Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän  perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta  Suomesta juuri ennen  Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi. Petri Rissanen. Lue!


2007 
HEL 14
Etusivulle!

12  Keskiviikko 2007-02-14. Pääkirjoitus.  
Helsingin Sanomat mitätöi uutisen Irakin tiedustelutietojen vääristelystä.

12.
Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Keskiviikko 2007-02-14.

USA:n varustautuessa Irakin sotaan vuonna 2003 leviteltiin maailmalle tiedustelutietoja, jotka yksi toisensa perään ovat osoittautuneet vääriksi. Viime aikoina ne ovat paljastuneet myös väärennetyiksi. Monet epäilivät niitä jo silloin. Kaikki eivät kuitenkaan epäilleet. Esimerkiksi Helsingin Sanomat esitteli  USA:n ulkoministeri Colin Powellin YK:ssa pitämä luennon täysin kritiikittömästi koko sivun leveydellä. Samaa intoa uhkui myös silloinen pääministeri Paavo Lipponen, joka kertoi kannanotoissaan, ettei loputtomasti voida mitään todisteita odottaa. Hän odotti siis toimiin ryhtymistä.

Vuosi pari sitten lopullisesti paljastui, että ulkoministeri Colin Powell oli puhunut puuta heinää esitellessään todisteita. Helsingin Sanomat julkaisi tämän väärennösuutisen yhdellä palstalla hyvin huomaamattomasti.

Samanlainen tiedon mitätöinti näyttää jatkuvan tässä al-Qaida-yhteysuutisessa. Juttua ei kyllä lehdessä huomaa, ellei sitä osaa sieltä etsiä muiden tiedotusvälineiden kiinnitettyä kyseiseen asiaan näkyvämmin huomiota. Tässä esimerkkinä Keskisuomalainen: "Yhdysvaltain puolustusministeriö vääristeli Irakin tiedustelutietoja". Myös Aamulehdessä asiasta kertova uutinen oli  oli Ulkomaat-sivun ylälaidassa  kolmella palstalla hyvin luettavissa ja varmasti silmään osuen.

Helsingin Sanomat ei ole pyytänyt anteeksi lukijoiltaan näkyvää väärää uutisointiaan Irakin sodan syiden esittelyissään. Käytös on ollut jopa lukijaa halveksivaa. Väärennöksiksi paljastuneet asiat on uutisoitu näkymättömästi yhdellä palstalla. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen. Lehti on asettunut pääkirjoituksessaan tukemaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Onko sotilasliiton tärkeimmän jäsenen pöyristyttävä käytös Irakin sodassa, siviilien tappaminen ja sekasorron jatkaminen niin tärkeää, että USA:n väitteet sodan syistä jäävät lehdeltä selvittämättä ja lukijoille kertomatta.

Häpeääkö lehti omaa sotaintoaan?. Lähettihän Helsingin Sanomat oman reportterinsakin sotatantereelle sodan alussa tästä seikkailuretkestä kertomaan ja kulkemaan USA:n joukkojen mukana. Ei taida olla enää omaa reporttia Irakissa, ehkä Bagdadin vihreällä vyöhykkeellä joku uskaltaisikin olla.

Tässä perässä liitteenä linkkejä Irakin tapahtumista. Mm. Helsingin Sanomissa (!) julkaistu presidentti Martti Ahtisaaren lausunto siitä, ettei hän niitä todisteita niin kovin kaipaakaan. Tällainen USA-intoilu oli varmaankin yhtenä syynä siihen, ettei hänelle Nobel-palkintoa myönnetty.

Keskiviikko 2007-02-14. Pääkirjoitus. 12. Pertti Manninen.



Yhdysvaltain puolustusministeriö vääristeli Irakin tiedustelutietoja. Keskisuomalainen. Ulkomaat. STT. Lauantai 2007-02-10.

Yhdysvaltain puolustusministeriö vääristeli Irakin tiedustelutietoja.

Washington STT
"Yhdysvaltain puolustusministeriön tuoreen muistion mukaan ministeriö eli Pentagon on vääristellyt tiedustelutietoja Irakin ja terroriverkosto al-Qaedan yhteyksistä.  Yksi Yhdysvaltain hallinnon tärkeimmistä perusteista Irakin sodalle oli väite siitä, että Irakin presidentti Saddam Husseinin ja al-Qaedan johtajan Osama bin Ladenin välillä oli tiivistä yhteistyötä. Vääristeltyjen raporttien takana oli perjantaisen Washington Post-lehden mukaan silloisen puolustusministerin Donald Rumsfeldin läheinen avustaja Douglas Feith.

Senaatin asevoimista vastaavan lautakunnan puheenjohtajan, demokraattien Carl Lewinin mukaan Pentagonin toiminta oli "väärin, ja vääristelyä, sopimatonta ja jotain, joka oli hyvin häiritsevää".
- Tämä väite oli perusteena, kun amerikkalaisille myytiin syitä Irakin sotaan, Lewin sanoi. Tarkastaja Thomas Fimblen raportissa todettiin, että vaikka Irakin ja al-Qaedan yhteyttä liioiteltiinkin vuonna 2002, ei Pentagonin toiminta ollut laitonta. Tosin se oli hänen mielestään sopimatonta. Vuoden 2001 terrori-iskuja tutkinut 9/11-komitea päätyi vuonna 2004 johtopäätökseen, jonka mukaan Saddamin ja bin Ladenin yhteistyöstä ei ollut mitään todisteita ennen Yhdysvaltojen hyökkäystä Irakiin.

Ontuvat perusteet
Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powell piti puheen YK:ssa helmikuussa 2003 ja esitteli Valkoisen talon hänelle syöttämiä tiedustelutietoja Irakin joukkotuhoaseista. Aseita ei kuitenkaan koskaan löytynyt. Yhdysvallat väitti ennen sotaa, että Saddam oli hankkinut tai yrittänyt hankkia uraania Nigeristä. Väite osoittautui myöhemmin perättömäksi. Jupakka johti myöhemmin ns. CIA-vuotoskandaaliin.
Uraaniväitteet kumonnut Joseph Wilson joutui presidentti George W. Bushin hallinnon hampaisiin ja tutkinnan kohteena on yhä se, kuka vuosi medialle tiedon Wilsonin CIA:ssa työskentelevän vaimon henkilöllisyydestä. CIA-agentin paljastaminen on Yhdysvalloissa rikos.

Yhdysvaltain puolustusministeriö vääristeli Irakin tiedustelutietoja. Keskisuomalainen. Ulkomaat. STT. Lauantai 2007-02-10. (2 palstaa alhaalla, iso otsikko huomattavissa).



Rumsfeldin apuri laati valheellisia Irak-raportteja. Helsingin Sanomat. Ulkomaat. STT-AFP. Lauantai 2007-02-10.

Rumsfeldin apuri laati valheellisia Irak-raportteja.

"Washington. Yhdysvaltain puolustusministeriön muistio väittää ministeriön johdon tehtailleen valheeellisia tiedusteluraportteja Saddam Husseinin yhteyksistä al-Qaidaan neljä vuotta sitten.
Pääsyylliseksi nimetään entisen puolustusministerin Donald Rumsfeldin apulaispuolustusministerin Douglas Feith. Pentagonin selvitysmies myönsi senaatissa, että "epäasiallisuuksia" on tapahtunut, mutta kielsi Feithin syyllistyneen rikokseen. STT-AFP.

Rumsfeldin apuri laati valheellisia Irak-raportteja. Helsingin Sanomat. Ulkomaat. STT-AFP. Lauantai 2007-02-10. (yksi palsta alhaalla heikosti huomattavissa).



Pentagon ljög om Irak och al-Qaida. Hufvudstadsbladet. Utrikes. FNB. Lördag 2007-02-10.

Pentagon ljög om Irak och al-Qaida.

"USA.  En av USA:s främsta motiveringar för Irakkriget var påståendet om att Iraks president Saddam Hussein och al-Qaidas ledare Usama bin Ladein hade ett nära samarbete.
Ett färskt memorandum från USA:s försvarsministerium visar att ministeriet förvanskat underrättelseuppgifter om kontakterna mellan Irak och terrornätverket al-Qaida.
I inspektör Thomas Fimbles rapport hette det att även om kontakterna överdrevs var Pentagons handlande ändå inte olagligt. Däremot anser han att förfarandet var opassande.
Medierna påstår att dåvarande försvarsministern Donald Rumsfelds nära medarbetare Douglas Feith stod bakom forvanskningarna. FNB.

Pentagon ljög om Irak och al-Qaida. Hufvudstadsbladet. Utrikes. FNB. Lördag 2007-02-10.  8Yksi palsta, hyvin havaittavissa).


12  Keskiviikko 2007-02-14. Pääkirjoitus.  
Helsingin Sanomat mitätöi uutisen Irakin tiedustelutietojen vääristelystä.

12.
Pääkirjoitus. Pertti Manninen. Keskiviikko 2007-02-14.

USA:n varustautuessa Irakin sotaan vuonna 2003 leviteltiin maailmalle tiedustelutietoja, jotka yksi toisensa perään ovat osoittautuneet vääriksi. Viime aikoina ne ovat paljastuneet myös väärennetyiksi. Monet epäilivät niitä jo silloin. Kaikki eivät kuitenkaan epäilleet. Esimerkiksi Helsingin Sanomat esitteli  USA:n ulkoministeri Colin Powellin YK:ssa pitämä luennon täysin kritiikittömästi koko sivun leveydellä. Samaa intoa uhkui myös silloinen pääministeri Paavo Lipponen, joka kertoi kannanotoissaan, ettei loputtomasti voida mitään todisteita odottaa. Hän odotti siis toimiin ryhtymistä.

Vuosi pari sitten lopullisesti paljastui, että ulkoministeri Colin Powell oli puhunut puuta heinää esitellessään todisteita. Helsingin Sanomat julkaisi tämän väärennösuutisen yhdellä palstalla hyvin huomaamattomasti.

Samanlainen tiedon mitätöinti näyttää jatkuvan tässä al-Qaida-yhteysuutisessa. Juttua ei kyllä lehdessä huomaa, ellei sitä osaa sieltä etsiä muiden tiedotusvälineiden kiinnitettyä kyseiseen asiaan näkyvämmin huomiota. Tässä esimerkkinä Keskisuomalainen: "Yhdysvaltain puolustusministeriö vääristeli Irakin tiedustelutietoja". Myös Aamulehdessä asiasta kertova uutinen oli  oli Ulkomaat-sivun ylälaidassa  kolmella palstalla hyvin luettavissa ja varmasti silmään osuen.

Helsingin Sanomat ei ole pyytänyt anteeksi lukijoiltaan näkyvää väärää uutisointiaan Irakin sodan syiden esittelyissään. Käytös on ollut jopa lukijaa halveksivaa. Väärennöksiksi paljastuneet asiat on uutisoitu näkymättömästi yhdellä palstalla. Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen. Lehti on asettunut pääkirjoituksessaan tukemaan Suomen Nato-jäsenyyttä. Onko sotilasliiton tärkeimmän jäsenen pöyristyttävä käytös Irakin sodassa, siviilien tappaminen ja sekasorron jatkaminen niin tärkeää, että USA:n väitteet sodan syistä jäävät lehdeltä selvittämättä ja lukijoille kertomatta.

Häpeääkö lehti omaa sotaintoaan?. Lähettihän Helsingin Sanomat oman reportterinsakin sotatantereelle sodan alussa tästä seikkailuretkestä kertomaan ja kulkemaan USA:n joukkojen mukana. Ei taida olla enää omaa reporttia Irakissa, ehkä Bagdadin vihreällä vyöhykkeellä joku uskaltaisikin olla.

Tässä perässä liitteenä linkkejä Irakin tapahtumista. Mm. Helsingin Sanomissa (!) julkaistu presidentti Martti Ahtisaaren lausunto siitä, ettei hän niitä todisteita niin kovin kaipaakaan. Tällainen USA-intoilu oli varmaankin yhtenä syynä siihen, ettei hänelle Nobel-palkintoa myönnetty.

Keskiviikko 2007-02-14. Pääkirjoitus. 12. Pertti Manninen.



Lue myös!

Ahtisaari ei kaipaa todisteita.
"Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse." Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.

Ahtisaari vaatii puuttumista diktatuureihin. Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.
Presidentti Martti Ahtisaari kehotti torstaina Ylen radiouutisten haastattelussa demokraattisia maita sopimaan nopeasti, miten maailman diktatuureihin suhtaudutaan.
"Pitäisi keskustella siitä, suhtaudutaanko aina valtion suvereeniteettiin samoin, vaikka valtio olisi totaalisesti epäonnistunut suojelemaan kansalaisiaan, kuten Serbia teki Kosovossa", Ahtisaari sanoi.
Ahtisaaren mukaan valtioiden sisäisiin asioihin puuttumisen keinot nousivat esiin ennen Irakin sotaa.
"Tietäen, että noin miljoona ihmistä on tapettu Irakin hallinnon toimesta, minä en paljon niitä joukkotuhoaseita enää tarvitse", hän sanoi. STT.
Ahtisaari vaatii puuttumista diktatuureihin. Helsingin Sanomat perjantaina 01.08.2003.
http://www.12.fi/2003/08/21/ahtisaarivaatii.htm




Aiheesseen liittyvää, mm.

Vuoden nuolaisu. Paavo Lipponen.
Päästyään tapaamaan Yhdysvaltain presidenttiä George W. Bushia joulukuussa 2002 Suomen pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti käynnillään, että Suomi tulee ilomielin mukaan paikkaamaan Irakin sodan tuhoja ja osallistumaan jälleenrakennukseen.
Tämä siis tilanteessa, jolloin sotaan ollaan vasta valmistautumassa.
Kaikkeen se vallassa oleminen ja vallan säilyttämisen halu johtaakin.
26.12.2002 Pertti Manninen, 12.fi.
http://www.12.fi/2003/01/02/vuodennuolaisu.htm


Helsingin Sanomat ei kertonut Lipposen Bush-nuolaisusta Washingtonissa ainakaan kaikissa painoksissaan. Netistä löytyi:
"Minä kerroin hänelle, kuinka paljon me Suomessa arvostamme hänen johtajuuttaan, kun kysymys on hyvin vaikeista haasteista maailmanlaajuisesti."
Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista. Helsingin Sanomat 10.12.2002.
"Lipponen esitti Cheneylle toivomuksen, että sota voitaisiin vielä välttää. molemmat keskustelukumppanit pitivät tärkeänä, että tilannetta arvioitaisiin ensin YK:n turvallisuusneuvostossa, jonka on myös kannettava vastuunsa."
"Lipponen kertoi varapresidentille Suomen olevan valmis osallistumaan humanitaarisiin ja YK:n johtamiin avustus- ja rauhanturvaoperaatioihin, jos sota kuitenkin alkaa."
http://www.12.fi/2003/01/16/nuolaisu.htm


Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista. Helsingin Sanomat 10.12.2002.
Washington. Yhdysvallat on valmis esittelemään kansainväliselle yhteisölle ja julkisuuteen omia todisteitaan ja näyttöjään Irakin kiellettyjen joukkotuhoaseohjelmien olemassaolosta. Julkistamiseen liittyy vielä joitakin turvallisuusongelmia, mutta valmiudet siihen ovat muuten olemassa.
Näin vakuutti Yhdysvaltain varapresidentti Dick Cheney pääministeri Paavo Lipposelle (sd) maanantaiaamuna. Lipponen tapasi hallituksen vai...
Cheney Lipposelle: Yhdysvallat julkistaa tietojaan Irakin tuhoaseista. Helsingin Sanomat 10.12.2002. Jyri Raivio.
http://www.12.fi/2003/01/16/nuolaisulehdet.htm


Suomen Nato-jäsenyys esille. Keskisuomalainen tiistaina 10.12.2002.
Washington. Päivi Sinisalo/STT.
"... Päällimmäisenä oli kuitenkin Irakin tilanne sekä Irakin aseistuksestaan jättämä raportti. Cheney oli sanonut Lipposelle, että Yhdysvallat on valmis esittelemään omia näyttöjään eli tiedustelutietojaan Irakin joukkotuhoaseista. Lipposen mukaan Cheney "suhtautui skeptisesti" siihen, että Irakilla ei olisi joukkotuhoaseita. Suomi lupasi olla mukana terrorisminvastaisessa taistelussa sekä mahdollisen Irak-sodan jälkitilanteessa. - Kerroin Suomen valmiudesta osallistua humanitaariseen operaatioon sekä rauhanturvaoperaatioon, sanoi Lipponen tapaamisen jälkeen. - Esitin samalla toivomuksen, että sota voitaisiin välttää, hän kertoi. Lipponen tapasi myöhemmin maanantaina presidentti George W. Bushin.
Esillä Suomen Nato-jäsenyys
Naton laajentuminen oli myös asialistalla. - Baltian liittyminen on Suomen kannalta myönteistä, sillä se vakauttaa tilannetta Pohjois-Euroopassa, sanoi Lipponen. Hänen mukaansa Yhdysvallat ymmärtää Suomen Nato-kannan hyvin, samoin kuin maan ulkopoliittisen jatkuvuuden tärkeyden. Lipponen oli kertonut Cheneylle mm. siitä, että Suomessa suhtaudutaan yhä kielteisesti sotilasliittoon liittymiseen. - Me katsomme, että meillä on mahdollisuus, jos niin päätämme, hakea ja päästä jäseneksi, painotti Lipponen. ..."
http://www.12.fi/2003/01/16/nuolaisulehdet.htm#suomennatojasenyys


"Massiivisia protesteja Irakin sotaa vastaan." Sadattuhannet ihmiset ympäri maailmaa protestoivat lauantaina sotasuunnitelmista Irakia vastaan. DAGENS NYHETER sunnuntaina 19. tammikuuta 2003.
Kuinka Suomen päälehti HELSINGIN SANOMAT ja maakunnallinen valtalehti KESKISUOMALAINEN kirjoittivat mielenosoituksista pääuutissivuillaan ja ulkomaan sivuillaan?
Oireellinen valinta? 
DAGENS NYHETER 19.01.2003.
Massiva protester mot Irakkrig. (Etusivulla keskellä.)
NON A LA GUERRE CONTRE L'IRAK (Isossa kuvassa etusivulla keskellä.)
Massprotester mot Bushs krig (Ulkomaat-sivulla ylhäällä.)
DROP BUSH NOT BOBMS NO BLOODFOR OIL (Ulkomaat-sivulla isossa kuvassa.)
"Jag är tvungen att säga ifrån" (Ulkomaat-sivulla keskellä.)
Sverige: Stor demonstration i Göteborg mot Irakkrig (Kuva ja teksti Kotimaan sivun yläreunassa.)
HELSINGIN SANOMAT 19.01.2003.
Irakin sodan vastustus kasvaa Yhdysvalloissa (Pääuutissivulla yhdellä palstalla alhaalla.)
Stand Against War & Racism (Ulkomaat-sivulla isossa kuvassa ylhäällä.)
USA:ssa kymmenettuhannet vastustivat "sotaa öljyn vuoksi" (Ulkomaat-sivulla ylhäällä.)
Tausta: Kaikuja Vietnamin sodan mielenosoituksista (Kuva ja teksti Ulkomaat-sivun alareunassa.)         
KESKISUOMALAINEN 19.01.2003.
Sadattuhannet marssilla Irakin sotaa vastaan (Kuva ja teksti pääuutissivulla ylhäällä kahdella palstalla.)
Kuva ja kuvateksti: "Sodan vastustajillakin on vastustajansa . Washingtonin suurmielenosoituksen rinnalla pidetyssä vastatempauksessa osoitettiin tukea presidentti Bushille ja kunnioitettiin Vietnamin veteraaneja. sama sota väijyi myös rauhan puolesta puhuneiden amerikkalaisten mielissä. (Kuva Ulkomaat-sivulla ylhäällä.)
"Ei verta öljyn vuoksi", vaativat Washingtonin mielenosoittajat (Ulkomaat-sivulla ylhäällä.)
Sodanvastainen viesti kiiri maailmalle (Ulkomaat-sivulla keskellä.)
NON A LA GUERR...IMPERIALI... (Kuva Ulkomaat-sivulla keskellä.)
http://www.12.fi/2003/01/23/massiivisia.htm


Muut lehdet ja linkkejä.      
KESKISUOMALAINEN, TALOUS. LAUANTAINA 18.01.2003.
Lyhyt sota piristäisi USA:n taloutta.
Pitkittyessään sota toisi uusia epävarmuustekijöitä alamaissa olevaan talouteen.
"Useiden analyytikoiden mukaan sodan alkamiseen on jo varauduttu markkinoilla..."
Kuva: David Rosenberg. Kuva: Mielenosoittajat marssivat viikko sitten Los Angelesissa sotaa vastaan. New York, Mika Horelli.

