|
Nettisanomat keskiviikkona 27. huhtikuuta
2005. Etusivu. Numero 350. Veteraanien
päivä. |
![]() |
|
|
| Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. |
Torstai on toivoa täynnä. Tiistaisin extra! |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta
2005. "Ensimmäinen lippu Kolmen valtakunnan rajapyykillä 60
vuotta sitten 26.04.1945." Huhtikuussa 2005. Ilta-Sanomat julkaisi tänään 26.04.2005 kuvan, jonka teksti oli: "Pioneeri Antti Poikola ja Kolmen valtakunnan rajapyykille 26.04, noin klo 01.30 pystytetty ensimmäinen lippu". Ilta-sanomien jutun nimi oli Lapin sota päättyi moniin liputuksiin. "Lapin sota päätettiin 26.4.1945 klo 01.30 valoisassa kevätyössä. Viralliset lippukuvat otettiin myöhemmin." Antti Poikolan mustavalkoisesta kameran edessä pitämästä kuvasta yksityiskohdan suurentanut ja sinistänyt Pertti Manninen. Muisto: Isäni syntyi 1910 ja oli kertomansa mukaan viimeinen ikäluokka, joka lähetettiin vielä Lappiin sotimaan saksalaisia vastaan. Vanhemmat pääsivät jo koteihinsa. Ei paljon kertonut, mutta sen kuitenkin, että oli lääkintämiehenä rintamalla. Lapista sen verran, että Kemijärvellä kaatui koko lääkintäporukan lautta ja tavarat menivät järven pohjaan. Byrokraatteja ennakoiden lääkintäupseeri ilmoitti, että "kaikki mitä puuttuu, meni siinä lautan mukana". No leikki sikseen, kaikki sotilaat eivät palanneet Lapin sodasta. Pertti Manninen. Muisto. |
| Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta 2005. Pääkirjoitus. Tämä riitti! Mitkä olivat SanomaWSOY:n luopumisen todelliset syyt? Huhtikuussa 2005. Kysymyksiä! & Linkkejä! | 2000
2010
Kansallismaiseman tuho voidaan harkita uudelleen? Kuvapari
julkaistu ensimmäisen kerran torstaina 14.03.2002 "Kansallismaisema vuonna
2010"-kirjoituksen lopussa, jonne se oli unohtunut
myöhemmin käytettäväksi. PM. Lue nyt! Pääkirjoitus. Kysymyksiä! & Linkkejä! Tulossa!Katso myös! Sanomatalo. Lue myös! Ovela, outo optio. Lue myös! Kauppalehti Presson selvitys. |
![]() |
Nettisanomat
tiistaina 26. huhtikuuta
2005.
Seppo Saves. Tulossa! |
![]() |
Nettisanomat
tiistaina 26. huhtikuuta
2005. "Pepuista
parhain". Tulossa! |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 26. huhtikuuta
2005.Huhtikuussa 2005. Kuva: Kaksi varista. Kuva: Kaksi lokkia. Kuva: Kaksi kuovia. Pertti Manninen. Tulossa! |
![]() |
Tuuli käy heidän
ylitseen. |
![]() |
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99. |
![]() |
Minne hävisivät Soneran rahat? Esipuhe. Soneralla on hieno historia takanaan. 1 Kaj-Erik Relanderin aika alkaa. Vennamo savustetaan ulos Sonerasta. Aimo Eloholma Relanderin kilpailijana. Relanderin johtamistyyli. Aulis Salinin yrityskulttuuri muutettiin nopeasti. Soneran organisaatiouudistus. Matti Makkonen Soneran tulojen tuojana. Relanderin sisäpiiri. 2 Sonera-kuplan rakentaminen. Minne |
![]() |
Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare. Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta ... Fredssträff |
![]() |
Nettisanomat vuosikronikka
1999 "elämä on taloutta". Talousjuttuja ja vähän
muitakin lyhentämättöminä. 1999 "elämä on taloutta". 145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla! Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0! (29.07.1999). Kuvasarja: Jaska Jokunen. |
![]() |
"PS: nettisanomat taitaa olla aika suosittu, sillä lyhyellä aikavälillä olen saanut myytyä jo kaksi kirjaa. t. Leila" - Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin! |
![]() |
Nettisanomat
maanantaina 25. huhtikuuta 2005. Sininen laulu. Aamulla unenpöpperössä kuulen taas joutsenteni laulavan. Siellä pari on, sulan veden reunalla. Lähtevät sitten matalaan lentoon järven toiselle, juuri ja juuri jo aurinkoiselle puolelle silmieni ulottumattomiin. Laulu sielläkin jatkuu korvilleni hiukan hiljentyneenä. Minulle tämä hetki oli "sininen laulu". Kuva: Pertti Manninen maanantaina 25.04.2005 klo 05:53. Sininen laulu. |
![]() |
Nettisanomat sunnuntaina 24. huhtikuuta
2005. Etusivu. Numero 347. Partiolaisia. Helsingissä
29.4.1956.
