerrat - Tee se itse


   

TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. Yhteydenotto: mailto:nettisanomat@hotmail.com Copyright nettisanomat.com 2005/316. Sivut valmisti Pertti Manninen 08.03.2005,  ensimmäinen versio 08.03.2005. (linkit  08.03.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. 
nettisanomat - 2005/03/08  - Kuvasarja "Hetkiä Helsingissä".  Lauantaiaamuna hiukan myöhemmin.- Kuva: Pertti Manninen. - Nettisanomat maaliskuussa. - avoin - ainakin joka torstai - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat.com.

   
 

Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi:  Ulosottomiehen ja  kihlakunnanvoudin operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi.   
Ja näin se jatkui, muun muassa: xxxxxxxxxxn kysymyksen innoittama  pankin edustajan  väärä vala tai muistamattomuus oikeudessa todistajalausunnossa. 
Ja tähän se loppui! Hovioikeus teki oikeudenkäyntivirheen. Korkein oikeus ei ottanut valitusta käsitelläkseen. Euroopan ihmisoikeustuomio istuin viimeinen mahdollisuus? Tarkka
selostus!