DAGENS NYHETER, FOKUS. SÖNDAG 19 JANUARI.
Mediafronten. Redan innan vi ens vet om ett krig mot Irak alls kommer att bryta ut, förmedlar press, radio och tv uppgifter som ingå i de tilltänkta parternas krig om opinionen. Moderna krig har givit massmedianerna en defensiv roll i kampem om sanningen.
Krigets vinnande lögn...   

DAGENS NYHETER, SVERIGE. SÖNDAG 19 JANUARI.
Stor demonstration i Göteborg mot Irakkrig.
- Det är ärelöst och fegt krig, en ärelös och feg planering. Jag har aldrig sett en naknare kejsare än George Bush, och hans anhängare har för länge sedan tappat byxorna, sade författaren Maria-Pia Boethius.
Foto: Samlade. Cirka 5000 deltagare demonstrerade i Göteborg. TT
Se även utland, Sidan A 8.

Iltalehti tiistai 21.1.2003. LEIF SALMÉN.
Öljy on verta sakeampaa.
1. Sodan omituiseen logiikkaan kuuluu, ettei sillä ole mitään järkeä. Sitä ei aloiteta. Se alkaa. Esimerkiksi nyt arvaillaan milloin USA ja Iso-Britannia ryhtyvät sotatoimiin Irakissa. Vastaus on, että ne aloitettiin jo yli kymmenen vuotta sitten. Vaikka nyt mukamas vallitsee rauhantila Irakissa, maata on säännöllisesti pommitettu jo vuosikaudet. En ole huomannut, että ns, kansainvälinen yhteisö olisi protestoinut.
Pitkään jatkuneiden sotatoimien siviiiliuhrit lasketaan sadoissa. Eikö tämä kiinnosta ketään. Eikö ns. lentokieltoalueiden kansainvälisoikeudellisesti kestämätön luonne herätä korkeasti oppineissa kansainvälisen lain tutkijoissa mitään mielenkiintoa.
2. Sodat käydään aina rauhan nimessä...
http://www.12.fi/2003/01/23/muutlehdet.htm


"Bushin akilleenkantapää on talous"
Mikä on uusliberalismin heikoin lenkki? Niin sen suurin ihanne: kuluttajan valinnanvapaus.
Sen jonka mielestä ei ole viisasta hyökätä Irakiin tai sen joka on sitä mieltä, että USA:n tulisi noudattaa kansainvälisiä sopimuksia, kuten Kioto-sopimusta tai että USA:n pitäisi maksaa velkansa YK:lle - tai että se olisi ylipäätään yksi maa maailman kansakuntien joukossa eikä mikään keisarillinen majesteetti - niin hänen ei tarvitse heitellä kiviä tai edes osallistua mielenosoituksiin.
Riittää ihan hyvin kun hän lakkaa ostamasta amerikkalaisia tavaroita: Coca-Colaa, Mc'Donaldsin ruokaa, autoja, tietokoneita, vaatteita, mitä kaikkea niitä nyt onkaan...
JOHAN GALTUNG, DAGENS NYHETER, TORSDAG 16 JANUARI 2003.
(Suomentanut Pertti Manninen)
http://www.12.fi/2003/01/30/bushin.htm


Johan Galtung: USA kaatuu
Maailmankuulu norjalainen rauhantutkija Johan Galtung ennustaa Yhdysvaltain tuhoutuvan 20-25 vuoden kuluttua, "20, jos Bush jatkaa", Galtung, 72, sanoo Dagens Nyheter-lehden haastattelussa.
"Nykyisessä presidentissä yhdistyvät vaarallisella tavalla tarmokas toimintakyky ja - tyhmyys". ...
Helsingin Sanomat 30.01.2003. "Johan Galtung: USA kaatuu".
http://www.12.fi/2003/01/30/bushin.htm





06.02.2003 torsdag. Dagens Nyheter.          
USA lade fram sina bevis.
Utrikesminister Colin Powell anklagade Irak för att gömma massförstörelsevapen.
Foto: Ett av bevisen mot Irak. USA:s utrikesminister Colin Powell håller upp ett litet glasrör som skall innehålla mjältbrandvirus inför FN:s säkerhetsråd.
DAGENS NYHETER. 06.02.2003. Sidan 1.

06.02.2003 torstaina. Helsingin Sanomat.
Powell: Irak pettää YK:ta ja kätkee joukkotuhoaseita.
USA uskoo Irakin kokeilevan pernaruton levittämistä hävittäjäkoneista. Ulkoministeri sanoi Saddamin tekevän yhteistyötä al-Qaidan kanssa.
Kuva: USA:n ulkoministeri Colin Powell esitteli turvallisuusneuvostossa koeputken avulla miten pieni määrä pernaruttoa riitti sulkemaan Yhdysvaltain senaatin vuonna 2001. Irak on saattanut tuottaa pernaruttobakteereita siihen verrattuna kymmentuhatkertaisesti, Powell sanoi.
Jyri Raivio, HELSINGIN SANOMAT.
HELSINGIN SANOMAT 06.02.2003. Sivu3, pääuutissivu.
http://www.12.fi/2003/02/13/lehdet.htm   
  



 
06.02.2003 torsdag. Dagens Nyheter.
Powell försökte trissa upp krigsviljan.
Powells tal. Utrustad med en massiv mängd underrättelseinformation hävdade USA:s utrikesminister Colin Powell pä onsdagen inför FN:s säkerhetsråd att det inte går att bestrida att Irak har masförstörelsevapen och kopplingar till terrorism. Han slog fast att Bagdadregimen med sina "väv av lögner" missat den sista chans man fått av FN.
Foto: Viskningar. Colin Powell överlägger med Kuwaits ambassadör Abdullah Abulhasan inför säkerhetsrädets möte.
Kraven skärps på skeptiska länder.
"Än så länge kan USA bara räkna fullt ut bara Stor-Britannies stöd".
DN. Lennart Pehrsson.
"Teckningarna inga bevis".
Mer graverande fakta än väntat. Men inga definitiva bevis. Så sammanfattas gårdagens presentation i FN av Anders Norqvist, hotforskare på Totalförsvarets forskningsinstitut i Umeå.
Saddam fann i Amman.
På det fullsatta tv-kaféet al-Sultan i centrala Amman råder knappast någon Tvekan om vem av rutans huvudgestalter Colin Powell och Saddam Hussein som är den mest skurgaktige.
DN. Per Jönsson.
DAGENS NYHETER. 06.02.2003. Irakkonflikten 5.

06.02.2003 torstaina. Helsingin Sanomat.
Powell: Irak kätkee aseita ja harhau...
USA esitteli turvallisuusneuvostolle todisteitaan Irakin rikkomuksista.
Ulkoministeri yritti myös osoittaa Saddamin yhteydet al-Qaidaan.
HS. Jyri Raivio.
Kuva: Ulkoministeri Colin Powell.
Kuva: Colin Powellin keskiviikkona esittämässä satelliittikuvassa näkyy Yhdysvaltojen tiedustelupalvelun mukaan kemia... ...nen varasto. Ulkopuolella olleet puhdistus- ja turva-ajoneuvot kertovat bunkkerien luonteesta. Kuvass... ...saapuivat alueelle joulukuussa, jolloin varastot olivat tyhjiä. Myös ajoneuvot olivat poissa.
Ranska, Venäjä ja Kiina vaativat vielä lisää aikaa asetarkastajille.
Ranska ehdotti tarkastajien määrän moninkertaistamista.
REUTERS-AP
Tutkijat: Irak ja al-Qaida eivät tee yhteistyötä.
HELSINGIN SANOMAT 06.02.2003. Ulkomaat C1.
http://www.12.fi/2003/02/13/lehdet.htm





06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen
Powell taivutteli maailmaa hyväksymään Irakin sodan.
Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powellin keskiviikkoinen puhe YK:n turvallisuusneuvostossa oli viimeisiä yrityksiä saada vastaanhangoittelevat neuvoston jäsenet Irakin vastaisen sodan taakse. ...
06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen.
New York, STT/Päivi Sinisalo.

Katastrofi kulkee sodan kannoilla.
Irakin sodan syttyminen tietäisi siviileille kärsimystä ja monelle kuolemaa. Avustusjärjestöt varoittavat uhkaavasta humanitaarisesta katastrofista.
Irakilaisille uusi sota muodostuisi tuhoisammaksi kuin Persianlahden sota arvioi brittiläinen lääkärijärjestö Medaid uhkaavan sodan "oheisvahinkoja" käsittelevässä raportissaan: amerikkalaisaseet ovat tehokkaampia, ja irakilaiset kahden vuosikymmenen ahdingon uuvuttamia.
Osa asiantuntijoista ennustaa, että laajamittaista katastrofia ei voitaisi estää mitenkään. ...
Kuva: Yhdysvaltain ohjushyökkäyksen jälkiä Basrassa Irakissa vuonna 1999. Avustusjärjestöjen mukaan uusi sota olisi katastrofi alueen siviiliväestölle.
Helsinki, STT/ Riitta Turunen
06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen

Uudet WTC-tornit saattavat kohota aiempaa korkeammalle.
06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen

Syyte sotariko... ...uhkaamassa B...
Ryhmä brittiasianajakjia aikoo haastaa maan pääministeri Tony Blairin kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen (ICC), jos Irakin sota alkaa.
Asianajajien mukaan poliittisia johtajia voidaan pitää henkilökohtaisesti vastuullisina sotarikoksista ja asettaaa syytteeseen kuten Slobodan Milosevicia entisen Jugoslavian tapahtumista. ...
Kuva: Pääministeri Tony Blair puolusti sotamyön... ...viikkona parlamentissa.
Lontoo, Reuters
06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen

Kirkkojen joh... ...tuomitsevat so..
Euroopan kirkkojen johtajat eivät pidä sotaa ratkaisuna Irakin kriisille.
Useat Euroopan kirkkojen johtajat ovat Berliinissä pitämässään kokouksessa asettuneet vastustamaan sotilaallisen voiman käyttöä Irakia vastaan. ...
Berliini, STT
06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen

Powellin peru... ...eivät vakuuta
Kansainvälisten asiantuntijoiden ensi reaktiot ulkoministeri Colin Powellin puheeseen YK:n turvallisuusneuvostossa olivat ristiriitaisia.
Barthelemy Courmount, Pariisissa sijaitsevan kansainvälisen strategisen tutkimuslaitoksen (Iris) asiantuntija, luonnehti Powellin esitystä "PR-mielessä erittäin vahvaksi". Courmontin mukaan yksityiskohtaista todistusaineistoa ei kuitenkaan ollut.
- En ole vakuuttunut ainakaan tähän asti näkemäni perusteella, Courmont sanoi.
Lontoo, Reuters
06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen
http://www.12.fi/2003/02/13/lehdet.htm


 
 

06.02.2003 torsdag. Dagens Nyheter.
Börsen vände upp.
"Handeln var avvaktande inför USA:s utrikesminister Colin Powells framträdande i FN:s säkerhetsråd på onsdagseftermiddagen. Powell sade när han började sin redogörelse att Irak gömmer undan materiel så att FN:s vapeninspektörer inte ska hitta den och låt bland annat spela up ljudupptagningar som bevis.
Den omedelbara reaktionen på Powells presentation blev att kurserna steg ytterligare i Europa och USA.
- Marknaden drar slutsatsen, att ett krig rycker vilket är bättre än att konstant oroa sig foör när det kommer, eller om det kommer. Marknaden skulle föredra vissheten om att kriget är på väg, sade en börsanalytiker i London till Reuters."
06.02.2003 torsdag. Dagens Nyheter.

06.02.2003 torstaina. Keskisuomalainen.
Pörssi pinnisti nollille. "Ulkoministeri Colin Powellin Irak-puhetta kuunnelleet New Yorkin pörssit kääntyivät nousuun, mikä tuuppasi myös Helsingin pörssikursseja viime hetkillä ylöspäin."


07.02.2003 perjantaina. Helsingin Sanomat.
Ulkoministeri Powellin puhe jätti markkinat epävarmuuteen.
Yhdysvaltain ulkoministeri Colin Powellin keskiviikkoinen esiintyminen YK:n turvallisuusneuvostossa jätti lopulta markkinat epätietoisuuden tilaan.
Olisi väärin väittää, että kasvottomia markkinavoimia vaivasi sotakiihko, mutta silti nopea aseellinen ratkaisu näyttäisi olevan tässä tilanteessa finanssimaailman mieleen.
Powellin vielä puhuessa S&P 500-osakeindeksi käväisi parhaimmillaan 1,6 prosentin nousussa, kun ministerin ounasteltiin lyövän kovat rätingit pöytään Irakin joukkotuhoaseista.
Kun Irakin edustaja pääsi YK:ssa ääneen, alkoivat osakekurssit painua. Ranskan vaatimukset asetarkastusten laajentamisesta kasvattivat arveluja, että konflikti ei noin vain ratkeakaan vaan mutkistuu ja pitkittyy.
Alkoi näyttää enemmän siltä, että Yhdysvallat joutuu toimimaan Irakia vastaan ilman laajaa liittolaistukea.
Osakemarkkinoilla tämä tunnelma oli vallalla myös torstaina...
Esko Nurmi.
07.02.2003 perjantaina. Helsingin Sanomat.
http://www.12.fi/2003/02/13/lehdet.htm


USA ja liittolaiset aloittivat "täsmäiskut" Bagdadiin aamuyöllä tänään 20. maaliskuuta 2003.

USA ja liittolaiset ovat edenneet Bagdadin porteille tänään tänään 27. maaliskuuta 2003. Suomalaisen toimittajan kysyessä kuolleitten irakilaisten sotilaiden määrää amerikkalainen kenraali vastasi, ettei meillä pommituksissa ole niitä kukaan laskemassa. TV1.


Yoko Ono kampanjoi ketjukirjeellä rauhan puolesta. New Yorkissa asuva taiteilija Yoko Ono kuuluu amerikkalaisiin, jotka ovat aktiivisesti yrittäneet estää Yhdysvaltain hyökkäyksen Irakiin. Yksi hänen rauhanhankkeistaan on ollut Yoko's Peace event for John Lennon, jonka merkeissä hän käynnisto muutamaa viikkoa ennen sotaa ketjukirjeen. http://www.instantkarma.com
Helsingin Sanomat 26.03.2003.
http://www.12.fi/2003/03/27/imagineono.htm


Sodan kaksi näkökulmaa: Suorittajat ja siviilit. Molemmat uhreja?

 

Helsingin Sanomat maanantaina 31.03.2003 pääuutissivu
Kuvateksti: Tuhansia merijalkaväen miehiä odotti lähtöä sunnuntaina täydennysmiehiksi Irakiin. Ennen lähtöä maihinnousualus Nassaun miehet lepäsivät aluksen kannella ja suojasivat kasvonsa auringolta. Aluksen 2 300 miestä ovat olleet Persianlahdella seitsemän kuukautta, ja vielä viime viikolla he luulivat pääsevänsä pian kotiin.
USA:n maavoimien huolto vaikeuksissa.
HS siirtyi huoltojoukkojen mukana Irakiin. Sotilaat räpsivät matkamuistokuvia kertakäyttökameroillaan.
Sami Sillanpää Helsingin Sanomat.
Etelä-Irak. Yhdysvaltain sotajoukoilla on ollut vaikeuksia saada tarpeeksi huoltoa etulinjassa taisteleville sotilaille. Joillakin yksiköillä on kerrottu jo ammusten ja ruuankin olevan vähissä, kun tukijoukot eivät ole pysyneet perässä.
Kun Helsingin Sanomien toimittaja siirtyi sunnuntaina Yhdysvaltain armeijan tukijoukon mukana Irakiin, matkalla jouduttiin pysähtelemään useasti. Rengas puhkesi, lasti oli kaatua. Kolarikin tuli ja loppumatkasta oli jo pulaa polttoaineesta. Matkalla läpi eteläisen Irakin sotilassaattue kohtasi irakilaisia teiden varsilla ja ohi ajavissa autoissa. sotilaat tuijottelivat irakilaissiviilejä epäluuloisina kiväärin piippujensa takaa. Irakilaiset jatkoivat puuhiaan kuin eivät olisi koko sodasta kuulleetkaan. Bagdadin suuntaan johtava moottoritie on hyökkäysjoukkojen valvonnassa. Pitkiä jonoja amerikkalaista ja brittiläistä sotakalustoa kulkee kumpaankin suuntaan. Amerikkalaiset ovat silti varautuneet pahimpaan. Kaikilla on päällä taistelukaasuilta suojaava erikoispuku.
Matkan edettyä amerikkalaissotilaatkin alkoivat rentoutua. Pientä juttelua syntyi ja kertakäyttökameroilla näpsittiin matkamuistoja kotialbumiin. Ulkomaat C1.
Helsingin Sanomat maanantaina 31.03.2003.