Partiolaisia. Alkuperäinen kuvannimi. 29.4.1956. Partiolaisten Yrjönpäivän-paraatin lippuryhmä Ruotsalaisen teatterin edessä Mannerheimintiellä. Muistikuva 42 vuotta myöhemmin. 1.4.1998 Pertti Manninen. Sarjasta 3 rullaa, 32 kuvaa, koulupojan ensimmäiset valokuvat. Helsinki, Kallio 1956. "Tällaisia me olimme". Isonna! |
![]() Kuva Gustave Doré, 1800-luvun jälkipuoliskolta. Isonna! |
Nettisanomat lauantaina 23. huhtikuuta
2005. Don Quijote 400 vuotta, tänään. - Hyvä onni ohjaa asioitamme paremmin kuin osasimme toivoakaan, sillä näetkö, parahin Sancho Panza, kuinka tuolta ilmaantuu kolmekymmentä tai neljäkymmentä hirmuista jättiläistä. Niitä vastaan aion käydä taistelemaan ja ottaa ne kaikki hengiltä, ja niiltä saatu saalis olkoon rikkautemme alku, sillä tämä on rehellinen taistelu. ja Jumalalle tehdään suuri palvelus, kun sellaiset kehnot sikiöt hävitetään maan päältä. - Mitkä jättiläiset? kysyi Sancho Panza. - Nuo, jotka tuolla näet, vastasi hänen isäntänsä, nuo joilla on pitkät käsivarret; toisilla ne ovat lähes kahden peninkulmankin pituiset. - Eikö mitä, armollinen herra, virkkoi Sancho, nuo, jotka tuolla näemme, eivät ole jättiläisiä, vaan tuulimyllyjä, ja ne, mitkä näyttävät käsivarsilta, ovat siipiä, jotka pyörittävät myllynkiviä, kun tuuli niitä liikuttaa. - Helppo on huomata, vastasi Don Quijote, ettet ole perehtynyt siihen mikä koskee seikkailuja; ne ovat jättiläisiä, ja jos sinua pelottaa, niin siirry loitommaksi ja käy rukoilemaan minun lähtiessäni heitä vastaan huikeaan ja epätasaiseen taisteluun. Tuon sanottuaan hän kannusti ratsuaan Rosinantea ollenkaan välittämättä aseenkantajastaan Sanchosta, joka huutaen vakuutti hänelle, että hän oli aivan varmaan käymässä tuulimyllyjen eikä jättiläisten kimppuun. Ne olivat Don Quijotesta niin ilmeisiä jättiläisiä, ettei hän kuullut aseenkantajansa Sanchon huutoja eikä lähelle ehdittyäänkään nähnyt mitä ne olivat, vaan huusi korkealla äänellä: - Älkää paetko, te pelkurit ja kurjat olennot, teitä vastaan hyökkää yksi ainoa ritari. (Suomentanut J. A. Hollo). Don Quijote. |
![]() |
Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus". Huhtikuussa 2005. Jyväskylä: Pekka Kettunen. Erorahan käsittely. Tilanne tänään! Keskisuomalainen tiistaina 19.04.2005. Valtuusto pui Kettusta toukokuussa. Sivu1. & Sivu2. Kommunistit vaativat kaupunginhallituksen eroa. Sivu 3. Lue myös! "Eikö sitä öykkäriä saada millään kuriin?" 1999/09/09/netti0709.htm#eikosita Kummallista kunniaa. 2000/08/03/kunniatohtori.htm Onko Jyväskylän kaupunginjohtaja Pekka Kettunen hyssyttelyn uhri? 2000/11/16/etusivu.htm Kettunen vittuilijasta eetikoksi. 2002/03/14/kettunen.htm Pekka Kettunen ja potkut. 2004/08/03/kettunen.htm "Ikuisesti pimentoon". Kuva. 2005/03/17/funkkisjyvaskyla.htm Läpinäkyvää journalismia: "Kettusen eroraha perusteeton." 2005/03/28/etusivu.htm Saivarteleva hallinto-oikeus. 2005/04/05/etusivu.htm |
![]() |
Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus?" |
| extra! sama! |
Nettisanomat torstaina 21. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus". Huhtikuussa
2005. Tämä riitti! Isonna! |
![]() |