Keskisuomalainen maanantaina 31.03.2003 pääuutissivu
Kuvateksti: Tuhansien irakilaisten pako maaseudulle sodan jaloista Basran kaupungista jatkui sunnuntaina. Etelä-Irakissa sijaitseva miljoonakaupunki kärsii jo vakavasta vesi- ja elintarvikepulasta.
Vain kurdit etenevät Irakissa.
Jorma Tuomi-Nikula.
Liittoutuman hyökkäys Irakiin on menettämässä voimaansa. Ainoat joukot, jotka sunnuntaina pystyivät etenemään, olivat kurdien peshmerga-taistelijat, jotka lähestyvät kurdien pääkaupunkinaan pitämää Kirkukia. Bagdadiin pyrkivät amerikkalaiset näyttävät ryhmittyvän jopa viikkoja kestävään puolustukseen. Basraa piirittävät britit sanovat ottaneensa 30 vankia ja tappaneensa saman verran Irakin sotilaita. Basran sanotaan silti yhä olevan irakilaisjoukkojen hallussa. Basran miljoonakaupungin asukkaat kärsivät jo vakavasta vesi- ja elintarvikepulasta. Tuhannet pakenevat taisteluja maalle. Luvatut elintarvikelähetykset ovat olleet vähäisiä ja suurin osa on avustusjärjestöjen mukaan joutunut vääriin käsiin. Bagdadin puolustajat ovat saamassa avukseen itsemurhatehtäviin sitoutuneita arabeja. Irakin armeijan mukaan noin 4 000 taistelijaa on jo saapunut Jordaniasta Bagdadiin. Eräs heidän ykköstehtävistään on liittouman huoltokuljetusten häirintä. Sodan vuoksi eronnut Britannian ex-ulkoministeri Robin Cook hyökkäsi sunnuntaina voimakkaasti pääministeri Tony Blairin ja presidentti George W, Bushin sotapolitiikkaa vastaan. Hänen mielestään brittijoukot olisi heti kutsuttava kotiin. Ulkomaat 12-13.
Keskisuomalainen maanantaina 31.03.2003.
http://www.12.fi/2003/04/03/sota.htm


Ett folksrättsligt perspektiv på kriget. Kansainvälisen oikeuden näkökulma sotaan. Suomalaisten kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden lähettämä kirje Hufvudstadsbladet-lehden Debatt-osastolle 23.03.2003. Suomentanut ja kuvittanut Pertti Manninen.
Kansainvälisen oikeuden näkökulma sotaan.
Sen lausuman mukaan, jonka tasavallan presidentti ja valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliitinen valiokunta antoivat 20. maaliskuuta, Suomi pitää "valitettavana sitä, että USA ja sen liittolaiset ovat aloittaneet sotilaalliset toimenpiteet Irakia vastaan. Voimatoimien käyttö ilman turvallisuusneuvoston antamaa valtakirjaa ei ole hyväksyttävää". Lausumassa ei oteta kirkasta ja selvää kantaa siihen ovatko sotilaalliset toimenpiteet laittomia, vai eivätkö ole. Kansainvälisen oikeuden näkökulmasta kysymys on kuitenkin selvä.
YK:n säännöt hyväksyvät väkivallan käytön vain kahdessa poikkeustilanteessa. Ensimmäinen poikkeus koskee sitä tilannetta , jossa YK:n turvallisuusneuvosto päätöksellään antaa luvan väkivallan käyttöön todetessaan uhkan rauhaa vastaan, rauhanrikkomisen tai hyökkäyksen.
Mikään Irakia koskevista päätöslauselmista, joita tähän mennessä on käsitelty, ei oikeuta nykyiseen väkivallan käyttöön mukaan lukien usein mainittu päätöslauselma 1441.
Toinen poikkeus koskee yksilöllistä tai kollektiivista itsepuolustusta aseellista hyökkäystä vastaan YK:n sääntöjen mukaisesti. Yhdysvaltain mukaan syyskuun 11. päivän terroristihyökkäys oli vastaavanlainen aseellinen hyökkäys. Tämä perustelu ei kuitenkaan oikeuta nykyisiin sotilaallisiin toimenpiteisiin., vaikka edellä mainitut hyökkäykset olivatkin aseellisia hyökkäyksiä, koska ei ole pystytty osoittamaan, että Irak olisi ollut näiden terroristihyökkäysten takana. Yhdysvallat on perustellut sotilaallisia operaatioitaan ehkäisevänä itsepuolustuksena. Sotatoimenpiteet esitetään välttämättömyytenä ehkäistä vihollisen mahdollinen hyökkäys. Tällä ei kuitenkaan ole mitään kansainvälisen oikeuden pohjaa. Kansainvälinen yhteisö ei ole nimittäin tähän saakka hyväksynyt oppia ehkäisevästä itsepuolustuksesta. Yhdysvaltain sotilaallisella toiminnalla ei ole mitään kansainvälisen oikeuden tukea. Sota on laiton ja uhkaa kansainvälistä oikeusjärjestystä.
Helsingin yliopisto/ Erik Castren-intsituutti: Jan Klabbers, Martti Koskenniemi, Tuomas Kuokkanen, kansainvälisen oikeuden professorit sekä 11 tutkijaa.
Lapin yliopisto: professori Kari Hakapää ja muut.
Turun yliopisto: rikosoikeuden professori Ari-Matti Nuuttila sekä 3 tutkijaa.
Åbo Akademi, människorättinsitutet: professori Martin Scheinin, professori Markku Suksi sekä 9 tutkijaa.
The Graduate Institute of Interbnational Studies, Geneve: Riikka Koskenmäki.
Hufvudstadsbladet-lehden Debatt-osasto 23.03.2003.
http://www.12.fi/2003/04/03/kansainvalinen.htm


Helsingin Sanomat USA:n joukoissa. "Helsingin Sanomat kävi maanantaina rintamalinjan tuntumassa lähellä Najafia, josta on taisteltu toista viikkoa... Najafin ulkopuolella maanviljelijät yrittävät jatkaa puuhiaan, mutta amerikkalaisten panssarivaunut ja maansiirtokoneet jyräävät läpi maalaisteiden. Paikallisia on kielletty liikkumasta Najafia ympäröivillä teillä. Käsky ei ole tavoittanut kameleita ja aaseja, jotka kulkivat vaarallisesti sotakoneiden keskellä". Sami Sillanpää 01.04.2003.
http://www.12.fi/2003/04/03/helsinginsanomat.htm


Naton kannatus romahti. Helsingin Sanomat julkaisi vihdoin Naton kannatusta mittaavan kyselyn tulokset. Edellinen, tosin toisen tilaajan tulokset lehti jätti kokonaan julkaisematta, tai paremminkin julkaisi ne viiveellä toisessa yhteydessä. Toimittaja Unto Hämäläisen mukaan huonot uutiset laskevat jäsenyyden kannatusta, mikä lienee tottakin. Toinen mielenkiintoinen vaikutus kannatuksen vähenemisellä on itse lehteen. Tulokset julkaistaan vaatimattomasti sivun alareunassa. Suomen Nato-jäsenyyden suosio haihtui, Helsingin sanomat 30.03.2003. Kuva: Pertti Manninen.
http://www.12.fi/2003/04/03/nato.htm


"Kuka heistä vie Suomea Natoon?"
Lipponen huono häviäjä.
Olisi kannattanut katsoa peiliin! Ennen vaaleja Apu-lehdessä 21.01.2003 julkaistun Kuka heistä on-pääministerikyselyn tuloksia. Pääministeriehdokkaat viimeiselle barrikadille. Lipponen johtaa - mutta kansa napisee.
Iltalehdessä Leif Salmen ruoski tiistaina, aprillipäivänä 01.04.2003 "Hänen Kuninkaallisen Korkeutensa, prinsessa Lipposen" loukkaantumista väärän vaalituloksen johdosta!

Salmen: Hiekkalaatikolla. "Montako kertaa Paavo Lipponen ennen vaaleja julisti, että nyt valitaan maalle pääministeri? YLE:n vaalitentissä hän suorastaan jankutti sanomaansa, jonka mukaan "jokaisessa vaalipiirissä" on nyt mahdollisuus ottaa kantaa tulevan pääministerin henkilöön.
Tulos on tiedossa, mutta koska se on väärä, se ei näytä Lipposelle kelpaavan. siksi Hänen kuninkaallinen Korkeutensa, prinsessa Lipponen, ei edes vaivautunut hallitusneuvottelujen avajaisistuntoon. ...
Niin lapsenmielinen ei saa olla, etteikö ymmärtäisi, että Lipponen oli kaikista Sailaksen linjauksista ainakin pääosin selvillä. ...
Minusta on kuitenkin aivan selvää, että SDP olisi hävinnyt, jos Sailaksen paperi olisi tullut julkisuuteen ennen vaaleja. Miten ihmeessä SDP olisi voinut käydä vaalit, jos päiväjärjestyksessä olivat työttömyysturvan raju heikentäminen, opiskelijoiden aseman vaikeuttaminen ja rikkaiden ja suuryritysten veroale. ...
Lipponen on varmaankin loukkaantunut Jäätteenmäen Irak-lausunnoista, mutta jonkun pitäisi kertoa Lipposelle, että sellaista on elämä ja politiikka, ...
Iltalehdessä Leif Salmen tiistaina, aprillipäivänä 01.04.2003
http://www.12.fi/2003/04/03/lipponen.htm


USA ja liittolaiset ovat juuttuneet Bagdadin porteille tänään 3. huhtikuuta 2003. "Täsmäiskut" jatkuvat. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä satoja? Kaadot liittoumasta kymmeniä?


Oikeuden voitto eli rehellisin kansa. Jan Myrdal 24.07.1966 Aftonbladet.
USA:n johtajat esiintyvät televisiokameroiden edessä avoimesti ja rehellisesti ja tuovat julki levottomuutensa ja rauhankaipuunsa. Kritiikki on avointa ja presidentti rehellinen. Onnellisia ne kansat - juuri nyt Kaakkois-Aasiassa - jotka joutuvat sellaisen rehellisyyden kohteiksi! Ruotsalaiset talonpojat kyselivät ennen aikaan nälkätalvina toisiltaan arvoituksia. Yksi niistä kuului:
"Mikä on rehellisin ammatti?
Vastaus: Pyövelin ammatti, sillä hän hoitaa sitä kaikkien nähden"
Ja "pyöveli" on osuva nimitys sille yhteiskunnallisesti hyödylliselle oikeuden palvelijalle, jota kutsuttiin myös "rakkaaksi isäksi."
Harvat maat ovat niin kristillisiä kuin Yhdysvallat. Suru sydämessä sen johtajat joutuvat rankaisemaan jumalattomia; niitä jotka tahtovat jakaa esivallan maan ja esivallan plantaasit. mutta heidän on pakko. niin on kirjoitettu.
...
Sanomalehdistä luen että yläluokan kansojen edustajat puhuvat "kansainvälisestä avusta" ja "kehitysavusta" ja "veljeydestä konferensseissaan. Ne ovat hyvin kauniita ihanteita. mutta maailman alaluokka on juro ja hankala - niin kuin alaluokka aina - ja ajattelee aivan muita asioita:
"USA:n uusi puuvillapolitiikka alkaa nyt toden teolla tuntua maailmanmarkkinoilla. Amerikkalaiset myyjät alittavat reippaasti muiden tuottajamaiden hinnat Liverpoolissa, ja keski-idän valtioiden on sen seurauksena ollut pakko korjata hintojaan alemmiksi. Tästä seuraa... todennäköisesti merkittäviä taloudellisia vaikeuksia monille kehitysmaille jotka viljelevät puuvillaa... USA:n uusi puuvillaohjelma merkitsee sitä... (että USA) aikoo... vallata menettämänsä johtoaseman maailmanmarkkinoiden puuvillanviejänä..." (DN 17/6)
Täytyy valita millä puolella on. Joko on ihanteiden, oikeudenmukaisuuden, isänmaan, moraalin, maailmanmarkkinoiden, hyvinvoinnin, elinkeinoelämän - ja napalmin puolella - tai niiden karkeiden kansojen puolella joita kiinnostavat enemmän puuvillanhinnat ja maa ja oikeus kuin yläluokan oikeudenmukaiset ihanteet.
AB (Aftonbladet) 24-7-66
Jan Myrdal 24.07.1966 Aftonbladet. Artikkelin alku- ja loppuosa.
http://www.12.fi/2003/04/10/myrdal.htm



Vain "meidänkö" elämällämme on jotain arvoa? John Pilger, Aftonbladet 08.04.2003.
Alamme nyt nähdä ne kielletyt totuudet hyökkäyksestä Irakiin. Mies syleilee pikkutyttönsä ruumista; molemmat ovat tytön veren peittämiä.
Mustapukuinen nainen juoksee panssarivaunun perässä kädet levällään; kaikki hänen seitsemän perheenjäsentään ovat kuolleet.
Amerikkalainen merisotilas murhaa naisen, koska tämä sattui seisomaan sotilaspukuisen miehen vieressä. "Olen pahoillani", hän sanoo, "mutta nainen tuli tielle."
Pyyhkäistä kaikki tällainen peittelyyn ei ole ollut helppoa Bushille tai Blairille. Miljoonat ihmiset tietävät nyt aivan liikaa; rikos on vain aivan liian ilmeinen.
Tam Dalyell, joka on ollut parlamentissa jo 41 vuotta, sanoo, että pääministeri on sotarikollinen ja hänet tulee lähettää Haagiin. Hän on vakavasti sitä mieltä, että prima facie-näyttö Blairiä ja Bushia vastaan on selvä. John Pilger, Aftonbladet 08.04.2003.
Näin alkaa John Pilgerin koko sivun mittainen kirjoitus Aftonbladetissa. Se päättyy lainaukseen, jonka Patrick Tyler kirjoitti New York Times-lehteen: Otteet suomentanut Pertti Manninen.
"... olemme saamassa uuden kaksinapaisen maailman, jossa on kaksi supervaltaa: Bushin ja Blairin porukka toisella puolen ja toisella puolen maailman mielipide, ainutlaatuinen kansalaisten voima, joka lopultakin on herännyt ja jonka tietoisuus laajenee päivä päivältä." Patrick Tyler, New York Times

Är det bara "våra" liv som har något värde?
Vi börjar nu se de förbjudna sanningarna om invasionen av Irak. En man omfamnar liket av sin lilla dotter; de är båda genomdränkta av hennes blod. En svartklädd kvinna springer efter en stridsvagn med utsträckta armar; alla sju medlemmar av hennes familj är döda. En amerikansk marinsoldat mördar en kvinna för att hon råkar stå bredvid en man i uniform. "Jag är ledsen", säger han, "men bruden kom i vägen."
Att svepa in detta i ett hölje av anständighet har inte varit lätt för Bush och Blair. Miljoner människor vet nu alltför mycke; brottet är endast alttför uppenbart. Tam Dalyell, labourledamot av parlamentet sedan 41 år tillbaka, säger att premiärministern är en krigsförbrytare och att han bör skickas till Haag. Han menar allvar, eftersom prima facie-bevisen mot Blair oc Bush är otvetydiga.
John Pilger, Aftonbladet 08.04.2003.
Översättning: Tor Wennerberg.
"... vi håller på att få en ny bipolar värld med två nya supermakter: Bush/Blair-gänget på ena sidan, och på den andra världsopinionen, en genuint folklig kraft som till slut har vaknat och vars medvetenhet ökar dagligen." Patrick Tyler, New York Times
Fotnot: Prima facie-bevis är sådana bevis som anses tillräckliga "vid första påseendet", det vill säga som i regel ej behöver koimpletteras med andra bevis. (Källa: Juridikens termer 1983).
http://www.12.fi/2003/04/10/ardetbara.htm


"USA:n hyökkäys pitää julistaa laittomaksi"
Leith Shubeilat
DAGENS NYHETER. 06.04.2003.
"USA:s invasion bör förklaras illegal". Jordansk oppositionspolitiker utmanar sin kung.
Amman. Somliga vill avfärda Leith Shubeilat som en islamistisk marginalfigur. Men nu har han fått ett hundratal jordanska politiker av alla kulörer att vädja till kung Abdullah att den USA-ledda invasionen i Irak ska förklaras illegal.
Jordanien har reducerats till en framskjuten polisstation för världspolisen USA!
...
Härömdagen överlämnade Leith Shubeilat tillsammans med 99 andra kända jordanska politiker en protestskrivelse mot kriget till kungahuset. I den krävde de att Jordanien ska förklara invasionen i Irak illegal, eftersom den inte godkänts av FN:s säkerhetsråd.
...
Men numera anser sig varenda jordanier veta att USA ismyg har tillåtits ladda upp med minst tio tusen såldater och hundratals stridsvagnar i den jordanska öknen nära gränsen till Irak.
Inte minst bland de 60 procent av Jordaniens befolkning pä fem miljoner som är palestinier uppfattas ett så direkt amerikansk-jordanskt militärsamarbete som ett svek mot "den arabiska nationen".
...
Per Jönsson, DN:s korrespondent. DAGENS NYHETER. 06.04.2003.

"Liittohallituksen täytyy sanoutua irti. "
Entinen liittopresidentti Walter Scheel, Die Welt 31.03.2003.
"Die Bundesregierung musste sich entziehen." Alt-Bundespräsident Scheel zum Irak Krieg.
Fast auf den Tag genau vor einem Vierteljahrhundert hielt Bundespräsident Walter Scheel vor Kommandeuren der Bundeswehr eine Rede über "die sittlichen Grundlagen von Verteidigungsbereitschaft und demokratischem Bewussstein".
...
Welt: Dieser Umstand hat viele Kritiker dieses Waffengangs veranlasst, ihn für "völkerrechtswidrig" zu bezeichnen?
Walter Scheel: Dieser Krieg ist ohne UNO-mandat nicht zu rechtfertigen. Und dieser Krieg hat eine Besonderheit. Es wird täglich in aller Welt über ihn berichtet und nur in wenigen Ländern wird die Berichterstattung Einschränkungen unterworfen. Die Wirkung dieser Art von Journalismus auf die Menshen, die so diesem grausamen Schausspiel atem- und fassungslos zusehen müssen, ist erkennbar und auch darüber wird in dichter Folge berichtet. Dabei vergisst man fast, das anfänglich ja ein grausamer Diktator der Auslöser war. Aber auch ein Gutes hat diese Berichterstattung: Der überwiegende Teil der Weltbevölkerung ist sich offenbar einig, dass der Krieg die schlecheste Form der Lösung von Kriegen ist. In allen Ländern gehen Hunderttausende auf die Strasse und demonstrieren für das höchste Gut, das es zu erhalten gilt: den Frieden! Und die Kontrolleure, Herr Blix und seine Kollegen, hatten nichts entdeckt, was den Angriff auf den Irak gerechtfertigt hätte.
Die Welt 31.03.2003.
"Der Krieg ist Ohne UN-Mandat nicht zu recht-fertigen."
http://www.12.fi/2003/04/10/usasinvasion.htm



Reuters 10.04.2003. Kaleva. Valtauksen merkki. Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas peitti Saddam Husseinin kasvot tähtilipulla Bagdadissa. Hetken kuluttua lippu vaihtui Irakin lipuksi. Seppo Ylönen, Kaleva.

Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. Keskiviikkona 09.04.2003 näimme teeveessä kuinka Saddamin patsas kaadetaan. Näimme kuinka kasvot peitettiin ensin USA:n lipulla ja sitten Irakin lipulla ja näimme lopuksi patsaan romahduksen ja hävittämisen.

Seuraavana päivänä 10.04.2003 vain yhdessä käsiini sattuneista lehdistä oli kuva USA:n lipusta Saddamin kasvoilla: Sanomalehti Kalevassa. Muut tyytyivät näyttämään "vain" patsaan kaatamisen ja hävittämisen. Nämä muut olivat: Dagens Nyheter, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-sanomat ja Keskisuomalainen. Pertti Manninen, 12.fi 10.04.2003.

Valtauksen merkki. Vaikea kuva 2003. "...vain yhdessä käsiini sattuneista lehdistä oli kuva USA:n lipusta Saddamin kasvoilla: Sanomalehti Kalevassa." Pertti Manninen. 
Tapahtui keskiviikkona 09.04.2003.
Irakin sota. Valtauksen merkki.Yhdysvaltain merijalkaväen sotilas peitti Saddam Husseinin kasvot tähtilipulla Bagdadissa. Hetken kuluttua lippu vaihtui Irakin lipuksi. Kaleva. 
Saddamin hallinto on kaadettu. Symboli nurin. Saddam Husseinin kuusimetrinen patsas kaadettiin Bagdadin keskustassa kaupunkilaisten ja amerikkalaisten voimin. Kaleva.
Saddam Husseinin valta kaatui vihdoin Bagdadissa. Yhdysvaltain joukot kaatoivat presidentti Saddam Husseinin kuusimetrisen patsaan Bagdadin keskustassa keskiviikkona. Keskisuomalainen.  Amerikkalaisten mukaan Irakin hallitus on vihdoin kukistettu. Keskisuomalainen.
Irakin hirmuhallitsijan metallinen patsas läsähti maahan. Helsingin Sanomat.  
Saddamin valta romahti Bagdadissa. Saddamin patsas putoaa maahan Bagdadin keskustassa keskiviikkona. Yhdysvaltain panssaroitu ajoneuvo kiskoi patsaan jalustaltaan. Helsingin Sanomat.
Saddams vålde har fallit. Saddamsstatyn pä paradistorget i Bagdad fälldes med amerikansk hjälp. När jättestatyn hade dragits omkull väntade folkets vrede. Irakier med tunga släggor gick lös på statyn och krossade huvudet. Dagens nyheter. 
Bagdad antautui, mutta missä on Saddam? Liittouman voitonjuhlaa himmensi pelko siitä, missä Saddam on ja voiko hän vielä iskeä takaisin. Ilta-sanomat.
"Diktaattori on poissa." Saddamin mahalasku. Iltalehti. 
http://www.12.fi/2003/04/10/irakinsota.htm




USA ja liittolaiset ovat vallanneet Bagdadin eilen 9. huhtikuuta 2003. "Täsmäiskut" jatkuvat. Kaadot Irakin armeijasta tuhansia? Surmat siviiliväestöstä tuhansia? Kaadot liittoutumasta satoja?



Jatkuu ...


Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän  perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta  Suomesta juuri ennen  Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi. Petri Rissanen. Lue!
 

2007 
HEL 14
Etusivulle!






 

Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Fanny ja Alexander. Ingmar Bergman 1982. "Se on käsitettävää ja silti mittaamatonta". "... mielikuvitus kehrää ja kutoo uusia tarinoita...". "Producent Jörn Donner ... Manus och regi Ingmar Bergman". Yle Teema klo 00.50.  Fanny ja Alexander 
    


   
12  Keskiviikko 2007-02-14

Luonnon kasvot -  valokuvanäyttely. Jouni Ruotsalaisen luontokuvia Laukaan pääkirjastossa 30.1.-16.2.2007. Katso!



Kuva: "Hirvi näyttelyssä". Pertti Manninen keskiviikko 2007-02-14.  
Jouni Ruotsalaisen sivut:  www.luonnonkasvot.net 



12  Tiistai 2007-02-13

Netti. Ilta-Sanomat. Tiistai 2007-02-13. 1949-2007.
IS:n päätoimittaja Hannu Savola kuollut. GO

Lehti. Ilta-Sanomat. Tiistai 1999-12-14.

Lähtölaskenta. Kaksoismurhan taustalla raju huoltajuusriita
 


"The show must go on!" Pertti Manninen,
12 
IS:n muistokirjoitus.
http://www.12.fi/1999/12/16/n9920lapset.htm

"Minulla ei rahasteta!" Ilta-Sanomat tiistaina 15.03.2005. Uutisia ja viihdettä. Valikoima. Isonna!




12  Maanantai  2007-02-12

"Minulla ei rahasteta!" Ilta-Sanomat tiistaina 15.03.2005. Uutisia ja viihdettä. Valikoima.




Tänään joitakin uutisia ja viihdeuutisia Suomen suurimmasta iltapäivälehdestä. Kommentit ja kuvat kahvikupista ja lehdestä kahvilan pöydällä tänään ilmestymispäivänä tiistaina 15.03.2005. Pertti Manninen.  Uutiset Suomi. Tuomioja peliin! Timo J. Anttila. Etusivu. Minulla ei rahasteta! Ilta-Sanomat. Charmin paikka. Bisquit. Uutiset Suomi. Farssi! Eija Kallioniemi. Uutiset Suomi. Harkimo lopetti halliyhtiön ja irtisanoi kolme. Sakari Nupponen. Uutiset. Viihde. 80 metristä järveen. Jussi Niiranen. Uutiset. Viihde. Eri osoitteisiin. Rita Tainola. Uutiset. Paniikki bussissa. Anne Ruotsalainen.
Uutiset. Viihde. ... kiidätettiin sairaalaan. Aftonbladetin mukaan. Uutiset. Viihde. ... naimisiin!Rita Tainola. Uutiset. Viihde. Mallimaailmasta televisioruutuun. Rita Tainola. Etusivu. Minulla ei rahasteta! Uutiset. Viihde.  ...naimisiin! Rita Tainola. Uutiset. Viihde. ... ajautui taas katkeraan eroon. Tuomas Marjamäki. IS Urheilu. "Kiukuspäissään Palander haukkuu minkä milloinkin". Niklas Herlin. Uutiset. Viihde. Taidekauppaa kaapelitehtaalla. Marja-Liisa Lappalainen. Uutiset. Viihde. Rafael Wardi myy piirustuksiaan. Marja-Liisa Lappalainen. Uutiset. Suomi. "Vaihtoehdottomuus ei silti näytä hyvältä, kun kyse on Suomen suurimmasta puolueesta." Timo J. Anttila. Uutiset. Viihde. Kenestä Lassen seuraaja? Rita Tainola. Uutiset Suomi. Farssi! Eija Kallioniemi. Uutiset Suomi. Harkimo lopetti halliyhtiön ja irtisanoi kolme. Sakari Nupponen. Etusivu. Minulla ei rahasteta! Tulossa! Joitakin lauseita näistä jutuista!  Alkuperäiselle sivulle: http://www.12.fi/2005/03/15/iltasanomat20050315.htm


12  Sunnuntai 2007-02-11

Paavo Lipponen: Ydinvoima välttämätön ilmastopolitiikassa. Lue kokonaan!  
Bisquit: Naisen etiikka.  Lue!  
Jatkoa. Vihreiden eduskuntaryhmä seisoo puheenjohtajansa Heidi Hautalan tukena väitteissä, että puhemies Paavo Lipponen (sd) on käyttänyt asemaansa väärin ydinvoimateollisuuden edistämiseen. Lue!   
Heidi Hautala: "Nyt lankeaa varjo siihen, millä asialla puhemies Lipponen on". Lue!  
Rai Suihkonen:  Sopulilauma teki sen taas. Lue!  
Savua.  Kuva.   
Marskin morsian. Kuva.



Kuva: "Anja Pärson liukuu kuuluisaa voittosyöksyään varmistettuaan jo kolmannen kullan näissä Åren MM-kisoissa". Kuva: "Onnelliset mitalistit: Lindsey C Kildow (hopea), Anja Paerson (kulta) ja Nicole Hosp (pronssi)." SVT2:n kuvasta Pertti Manninen sunnuntaina 2007-02-11. Isonna!



Kuva: "Pernilla Wiberg ja SVT:n toimittaja haastattelevat studiostaan ulkona maalipaikalla seisovaa hengästynyttä jo toisen kullan näissä Åren MM-kisoissa voittanutta Anja Pärsonia". Kuva SVT2":n kuvasta Pertti Manninen perjantaina 2007-02-09. Isonna!


12  Perjantai 2007--02-09

Paavo Lipponen: Ydinvoima välttämätön ilmastopolitiikassa. Lue kokonaan!   
Bisquit: Naisen etiikka. Lue lause!

 

Kuva: "Savuja 35 asteen pakkasessa".  Kuva: "Marskin morsian". Keskiviikkona 2007-02-07 klo 12.10 ja 13.15 lehden saavuttua Keski-Suomeen. Kuvat Pertti Manninen. HBL:n kuva Cata Portin. Isonna kuvat!


12  Tiistai 2007-02-06

Paavo Lipponen -  Julma koulukiusaaja?    
Antti Kaikkonen -  Sipoon puolesta! 

 

Anja Paerson maaliin parhaimmalla ajalla, joka kestää loppuun saakka. Ruotsalaiset hurraavat Anja Pärsonin kuudetta arvokisavoittoa Åren  MM-kilpailujen avajaispäivänä. Kuvat Pertti Manninen SVT1:n direkt-kuvista tiistaina 20007-02-05 klo 14.25 Suomen aikaa. Isonna kuvat!

Sipoon alueliitos Helsingille. "Eduskunnan puhemiehelle".  Antti Kaikkonen
Pakkoruotsi on julmaa koulukiusaamista".  Jaakko Palmu.    
"Gör svenskan obligatorisk i femte klass".  Paavo Lipponen.  

 

Pakkoruotsi on julmaa koulukiusaamista. Keskisuomalainen. Mielipide. Jaakko Palmu. Sunnuntai 2007-02-04. "Tottakai olisi hienoa, jos koko kansa osaisi ruotsia, mutta se on täysin mahdoton tavoite. Jokainen opettaja tietää, että osalle ikäluokasta suomen kielen lukeminen ja kirjoitus on vaikeaa. Heille englannin oppiminen on tietysti vielä vaikeampaa. Ja kun siihen sitten vielä lisätään ruotsi, kysymys on todellisesta ja julmasta koulukiusaamisesta. Siinä on nuoren itsetunto todella lujilla."  Lue!

"Gör svenskan obligatorisk i femte klass". Hufvudstadsbladet. Inrikes. Peter Buchert. Tisdag 2007-02-06. "Finska skolelever borde läsa svenska redan i lågstadiet. Det är ett problem att svenskan blir obligatorisk först i sjunde klass. Det säger rikdagens talman Paavo Lipponen (sdp). Svenska folkpartiet och Folktinget applåderar förslaget." Läs!

Lue myös!  Presidenttiehdokkaat kiusaavat koululaisia. (2006-01-09)  Lue!


12 Maanantai 2007-02-05



"... SETÄ LIPPONEN ..." Isonna!
MTV3. Viimeisin uutislähetys 04.02.2007. Kymmenen Uutiset. Kokoomus haukkui hallituksen turvallisuuspolitiikkaa (04.02): Toimittaja Pirjo Nuotio: "Kokoomus lähtee eduskuntavaaleihin kahden kärjen taktiikalla  sekä nykyinen puheenjohtaja Jyrki Katainen että Sauli Niinistö kiertävät ympäri maata. Kokoomuksen vaaliristeilyllä Sauli Niinistö piti hallituksen ja eduskunnan puhemiehen Paavo Lipposen turvallisuuspoliittisia lausuntoja kaksinaamaisina. ..."  (sua kuunnellaan sillä seinilläkin korvat on) Toimittaja Vesa Kallionpää: "Korvien lisäksi kokoomus luottaa nyt myös puheeseen. Viimeistään viikonlopun vaaliristeilyllä selvisi että ääniä yritetään nyt haalia kahden kärjen taktiikalla. Kataiselle oli laivalle värvätty jopa kaksoisolento mutta selvä kansansuosikki oli kuitenkin Sauli Niinistö jonka ympärille kokoomus  yrittää nyt rakentaa uutta ilmiötä. Ainakin omien joukossa Niinistön  kansansuosio muistuttaa hiukan presidentinvaalien hurmosta ja  yksi aihekin on tuttu:  Suomen ja setä Lipposen turvallisuuspolitiikan ihmettely." Sauli Niinistö: "Jos muistellaan vuoden taakse setä Lipponenhan silloin kauhisteli että Nato, sehän merkitsee Amerikan kanssa liittoa ja nyt sitten Suomen hallitus on tehnyt amerikkalaisten kanssa aseteknologiaa koskevan sopimuksen, jotenkin minusta se on kaksilla korteilla pelaamista, turvallisuuspolitiikasta ei haluta keskustella koska kuulemma ei ole keskusteltavaa, Natolla yritetään ikään kuin painaa kaikki keskustelu alas,  ei Natolle,  ja mutta sitten sopimuksia syntyy. " Toimittaja Kallionpää:  "Puolueen puheenjohtaja puolestaan torjui puolestaan demarien eilisiä pilkkakirveitä. ..."  MTV3 sunnuntai 2007-02-04 klo 19 ja 22. 

Lue myös! 
 Neiti Paavo Lipponen päätoimittaja Erkki Laatikaisen kimpussa. Lue!

Arkistojen aarre nyt tekstinä: Jyväskylän ex-kaupunginjohtaja Pekka Kettusen haastattelu kymmenen vuotta sitten!
"Kuka helvetti Pekka Kettunen oikein luulee olevansa?
Jyväskylän ylioppilaslehti 1996?. Lue!


12 Lauantai 2007-02-03



"Isäntäni viivähti hetken Eskon karaokessa." Torstaina 2007-02-01 klo 22.20.  Kuva Pertti Manninen. Laukaa. "Surun pyyhit silmistäin ..."  Laajenna!

Muistolle. Kirka  Babitzin 1950-2007.  
Leijat  "Luokses leijan, jonka lähetin yli vuorten  Tuuli kuljettaa, tuuli kuljettaa  Luokses kauniit ajatukset mun yli vuorten  Tuuli tuoda saa, tuuli tuoda saa  Näin leijoihin kultaisiin kirjoitan  Kauneimman tään lauseen  Kun kanteen taivaan leija nousee  Sen nähdä saat  Kansat kaikki lukea nyt näin yli vuorten  Rakkautemme saa, rakkautemme saa  päivänpaisteeseen paperisen näin yli vuorten  Tuuli kuljettaa, tuuli kuljettaa  näin leijoihin kultaisiin kirjoitan  Kauneimman tään lauseen  Kun kanteen taivaan leija nousee  Sen nähdä saat!"  Levytysvuosi 1968, sanat. Pertti Reponen, sävellys Hal Hackady ja Lee Pockriss.


12 Keskiviikko 2007-01-31



Lintuja hämärässä. Tilhet syömässä viimeisiä pihlajanmarjoja pakkaspäivän iltahämärässä tiistaina 2007-01-30 klo 16.15. Kuva: Pertti Manninen.  Laajenna!


12 Tiistai 2007-01-30




Eräänä kirkkaana kirpeänä pakkaspäivänä taivaan sinessä. Kuva Pertti Manninen tänään tiistaina 2007-01-30 klo 13,35. Laukaa. Kirjasto. Laajenna!


12 Maanantai 2007-01-29

  Isonna!

"Hallituksen työttömyystavoite olisi mukamas jo saavutettu ...
100 000 pätkä-, osa-aika-, provisiopalkka-, silppu yms. työpaikkaa, joista jokainen on todellisen työpaikan irvikuva ...
joilla ei voi elää edes ilman sossua!
PERKELE!"

TIEDONANTAJA. EDWARD. Perjantai 2007-01-26.
Tiedonantajan sivut kuvannut Pertti Manninen päätoimittajan Erkki Suden täyttäessä 60 vuotta.
Helsingin Sanomien syntymäpäivähaastattelu. Lue!  
Tiedonantajan pääkirjoitukset: Kosovo  &  Vaalipetos  &  Pullakahvit jättityöttömyydelle. Lue!
Muita kirjoituksia mm. Suomi kärsii natsismin traumasta. Johan Bäckman  &  
USA:n ja Israelin yfinasehyökkäys Iraniin uhkaa. Erkki Susi.  Lue!