Nettisanomat vuosikronikka
1999 "elämä on taloutta". Talousjuttuja ja vähän
muitakin lyhentämättöminä. 1999 "elämä on taloutta". 145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla! Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0! (29.07.1999). Kuvasarja: Jaska Jokunen. |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus". Huhtikuussa 2005. "Taivas on meidän!" Muutama kuva aurinkoisena huhtikuun päivänä ja sitten hetki oli ohi. Kuvat: Pertti Manninen torstaina 14.04.2005. "Taivas on meidän!" Myös! Suomalainen todellisuus eli velallinen kulkemassa riisuttuna kuutamossa pankin oven ohi. 2005/04/16/etusivu.htm Kuka oli kenen kanssa? Läpinäkyvää journalismia! 2005/04/15/etusivu.htm |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen
todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat tiistaina 19. huhtikuuta
2005. "Suomalainen todellisuus". |
![]() |
Nettisanomat vuosikronikka
1999 "elämä on taloutta". Talousjuttuja ja vähän
muitakin lyhentämättöminä. 1999 "elämä on taloutta". 145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla! Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0! (29.07.1999). Kuvasarja: Jaska Jokunen. |
| Etiikka | Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta
2005. Helsingin Sanomat. Vieraskynä. Jukka Kilpi. Maanantaina 12. huhtikuuta 2005 pääkirjoitussivulla. "Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista." “Rehellisten ylivelkaantuneiden pitkä piina sisältää eettiseltä kannalta samoja piirteitä kuin orjuus, toteaa Jukka Kilpi.” Etiikka puoltaa vapautusta ylivoimaisista veloista. |
![]() |
Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta
2005. |
![]() |
Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta
2005. Nettisanomat torstaina 20.01.2005. Pääkirjoitus: Kännissä kirjoitettu. Helsingin Sanomien pääkirjoitus kokonaisuudessaan ja Nettisanomien päätoimittaja Pertti Mannisen kommentit: Velkasuhteen perusteisiin tulee puuttua varovaisesti. & Kännissä kirjoitettu. |
|
Nettisanomat lauantaina 16. huhtikuuta
2005. |
|
Oikeusjuttu: Tästä kaikki alkoi: Ulosottomiehen, Raino Rinne, ja kihlakunnanvoudin, Jarmo Kivistö, operaatio mitätöi vanhuksen etuoikeutetun saatavan 90 000 markkaa Merita Pankin hyväksi. Ja näin se jatkui, muun muassa: xxxxxxxxxxn, xxxxx xxxxxxx, kysymyksen innoittama pankin edustajan, Lauri Kara, väärä vala tai muistamattomuus oikeudessa todistajalausunnossa. Ja tähän se loppui! Hovioikeus teki oikeudenkäyntivirheen. Korkein oikeus ei ottanut valitusta käsitelläkseen. Euroopan ihmisoikeustuomio istuin viimeinen mahdollisuus? Tarkka selostus! |
|
nettisanomat perjantaina 15. huhtikuuta
2005 etusivu |
![]() |
Nettisanomat perjantaina 15. huhtikuuta
2005. Läpinäkyvää journalismia. Ilta-Sanomat perjantaina 15.04.2005. Sivut 1 ja 2! Kuvateksti: Kokoomus satsaa tosissaan Sauli Niinistön presidentinvaalikampanjaan. Vaalibudjetti ylittää ainakin puolueen edellisen ehdokkaan, Riitta Uosukaisen, 700 000 euron rahoituksen. Kuva: Pertti Manninen. "Kuka oli kenen kanssa?" Kevään korvalla. Bisquit. Ilta-Sanomat tiistaina 12.04.2005. "Jokapäiväiseen kielenkäyttöön on leviämässä sanonta "kepu eroaa aina". Syy on ilmeinen: perhearvoisen Ahon jälkeiset kepulaiset pääministerit ovat olleet eroavaa sakkia niin julkisesti kuin yksityisesti. Ensiksi eronneella kävi pyytämättä faksi, eikä toisella eroavalla kuulemma flaksi lainkaan." Bisquit. Kevään korvalla. |