Lue myös! 12 2003-11-06.

Elisa aloitti maanantaina 03.11.2003 YT-neuvottelut 900 sadan työntekijän kanssa.  


5. - Moe työvoimatoimistossa.
ONKO TÄLLÄ HETKELLÄ IT-ALA ENÄÄ KASVUSSA?
NO TÄLLÄ HETKELLÄ SILLÄKIN PUOLELLA MENEE VÄHÄN HEIKOMMIN.
ENTÄS SE PALJON PUHUTTU YT-ALA? SIELLÄ TAITAA PYYHKIÄ NYT HYVIN. KASVUNÄKYMÄT YT-ALALLA TAITAVAT OLLA RAJATTOMAT. SIELLÄ KAIVATAAN VARMAAN RAUTAISIA YT-ALAN AMMATTILAISIA?
 ...TUOTA... ÖÖ...

12.fi 02.10.2003. Matti Reijonen Isonna!

Puolustuksen puheenvuoro. "Tytäryhtiö- eli TY-taloutta ei pidä sekoittaa YT- eli yhteistyöneuvottelutalouteen, joka on toinen suomalaisen elinkeinoelämän valtatrendeistä. Nykyään ei ole työnantajaakaan kohtaan tahdikasta sanoa olevan lomautettu tai saaneensa potkut. Huomaavaisempaa on kertoa olevansa YT-alalla." Ilta-Sanomat. 06.11.2003. Bisquit. SEPPO AHTI. 12  2003-11-06.

Lue myös! 12  2000-08-10.

Esimakua tulevasta? Jäähyväiset Nokialle vai Nokian jäähyväiset?

Nokia lähtee 1. Tapaus Äänekoski.



 "Nokia tuotti pettymyksen."  "Nokia vie yli 20 miljoonaa"   "Nokia haudattiin pahoilla mielin"   "Nokia otti ja lähti" Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000 
Kepeät mullat Nokialle
Nokian entiset työntekijät muistivat viimeisenä työpäivänään pitkäaikaista työnantajaansa risuseppeleellä ja ristillä.  Työntekijöiden virallinen viimeinen tervehdys kuvastaa hyvin yllättävän uutisen tuottamia tunnelmia. Kepeät mullat Nokialle.  
12  2000-08-10.

Sisä-Suomen lehti lauantaina 1. heinäkuuta 2000.
Nokia otti ja lähti
Lobbaamalla yhtiö myös lähti. Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen huhki kaikkensa antaen yhtiön muuton eteen ja onnistui. Nokian johtaja Jorma Ollila on sattumalta luokka- ja saunakaveri. 
http://www.12.fi/2000/08/10/nokia%20otti.htm#lobbaamalla



12. Pertti Manninen. Sunnuntai 2007-01-28.
Taitettu indeksi  Lue!
Helsingin Sanomien arkisto sulkee maksullisiksi myös mielipidekirjoitukset, ei anna hakutuloksissa kirjoittajien nimiä ja kieltää käyttämästa kirjoituksia "uuden palvelun osana" ikäänkuin lehti olisi saanut mielipidekirjoituksiin jonkinlaisen tekijänoikeuden.

Mietteitä eräästä hausta ja hiukan toisestakin.
Lauantaina kirjastossa lukiessani Suomenmaata sattui silmiini mielipidekirjoitus asiasta, josta on ollut monta kertaa tarkoituksena kirjoittaa lehtileikkeitäkin keräten, jotka kuitenkin sitten ovat aina jonnekin hävinneet.  
Seppo Kanervan kirjoitus tässä aluksi: Taitettu indeksi tehtiin lailla. Suomenmaa. Mielipiteet. Seppo Kanerva. Perjantai 2007-01-26. Lue!


12 Lauantai 2007-01-27

Elise ja Timo matkalla eduskuntaan.



Keski-Suomi. Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat Elise ja Timo sekä heidän vaalibussinsa kuljettaja hymyilevät aurinkoisena pakkaspäivänä Laukaan Essolla lauantaina 2007-01-27 klo 14.20. Kuva Pertti Manninen. Bussin kyljessä luki puhelinumeroiden lisäksi: EliseTarvainen elisetarvainen.net  ja Timo Kärki timokarki.fi. Ehdokkaiden suunta oli ainakin oikea: Bussi lähti huoltoasemalta kohti etelää! Lisää kuvia ja isonna kuva!


12
Torstai 2007-
01-25.


Suuri maaryöstö. Sipoo. Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta!  
Pääkirjoitus. Sipoo-Sibbo.  (2006-09-23)  Lue!

Pääministeri puhelee joutavia (osa2)

Helsingin Sanomat. Kartan käännöskömmähdys siirtää Sipoon rajansiirron yli vaalien. Jarmo Huhtanen. Keskiviikko 2007-01-24. (Pääuutissivu).
"Hannes Manninen, kesk; Ei päätöstä ennen vaaleja." (Kuvateksti).
"Kuntaministeri Hannes Manninen on kuitenkin selvittänyt myös sitä mahdollisuutta, että päätöksen tekisi vaalien jälkeinen toimitusministeristö. Mannisen mukaan sille ei ole ainakaan juridista estettä."
Keskiviikko 2007-01-24.
--
Helsingin Sanomat. Kaupunki. Päätös Sipoon rajansiirrosta siirtyy käännösmöhläyksen takia. Jarmo Huhtanen. Keskiviikko 2007-01-24.
"Kuntaministeri Hannes Manninen (kesk) myönsi tiistai-iltana Helsingin Sanomille, että valtioneuvosto ei ehdi tekemään päätöstä kuntarajan siirrosta ennen maaliskuun eduskuntavaaleja. "Ennen vaaleja se ei toteudu", Manninen sanoi. Manninen muistutti, että hallitus istuu toimitusministeristönä vielä kuukauden vaalien jälkeenkin. Manninen on selvityttänyt, ettei ole ainakaan juridisia esteitä sille, että hallitus voisi tehdä päätöksen vaalien jälkeen."
Keskiviikko 2007-01-24.
--
Yle TV2 klo 18.00. Keskiviikko 2007-01-24.
"Pääministeri Matti Vanhanen on valmis ratkaisemaan Sipoon osaliitoksen Helsinkiin heti vaalien jälkeen ennen uuden hallituksen nimittämistä. Vanhasen mielestä Sipoon osaliitos on niin tuttu asia, ettei ole esteitä ratkaista sitä, kun hallitus on toimitusministeriönä."
"Valtiovarainministeri Eero Heinäluoma ei halunnut ottaa vielä kantaa voidaanko Sipoon osaliitos ratkaista vaalien jälkeen ennen uuden hallituksen nimittämistä."
Keskiviikko 2007-01-24.
--
FST5 klo 18.15. Onsdag 2007-01-24.
"Statsminister Matti Vanhanen anser, att regeringen kan besluta Sibboanekteringen också efter rikdagsvalet fastän regeringen då har ingen politisk mandat."
Onsdag 2007-01-24.
--
MTV3 klo 19.00. Keskiviikko 2007-01-24.
(ei mitään).
--
Nelonen klo 19.30. Keskiviikko 2007-01-24.
"Pääministeri Matti Vanhasen mukaan Helsingin ja Sipoon välinen rajansiirto voidaan tehdä heti eduskuntavaalien jälkeen. Päätökset tekisi toimitusministeriönä jatkava nykyhallitus."
Keskiviikko 2007-01-24.
--
Yle TV1 klo 20.30. Keskiviikko 2007-01-24.
"Tässä lähetyksessä kerromme vielä, että pääministeri haluaa nopean Sipoon ratkaisun vaalien jälkeen."
"Pääministeri Matti Vanhanen on valmis ratkaisemaan Sipoon alueiden liittämisen Helsinkiin vielä ennen uuden hallituksen nimittämistä. Hänen mielestään asia on niin tuttu, että toimitusministeristökin voi ratkaista sen."
" ... että nykyinen hallitus ehtisi käsitellä asian vain niin sanottuna toimitusministeriönä, joka vaalien jälkeen hoitaa lähinnä käytännön asioita ennen uuden hallituksen nimittämistä, mutta Sipoon kohtalo voidaan ratkaista tässäkin roolissa."

Matti Vanhanen, pääministeri kesk:
"No no lähtökohtana on ollut se, että tän hallituksen aikana asia ratkaistaan ja koko ajan on ollut mahdollista se, että se menee toimitusministeriövaiheeseen, mutta se riippuu nyt esittelevästä ministeristä."

 

"Hallituskumppani haluaa vielä uskoa kuntien omaan sopuratkaisuun."
Eero Heinäluoma, valtiovarainministeri SDP:
"Mutta kyllä elän vielä toivossa, että nämä kaks kuntaa ja niiden päättäjät voisivat yhdessä miettiä mitä voidaan tehdä tavallisten asuntoa tarvitsevien ihmisten hyväksi."
Keskiviikko 2007-01-24.
--
Helsingin Sanomat. Oikeusoppineet: Sipoon rajansiirrosta päättäminen ei kuulu toimitusministeriölle. Jarmo Huhtanen Torstai 2007-01-25. (Pääuutissivulla).
"Asiantuntijat kummastelevat pääministeri Matti Vanhasen ja kuntaministeri Hannes Mannisen kantaa, jonka mukaan vaalien jälkeinen toimitusministeriö päättäisi tarvittaessa rajansiirrosta Lounais-Sipoossa."
Torstai 2007-01-25.
--
Helsingin Sanomat. Kaupunki. Tutkijat: Vanhan hallituksen ei pitäisi päättää Sipoon rajasta vaalien jälkeen. Jarmo Huhtanen Torstai 2007-01-25.
"Pääministeri Matti Vanhanen: Toimitusministeriö voi päättää."
"Vanhanen ja [Hannes] Manninen katsovat, että maaliskuun eduskuntavaalien jälkeinen toimitusministeriö voisi tarvittaessa päättää rajansiirrosta Lounais-Sipoossa."
Torstai 2007-01-25.
--
Helsingin Sanomat. Pääkirjoitus. Pyytämättä ja yllättäen. Torstai 2007-01-25. (Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja on Janne Virkkunen).
"Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) tosin on väläyttänyt mahdollisuutta, että toimitusministeriöksi muuttuva hallitus päättäisi rajansiirrosta. Se on lain mukaan mahdollista, mutta normaalin käytännön mukaan toimitusministeriö ei tee merkittäviä poliittisia päätöksiä jollainen Sipoo.hanke kiistatta on."
--
Helsingin Sanomat. Kaupunki. Näkökulma. Sipoota ei auta enää mikään. Kimmo Oksanen. Torstai 2007-01-25.
"Jo viime kesäkuussa keskustalainen pääministeri Matti Vanhanen sanoi Helsingin Sanomille "Tukevansa esitystä erittäin voimakkaasti". Siis liitosesitystä. Demari valtiovarainministeri Eero Heinäluoma puolestaan sanoi, että "tämä ajattelu sopii hallituksen yleiseen linjaan". Siis liitosajattelu."
Torstai 2007-01-25.
--
Hufvudstadsbladet. Ett beslut kan dra ut till nästa regering.. Camilla Berggren. Torsdag 2007-01-25.
"Är Sibbogränsen en för stor politisk fråga för en expedtionsministär? Finansminister Heinäluoma (sdp) tvekar. Och Statsminister Vanhanen (c) säger att frågan kan gå till nästa regering."
"- Vårt mål är att beslut strax efter valet. Men om beslutet drar ut väldigt långt till expeditionsministärens sista dagar kan det gå till nästa egering, säger statsminister Matti Vanhanen."
"- Jag måste fundera på saken innan jag uttalar mig. Jag lever ännu på hoppet att kommunerna kan komma överens, säger finansminister Eero Heinäluoma (sdp)."
"Tveksam. Finansminister Eero Heinäluoma, som i går öppnade sin kampanj inför rikdagsvalet, säger inte rent ut om han tycker att en expeditionsminister ska få besluta om Helsingfors planer på att annektera en del av sibbo." (Foto).
"Kan vänta. Statsminister Matti Vanhanen har inget emot att beslut fattas av den nya regeringen.2 (Foto).
Torsdag 2007-01-25.
--
Hufvudstadsbladet. Ledare. Sibbofrågan är inte opolitisk. Johanna Westman. Torsdag 2007-01-25.
"Inkorporeringen av sydvästra Sibbo med Helsingfors är en politisk fråga. Om statsrådet skall fatta ett sådant beslut måste det rimligtvis ske inom rikdagens mandatperiod, enligt parlamentarismens regler. Det är en absurd tanke att avgörandet skulle ske medan regeringen Vanhanen som opolitisk expeditionsministär väntar på att en ny regering skall tillträda."
Torsdag 2007-01-25.

--
Iltalehti. Päivän meili. Kuntaministeri Hannes Manninen. Sisäministeriö. Vs: Ei pidä hätäillä. Torstai 2007-01-25.
"Vihjaatte runnovanne ratkaisun läpi heti vaalien jälkeen, jolloin hallitus on vain juoksevia asioita varten. Näin herkkä asia on käsiteltävä poliittisesti vastuunalaisessa valtioneuvostossa."


Liite. Lausunto  Sipoon kuntaan ja Vantaan kaupunkiin kohdistuvasta kuntajaon muutoshankkeesta oikeudelliselta ja kunnallispoliittiselta kannalta. 10.1.2007. Laatinut Erkki Mennola. 
1  Kuntajako ja sen muuttaminen  Lue!
2  Helsingin kaupungin alkuperäinen esitys 21.6.2006  Lue!
3  Helsingin kaupungin uusittu esitys 29.11.2006  Lue!
4  Kuntajakoselvittäjä Pekka Myllyniemen raportti  &  5 Yhteenveto ja johtopäätökset  Lue!

"10.1.2007 Lausunto  Sipoon kuntaan ja Vantaan kaupunkiin kohdistuvasta kuntajaon muutoshankkeesta oikeudelliselta ja kunnallispoliittiselta kannalta Helsingin kaupunginvaltuuston  21.6.2006 ja 29.11.2006 tekemien päätösten  ja kuntajakoselvittäjä Pekka Myllyniemen 30.11.2006 sisäasiainministeriölle jättämän raportin pohjalta."

Ilta-Sanomat. Olli Saarela kassan ohi maksamatta. "Se oli vahinko". Torstai 2007-01-25. (Etusivun otsikko).  Lue myös!  
Iltalehti  maanantai  2006-10-02. Edustajatoverit piikittelevät. "Saarela luonnehtii kirjassaan Heinäluomaa ..."    ltalehti. Lööppi keskiviikko 2006-10-04. "Olli Saarela puolustaa Tanjaa: Heinäluoma on akkamainen jätkä".    Ilta-Sanomat. Lööppi keskiviikko 2006-10-04. "Tanja Saarelanmies käy Heinäluoman kimppuun".    Keskiviikko 2006-10-04. "Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa? Lue!

Ilta-Sanomat. IS Urheilu. Kenteris löytyi. Torstai 2007-01-25. )IS Urheilun etusivun otsikko).
Lue myös!  
Advokaten: Våra mästare är rena. ym dopingia. Lue!

12. 
Martti Valkonen: Sananvapaus kauppatavarana.  (22.02.2005)
--



KADONNUT!  Jackrusselin terrieri "Elli".  Väri: mustavalkoinen, kuonossa ruskeaa, korkeus 25 cm. Katosi Tyyppälänjärven päästä läheltä Touruvuoren kuntopolkua 14.1.  Koira todennäköisesti arastelee vieraita. Löytymiseen johtuvasta vihjeestä palkkio !!  Viimeisin havainto Tiituspohjassa  ma 22.1 !!!  Kaikki tiedot Aki Niininen. Isonna kuva!

Maanantai 2007-01-22.

Mielipide. Sipoo: Pääministeri puhelee joutavia - Statsministern pratar strunt. Läs!

Sipoo -Sibbo. Kirjoituksia. Lue!




Ruudun takaa. Tilhi pikkupihlajan oksan nokassa parinkympin pakkasessa illan hämärässä muun parven huilatessa hetkisen koivujen oksilla. Kuva maanantaina 2007-01-22 klo 15.50 Pertti Manninen. Laajenna kuva! - Sama parvi aikaisemmin:  "Silmien auetessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen".  Laajenna kuva! 


Lauantai 2007-01-20.

Supon Seppo Nevalan prenikat hävisivät kuvasta Ylen uutisissa.
Seppo Nevala Ylen uutisissa klo 11.00 ja kahta tuntia myöhemmin klo 13.00.



Suojelupoliisin päällikön Seppo Nevalan prenikat olivat Ylen uutisten kuvassa mukana klo11.00 lauantaina 2007-01-20. Kuvan muokannut Ylen arkistokuvasta Pertti Manninen.  -  Prenikat olivat häipyneet kahta tuntia myöhemmin Ylen uutisten kuvasta klo13.00. Kuva Ylen lähetyksestä. Asia josta kerrottiin:

Suojelupoliisi lisää suomalaisyritysten auttamista
Julkaistu 20.01.2007, klo 08.05  Kuva: YLE
Suojelupoliisi tehostaa apuaan ulkomailla toimiville suomalaisille yrityksille. Tarkoitus on auttaa erityisesti vaikeissa poliittisissa oloissa toimivia yrityksiä ja varmistaa tätä kautta esimerkiksi Suomen energiansaantia.  Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala ei halua nimetä yrityksiä, joiden kanssa yhteistyötä tiivistetään, mutta toteaa, että niitä on melkoinen joukko, ja että yrityksiltä on tullut runsaasti yhteydenottoja suojelupoliisiin. Nevalan mukaan suojelupoliisi tähtää yritysyhteistyöllä kansantaloudellisten ja kansallisten etujen turvaamiseen.Suojelupoliisin päällikkö Seppo Nevala on tänään Radiouutisten Lauantainvieraana Radio Suomessa heti klo 15:n uutisten jälkeen.
YLE Uutiset



Perjantai 2007-01-19.

Tärkeä puhelu. Eräänä kirkkaana talvipäivänä Etelä-Suomessa, kun lunta oli jo hiukan tienvarsille aurattuna. Kuva keskiviikkona 2007-01-17. klo 13.35. Vantaa. Tikkurila. Aseman pohjoispää.



Tärkeä puhelu. Vantaa. Tikkurila. Aseman pohjoispää. Isonna!


Maanantai 2007-
01-15.
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.