![]() |
Nettisanomat vuosikronikka
1999 "elämä on taloutta". Talousjuttuja ja vähän
muitakin lyhentämättöminä. 1999 "elämä on taloutta". 145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla! Kuva: Jaska psykiatrilla. Julkaistu kokovartalokuvana numerossa 0! (29.07.1999). Kuvasarja: Jaska Jokunen. |
![]() |
Tuuli käy heidän
ylitseen. |
![]() |
Nettisanomat maanantaina
28.03.2005. |
![]() |
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99. |
![]() |
Minne hävisivät Soneran rahat? Esipuhe. Soneralla on hieno historia takanaan. 1 Kaj-Erik Relanderin aika alkaa. Vennamo savustetaan ulos Sonerasta. Aimo Eloholma Relanderin kilpailijana. Relanderin johtamistyyli. Aulis Salinin yrityskulttuuri muutettiin nopeasti. Soneran organisaatiouudistus. Matti Makkonen Soneran tulojen tuojana. Relanderin sisäpiiri. 2 Sonera-kuplan rakentaminen. Minne |
![]() |
Fredsträff '84 Västerås 12-15 juli Den fortsatta uprustningen, de direkta förberedelserna för att kunna föra ett "begränsat" kärnvapenkrig och att kunna vinna ett sådant krig, måste till varje pris stoppas. Ett kärnvapenkrig kan inte begränsas och det kommer inte att finnas nägon segrare. Risken för att ett kärnvapenkrig skall bryta ut blir allt större för var dag. Det nuvarande klimatet av kallt krig och konfrontation måste hejdas. Detta förutsätter förtroendeskapande åtgärder, konkreta ... Fredssträff |
![]() |
"PS: nettisanomat taitaa olla aika suosittu, sillä lyhyellä aikavälillä olen saanut myytyä jo kaksi kirjaa. t. Leila" - Ilmoita ilmaiseksi: Linkki uusimpiin! |
|
nettisanomat vastaava päätoimittaja pertti manninen
nettisanomat@hotmail.com perjantaina
15. huhtikuuta 2005 etusivu |
| Nettisanomat torstaina 14. huhtikuuta
2005. "Viisi vuotta
sitten". "Hanami -sana tarkoittaa Japanin kielessä kirsikankukkien 'sakura' juhlanoloista katselua. Keväisin kun kirsikankukat alkavat kukoistaa, Japanilaisilla on tapana mennä eräänlaiselle piknikille kirsikkapuiden juurelle perheen tai ystävien kanssa siemailemaan sakea." Tämä mielestäni kertoo hyvin tuosta Japanilaisten esteettisyydestä joka on heille luontaista. Joten päätin nyt ottaa sen sivujeni teemaksi. Pianhan tuo legendaarinen Japanilaisten kansalliskukka taas alkaa kukoistaa. Tervetuloa siis virtuaaliselle piknikille Japanilaisen ja Aasialaisen kulttuurin ihmeisiin! (10.02.2000) Hyvä lukija; Jälleen on kukoistavien kirsikankukkien aika kukkia ja ihmisten olla onnellisia! ... jätän teidät nyt nauttimaan keväästä seuraavin miettein: "Arvailen, kenen ovat nuo sädehtivät kasvot: kimmeltävä kaste on langennut illankukalle.." (Genji Monogatari) Parhain terveisin, Jason. Jaakko Saari (13.04.2000) http://hanami-web.com/eng/index.shtml (2005) |
|
![]() George W. Bush ja Tony Blair sekä Saddam kahleissa. "Tulossa?"-kuvat unelmoinut Pertti Manninen. |
Nettisanomat keskiviikkona 13. huhtikuuta 2005.
|
| 2003 USA lade fram sina bevis. Dagens Nyheter torsdag 06.02.2003. Powell: Irak pettää YK:ta ja kätkee joukkotuhoaseita. Helsingin Sanomat torstaina 06.02.2003 |
Nettisanomat torstaina 13. helmikuuta 2003. |
| 2003 "Mina damer och herrar, vi tog
honom" DAGENS NYHETER MÅNGAG 15 DECEMBER 2003. Kaikki pyjamahousut 16.95 e. HELSINGIN SANOMAT MAANANTAINA 15. JOULUKUUTA 2003. |
Nettisanomat torstaina 18. joulukuuta 2003. |
|
nettisanomat. Extra! |
Nettisanomat lauantaina
19.03.2005. Extra! |
![]() |
Nettisanomat lauantaina
09.04.2005. Tänään lauantaina 9. huhtikuuta 2005 on kulunut
tasan kaksi vuotta siitä kun USA:n joukot valtasivat Bagdadin ja
kaatoivat Saddamin patsaan. Kaikki näytti sujuvan hienosti ja nopeasti.
Toisin kuitenkin kävi. |
|
Nettisanomat sunnuntaina 10. huhtikuuta 2005.
"I have a dream". Martin Luther King. |
![]() I have a dream. |
Nettisanomat maanantaina
04.04.2005. |
|
|
![]() |
Tuuli käy heidän
ylitseen. |
![]() |
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99. |
|
| Nettisanomat.
Sisällysluettelo. 2005. Tammikuu. Otsikoissa mainittu mm. Kuvia ja kuvasarjoja: Pieni polku metsän halki vie. Jussi Kylätasku. Velallinen kulkemassa riisuttuna pankin oven ohi. Hannah kuuntelee Hynkelin puhetta. Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä: Leif Salmén. Tapani Vaahtoranta. Harry Harkimo. Aatos Erkko. Muita: Suomi. Ruotsi. Intian valtameri. BBC News. Thaimaa. Phuket. Ulkopoliittinén instituutti. Jokerit. Saudien Vesi Oy. Guardian Unlimited. Falluja. Irak. Helsingin Sanomat. Neuvostoliitto. Puna-armeija. Auschwitz. Jutuissa lisää! Etsi haulla! Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005. Tammikuu. |
2005 Tammikuu |
| Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005.
Helmikuu. Otsikoissa mainittu mm. Kuvia ja kuvasarjoja: Kuva Suomesta pakkaspäivänä auringon lämmittäessä. "Terveisiä Tukholmasta." Aftonbladet-lehteä selaillen. Kuvasarja sunnuntaina 06.02.2005. "Hetkiä eräänä sunnuntaina eräässä suomalaisessa paikassa." Haasteiden päivä Laukaassa. Helsinki. Näkymä Eduskuntatalolta kiitävässä vauhdissa eräänä toukokoon iltana 1999. Talvella 2005. Hopeinen kuu. Kuvasarja torstaina 24.02.2005. "Hetkiä eräänä torstaina eräässä suomalaisessa paikassa." "Tunteidemme tulkki". Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä: Olli Pohjanpalo. Leif Salmén. Esko. Aatos Erkko. Martti Valkonen. Martti Ahtisaari. Olavi Virta. Vexi Salmi. Muita: Helsingin Sanomat. Helsingin kaupunki. Töölönlahti. SanomaWSOY. Iltalehti. Suomi. Tukholma. Aftonbladet. Eskon Karaoke. Cafe Laukaa. Karhu. Karjala. Laukaa. Helsinki. Synagoga. Radisson SAS-hotelli. Kamppi. Eduskuntatalo. Eduskunta. Berliini. Vittula. Sanomatalo. Google. Se!-lehti. www.journalismi.info. EU. YK. www.yle.fi .Jutuissa lisää! Etsi haulla! Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005. Helmikuu. |
2005 Helmikuu |
| Nettisanomat.