"Silmien autessa aamun hämärässä vierailijoiden runsaslukuisuus pakahduttaa sydämen". Kuva Pertti Manninen maanantaina 2007-01-15 klo 08.55. Laajenna kuva!



Filosofi Pertti Lindfors 80 vuotta. Lue!  
Anne Pohtamo ja evoluutio. Lue!  
Lipponen päätoimittaja Erkki Laatikaisen kimpussa. Lue!    
Mitä lehdet kirjoittivat Somalian pommituksista ensimmäisenä päivänä?  Lue! 



Lauantai 2007-
01-13.
Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.


Poliisi Bush pommittaa jälleen



Foto: Aftonbladet Onsdag 2007-01-10.  
Polisen Bush bombar igen 

Somalian pommitukset. Lehdet.

Aamulehti keskiviikko 2007-01-10. - Somalia kiitteli Yhdysvaltain ilmaiskua. 
Torstai 2007-01-11. - Yhdysvallat surmasi tiettävästi yhden al-Qaida-johtajan.  - Kansa sieti, mutta ei kannattanut.  
Perjantai 2007-01-12. -  Al-Qaidan johtajat saattoivat selviytyä ilmaiskuista Somaliaan.  

Helsingin Sanomat keskiviikko 2007-01-10. - Somalian presidentti hyväksyi Yhdysvaltain iskut.
Torstai 2007-01-11.  - Valtapeliä lainatuilla korteilla. - Silminnäkijät kertoivat ilmaiskujen jatkuneen Etelä-Somaliassa.  - Yhdysvallat käytti tilaisuuden heti hyväkseen.  - Enimmäkseen laillista.  
Perjantai 2007-01-12.  - USA ei osunut al-Qaida-miehiin Somaliassa.
Hufvudstadsbladet onsdag 2007-01-10. - USA jagar al Qaidaterrorister i Somalia.  - "Det är precis det här jag har fruktat".
Torsdag 2007-01-11.  - USA inleder markstrider i Somalia.  - Omstritt område. 
Fredag 2007-01-12.  - USA attacker missade sina mål.
Kansan Uutiset keskiviikko 2007-01-10. - Somalian presidentti kiitti USA:ta ilmaiskusta.
Torstai 2007-01-11.  - Laiton isku Somaliaan.  - Bush laajensi uhkapeliään Somaliaan: Täsmäiskuja hehtaaripyssyllä.  

Perjantai 2007-012-12. - Jopa sata siviiliä kuollut ilmaiskuissa Somaliaan.  

Keskisuomalainen keskiviikko 2007-01-10. - Isku Somaliaan jakoi mielipiteet.  - Amerikkalaiset pelkäävät sodan laajenevan Afrikkaan.
Torstai 2007-01-11.  - USA kiistää jatkaneensa ilmaiskuja Somaliaan.  
Perjantai 2007-01-12. - Jopa sata siviiliä saattoi menehtyä.  
Savon Sanomat keskiviikko 2007-01-10. - Isku Somaliaan jakoi mielipiteet.  - Amerikkalaiset pelkäävät sodan laajenevan Afrikkaan.
Torstai 2007-01-11.  - USA kiistää jatkaneensa ilmaiskuja Somaliaan. 
Perjantai 2007-01-12. - Jopa sata siviiliä saattoi menehtyä.  
Suomenmaa keskiviikko 2007-01-10. - Somalian presidentti kiitteli Yhdysvaltain ilmaiskua -
Torstai 2007-01-11.  - (Ei kirjoitusta Somaliasta). 
Perjantai 2007-01-12.   Jopa sata siviiliä kuollut Somaliassa.  
Uutispäivä Demari keskiviikko 2007-01-10. - Somalian presidentti kiitteli Yhdysvaltain ilmaiskua.

Torstai 2007-01-11.  
-  USA iski taas Somalian eteläosaan.
Perjantai 2007-01-12.
-  USA:n iskut surmasivat sata siviiliä Somaliassa.

Keskiviikon lehdet.
 
Analyysi tulossa!



12 torstaina 2007-01-11. Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999.

Poliisi Bush pommittaa jälleen Aftonbladet 2007-01-10.

 

Raketattack.
Amerikanst stridsflyg har gjort minst två angrepp i Somalia. Målen var milisstyrkor från de islamesiska domstolarna som till förett  par veckor sedan kontrollerade landets huvudstad Mogadishu. Vid minst ett angrepp användes ett tungt beväpnat plan av typen AC-130, som skickades från en USA-bas i Djibouti.

Polisen Bush bombar igen. USA:s president angriper Somalia - men resultatet blir bara mer terror.
Aftonbladet Onsdag 10 januari 2007. Wolfgang Hansson.Läs!
Poliisi Bush pommittaa taas. USA:n presidentti hyökkää Somaliaan - mutta tuloksena on vain enemmän terroria. Aftonbladet 2007-01-10. Wolfgang Hansson. Lue!

Helsingin Sanomat  2007-01-10: Somalian presidentti hyväksyi Yhdysvaltain iskut. Ilmaiskuissa kuoli ainakin viisi ihmistä. Helsingin Sanomat 2007-01-10. Markku Saksa.  HS:n kuva: Yhdysvaltalaissotilaat antoivat toisilleen merkkejä USS Dwight D: Eisenhower -lentotukialuksella. Kuva on Yhdysvaltain asevoimien toimittama. Lue!

Hufvudstadsbladet 2007-01-10:Somali. Minst tjugo döda i amerikankt flyangrepp. USA jagar al-Qaidaterrorister i Somalia. Det främsta målet för USA:s flyganfalla i Somalia är ett hett eftertraktat byte i "kriget mot terrorismen". Men också civila råkade i vägen för bonberna, som välkomnade av landets president. HBL-TT-AP. 2007-01-10.  HBL:n kuva: Övervakar. interregimens soldater bevakar palatset där Somalias president Abdullahi Yusuf Ahmed ifår installerade sig. Predidenten anser att USA gör rätt i att jaga misstänkta terroristceller. Bland folket finns rädslor för att civila blir offer för bomberna." HBl:n haastattelu: "Det är precis det här jag har fruktat". Kuvateksti: Sorgligt. Zahra Abdulla tycker att det sorgligaste med kriget är att somalier strider mot somalier och att många familjer förlorar sina unga söner. Hufvudstadsbladet 2007-01-10. Sanna Karlsson. Lue! - Läs!

Mitä lehdet kirjoittivat 2007-01-10:  Aamulehti, Kansan Uutiset, Keskisuomalainen, Savon Sanomat; Suomenmaa ja Uutispäivä Demari. Lue!


World weekly
Uusia ja vanhoja juttuja   
Sipoon
valtauskiista  
Sävelradio vaikeni-kuva
 
Antti Herliniä koskeva tietovuoto ei selvinnyt.

Anneli Jäätteenmäen Lippos-haastattelu
Ilta-Sanomat unohtaa julkaisseensa salaisia asiakirjoja
Paavo Lipponen "Jäätteenmäki oli näissä asioissa amatörööri"
Kommentti  päätoimittaja Arja Korpelalle


Tiistai 2007-
01-09.



Kuvia sunnuntaina 2007-01-07.  Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen. Isonna!

Fanny ja Alexander. Ingmar Bergman 1982. "Se on käsitettävää ja silti mittaamatonta". "... mielikuvitus kehrää ja kutoo uusia tarinoita...". "Producent Jörn Donner ... Manus och regi Ingmar Bergman". Yle Teema klo 00.50. -
Kotipihlaja klo 12.15. - 
Rosselini och Bergman, en kärlekshistoria. "Hon blir nästan den levande bilden av Jungfru Maria". Match. Ingrid Bergman och tvillingarna. SVT2 klo 15.05. - 
Sunnuntaikauppa Siwa. Laukaa klo 15.50. - 
Vem ska hänga Bush?  "Man bör emellertid lägga märke till det märkliga men viktiga faktumet att när amerikanska regeringsföreträdare och de irakiska åklagarna räknade upp Saddams illdåd så utelämnade de systematiskt det som utan tvekan var hans största brott (i termer av mänskligt lidande och kränkning av den internationella rättvisan): angreppskriget mot Iran. Varför? Därför att USA och majoriteten av utländska stater aktivt bistod Irak i denna aggression. Och inte bara det: USA förlänger nu med andra medel Saddams största förbrytelse, hans försök att störta den iranska regeringen – vilket är ytterligare en anledning att ställa frågan: Vem ska hänga George W Bush? Slavoj Zizek. Torstain 2007-01-04 Aftonbladet R-kioskista klo 15.55. - 
Rapport. SVT1. Sotilas ojentaa arkun päällä olleen tähtilipun Irakissa kuolleen sotilaan omaisille. klo 20.30. -
Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957.


Tiistai 2007-
01-09.



Kuka hirttää Bushin? -
Vem ska hänga Bush? Aftonbladet. Slavoj Zizek ser USA fortsätta i Saddams spår. Läs!


Lauantai 2007-01-06. loppiainen.



"Tuomo ja pyörä vuoden ensimmäisenä lumisena päivänä maan ollessa hetken valkoinen muuttuakseen jo seuraavana päivänä taas mustaksi ja vihreäksi." Kuva torstaina 2007-01-04 klo 14.25 Laukaa. Pertti Manninen. Laajenna kuva. 

Anneli Jäätteenmäen Lippos-haastattelun Lippos-reakktio. Lue!

Kommentti Laukaa-Konnevesi lehden päätoimittaja Arja Korpelalle: "Suomessa kansalaisille kuuluu oikeus taistella työpaikkansa puolesta eikä nöyrtyä painostuksen edessä." Lue!


Torstai 2007-01-04



Kuva. 2007-01-03 klo 14.50. "Katusaarnaaja". Eino Korhonen julistaa Jumalan sanaa Laukaan keskustassa. Kuva: Pertti Manninen. Laajenna kuva.  "Jeesus on tie, totuus ja elämä. Olemme nyt tässä Laukaantiellä, joka johtaa ..."  Katso myös kuva "Eino ja Mig".

Lippos-haastattelun reaktiot: Ilta-Sanomat unohtaa julkaisseensa salaisia asiakirjoja neljä (4)  kertaa, hävittäneensä todistusaineistoa ja syyllistyneensä rikokseen toisin kuin Anneli Jäätteenmäki. Lue!


Tiistai 2007-01-02



Kuva. 2007-01-02 klo 14.30. "Hirvitonttu". Laukaa. Kirjasto. Pertti Manninen. Laajenna kuva.

Anneli Jäätteenmäen Lippos-haastattelu Iltalehdessä ja median kommentit: Aamulehti, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Savon Sanomat ja Yle-uutiset  Lue!


Maanantai 2007-01-01



Kuva. 2007-01-01 klo. klo 18.00. "Baarikoira". Pertti Manninen. Tampere. Rautatieasema. Odotushalli. Laajenna kuva. 
Onnellista uutta vuotta!  Gott nytt år!  Happy New Year!
12.


Perjantai 2006-12-22
.



Kuva. 24.12.2005 klo 13.12. "Kaupunkikuusi Jalavatiellä jouluaattona". Pertti Manninen. Helsinki. Linja 10. Kuva.  Kuvia. Hetkiä Helsingissä jouluaattona 2005 päivän hämärtyessä, tuiskun yltyessä. 11-sarja. Mannerheimintien itäpuolta 10-raitiovaunun kyydissä vartin verran. Kuvasarja.     Rauhallista Joulua!  - God Jul!  - Merry Xmas!
Lista jouluaattona 2006 kiinni pitävistä likkeeistä: PAM:in lista!

Kirjoituksia Sipoosta vuodesta 2004 lähtien. Lue!
Uusimpana:
Sipoon valtauskiistassa syyllistetään maalaisia. Helsingin Sanomat. Mielipide. Lue!


Torstai 2006-12-21
.



Kuva. "Viimeinen sävel". Sävelradio lopetti toimintansa ainakin nykyisellä taajuudellaan eilen keskiviikkona 2006-12-20. Viimeinen kuva MTV3:n Seitsemän uutisista tästä aiheesta klo 19.13. Välähdys alkoi tekstein "Suosittu Sävelradio vaikeni". Pertti Manninen. Kuva. Lopettamisen historiaa ja liikenneministeri Susannna Huovisen sekavia ensiperusteluja. Lue!  Uutinen KHO:n päätöksestä. Lue!


Lauantai  2006-12-16.



Kuva. "Hämärä laskeutuu talvisena iltana täysikuun aikaan". Laukaa. Kauppojen aukiolo jouluaattona. Esim. S-market avoinna ja Lidl kiinni. Asiakas on avainasemassa: Ehtiikö ostaa joulutavarat lauantaina klo 18 mennessä. Asiakas voi nyt äänestää valitsemalla jouluviikolla sunnuntaina, jouluattona kiinni pitävän kaupan! Myyntitilastoista tämä pystytään laskemaan. Kenen joukossa seisot? Lista jouluaattona kiinni pitävistä PAM:in listaan!  Pertti Manninen. Kuva.

Pääkirjoitus. Antti Herliniä koskeva Helsingin Sanomien tietovuoto ei selvinnyt. 
Pukki kaalimaanvartijana (osa x)  eli "Keskusrikospoliisi: Herlinin epäilemistä rikoksista ei näyttöä. Antti
Herlin halusi selvityttää uutisen lähteet." Helsingin Sanomat. Lue!
Rikoskomisario Tero Haapalan omituista tulkintaa rikoksesta ja näytöstä. Lue!
Lehti: Keskusrikospoliisi: Herlinin epäilemistä rikoksista ei näyttöä. Helsingin Sanomat. Lue!
Liite. Tiedote: Security Trading Oy: ANTTI HERLIN HARKITSEE JATKOTOIMENPITEITÄ TIETOVUOTOASIASSA.  Lue!
Historiaa: Kuinka kaksi lehteä, Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen, kirjoittivat Antti Herlinin tutkintapyynnöstä koskien viranomaisten vuototoimintaa. Tietovuotoja. Kommentti eli pääkirjoitus. Lue!


Perjantai  2006-12-15.



Kuva. "MAGAZINE PAPER PRODUCER INDICTED ON PRICE-FIXING CHARGE."Deparment of Justice. Wednesday, December 13, 2006.  Connecticun grand juryn Stora Ensoa vastaan nostaman syytteen alkusanat. Ylen kuvasta Petti Manninen torstaina 2006-12-14. Isonna!

Pääkirjoitus. Presidentti Martti Ahtisaari ilmiantajana. "Palkkiot  antavat tietenkin hiukan lohtua sille, että on joutunut Juudaksen rooliin ilmiantajaksi. On tietenkin hyvä kirjata tämäkin Martti Ahtisaaren ominaisuus aikakirjoihin." Lue!


Tiistai 2006-12-12.



Kuva. "Toinen 11.09". Salvador Allende viimeisen kerran syyskuun 11. päivänä 1973 Santiago de Chilessä.  Kuva. "Kaappauskenraalit". Gustavo Leigh, ilmavoimat, Augusto Pinochet, ylipäällikkö, José Toribo Merino, laivasto ja Cesar Mendoza, poliisipäällikkö.  Lue!

Pääkirjoitus. Pinochet on kuollut. Hänenlaisiaan on yhä keskuudessamme. "On vain aste ero, kenet pitäisi saada kansainväliseen oikeuteen murhaamis- ja tappamiskäskyistään. Voimansa tunnossa olevat valtioiden päämiehet välttävät oikeudenkäynnit." Lue!

12 sunnuntai 2006-12-10.



Kuva. Helsinki kasvaa rajusti pohjoiseen pitkin Mannerheimintietä. Ruskeasuon bussivarikkoa on purettu ja tonttimaa odottaa täyttäjiään. Porakone rei'ittää kalliota Pasilan orren rakentamiseksi.  Pyramiditalo on Pikku-Huopalahden portinvartija. Helsinki sunnuntaina 2006-11-26 aamulla. Pertti Manninen. Kuva. 

Sunnuntai 2006-12-10.

Helsinki on kirjailija Westön sielunmaisemaa.
"Vaikka juuri Finlandialla palkittu kirjailija Kjell Westö luonnehtii itseään ensimmäisen polven helsinkiläiseksi, hänen suhteensa kaupunkiin on intohimoinen. Westön kirjoissa Helsinki ei esiinny vain kadunnimistä kyhättynä kulissina, pikemminkin aina läsnä olevana päähenkilönä. Se on yhtä aikaa kaunis ja brutaali, kotikutoinen ja monikulttuurinen. Se ei rajaudu tiettyyn aikaan, vaan siihen limittyvät omat muistot, sukupolvien kokemukset ja historian kerrokset.
Helsinki on kirjailija Westön sielunmaisemaa."  Juha Salonen. Helsingin Sanomat. Sunnuntai 2006-12-10. Lue!

Perjantai  2006-12-08.

Irak. Pääkirjoituksia. Aftonbladet. Kriget i Irak är förlorat. Lue!  
HBL Hufvudstadsbladet. Ett krig som ingen vinner.  Lue! 
Helsingin Sanomat. Bakerin ryhmä esitti jyrkkää käännettä Bushin politiikkaan. Lue! 
Turun Sanomat. Yhdysvallat ei selviydy yksin Irakia riivaavasta kaaoksesta. . Lue! 
The Guardian. Avoiding great expectations. Lue!  
Extra. Turun Sanomat. Suomi näyttää miten unionia johdetaan. Paavo Lipponen. Lue! 
Pääkirjoitus & Nettisanomien Irak-kirjoitukset 1999- 2006. Lue!


12 tiistai 2006-12-05.



Kuva. "Suomen lippu hämärän sinessä kuukausi sitten 2006-11-06 jolloin oli jo lunta maassa toisin kuin tänään" Pertti Manninen. Kuva.

Itsenäisyyspäivän aattona 2006:  Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta Suomesta juuri ennen Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi. Petri Rissanen.  Lue!

Itsenäisyyspäivän aattona 2002: Suomalainen sosialisointi Jyväskylässä. Kaavaryöstö etenee. Raportti. Lue!

Eduskunta sai aloitteen Sipoonkorven kansallispuistosta. Lue!

Eduskunta hyväksyi EU:n perustuslain. Lue!
SDP jatkaa suurimpana puolueena. Lue!

Miljoonalla eurollako SanomaWSOY tukki IS:n ex-päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän suun? Tietääkö Pietilä Irak-asiakirjojen lehtiinvuotajan ja ollaanko juttua uudelleen avaamassa?  Lue!