Sisällysluettelo. 2005. Maaliskuu. Otsikoissa mainittu mm: Kuvia ja kuvasarjoja: Senaatintori. Hetkiä Helsingissä. Hämeen linna. Sanomatalo. Laukaa. Ikuisesti pimentoon. Paul Wolfofitz. Suomalainen ruletti. Il Vangelo secondo Matteo. Jussi Pajunen. Etsijä. Nimeltä tai melkein nimeltä mainittuja henkilöitä: Laura Manninen. Tapio Rautavaara. Aatos Erkko. Vesa. Erkki Aurejärvi. Lasse Lehtinen. Bertel Strömmer. Pekka Kettunen. Paul Wolfowitz. Janne Ahonen. Max Jakobson. Kenteris. Lasse Virén. Matteus. Kaarina Lappalainen. Jussi Pajunen. Erkki Ikonen. Jussi Kylätasku. Muita: Valtioneuvosto. EU. Helsinki. Pasila. Lidl. Kamppi. Hakaniemi. Elanto. Sokos. Jokerit. Finnkino Oy. Rautakirja. SanomaWSOY. Tutkivan journalismin yhdistys. Sonera. Sanomatalo. Helsingin Sanomat. Rapap Oy. KOP. Ilta-Sanomat. Kilpisen katu. Vapaudenkatu. Jyväskylä. Cassa. Maailmanpankki. Bush. Irak. Yhdysvallat. YK. Washington. Eduskuntatalo. Sanomatalo. Kauppalehti. Presso. Helsingin Liberaalit. Jutuissa on paljon lisää kaikkea! Etsi haulla! Nettisanomat. Sisällysluettelo. 2005. Maaliskuu. |
2005 Maaliskuu |
![]() |
Nettisanomat vuosikronikka
1999 "elämä on taloutta". Talousjuttuja ja vähän
muitakin lyhentämättöminä. 1999 "elämä on taloutta". 145 pitkää ja lyhyttä juttua pötkössä yhdellä sivulla! |
| Nettisanomat 2005 |
|
||||||||||||||
| tammikuu | 06.01. | 13.01. | 20.01. | 27.01. | |||||||||||
| helmikuu | 03.02. | 10.02. | 15.02. | 17.02. | 22.02. | 24.02. | 27.02. | ||||||||
| maaliskuu | 03.03. | 08.03. | 10.03. | 13.03. | 15.03. | 17.03. | 19.02. | 22.03. | 24.03. | 29.03. | 30.03. | 31.03. | |||
| huhtikuu | 01.04. | 02.04. | 03.04. | 04.04 | 05.04. | 06.04. | 07.04. | 08.04. | 09.04. | 10.04. | 11.04. | 12.04. | 13.04. | 14.04. | 15.04. |
| 16.04. | 19.04. | 21.04. | 23.04. | 24.04. | 25.04. | 26.04. | 27.04. | ||||||||
| 2004 | 2004. Ensimm. kvartaali. |
2004. Toinen kvartaali. |
2004. Kolmas kvartaali. |
2004. Neljäs kvartaali. |
|||||||||||
| 2003 |
2003. Tammikuu kesäkuu. |
2003. Heinäkuu joulukuu. |
|||||||||||||
| 2002- 1999 |
Arkisto. 2002 | Arkisto. 2001 |
Arkisto. 2000 |
Arkisto. 1999 |
Vanhin 29.07.99 | ||||||||||
|
Maksuttomia
arkistoja: |
Maksuton
tietosanakirja: |
![]() |
Lahjoita ruokaa! "The Hunger Site"-sivulla käydessäsi ja siellä nappia painaessasi lahjoitat ruokaa maailman nälkäisille ihmisille. Sivulla mainitut sponsorit maksavat lahjoituksen puolestasi! Voit tehdä yhden lahjoituksen joka päivä. 16.09.99. |
![]() |
TOIMITUS. Vastaava päätoimittaja Pertti
Manninen.
Yhteydenotto: mailto:nettisanomat@hotmail.com Copyright nettisanomat.com
2005/350. Sivut valmisti Pertti Manninen 27.04.2005, ensimmäinen
versio 27.04.2005. (linkit 27.04.2005). Vanhempi toimittaja ja kesätoimittaja. Kuvannut Pertti Manninen. |
![]() |
| Sanomisen ja julkaisemisen vapautta vuodesta 1999. Torstaisin ja tiistaisin. |