Suomelta tukea Turkin EU-neuvottelun jäädyttämiselle. Lue!


12 sunnuntai 2006-12-03.



Kuva. "Paapuuri ja styyrpuuri illan hämärtyessä". Kuva lauantaina 2006-12-02 lasten laivassa tukevasti maalla. Pertti Manninen. Kuva.

Suuri maaryöstö. Osa 7.
Pääkirjoitus. Eksyikö pääministeri Matti Vanhanen Sipoon korpeen?  Lue!Kolmentoista lehden kirjoittelu perjantaina 2006-12-01 selvitysmies Pekka Myllyniemen Sipoo-selvityksestä. Lue!
Extra! HBL Hufvudstadsbladet. Ledare (Pääkirjoitus). Sibbomodellen inte omöjlig. Johanna Westman. Lauantai 2006-12-02. Lue!

Suuri maaryöstö. Osa 6. Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kristina Lyytikäinen:  "Olemme luulleet, että elämme demokraattisessa maassa, demokraattisessa Suomessa, mutta ei näin oikein ole, juridiikka ei toimi ja meistä tämä on ihan meidän lakiemme vastainen."   Lue!  
Suuri maaryöstö. Osa 5.  Lue!  


12 perjantai 2006-12-01.



Kuva. "Vanhanen vaatii ratkaisua lihakiistaan". Suomenmaa. Tiistai 2006-11-21. Kaikki merkit viittaavat siihen, että ratkaisua ei ole vielä saavutettu. Pertti Manninen. Kuva.


12 torstai 2006-11-30.



Kuva. "Hämärä laskeutuu talvisena iltana täysikuun aikaan".  Keskiviikko 2006-11-01. Laukaa. S-market ja Lidl. Pertti Manninen. Kuva.

Kauppojen aukiolo jouluaattona. Lista kiinni olevista (PAM). Tilanne torstaina 2006-11-30. Lue!  

Suuri maaryöstö. Osa 6. Sipoon kunnanvaltuuston puheenjohtaja Kristina Lyytikäinen:  "Olemme luulleet, että elämme demokraattisessa maassa, demokraattisessa Suomessa, mutta ei näin oikein ole, juridiikka ei toimi ja meistä tämä on ihan meidän lakiemme vastainen."  Nelonen. Kahdeksan uutiset 2006-11-30. Lue!
Suuri maaryöstö. Osa 5. Lue!


12 keskiviikko 2006-11-29.



Kuva. "Kiven lämpöä". Suomalainen punainen ja harmaa graniitti lämmittää kulkijoita heinäkuun päivänä. Helsinki lauantaina 2006-07-01. Pertti Manninen. Kuva.

Perustuslaki ei ratkaise EU:n demokratiavajetta. Thomas Wallgren.  Lue!
  
Kansanäänestys uudesta perustuslaista? Suuri vaalikeskustelu 2004. Puheenjohtajien perustelut.  Lue!
Stubb & Constitution. Pertti Manninen.  Lue!  
Missä Suomi sijaitsee? Herran kukkarossa. Keijo Korhonen.  Lue!  
Lipponen ja Vanhanen - oligarkia oligarkian sisällä. Arja Alho (haastattelu).  Lue!  
Kenen valta? Leif Salmén.  Lue!  
EU-kansanäänestys vai ei? Antti Pesonen.  Lue!  
Pääministeri vastaa. Matti Vanhanen.  Lue!  
Pääministerin vastaus ei tyydytä. Antti Pesonen.  Lue!   

EU:n perustuslaki luovuttaisi vallan vastoin Suomen lakia. Terhi Kiiskinen.  Lue!
Selkeä Eu-linja. Olli Kivinen. Lue!  
Työllisyys määräytyy kysynnän, ei tarjonnan perusteella. Unto Luukko. Lue!  
Kilpailukyky, idiootti. Leif Salmén. Lue!  
Uusi Ihminen. Leif Salmén. Lue!  
Optimistinen Arvio. Leif Salmén. Lue!  
Haasteiden päivä Helsingissä. Pertti Manninen.  Lue!  

Kymmeniä perustuslakikirjoituksia. 2001-2005. Lue!


12 maanantai 2006-11-27.



Kuva. Hartwall-areena valmistautuu paikalliskamppailuun.  Helsinki perjantai 2006-11-17. Pertti Manninen. Kuva.

Olipa kerran ministeri, joka käänsi urheilulle selkänsä. Harry Harkimo. Lue!
Tupakkamannekiinista kaljamannekiiniksi. Pääkirjoitus. Lue!


12 sunnuntai 2006-11-26.



Kuva. "Saanko olla tässä, meitä löytämässä." Matkalta palattua Jyväskylän aseman teräspöydälle unohtunut lehti Keskisuomalainen: "Juice on poissa. Juankoski hiljentyi taiteilijan muistolle. Juhani Juice Leskinen" Kuva: Pertti Manninen sunnuntaina 2006-11-26 klo 21.51. Kuva.



12 torstai 2006-11-23.



Kuva. "Saarnaaja kädet ristissä. Selvitysmies Pekka Myllyniemi asukaskokouksessa Sipoossa maanantaina 2006-11-20 kuunnellessaan seurakuntalaisten ääntä". Suuri maaryöstö. Sipoo. Kuva Pertti Manninen MTV3:n kuvasta. Kuva.


Suuri maaryöstö. Osa 5. Sipoon kunnan mielipidekysely. Taloustutkimus.
Helsingin Sanomat: Sipoon valtaenemmistö hylkää rajojen muutokset & Lähes koko Sipoo vastustaa alueluovutuksia Helsingille.
HBL Hufvudstadsbladet: Sibboborna har ändrat sig (ledare) & Sibbo nobbar Helsingfors & Gränsen är nådd (Debatt. Sibbo). Raja on saavutettu (Debatti-kirjoituksen käännös).
Helsingin Uutiset: 5000 uutta asuntoa vuodessa (Kolumni).  Lue!


Extra!
 Matti Vanhanen: Sipoo ensiaskel tonttipulan ratkaisemisessa. Helsingin Sanomat. Kaupunki. Lyhyesti. 2006-11-24. Lue!
Sipoo on pääministerin tonttisodan ensiaskel. Rakennuslehti. 2006-11-23. Lue!

Suuri maaryöstö. Osat 1-4.
http://www.12.fi/2006/07/12/etusivu.htm
http://www.12.fi/2006/08/01/etusivu.html#maaryosto
http://www.12.fi/2006/09/16/etusivu.html#suurimaaryosto
http://www.12.fi/2006/09/18/etusivu.html#suurimaaryostoosa3
http://www.12.fi/2006/09/19/etusivu.html#listahelsingin
http://www.12.fi/2006/09/23/etusivu.html#sipoosibbo
http://www.12.fi/2006/11/07/etusivu.html#suurimaaryosto4
http://www.12.fi/2006/11/09/etusivu.html#jaaviys
http://www.12.fi/2006/11/11/etusivu.html#kaupunginjohtaja
http://www.12.fi/2006/11/23/etusivu.html


Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.
 HBL Debatt. Nato. 2006-11-21. Lue! Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. Läs!

EU ja Nato vovat olla ilman. HBL Debatt. Kärnvapen. Mikael Böök. 2006-11-23. Lue!  - EU och Nato kan vara utan.  Läs!


12 tiistai 2006-11-21.



Kuva. "Naakat lentävät pimeässä illassa asettuakseen kohta yösijoilleen". Pertti Manninen. Sunnuntai 2006-11-16. Laukaa. Kirkonmäki. Kuva.

Ydinaseeton vyöhyke on tehtävä taas ajankohtaiseksi.
"Eräs kysymys, joka ei vielä ole vaikuttanut suomalaiseen keskusteluun, on se, että Nato on sotilasliitto, joka rakentuu soveltuvin osin Euroopassa oleviin ydinaseisiin. On pidätetty oikeus käyttää ydinaseita ensin, vaikka ei olisikaan jouduttu sellaisten aseiden käytön kohteeksi. Tämä oikeus on nimeltään "first use". Tämä oikeus kohdistuu myös sellaisiin maihin, joilla itsellään ei ole ydinaseita." Stig Gustafsson.Curt Riberdahl. HBL Debatt. Nato. 2006-11-21. Lue! 

Aktualisera en kärnvapenfri zon igen. 
En fråga som hittils inte verkar ha debatteras i Finland är betydelsen av att Nato är en militärallians som bygger pä en lämplig andel kärnvapen i Europa. Man förbehäller sig rätten att använda kärnvapen först utan att ha utsatts för angrepp med sådana vapen, så kallad first use. Detta gäller också mot länder som inte har sådana kärnvapen. Läs!


12 sunnuntai 2006-11-19.



Kuva. "Sangre de toro". Pertti Manninen. Torstai 2006-11-16. Helsinki. Amigo. Amigo - Ystävä. Ravintolassa torstai-iltana 2006-11-12.  

Amigo - voiko hienompaa nimeä ravintolalla olla. Nykyisin aika harvoin Helsingissä ravintolassa käyvä joutui hiukan sattumankin kautta tähän Tehtaankadulla sijaitsevaan espanjalaisravintolaan. Ravintola oli seitsemän kieppeissä aivan täynnä, mutta heti tultuamme laitettiin valmiiksi sopuisa kahden hengen pöytä,  tosin tupakkapuolelta. Se ei kuitenkaan haitannut, koska toinen tulijoista itsekin poltti ja muutenkin ilmanvaihto tuntui toimivan. Tupakoimattomien puolella oli iso seurue valloittaen sen kokonaan. Tuntui jo joltakin pikkujoulutunnelmalta ... Ravintola-arvio. Lue.


12 tiistai 2006-11-14.



Kuva: "Arkipäivää". Pertti Manninen. Kirjasto. Laukaa. Perjantai 2006-11-10.  Kuva.

Arkipäivää? Opiskelijan vihaajasta opiskelijan puolustajaksi. Helsingin Sanomat.Helsingin Sanomat joidenkin pääkirjoitustensa ja uutistensa valossa vuoden 1999  elokuusta vuoden 2006 marraskuuhun. Helsingin Sanomien kirjoittelun muutoksen takana ovat olleet varmaankin taloudelliset arvot, tilauskanta on laskenut, opiskelijat, heidän vanhempansa ja isovanhempansa ovat tärkeä tilaajakunta. Vähättelevä, suorastaan halveksuva kirjoittelu tästä yritteliäästä joukosta, joka haluaa rakentaa omaa tulevaisuuttaan usein käsittämättömän niukan toimeentulon varassa, ei enää sovi tähän päivään Tähän arjen elämän huolien esille tuomiseen kiinnitti huomiota myös lehden pääomistaja  Aatos Erkko vuosi sitten.  Pääkirjoitus. Lue!

Isänpäivä-extra! 12 sunnuntai 2006-11-12. Kaupunginjohtaja Pajusen jääviys. Helsingin Sanomat unohtaa kertoa pääkirjoituksessaan KHO:n päätöksestä olennaisen seikan: Kauppakeskuksen laajentamista ja  sitä koskevaa kaavamuutosta oli juuri perusteltu Malmin lentokentälle sijoittuvalla väestönlisäyksellä. Helsingin Sanomat koplaa nyt myös yhteen Malmin lentokenttäkaavan ja Helsingin aluevaatimukset (ryöstöaikeet) antamalla tälle toiminnalle nimen "Helsingin ja Sipoon rajansiirtohanke".  Lue!


12 lauantai 2006-11-11.



Kuva: "Super Nova". Pertti Manninen Juhani Niirasen alkuperäisestä kuvasta. Kuva.

Legenda: "Jos sä olet niin helvetin fiksu, niin miksi sä olet niin helvetin köyhä." Henrik Kuningas 1980-luvulla. Nyt 2006: "Pörssissä Sammon osake kallistui torstaina lähes kahdeksan prosenttia. Seurauksena Wahlroosin osakeomistuksen arvo kasvoi 208 miljoonasta eurosta 224 miljoonaan euroon." Helsingin Sanomat perjantaina 2006-11-10. Kuvateksti. Joitakin kirjoituksia Nettisanomien arkistosta, joissa Björn Wahlroos  tai Sampo ja sen edeltäjät mainitaan. Lue!

Pääkirjoitus. Vaurastumisesta tulee tehdä hyve eikä sitä tule tulkita "riistoksi". Paljastetaan kuka näin sanoi ja siinä sivussa jonkinlainen raapaisu valtionyhtiöiden hävittämisestä eli yksityistämisestä. Kymmeniä henkilönimiä Koivistosta lähtien! Mukana myös Suomen taloushistorian kavalin ja peitellyin pelastusoperaatio, Suomen Yhdyspankin omaisuuden siirtäminen turvaan. Aivoina Björn Wahlroos ja  Ahti Hirvonen. Lue!


Khiam-raportti



12 torstai 2006-11-08



Kuva: Pertti Manninen, Laukaa. Keskiviikko 2006-11-08 klo 14.08. Kuva.

Kaksi kertaa kolme.Pienet koulutytöt syventymässä uusiin matikan kirjoihinsa kertolaskuja kuuluttaen kulkiessaan kotiinsa koulun jälkeen onneksi tien reunalla ja Koivurannan bussinkin kääntyessä isommalle tielle lähtiessään pikkuiselta linja-autoasemalta kohti kaupunkia. Kuva: Pertti Manninen, Laukaa. Keskiviikko 2006-11-08 klo 14.08. Laajenna!

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajusen arvostelukyky petti, kun hän ei huomannut olevansa jäävi päättämään Malmin lentokentän asuntokaavasta.
Pääkirjoitus, jossa kerrotaan muistakin huomaamattomuuksista:
Jääviys on itse huomattava. Mietteitä juridisesta ja eettisestä jääviydestä yksilön ja yhtiön tai konsernin kannalta. Esimerkkeinä Suvi Lindén, Jussi Pajunen, SanomaWSOY, Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen. Lue!


12 tiistai 2006-11-07



Kuva: Pertti Manninen, Laukaa.Tiistai 2006-11-07 klo 13.26. Kuva.
Viimeiset pihlajanmarjat
 pyristelevät vielä hetken lintuparven kohta pyrähtäessä paikalle harmaana ja suojaisena  marraskuun päivänä lumien sulaessa kovaa kyytiä. Kuva: Pertti Manninen, Laukaa.Tiistai 2006-11-07 klo 13.26. Isonna kuva!  

Suuri maartyöstö. Sipoo. Osa 4.
Muutama kymmen artikkelia aikajärjestyksessä, joka paljastaa mielenkiintoisia yhteyksiä. Lue!
 

12 maanantai 2006-11-06

 


Kuvat: Pertti Manninen.

Saddamin kuolemantuomio ja Yle.
Kuka määräsi muuttamaan kommenttien järjestystä?
Vasemmassa kuvassa Tv2:n uutislähetys sunnuntaina 2006-11-05 klo 18.03. Myöhemmin illalla klo 21.50 alkaneessa TV2:n uutislähetyksessä kommenttien järjestys oli vaihtunut. Vasemmalla aito kuva ja oikealla siitä muokattu kuva, joka olisi otettu, jos kamera olisi ollut valmiina. Ylessähän molemmat uutislähetykset ovat tallella! Pääkirjoitus. Vaikea kuva 2. Lue!



Vaikea kuva & Oikeuden voitto eli rehellisiin kansa. Lue!


12 sunnuntai 2006-11-05



Optioner i Fortum värda en halv miljard - Kommunernas miljardblunder. Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Fortumin optioiden arvo puoli miljardia - Kuntien miljardinukahdus. Aftonbladet Ekonomi & E24.seLäs! -Lue!    

Pääkirjoitus. Rikkaita ja köyhiä. Ahneita ja vaatimattomia ... Lue!



12 keskiviikko 2006-11-01

 

Geokätkentä: sekoitus urheilua ja teknologiaa . Heidi Heikkilä.  "Geokätkentä on saanut alkunsa Yhdysvalloista. 2000-luvulla digitaaliteknologian myötä lasten aarteenetsintäleikit ovat muuttuneet maailmanlaajuisiksi aarteenmetsästyspeleiksi. Tunnetuin niistä on aikuisten ja lasten yhteinen viihde - geokätkentä.  Geokätkentä (englanniksi geocaching) on GPS-satelliittipaikantimen avulla kätköjen piilottamista ja etsintää erilaisissa maastoissa." Lue!


12 torstai 2006-10-26

 

Kuvasarja "Aamusta iltaan eräänä lokakuun harmaana, hetken aurinkoisenakin päivänä". Puu aamulla  (09:12), Talitintti ja pihlajanmarjat (10:42), Pieni koululainen ja lätäkkö (12:17), Varis katselee autoja (13:41), Punaiset lehdet harvenevat (16:56), Siimes tahtoo Naton, varovasti (17:35), Sininen taivas (18:07) ja Meteorologi Takala ennustaa myrskyä (18:30). Laukaa 2006-10-26 Pertti Manninen. Isommat kuvat ja kertomus tulossa!


12 tiistai 2006-10-24

 

Kuva. "Sateenkaari eli unelma Rauhan maailmasta". Laukaa, Vuojärvi 24. lokakuuta 2006 klo 10.45. Kuva: Pertti Manninen.  Kuva.

YK:n päivänä. 1999, 2000, 2001, 2002, 2003, 2004, 2005.



12 maanantai 2006-10-23
 

 

Isonna kuva!

Kuva. Hetken toivo. Budapest 23 lokakuuta 1956 iltapäivällä kuorma-auton lavalla ennen illan panssareita. Yksityiskohta vanhasta lehtikuvasta. Pertti Manninen.



12 lauantai 2006-10-21



Kuva "Naakat lentelevät levottomasti eräänä lokakuun aamuna". Kuva: Pertti Manninen. Kuva.

Pääkirjoitus. Salaisuuksia. "Sota ja sotatilanne on niin poikkeuksellinen maan historiassa, että siinä tapahtuu kaikenlaista, mikä haluttaisiin painaa Unholaan. Nyt Lappeenrannan Huhtiniemestä löytynyt joukkohauta voi ehkä vahvistaa sen huhun,  ...". Lue!
"Vielä eräs tarina jäi myös mieleen. Ministeri Eljas Erkko lähti 'sukellusveneellä Ruotsiin karkuun pelättyään Neuvostoliiton miehittävän Suomen'. ..." Lue!



12 maanantai 2006-10-16

 

"Tänään kerätään allekirjoituksia. Allekirjoita vetoomus kunnanhallitukselle ja valtuustolle!  Hoitajia vanhusten huoltoon! Tukea omaishoitajille! Laukaan eläkeläisjärjestöt". Laukaa  perjantaina 2006-10-06.  Kuva: Pertti Manninen. Kuva.

Pääkirjoitus. Pääministeri Matti Vanhanen, oletteko jo lakannut lyömästä vaimoanne?  "Onko pääministeri Matti Vanhanen niin pirun taitava poliitikko, että saa kiinnitettyä median huomion kaikkeen epäolennaiseen, eikä hallituksen harjoittamaan politiikkaan, joka on ..." Lue!


12 perjantai 2006-10-13



Verenpunainen syksy Suomessa ja maailmalla. Toimittaja tapetaan Venäjällä. Joka 40. irakilainen on kuollut vuoden 2003 hyökkäyksen jälkeen sodan jaloissa. Elämme veristä aikaa.

Linkkejä: Leader: In praise of Politkovskaya   Obituary: Anna Politkovskaya - '655,000 Iraqis killed since 2003'  One in 40 'killed since invasion'  - Nämä lehdestä Guardian Unlimited, jonka arkistot ovat avoinna, toivottavasti vielä vuosien päästä.
Pääkirjoitus. 12 perjantai 2006-10-13. Pertti Manninen.


12 maanantai 2006-10-09



Maanan
tai-illan ajankohtaisohjelmista: "... teknologin har till 100 % skapats i Demokratiska folkrepubliken Korea." FST5 klo 20. Lue!   
Opiskelijoiden mielenosoitus opintorahan korottamiseksi Mannerheimintiellä Kiasman ja Sanomatalon edessä Eduskuntatalo määränpäänään. FST5 klo 20. Lue!    
"Tunnettu pankkiiri Andrei Koslov oli murhattu vain kuukausia sitten ..." FST5 obs. klo 20.20. Lue!   
"Donne in carriera Top 25 in Europa ..." Rai Uno, tg1 klo 21. Lue!  

Pääkirjoitus. Suomi 2006. Paariavaltiosta varteenotettavien valtioiden joukkoon. Ydinaseiden purkaminen on aloitettava nyt kaikkialla, eikä vain hoettava Pohjois-Korean pahuutta. Israelista kukaan ei puhu mitään. Suomenkin hallituksen tekopyhyyteen on havahduttava. Lue!


12 keskiviikko 2006-10-04.

 


Iltalehti  maanantai  2006-10-02.
Edustajatoverit piikittelevät. "Saarela luonnehtii kirjassaan Heinäluomaa ..."    ltalehti. Lööppi keskiviikko 2006-10-04. "Olli Saarela puolustaa Tanjaa: Heinäluoma on akkamainen jätkä".    Ilta-Sanomat. Lööppi keskiviikko 2006-10-04. "Tanja Saarelan mies käy Heinäluoman kimppuun".   Keskiviikko 2006-10-04. "Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?" Croucho Marx

Pääkirjoitus. Suomi 2006.
"Tulen hulluksi. Mihin tämä johtaa. Mitä saatte tästä?"  Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006. SanomaWSOY:n Jokerien uusin palkkalainen kuvassa. Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006.  Vittumaista politiikkaa - Tanja Saarela. Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006.Mulkkumaista politiikkaa - Matti Vanhanen.  Lue!

Bisquit: Masennushan siitä seuraa. Toki siitäkin voi saada aineistoa kuusipäiväisiin lehtiin. Eikä edes mitään vanhan jauhamista tyyliin "puhun niin totta kuin osaan", vaan tuoretta näkökulmaa "olen niin masentunut kuin jaksan." Bisquit. Seppo Ahti. Mediasuksikkuutta. Ilta-Sanomat tiistaina 2006-10-03.

Suuri maaryöstö. Sipoo. Vanhasen valinnat ja Mannisen manipuloinnit paljastumassa! Pääkirjoitus. Sipoo - Sibbo. Lue!
Rakentamisbisneksen läheisyys tuo turvallisuutta! Toista sataa otsikkoa ja katkelmia kirjoituksista.
Lue!
    
Pääkirjoitus. Suomi 2006.  Vittumaista politiikkaa - Tanja Saarela. "Taas kerran hän teki sen. Pystyi mollaamaan entistä kihlattuaan Sauli Niinistöä ... "  Lue!
Pääkirjoitus. Suomi 2006. Mulkkumaista politiikkaa - Matti Vanhanen.
"Sivarien palvelusaika on 13 kuukautta, kalenterivuoden ja opiskeluvuoden pituus on 12 kuukautta .." Lue!

Pääkirjoitus.Suomi 2006. Elämme outoja aikoja. "... Solidaarisuudesta ei kannata puhua."  Lue!

Miljoonalla eurollako SanomaWSOY tukki IS:n ex-päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän suun? Tietääkö Pietilä Irak-asiakirjojen lehtiinvuotajan ja ollaanko juttua uudelleen avaamassa?  Lue!    
Markkinointi&Mainonta -lehden päätoimittaja Seppo Määttänen "ei anna tuumaakaan periksi siitä, etteikö Pietilän eron taustalla olisi keskustapoliitikkoja." Suomenmaa haastattelee.  Lue!


"Huikea mahdollisuus luovuudelle"  
Lue!


Koululainen: "Elokuvalipulla kohtuuton hinta." Lue!


Syyskuun 11. - Rauhanturvajoukot -   Koistinen kuva - 7 vuotta sitten  Kalpean kuun tarinoita. Kuva.

Etsi nettisanomista: 
12 + 'hakusana'.


Sanomisen ja julkaisemisen vapautta  vuodesta 1999.


 

Ilmoita ilmaiseksi- iIlmoitusssivulle!






Man with a Cut-Out Shadow

12

Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen. 12@
hotmail.com




Sonera-kirjaan!





Lapsen oikeuksien julistus
Paavo Lipposen hallituksen päätös irakilaisdiplomaattien ja heidän  perheenjäsentensä (selvitettävänä) karkottamisesta  Suomesta juuri ennen  Irakin sotaa jätetty oikeuskanslerin tutkittavaksi. Petri Rissanen. Lue!


2007 
HEL 14
Etusivulle!




Osapainos isompia kuvia pienentäen: http://www.12.fi/2005/04/13/etusivu.htm

12 keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005. Etusivu. Numero 340.   

Tulossa?



19.03.2005.
George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa. "Tulossa?"-kuvat unelmoinut Pertti Manninen.


Tulossa?

"Milloin alkavat kansainväliset oikeudenkäynnit lännen sotarikollisia vastaan? Teen vaatimattoman ehdotuksen; järjestetään tribunaalit Saddamia, Bushia ja Blairia vastaan rinnakkain. Silloin olisi ainakin joku mahdollisuus saada esiin koko totuus. Ja jos jonon jatkoksi laitetaan vielä Putin?
Se, joka rahoittaa tulevan presidentin valtaanpääsyn, vaikuttaa puolestaan siihen, millaista politiikkaa presidentin hallinto harjoittaa. Nykyisen presidentin yhteydet tiedettiin hyvin jo ennen viime kierrosta ja suunnitelmat olivat paperilla. Olisi pitänyt ymmärtää heti alkuun, mitä on tulossa. Nyt tiedetäänkin, että Irakin sota oli päätetty aloittaa jo heti Bushin kauden alussa.
Sodan seurauksista kärsitään nyt Irakissa ja maailmalla.
Vasta runsas vuosi sitten meille kuitenkin vakuutettiin, että Saddamin vangitseminen lopettaa vastarinnan. Rauhaan ei kuitenkaan ole mitään mahdollisuuksia niin kauan kuin amerikkalaiset miehittäjät ovat maassa. Eikö sitä nyt jo vihdoin ymmärretä? Eikö jo Afganistan ole opettanut tarpeeksi? Sodan alussa ei haluttu mainita Vietnamia. Eikö Vietnam ole jo läsnä?
Bushin USA:ta ja Blairin Isoa-Britanniaa odottaa Irakissa historiallisen katkera tappio. Pahiten valheille perustuneesta aggressiosta kärsii kuitenkin Irakin kansa."
Leif Salmén. Kolumni. Taas raha puhuu. Iltalehti keskiviikkona 13.4.2005. Katkelmia.

http://www.12.fi/2005/04/13/etusivu.htm


 


 


Kuvia sunnuntaina 2007-01-07. Året var 1957. Dokumentär av Jonas Fohlin, Olle Häger och Kjell Tunegård. SVT2. "Förbjud atomvapnen", Uimarannalla ja Professori elokuvasta Mansikkapaikka .Igmar Bergman 1957. Ohjelmassa näytettiin myös Laika-koira, ensimmäinen elävä olento avaruudessa. Vuosi oli 1957. Klo  21.15- 21.35. Kuvat. Pertti Manninen. Året var 1957.
 

  

World weekly
Uusia ja vanhoja juttuja   
Sipoon
valtauskiista  
Sävelradio vaikeni-kuva
 
Antti Herliniä koskeva tietovuoto ei selvinnyt.

Anneli Jäätteenmäen Lippos-haastattelu
Ilta-Sanomat unohtaa julkaisseensa salaisia asiakirjoja
Paavo Lipponen "Jäätteenmäki oli näissä asioissa amatörööri"
Kommentti  päätoimittaja Arja Korpelalle

Filosofi Pertti Lindfors 80 vuotta. Lue!  
Anne Pohtamo ja evoluutio. Lue!  
Lipponen päätoimittaja Erkki Laatikaisen kimpussa. Lue!    
Mitä lehdet kirjoittivat Somalian pommituksista ensimmäisenä päivänä?  Lue! 



altavista
Etsi nettisanomista: 12 + 'hakusana'.

 
 

Kuva: "Anja Pärson liukuu kuuluisaa voittosyöksyään varmistettuaan jo kolmannen kullan näissä Åren MM-kisoissa". Kuva: "Onnelliset mitalistit: Lindsey C Kildow (hopea), Anja Paerson (kulta) ja Nicole Hosp (pronssi)." SVT2:n kuvasta Pertti Manninen sunnuntaina 2007-02-11.
 
Kuva: "Anja Pärson liukuu kuuluisaa voittosyöksyään varmistettuaan jo kolmannen kullan näissä Åren MM-kisoissa". Kuva: "Onnelliset mitalistit: Lindsey C Kildow (hopea), Anja Paerson (kulta) ja Nicole Hosp (pronssi)." SVT2:n kuvasta Pertti Manninen sunnuntaina 2007-02-11.
 



World weekly
Guardian Unlimited  Monday February 12 2007   Ahmadinejad hits back at US   Iranian president accuses Washington of trying to blame others for its problems in Iraq.      Scores killed in Iraq blasts   At least 80 killed and nearly 165 wounded in car bomb attacks on markets in Baghdad.      US makes nice to Dixie Chicks   'Anti-Bush' country singers pick up five awards at the Grammys.      Ségolène Royal: hundredweight or lightweight?   News blog: Ros Taylor finds opponents of the French would-be president in full voice the day after her manifesto launch.      Court grants parole for Baader-Meinhof killer   One of two jailed former members of the Red Army Faction terrorist group is to be freed.      US extends talks with North Korea   US and North Korean negotiators today held bilateral talks in Beijing raising hopes of a last minute deal over Pyongyang's nuclear programme.      24 hours   Galllery: The best images from around the world.      Gates defends European missile shield   The US says it is putting parts of its missile defence shield in central Europe simply to protect its 'friends and allies'.      In pictures   Gallery: The pick of the winners from the World Press Photo awards.

--

Thursday February 15 2007   Madrid bombings trial begins   Security tight as trial of 29 suspects starts with first defendant refusing to give evidence.      Iraq closes Iran and Syria borders   Roadblocks on routes into Basra.      Suicide suspected in yakuza death   Gang boss with links to top crime organisation found dead.      Japan repeats threat to quit whaling body   Japan today repeated its long-standing threat to leave the International Whaling Commission (IWC) unless the body shifts its focus from conserving whales to regulating their slaughter.      Egyptian police arrest 73 Muslim Brotherhood members   Detentions appear to be pre-emptive strike prior to elections and key parliamentary debate.      Creationists defeated in Kansas on science teaching   · Guidelines challenging Darwinism banned   · Decision is latest blow to intelligent design activists      Defence decides not to call Cheney in CIA leak case   US vice-president will not take the stand as a witness in the CIA leak trial of Lewis 'Scooter' Libby.      Iran car bomb kills 11 soldiers   Sunni rebels allegedly linked to al-Qaida blamed for the latest outbreak of violence.      Kosovo should become 33rd member - and Serbia 34th   Timothy Garton Ash: After going through hell, the former Serbian province needs independence now, and the EU later.      Britain shamed over CIA flights   Governments accused of turning a blind eye to taking terror suspects to countries where they might be tortured.      Peacekeepers poised for new mission in Chad   UN security council is trying to prevent the Darfur crisis triggering a regional conflict and humanitarian catastrophe.     24 hours   Gallery: The best images from around the world.

World Press Photo  February 12: The pick of the winners from this year's awards.

In pictures: the winning images in the 2007 Luis Valtuena photography award.   Humanitarian essence  

24 hours in pictures   Gallery: The best images from around the world.   More picture galleries   Hunger kills one child every 5 secs   

February 12 | February 9 | February 8 | February 7 | February 6 | February 5 | February 2 | February 1 | January 31 | January 30 

woldmonthly

Guardian/ Worldlatest


the hunger site



Hae Nettisanomista:

Vuodet 1999 alkaen, 2006 osittain.



2007 
HEL 14
Etusivulle!

 
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti Manninen.    Yhteys: mailto:12@hotmail.com   
Copyright 12.fi - Mainosbanneri ja kirjasinkoko torstaina 2009-04-02. N:o  2007/600. Sivut: 2007-02-14, nettiin 2007-02-15, linkit 2007-02-15. 
12 2007-02-14 - Pääkrjoitus: Helsingin Sanomat mitätöi uutisen Irakin tiedustelutietojen vääristelystä. Pertti Manninen -  Rumsfeldin apuri laati valheellisia Irak-raportteja. Helsingin Sanomat. Ulkomaat. STT-AFP. Lauantai 2007-02-10. -  Yhdysvaltain puolustusministeriö vääristeli Irakin tiedustelutietoja. Keskisuomalainen. Ulkomaat. STT. Lauantai 2007-02-10. -  Pentagon ljög om Irak och al-Qaida. Hufvudstadsbladet. Utrikes. FNB. Lördag 2007-02-10. - Aiheesseen liittyvää, mm. - 12.  N:o 600  -keskiviikko 14.02.2007 - kuva - kuvat - pertti manninen - nettisanomat
 

Sivun alkuun!



2005
 12. "Minulla ei rahasteta!" Ilta-Sanomat tiistaina 15.03.2005. Uutisia ja viihdettä. Valikoima.
Tänään joitakin uutisia ja viihdeuutisia Suomen suurimmasta iltapäivälehdestä. Kommentit ja kuvat kahvikupista ja lehdestä kahvilan pöydällä tänään ilmestymispäivänä tiistaina 15.03.2005. Pertti Manninen.  Uutiset Suomi. Tuomioja peliin! Timo J. Anttila. Etusivu. Minulla ei rahasteta! Ilta-Sanomat. Charmin paikka. Bisquit. Uutiset Suomi. Farssi! Eija Kallioniemi. Uutiset Suomi. Harkimo lopetti halliyhtiön ja irtisanoi kolme. Sakari Nupponen. Uutiset. Viihde. 80 metristä järveen. Jussi Niiranen. Uutiset. Viihde. Eri osoitteisiin. Rita Tainola. Uutiset. Paniikki bussissa. Anne Ruotsalainen. Uutiset. Viihde. ... kiidätettiin sairaalaan. Aftonbladetin mukaan. Uutiset. Viihde. ... naimisiin! Rita Tainola. Uutiset. Viihde. Mallimaailmasta televisioruutuun. Rita Tainola. Etusivu. Minulla ei rahasteta! Uutiset. Viihde.  ... naimisiin! Rita Tainola. Uutiset. Viihde. ... ajautui taas katkeraan eroon. Tuomas Marjamäki. IS Urheilu. "Kiukuspäissään Palander haukkuu minkä milloinkin". Niklas Herlin. Uutiset. Viihde. Taidekauppaa kaapelitehtaalla. Marja-Liisa Lappalainen. Uutiset. Viihde. Rafael Wardi myy piirustuksiaan. Marja-Liisa Lappalainen. Uutiset. Suomi. "Vaihtoehdottomuus ei silti näytä hyvältä, kun kyse on Suomen suurimmasta puolueesta." Timo J. Anttila. Uutiset. Viihde. Kenestä Lassen seuraaja? Rita Tainola. Uutiset Suomi. Farssi! Eija Kallioniemi. Uutiset Suomi. Harkimo lopetti halliyhtiön ja irtisanoi kolme. Sakari Nupponen. Etusivu. Minulla ei rahasteta! Tulossa! Joitakin lauseita näistä jutuista!  Alkuperäiselle sivulle: http://www.12.fi/2005/03/15/iltasanomat20050315.htm

Tämä on Nettisanomat-sivuston kopio 12-sivustoon logot ja sivuston nimi muuttaen. Alkuperäiset järjestysnumerot on säilytetty. Nettiin perjantaina 2010-11-12 klo 20:36.

Sivuston 1. restaurointi 2011-09-12. Virhelinkkien korjaus, puuttuvien kuvien palautus, Huom. Linjayhteyden virhellisen toiminnan takia osa sivuista on vuonna 2007 jaettu useaksi sivuksi ja osa kuvista on edelleen vaillinaisia alaosastaan. Linkkien palautus on osittain vienyt linkit osottamaan tiedon ensimmäiseen esiintymiskertaan. Maanantaina 2011-09-12 Pertti Manninen. Tämä sivusto on tehty Nettisanomat-sivuston tarkistetusta versiosta 2011-09-21. ..
2004-2011: Vaasan hovioikeuden (19.11.2015) kumottua Keski-Suomen käräjäoikeuden (24.01.2012) tuomion sivusto on palautettu osittain alkuperäiseen muotoon hovioikeuden tuomio huomioon ottaen lauantaina 05.03.2016, äitini 100-vuotis syntymäpäivänä.